Kauanko pitää tukea ystävää eron jälkeen?

Kohta velipuoleni erosi jotain vuosia sitten, koska hullaantui itseän n. 20v nuorempaan naiseen. Ko. mies on fiksu, hän suht korkeasti koultettu ja ns. hyvä tyyppi...tai siis hän OLI joskus tollanen, ei enää. Hänen eronsa sujui suht helposti, koska lapsia ei ollut, eikä mainittavaa omaisuutta, eli ei siinä mitään. Velipuoleni uusi suhde on poskettoman epätasainen ja ikäero aiheuttaakin tauotonta yhteentörmäystä heidän välillään - ja minä olen sitten se, joka saa sen kaiken ( pyytämättä ) niskaani. Ja mä en tiettekö millään jaksais enää kuunnella, enkä tukea - ja olen sen sanonutkin, että tää menee liian pitkälle...Se suhde on siis täysi vitsi. Tämä nuoren naisen lähtökohdatkin ovat äärimmäisen surulliset - mikä ei tietenkään ole hänen oma syynsä - mutta se on, että esim. hänen työmoraalinsa on nolla - hän valehtelee, manipuloi, laukoo rasistisia, ala-arvoisia kommentteja, on kiinnostunut vain jostain halpaketju-shoppailusta ja röökinpolttamisesta, hän lapsensa ovat lähes heitteillä, syövät paskaruokaa, eivätkä esim. harrasta mitään - koska tämä nainen ei pysty ajattelemaan ajattele kuin vain itseään. Mies taas haluaisi vaan istua jossain suotuveneessä, hiljaisuuden keskellä ja katsella tätä nuorta, lihaisaa naissaalistaan, ja toivoo hartaasti, että joku ihmeellinen ja lämmin rauha alkaisi ympäröidä heitä...mutta tämä yksinkertainen, huumetaustainen nainen haluaa vain draamaa ja haluaa roikkua edelleen lähipubissa, jonka turskea kukkanen hän on ollut jo vuosikausia...mutta hän haluaa myös velipuoleni aikuista, vakaata turvaa ( ja rahat ) ja manipuloi aina vaan uudelleen hänet itselleen takaisin. 

Velipuoleni ei pidä minuun muuten mitään yhteyttä, mutta nyt pari viimeistä vuotta hän soittanut mulle muutaman viikon välein ja pyytänyt apua joko naisystävänsä lastenhoitoon tai vaikeronuti tuntikausia mulle puhelimessa; valittanut, uikuttanut, uhannut listiä itsensä jne, koska tämä nainen on hänelle ilkeä! Mies itkee ja ulvoo, koska nainen vaan chättää facebookissa - ja haluaa mennä baariin...ja nyt tulee sitten ero...Tätä itekmistä jatkuu aina muutaman päivän - ja mä yritän aina suu vaahdossa saoa poitiivia asioita ja kannustaa ja tulea...ja sitten he aina päättävät kuitenkin jatkaa yhdessä. 

Olen kuullut ko. naisesta lukuisia erittäin ällöttäviä juttuja ( velipuoleni tietää niistä ja on suutuspäissään niistä kertonut minulle ) - jotka valitettavasti ovat kaikki täysin totta. Nämä jutut ovat sitä tasoa, että en jumalauta halua sellaista ihmistä lähelleni, enkä varsinkaan lasteni lähelle. Tällä miehellä ei ole mun lisäkseni juuri ketään muuta uskottua ja siksi olen jaksanut kuunnella näinkin kauan. Tarvitsisin nyt vihdoin ulkopuolisen näkökulman tähän aiheeseen, että onko mulla jossain vaiheessa oikeus sanoa, etten enää halua kuunnella, että se järjetön ruikuitus saa nyt loppua, että mä en jaksa enää. Koska mä EN JAKSA ja mua oksettaa tollanen kuonainen ja täysin selkärangaton elämä.