Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies puhui entisistä kumppaneistaan ja nyt minua ärsyttää

Vierailija
11.12.2021 |

Tämä lähti puheeksi eilen, kun juteltiin siitä, että en joka kerta ole löytänyt kyytiä baarista kotiin kun olen ollut juhlimassa. Sitten sanoin, että olen esim. joskus yöpynyt erään miespuolisen kaverini luona, mutta ei siitä sen enempää, kun emme olleet silloin mieheni kanssa yhdessä. Niin sitten mieheni alkoi puhumaan, että niin hänkin nukkui muiden kanssa silloin kun ei ollut minun kanssani yhdessä, ja ei nukkunut siis yksin.

Ja minua alkoi hirveästi ärsyttämään kun mies sanoi noin, varsinkin, kun me siis erosimme puoleksi vuodeksi, ja puhuttiin tästä ajasta kun oltiin erossa. Eli mies oli muiden kanssa tänä aikana, kun olimme erossa. Sanoi kuitenkin, että sillä aikana kun palattiin yhteen, ei ole ollut muiden kanssa.

Toki tiesinkin että miehellä oli suhde tuona aikana, mutta nyt kun asia tuli taas puheeksi, alkoi minusta tuntua pahalta. Ollaan nyt siis oltu uudestaan yhdessä jo yli vuosi, mutta silti.

Pitäisikö minun yrittää vain unohtaa tämä? Tulen mustasukkaiseksi pelkästä ajatuksesta, että mies on ollut muiden kanssa eromme aikana, ja varsinkin nyt kun vielä sanoi noin.

Kommentit (20)

Vierailija
1/20 |
11.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Vierailija
2/20 |
11.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tyhmempää maa päällään kanna.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/20 |
11.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tulevaa vanhapiika ainesta.

Vierailija
4/20 |
11.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä se Ruben sanoi...

Keskustelkaa...

Vierailija
5/20 |
11.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitä se Ruben sanoi...

Keskustelkaa...

Kuka Ruben

Vierailija
6/20 |
11.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ok

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/20 |
11.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli sama asia on ok toisen tekemänä muttei toisen.

Tunne on ymmärrettävä, muttei eettisesti kestävä eikä oikeutettu. Joko ootte molemmat kakkiaisia tai sitten kumpikaan ei ole.

Vierailija
8/20 |
11.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/20 |
11.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Stilleri...

Vierailija
10/20 |
11.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanoisin, että asiasi ovat hyvin. Pettäjämies tuskin avoimesti asiasta kanssasi puhuisi. Mies on ollut toisen kanssa ollessanne erossa, ei siinä ole mitään väärää.

Itse olen puun takaa tullut höynäytetyksi, kun selvisi että "kiltti ja uskollinen" mieheni oli pitkään pettänyt mua selän takana. "Etkö sä muka tajunnut?", kysyi. No en. Hän ei koskaan puhunut muista naisista "siihen malliin".

Sun miehes puhui. Hän vaikuttaa varsin luotettavalta. Pidä hänestä lujaa kiinni!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/20 |
11.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eti semmonen mies joka elää vain sua varten eli jos päätät erota hän odottaa kiltisti sinkkuna monta vuotta, jos vaikka haluaisit jatkaa hänen kanssaan.   Ansaitset vaan parasta.

Vierailija
12/20 |
11.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei tyhmempää maa päällään kanna.

Mitenniin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/20 |
11.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllähän se harmittaa, mutta otit tuon riskin kun palasit yhteen tauon jälkeen. Jos halusit puhtaan historian olisit ottanut kokonaan uuden ukon.

Vierailija
14/20 |
11.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tapa se.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/20 |
11.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse en ottanut eksää takaisin juuri sen(kin) takia, että häiritsi välissä olleet muut suhteet ja hoidot. Rakastin kyllä vielä, ikävä kyllä. Tunsin itseäni sen verran, että mustasukkaisuudesta ylipääseminen olisi ollut iso työ, liian iso hänen takiaan.

Vierailija
16/20 |
11.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi edes palasitte yhteen?

Vierailija
17/20 |
12.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et ole ajatellut suhdettanne tarpeeksi. Jos on väliaikainen ero, saa olla kenen kanssa haluaa. Onko teillä joku kilpailu nyt siitä että kuinka helposti saa yöpaikan? Hyvin lapsellista touhua. Kummaltakin. Ei tuosta mitään tule.

Vierailija
18/20 |
12.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Et ole ajatellut suhdettanne tarpeeksi. Jos on väliaikainen ero, saa olla kenen kanssa haluaa. Onko teillä joku kilpailu nyt siitä että kuinka helposti saa yöpaikan? Hyvin lapsellista touhua. Kummaltakin. Ei tuosta mitään tule.

Alkuun minun olikin vaikea päästä yli ajatuksesta että mies on ollut toisen kanssa eromme aikana, mutta sitten kun siitä yli pääsin eikä asiasta enää puhuttu, niin nyt tulikin puheeksi.. ja tuli semmoinen olo kun mies olisi pettänyt minua.

-Ap

Vierailija
19/20 |
12.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

No sun kannattaa nyt käsitellä tuo asia ja muistaa se että mies on nyt sinun kanssasi ja tehnyt valintansa ja nyt sinun täytyy keskittyä suhteessanne olevaan hyvään. Jos lähtee kaivelemaan tuollaisia aiheita niin tottakai toinen sanoo takaisin, koska asia hänellekin arka. Joa mies olisi halunnut pysyvästi olla noiden muiden kanssa ei hän nyt olisi kanssasi. Onko kyse siitä että pelkäät jotain muuta suhteessanne että tulee uusi tauko vai mitä. Anna asian vain olla ja katso tulevaisuuteen ja mieti mitkä asiat ovat hyvin, nyt.

Vierailija
20/20 |
12.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

nönnön nöö...

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yhdeksän yksi