Miksi kaikki miehet alkaa vihata minua?
Siis töissä esim. En ole mikään päsmäröijä, en höpötä, en ole ruma mutta en hirveen kauniskaan. Jossain vaiheessa kaikki on minulle tosi tylyjä ja eivät välttämättä edes puhu minulle kunnolla. Osa pomoistani myös. Teen työni ihan ok.
Ahdistavaa. Olen kahdesti tuon takia vaihtanut työpaikkaa kun hankala olla sellaistem seurassa.
Kommentit (21)
Mullekin on käynyt monesti noin. Joku juorumylly siellä jauhaa, susta keksitään mitä kummallisempia tarinoita ja kaikki ottaa ne totena. Ite kuullut joitain juttuja itsestäni, ja en käsitä miten kellään on kiinnostusta ja aikaa kehitellä vieraasta ihmisestä semmoisia satuja. Mitä siitä hyötyy en tajua. Ei edes tehty samaa työtä että olis yrittänyt saada mut tieltään pois.
Itsekkin huomasin nuorena n. 2-kymppisenä, että töissä monet nuoret miehet suhtautuivat jotenkin tosi negatiivisesti minuun. Tuli sellainen olo, että ne ajatteli etten olisi ansainnut sitä työtä ja olen saanut sen työn vaan sen takia että olen nainen tms.. Vaikka olin saanut koulutuksen siihen työhön ja osasin hommat ihan hyvin eli mitään suosimisesta ei ollut varmasti.
Kuinka paljon naisia on työpaikallasi suhteessa miehiin?
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 10:03"]Kuinka paljon naisia on työpaikallasi suhteessa miehiin?
[/quote]
Tällä hetkellä meitä on meidän tiimissä yhteensä 17, joista 11 miehiä. Sitten on näitä pikkupomoja ja vähän isompia pomoja, ja he kaikki ovat miehiä.
Korkeammassa asemassa olevat miehet ei ole kohdelleet minua huonosti, ainoastaan pikkupomot joiden kanssa olen koko ajan tekemisissä. -ap
Siltä se voi siellä minäminämaassa tuntua.
Useimmiten ne on kateellisia tai vain naisvihaajia. Ja vittuuntuvat siitä että nuoret naiste eivät olekaan kotipiikoja enää. En sinun välittäis, vaan olisin yhtä kylmä ja tyly niitä kohtaan. Ei ainakaaan pidä mennä matelemaan niiden edessä, sama käytös vaan takasin. Ja jos on oikeata kiusaamista niin pomon luo juttusille!
Mitä niistä välittää? Itse olen IT-alalla, työpaikkani ainoa nainen. Ja kyllä, useimmat työkaverini suhtautuvat minuun todella omituisesti. Minulle ei haluta puhua ikinä mitään, vältellään, naljaillaan selän takana. Mutta ihan sama mitä touhuavat, minä olen sitten itsekin eristäytynyt heidän seurastaan. Käyn yksin kahvilla ja lounaalla ja olen omissa oloissani. Oikeastaan ihan kiva näin. Työasiat saan kuitenkin hoidettua, koska sähköpostiin ne sentään vastaavat, varsinkin jos laitan pomon CC:ksi todisteeksi että olen kyllä kysynyt.
juorumylly tarkoittaa usein sitä että suoraan henkilön kanssa ei puhuta, ikävämmässä tapauksessa eristetään muista.
esimerkkinä vaikkapa vähän tuntemattomampi joka puheissaan on kiinnostunut toisesta sukupuolesta, tämä kyselee vieressä olevalta mieheltä joka ei mitenkään ole ollut kiinostuksen kanssa tekemisissä; esiintyy mustamaalauspuheita.
toisaalta jos olisit suoraan mennyt "juttuun" kaverin kanssa, välikäden juorut väliin olisivat jääneet pois.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 10:26"]
Mitä niistä välittää? Itse olen IT-alalla, työpaikkani ainoa nainen. Ja kyllä, useimmat työkaverini suhtautuvat minuun todella omituisesti. Minulle ei haluta puhua ikinä mitään, vältellään, naljaillaan selän takana. Mutta ihan sama mitä touhuavat, minä olen sitten itsekin eristäytynyt heidän seurastaan. Käyn yksin kahvilla ja lounaalla ja olen omissa oloissani. Oikeastaan ihan kiva näin. Työasiat saan kuitenkin hoidettua, koska sähköpostiin ne sentään vastaavat, varsinkin jos laitan pomon CC:ksi todisteeksi että olen kyllä kysynyt.
[/quote]
Vaikuttaako tuollainen eristäytyminen mahdollisuuksiisi edetä uralla?
Töihin mennään keräämään rahaa, ei siellä ystävystyä tartte. Parempi vaan jos ei tartte puhua kellekään sujuu päivät nopeammin.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 10:36"]
Miesvaltaiset alat. Sitä se on.
[/quote]
Samaa se on meille miehille naisvaltaisissa työpaikoissa. Mun ala on kyllä ihan miehinen mutta meitä on vaan pari työpaikalla muut hommat on pääasiassa naisten hallussa.
Voi tuota itseensä käpertymisen määrää. Ymmärtäisi jos yksi työpaikkasi on ollut täynnä mulkkuja, mutta jos toistuvasti lähdet työstä sen vuoksi ettet saa omasta mielestäsi ystävällistä kohtelua taitaa vika olla korvien välissä.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 10:38"]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 10:26"]
Mitä niistä välittää? Itse olen IT-alalla, työpaikkani ainoa nainen. Ja kyllä, useimmat työkaverini suhtautuvat minuun todella omituisesti. Minulle ei haluta puhua ikinä mitään, vältellään, naljaillaan selän takana. Mutta ihan sama mitä touhuavat, minä olen sitten itsekin eristäytynyt heidän seurastaan. Käyn yksin kahvilla ja lounaalla ja olen omissa oloissani. Oikeastaan ihan kiva näin. Työasiat saan kuitenkin hoidettua, koska sähköpostiin ne sentään vastaavat, varsinkin jos laitan pomon CC:ksi todisteeksi että olen kyllä kysynyt.
[/quote]
Vaikuttaako tuollainen eristäytyminen mahdollisuuksiisi edetä uralla?
[/quote]
Varmaan vaikuttaisi, jos haluaisin edetä. En kuitenkaan sitä halua, haluan olla koodari eläkeikään asti. Kaikki työt joihin voisi "edetä" vaatisivat enemmän asiakaskontakteja, palavereja tms tylsää josta en tykkää. Minä nautin tästä nykyisestä työstä jossa saan näprätä yksinäni koneella vaan. Enkä lisää palkkaakaan kaipaa, elän nykyisellä vähän päälle 4000 / kk oikein hyvin näin sinkkuna.
Minä olen miettinyt, että joku nainen niidenkin miesten kanssa yleensä on parisuhteessa. Vaikka sellaiset miehet saisivat jäädä yksin. Tulin tarkemmaksi omissa miesvalinnoissani.
Kateellisia, naistenvihaajia, tylyjä.. Siis ihan kaikki miehetkö ap:n nykyisellä ja entisillä työpaikoilla? Hiukan absurdilta ja herkkähipiäiseltä nyt kuulostaa.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 10:42"]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 10:36"]
Miesvaltaiset alat. Sitä se on.
[/quote]
Samaa se on meille miehille naisvaltaisissa työpaikoissa. Mun ala on kyllä ihan miehinen mutta meitä on vaan pari työpaikalla muut hommat on pääasiassa naisten hallussa.
[/quote]
Tunnen yhden sairaanhoitajamiehen ja on opiskeluajoista asti ollut osa porukkaa ja suosituimpia yhteisön jäseniä. Yksi syy on hänen sukupuolensa.
Kohtelevat toisiaankin niin ja ennen kaikkea niitä, jotka ottavat siitä itseensä. Eli sinua.