Nykyajan hirveät lapset
Tapaus 1:
*
Olimme parin kaverin kanssa piknikillä (kesällä) muutama vuosi sitten. Siinä pyörivät kokoajan pari pikkutyttöä, n.7-8v. Ajattelimme, että niistä päästäisiin eroon jos annettaisiin pari karkkia pussistamme. Nehän ottivat karkit ihan mielellään. Siinä sitten juttelimme aina välillä ja ottivat lisää karkkia. Vartin päästä lihavammalla tytöllä oli meidän karkkipussi sylissä ja ahmi niitä kuin olisivat omiaan! Minua ja kavereitani suoraan sanoen vitutti tuollainen porsastelu, ja seuraavan kerran kun tulivat niin sanoimme jotakin porsastelusta ja käytöstavoista. Suuttuivat ja lähtivät pois, mutta siinä vaiheessa alunperin lähes kilon irtokarkkipussissa oli jäljellä noin 100 grammaa. (Olimme varhaisteinejä, emme siis mitään pedariaikuisia. Pakko kertoa.)
*
Tapaus 2:
*
Eilen olin ystäväni kanssa vain hengailemassa nuortenpuistossa (en jaksa selittää). Siellä oli myös bussillinen ykkösluokkalaisia. Kukaan ei käyttäytynyt niin kuin minun lapsuudessani, kaikki kiroilivat, tukistivat ja löivät toisiaan ja esittelivät keskisormiaan. Aika kamalaa mielestäni.
*
Pyydän, älkää nyt aloittako hirveää paskavyöryä aiheesta "meidän Jessica-Emmi-Yosefiina ja Jari-Pecca-Cýllervó ovat täydellisiä ja ei saa yleistää..", koska en nyt yleistä. Tarkoitan vain näitä hirviökakaroita.
Kellään omia kokemuksia?
Kommentit (71)
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:44"]
Miksi alapeukut? Mitä pahaa minä tein :/ Ap
[/quote]
Ei kannata antaa vieraille lapsille karkkia, oppivat huonoille tavoille ja voivat joku päivä sitten ottaa namusedältä karkkia. En nyt tarkoita että nuo lapset olisivat käyttäytyneet hyvin.
En lukenut koko ketjua mutta aloittajalla oli kertoa kaksi kokemusta, joka perusteella teki keskustelun "nykyajan hirveät lapset". En tahtoisi tuomita kokonaista ihmisryhmää vain tällaisen perusteella. Romanit ovat varastaneet kaupastamme (monesta muustakin kaupasta) monta kertaa, eräs romaniperhe vähän liikaakin. Yksityistavaroitakin veivät takahuoneesta, poliisijuttuhan siitä tuli. En silti edes tämän pohjalta sano koko porukkaa hirveäksi.
Ei ne lapset nyt niin hirveitä ole (olen siis itse lapseton ja kavahdan vähän vieraitakin lapsia mutta silti) vaan se kasvatus.
Se miksi lapset tänä päivänä ovat rivoja suustaan ja huomiohuoraajia, on ihan vain nykyajan syytä. Olen päälle kaksikymppinen, ja esimerkiksi median vaikutus on tehnyt musta hirveän epävarman ja pelokkaan. En millään koe olevani tarpeeksi. Itse kun olin yläasteella, ei seksi tai päihteet ollut mikään iso juttu koska "aika oli vielä parempaa" ja nämä jutut oli uusia. Mutta nyt muksut ovat kasvaneet koko ikänsä tässä saasteessa. Joku vittua huuteleva lapsihan on sen jostain kuullut ja kokenut hyväksytyksi sanoa.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 10:03"]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 09:47"]Aloitus riitti minulle tästä aiheesta. Siis teini täällä päivittelee nykyajan lapsia? Ovat erilaisia kuin minun lapsuudessani... Ihankuin joku mummo. pespektiiviä ei tosin ole sanoa yhtään mitään. Teinit kiiruusti johonkin teinipalstoille! [/quote] Korjaan vuosina ennen 2010. Silloin en koskaan nähnyt näitä kauhukakaroita. Taitavat olla yleisesti ottaen uudempi ilmiö, kun nyt vasta kaikki valittavat. Ap
[/quote]
Olen lastenhoitaja ja työskennellyt alalla 80-luvun lopusta saakka. Ikävä kertoa sinulle ap, että myös sinä kuulut siihen ikäluokkaan, joissa selvimmin näkyy kasvattamattomuus, curling - vanhemmuus ja se että lapsen annetaan olla pomo perheessään. Se ettet sinä muista ihmisten ennen kauhukakaroista valittaneet, johtuu nuoruudestasi. Sinähän olit itse sitä "kauhukakaraikäluokkaa" ennen vuotta 2010 :)
Opettajana olen turhautunut siihen, miten vuosi vuodelta tuntuu olevan enemmän vanhempia, jotka eivät usko lapsestaan mitään pahaa. Lähes kaikki lapset selittelevät kotona aina välillä asioita parhain päin ("se koe oli tosi vaikee eikä kukaan muukaan saanut hyvää numeroa", "se ope laittoi mulle myöhästymismerkinnän koska se vihaa mua" jne.), mutta on uskomatonta, miten monet vanhemmat uskovat varauksetta näitä juttuja. Myös täällä av:lla huomaa, että on paljon vanhempia, joiden lasta kiusataan, mutta kiusaajan vanhemmaksi ei tunnustaudu kukaan. Uskokaa tai älkää, niistä kerroista kun opettajana joutuu ottamaan yhteyttä vanhempaan nuoren laiminlyöntien tai käytöksen vuoksi, valtaosalla kerroista vanhempi kiistää tapahtuneen tai syyttää opettajaa.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:07"]Tapaus 1:
*
Olimme parin kaverin kanssa piknikillä (kesällä) muutama vuosi sitten. Siinä pyörivät kokoajan pari pikkutyttöä, n.7-8v. Ajattelimme, että niistä päästäisiin eroon jos annettaisiin pari karkkia pussistamme. Nehän ottivat karkit ihan mielellään. Siinä sitten juttelimme aina välillä ja ottivat lisää karkkia. Vartin päästä lihavammalla tytöllä oli meidän karkkipussi sylissä ja ahmi niitä kuin olisivat omiaan! Minua ja kavereitani suoraan sanoen vitutti tuollainen porsastelu, ja seuraavan kerran kun tulivat niin sanoimme jotakin porsastelusta ja käytöstavoista. Suuttuivat ja lähtivät pois, mutta siinä vaiheessa alunperin lähes kilon irtokarkkipussissa oli jäljellä noin 100 grammaa. (Olimme varhaisteinejä, emme siis mitään pedariaikuisia. Pakko kertoa.)
*
Tapaus 2:
*
Eilen olin ystäväni kanssa vain hengailemassa nuortenpuistossa (en jaksa selittää). Siellä oli myös bussillinen ykkösluokkalaisia. Kukaan ei käyttäytynyt niin kuin minun lapsuudessani, kaikki kiroilivat, tukistivat ja löivät toisiaan ja esittelivät keskisormiaan. Aika kamalaa mielestäni.
*
Pyydän, älkää nyt aloittako hirveää paskavyöryä aiheesta "meidän Jessica-Emmi-Yosefiina ja Jari-Pecca-Cýllervó ovat täydellisiä ja ei saa yleistää..", koska en nyt yleistä. Tarkoitan vain näitä hirviökakaroita.
Kellään omia kokemuksia?
[/quote]
Syö ne lapset, jos noin vituttaa, pahatar.
Opettajana mua ärsyttää yli kaiken itsekkäät lapset. Yleensä kyseiset lapset on aika hyviä koulussa. Ihan joka asiassa pitäisi päästä ensimmäisenä, saada valita ensin ja kärtetään kaikkia etuoikeuksia. Sitten kun ei voi aina olla ensimmäinen, niin väännetään itkua pulpetissa. Aivan käsittämättömiä lapsia. Eikö niillä ole mitään rajoja kotona? Pelkästään liikkatunnin vetäminen on tuskaa, kun joka luokassa on se 2-3 lasta, joiden mielestä säännöt ei koske heitä ja puolet tunnista istutaan sivussa kyyneleet silmissä. Tai tungetaan vapaaehtoisena johonkin rooliin ja sitten se ei olekaan niin hauskaa, niin aletaan vaatia vaihtoa. Ja kun ei vaihtoon heti suostu, niin lyövät pelin lekkeriksi ja saattavat sabotoida oman joukkueensa toimintaa.
Samat lapset murjottaa tunnilla, kun he eivät aina voi vastata tai saada tehdä jotain ensimmäisenä. Ja jos on joku ikävä juttu, niin tarjotaan luokkakaveria siihen hommaan. ("eikö xxx voisi mennä")
Mun tytöllä on sellanen hirviö kaverina. Valehtelee, varastaa, kiusaa, uhkailee.. Mikään ei mene sille perille. Kerran pyysin ihan nätisti poistumaan meiltä kun aloitti yllänainitut asiat niin potkasi mua, heitti kourallisen purkkaa lattialle ja läimäsi kaikki ovet kiinni niin taulu tippui seinältä. Kotona hyysätään, koulussa hyysätään.. Vanhemmat on eronnut niin tälle ostetaan jatkuvasti lemmikkejä pahaan mieleen. Koulukuraattorit lässyttää turhanpäivästä, opettaja ei uskalla puuttua kun pelkää isää ja tytön reaktiota. Ei uskalla tulla enää meille kun olen ilmeisesti ainut aikuinen hänen elämässä jolle moinen käytös ei sovi.
Kaikilla pienillä lapsilla on nääti pahisaikakausia. Mistä vitun karkeista te olette tehty jos ette sitä siedä tai käsitä. Kaikki lapset käyttäytyvät joskus typerästi. Ette taida itse järin aikuisia olla kun ette tätäkään tajua.
Missä päin suomea majailee kauheimmat kakarat?
Mun perässä käveli kerran jotain ala-aste poikia jotka huuteli että hyvä perse ja yks lähti seuraamaan ja kävelin takaperin että nään ettei tee mitään. Yritti pyöriä mun ympärillä että pääsis ilmeisesti puristaa mua
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 08:11"]Kaikilla pienillä lapsilla on nääti pahisaikakausia. Mistä vitun karkeista te olette tehty jos ette sitä siedä tai käsitä. Kaikki lapset käyttäytyvät joskus typerästi. Ette taida itse järin aikuisia olla kun ette tätäkään tajua.
[/quote]
Ja sekö tarkoittaa sitä, että näiden lasten käytöstä pitää sietää ja käytöstapoja ti saa opettaa tai kertoa miten kuuluu käyttäytyä?
Olimme kesällä kavereiden kanssa piknikillä puistossa. Ympärillä juoksi pari lasta, jahtasivat linnunpoikasia, jotka ei vielä lentäneet hyvin. Nuoret vanhemmat lörpöttelivät omalla viltillään eivätkä tehneet elettäkään lastensa ohjaamiseksi pois lintuja kiusaamasta, joten oli pakko itse puuttua. Ämmä tietysti loukkaantui, kun heidän kullannuppujaan kiellettiin.
Hanki vähän ikää ap.
Palataan asiaan n 10 vuoden päästä.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2015 klo 19:29"]
Minusta taas pahimpia ovat teinit. Ei niin mitään käytöstapoja tai kykyä miettiä, milltä heidän toilailunsa sivullisista kuulostavat. Pelkkää vittu vittu vittu.... Vastaantulijoita ei väistetä, roskat tippuvat siihen, missä pussi/paketti on sattunut tyhjenemään, kovalla äänellä kailotetaan ja huudatetaan järkyttävää mökää kännykän kauttimesta. Se on sitä, kun kotona ei ole opetettu, että kyseinen Mirkku-Lissu ei olekaan maailman napa, ja kaikki muut ihmiset eivät olekaan olemassa vain palvellakseen ja ihaillakseen teiniä. Ja annas olla, jos sanoo kaupassa, että anteeksi, minä olin jonossa kassalle sinua ennen... Sitä niskojen nakkelun, huorittelun ja kovaäänisen valittamisen määrää.
Ja tsorge, en edes pahasti yleistä. Tätä on teinien enemmistö ainakin silloin, kun liikkuvat kaksin tai sitä isommalla porukalla. Mitään eivät maailmasta tiedä tai ymmärrä, mutta luulevat sitäkin enemmän.
[/quote]
Mun mielestäni huonosti käyttäytyvin ihmisryhmä tällä hetkellä on nämä 50-60-luvulla syntyneet. Ei osata kiittää, vedetään jäätäviä kilareita milloin mistäkin ja ollaan niin maailmannapaa (ilmeiseti 85% tästä ikäryhmästä naisilla on hiekkaa tiedätte missä ja miehillä jäätäviä eturauhasvaivoja, muuta selitystä en tälle käytökselle ole keksinyt). Säälittävää kun noin vanhat ihmiset eivät osaa käyttäytyä.
Teinien ja lasten riekkumisen varsinkin kavereiden kanssa ymmärrän, heillä se kasvu on kesken.
kyllä välillä tuntuu, ettei lapsilla ole enää mitään tapoja ja miten voisi olla, kun luunappikin kielletty pahoinpitelynä..! ei se lässytys auta, villliintyvät vain pahemmin. tulos: näitä törkeitä, haistattelevia, valehtelevia pikkuteinejä.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 08:50"]
kyllä välillä tuntuu, ettei lapsilla ole enää mitään tapoja ja miten voisi olla, kun luunappikin kielletty pahoinpitelynä..! ei se lässytys auta, villliintyvät vain pahemmin. tulos: näitä törkeitä, haistattelevia, valehtelevia pikkuteinejä.
[/quote]
Minulla on 6kk vanha poika. Hän on omasta mielestäni maailman suloisin ja kaunein lapsi, sekä minulle tärkein asia elämässäni. Tuntuu ikävältä ajatukselta, että jonakin päivänä joudun ojentamaan häntä ja siinä samassa antamaan luunapin tai tukistamaan, olkoonkin "pahoinpitely". Se on valitettavasti väistämätöntä, koska lapset hölmöilee ennemmin tai myöhemmin. Mutta se on hänen omaksi parhaakseen. Joku muu voi tosin olla eri mieltä, mutta ei se mitään. Teen kaikkeni, ettei pojastani tule huonosti käyttäytyvää ja ilkeää ihmistä.
Minusta taas lapset ja nuoret ovat oikein kohteliaita. Siis ainakin täällä Helsingissä. Lapset pyytävät anteeksi jos porhaltavat liian läheltä fillareineen ja teinit pitävät ovea auki kun kuljen lastenvaunujen kanssa ja tarjoavat esikoistaaperolleni istumapaikkaa ratikassa.