Lue keskustelun säännöt.
En tiedä, pidänkö lapseni
17.03.2015 |
Järki sanoo ettei missään tapauksessa, mutta silti tuntuu niin vahvasti siltä, että lapsen pitäminen olisi ainoa oikea teko.
Olosuhteet ovat todella huonot, miehen kanssa ollaan tapailtu vasta muutama kuukausi, hän haluaisi kovasti pitää lapsen ja yrittää minun kanssani, mutt toisaalta en osaa uskoa tähän suhteeseen. Mun olisi tarkoitus aloittaa syksyllä opiskelut, mutta lapsen kanssa sekin vaikeutuisi. Mies on työttömänä ja suunnittelee myös syksyllä opiskelujen jatkamista. Rahatilanne on siis surkea, kituutettaisiin ainakin 4 vuotta pelkillä tuilla.
Mutta silti se tunne, että mun kuuluu saada tämä lapsi on niin älyttömän vahva ja uskoisin katuvani lopun ikääni, jos teen abortin.
Kommentit (8)
Yleensä asioilla on tapana järjestyä. Jos nyt jo "tiedät", että tulisit katumaan aborttia, sun ei pidä sitä tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuten en ota kantaa, mutta rahatilanne voi jonain päivänä olla surkea vaikka lapsen olisi tehnyt kuinka rahakaaseen tilanteeseen.:) Minä ja mies ollaan molemmat opiskeltu kun lapset on olleet pieniä vaikka olimme molemmat töissä kun aloin odottaa esikoista. Pienelläkin rahalla pärjää, pieni lapsi ei paljoa kuluta. Opiskeluaikana on sitäpaitsi aikaa olla lapsen kanssa, mikä on arvokasta, suorastaan etuoikeus.
Viiden vuoden päästä sulla voi olla hyväpalkkainen työ, hyvä ammatti, ja nelivuotias suloinen pieni lapsi, rakkainta maailmassa. Ei se nyt kauhealta elämältä kuulosta. :)
Pari kuukautta!?!? Wtf? Your call..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos susta tuntuu, että katuisit aborttia koko loppuelämäsi, niin kannattaa ehkä vaan pitää se lapsi.
Ei teidän rahatilanne tee teistä yhtään huonompia vanhempia, ja kuten joku aiemmin jo sanoi, niin sehän voi muuttua. Ja kyllä sulla on aikaa opiskella, eikös noita opiskelupaikkoja voi yleensä lykätä vuodella?
Onnea päätöksentekoon, olen itse ollut samassa tilanteessa joten tiedän kyllä, että päätös on tosi vaikea.
Olin matalapalkkaisessa osa-aikatyössä, kuopus oli juuri täyttänyt 1v ja asuimme pienessä asunnossa. Lisäksi olin aivan pa. Ylläripyllärinä pamahdin paksuksi ja mies ilmoitti että saan tasan 2 vaihtoehtoa... Joko teen abortin tai lennän pihalle talosta. Valitsin jälkimmäisen enkä ole katunut päivääkään. Jotenkin olemme heikosta lähtötilanteesta huolimatta edelleen hengissä. En osaisi kuvitella elämää jos olisin valinnut toisin. Tai ehkä osaisin mutta en halua.
Muistuttaisin sellaisesta asiasta, että mies voi olla hyvä isä lapselle ja äiti hyvä äiti lapselle, vaikka vanhemmat eivät asuisi yhdessä tai vaikka heillä ei olisi ihanteellinen parisuhde. Lapsi on oma ihmisensä, jolla on isenäiset ihmissuhteensa vanhempiinsa ja isovanhempiinsa. Joten raskautta ei kannata peilata sen kautta, jatkuuko suhde, koska se ei ole hyvän vanhemmuuden eikä onnellisen lapsuuden tae. Jos mies on ns. normaali ihminen, vastuuntuntoinen ja hänellä on terveitä ihmissuhteita, hän pystyy luomaan siteen lapseensa vaikka suhteenne ei jatkuisikaan.