And just like that - en kestä!
Oletteko jo katsoneet HBOlta Sinkkuelämää jatkosarjan. Katsoin ne kaksi ekaa jaksoa ja oli aivan kamala aloitus! Ihan epäuskoinen olo tuosta juonenkäänteestä Mr Bigiin liittyen.
Harmittaa! En ole varma haluanko katsoa enempää, kun julkaisevat.
Kommentit (2789)
Oonko ainut jota häiritsi että korona pandemia on tuotu mukaan elokuvaan?
Kaivon tämän ketjun, kun nyt katsoin kaksi ensimmäistä julkaistua jaksoa. Kauheasti sarjaa on haukuttu myös kriitikoiden toimesta. Minä tykkäsin. Itsekin elän tylsää liki viisikymppisen elämää ja minusta olisi ollut epäuskottavaa, jos päähenkilöiden elämä olisi kaikin puolin upeaa ja tyydyttävää, olkoonkin että maallista mammonaa riittää. Pandemian jälkeisen ajan kuvaus kiinnittää tarinan tähän päivään, olkoonkin ettei se ole vieläkään ohi. Erityisesti pidin Sara Ramirezin Che Diaz -hahmosta. Taisin vähän ihastua, vaikka Ramirez on ollut lempinäyttelijäni myös Greyn anatomiassa. Ja hetero olen, kai.
Carrien vaatteet, huippumuotia, näyttävät minusta aina vaan koreilevilta ja tyylittömiltä, suorastaan halpisvaatteilta. Kuten aikoinaan Sinkkuelämässäkin. Samantha oli tyylikäs ja rento, Mirandalla välillä hassuja, välillä kivoja vaatteita, Charlotten tyyli 100% preppy. Ehkä olen vain niin pohjoismaalaisen minimalistisen Malene Birger ja muiden fani, että luksusmuoti ei ole minusta tyylikästä.
Ei jaksa jotain suremista koko sarja sitten ja se keneen Carrie rakastuu on sen podcastin tuottaja, ekassa jaksossa näytettiin pari kertaa.
Miksi Carrie ei soittanut hätänumeroon?
Vierailija kirjoitti:

Samat mietteet. Mutta Sara Ramirez on ihana, kukapa häneen ei rakastuisi?
Aivan sietämätöntä, ja Miranda käyttäytyy kuin olisi asunut Alaskan perukoilla eikä ole ikinä muita kuin valkoisia ihmisiä tavannutkaan. Tykkään siitä että ovat vanhempia nyt, mutta ei se että on vanhempi tarkoita että on jotenkin ääliömpi kuin nuorena.
Aivan raivostuttavan huono ainakin tähän asti. Ja inhosin aina muutenkin kaikkea yliroisia seksijuttua, kuin homojen miesten kirjoittamaa koko homma.

Se on HIRVEE

No ei se kun se komee äijä luurit päässä lasin takana naureskelemassa Carrien jutuille.
Onko mr. Big heittänyt veivinsä?
On niiiin painotettu että tässä nyt sitä tummaa suklaata pelkän vaniljan lisäksi katsojille, ettei nyt vaaaaaan kukaan ajattele, että tekijät olisivat rasistisia.
Samoin sukupuoliasiat tapetilla ja että mua NAURATTI Mr. BIGIN kuolinkohtaus kun oikein kuvattiin kuinka Carrien kalliit kengät virui suihkun alla, että NÖIN KAAMEETA nyt on kun Carrien kengätkin menee pilalle.
Ensimmäisenä Carrie vinkuu Mirandalle BIGIN kuoleman jälkeen että "mitä MINÄ nyt teen"
Minä. Minä. Minä. Vinku vonku.
Huokaus.
Lapset sarjassa stereotypioita ja tuo koko elämäntyyli niin ällöttävän etuoikeutettua ja pinnallista
Vierailija kirjoitti:
Aivan sietämätöntä, ja Miranda käyttäytyy kuin olisi asunut Alaskan perukoilla eikä ole ikinä muita kuin valkoisia ihmisiä tavannutkaan. Tykkään siitä että ovat vanhempia nyt, mutta ei se että on vanhempi tarkoita että on jotenkin ääliömpi kuin nuorena.
Aivan raivostuttavan huono ainakin tähän asti. Ja inhosin aina muutenkin kaikkea yliroisia seksijuttua, kuin homojen miesten kirjoittamaa koko homma.
Huomaatko mihin itse syyllistyit kirjoittamassasi vikassa lauseessa? Vei vähän pohjaa pois tuolta Mirandan käytöksen paheksumiselta. Tiesitkö muuten, että saman aikakauden tuotoksista Frasier oli homomiesten kirjoittama ja pääosin myös näyttelemä sarja? Ei todellakaan mitään yliroisia seksijuttua vaan älykästä ja itseironista humoristista dialogia.
Vierailija kirjoitti:
Oonko ainut jota häiritsi että korona pandemia on tuotu mukaan elokuvaan?
Häiritsi. Välillä tuntui että katsoin opetusvideota oikeaoppisesta käsienpesusta ja desinfioinnista.
Miranda, lakimies, käyttäytyy kuin aivoton. Muutenkin kaikki on selitetty kuin katsojat eivät tietäisi mikä on gay tai joku eri rotu. Aivan järkyttävän huono. Aion silti katsoa.
Oli yksi erittäin hyvä kausi, niillä main kun Carrie ja Big ja Aidan olivat solmuissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan sietämätöntä, ja Miranda käyttäytyy kuin olisi asunut Alaskan perukoilla eikä ole ikinä muita kuin valkoisia ihmisiä tavannutkaan. Tykkään siitä että ovat vanhempia nyt, mutta ei se että on vanhempi tarkoita että on jotenkin ääliömpi kuin nuorena.
Aivan raivostuttavan huono ainakin tähän asti. Ja inhosin aina muutenkin kaikkea yliroisia seksijuttua, kuin homojen miesten kirjoittamaa koko homma.
Huomaatko mihin itse syyllistyit kirjoittamassasi vikassa lauseessa? Vei vähän pohjaa pois tuolta Mirandan käytöksen paheksumiselta. Tiesitkö muuten, että saman aikakauden tuotoksista Frasier oli homomiesten kirjoittama ja pääosin myös näyttelemä sarja? Ei todellakaan mitään yliroisia seksijuttua vaan älykästä ja itseironista humoristista dialogia.
En paheksu sen käytöstä vaan kummastelen! Fiksu hahmo on yhtäkkiä tyhmä kuin saapas? En tiennyt kuka on kirjoittanut Frazierin, sillä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa. Pointtini oli että naisten jutut olivat kuin parikymppisten gay miesten jorinaa, ja se oli häiritsevää. MUN mielestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jaksa jotain suremista koko sarja sitten ja se keneen Carrie rakastuu on sen podcastin tuottaja, ekassa jaksossa näytettiin pari kertaa.
Miksi Carrie ei soittanut hätänumeroon?
Samat mietteet. Mutta Sara Ramirez on ihana, kukapa häneen ei rakastuisi?
Pelottava butch rekkis
Pakkohan Kiho oli tappaa, että saadaa Carrielle mahdollisuus tapailla uusia miehiä. Ero olisi ollut vielä raastavampi juonenkäänne.
Carriehan tappoi Bigin. Ei aloittanut elvytystä eikä edes soittanut hätänumeroon. Katseli vain vierestä kun ukko hitaasti kuoli. Väänteli päätä vielä niin että takuulla hengitystietkin tukossa. Kuolemantuottamus.
Vierailija kirjoitti:
Aivan sietämätöntä, ja Miranda käyttäytyy kuin olisi asunut Alaskan perukoilla eikä ole ikinä muita kuin valkoisia ihmisiä tavannutkaan. Tykkään siitä että ovat vanhempia nyt, mutta ei se että on vanhempi tarkoita että on jotenkin ääliömpi kuin nuorena.
Aivan raivostuttavan huono ainakin tähän asti. Ja inhosin aina muutenkin kaikkea yliroisia seksijuttua, kuin homojen miesten kirjoittamaa koko homma.
Miranda oli parisuhteessa tummaihoisen urheilulääkärin kanssa sarjan vikalla tuotantokaudella. Robert. Muistaako kukaan? Ainakaan käsikirjoittajat ei tunnu muistavan.
Mr. Big on sittenkin elossa! Hän ei vaan kestänyt Carrieta enää.
Miten Carrien näyttelijä kehtaa olla vanheneva nainen? Ja juuri siksi, kun on painetta näyttää nuorelta, Charlotten näyttelijä on vetäissyt naamaan kaikki mahdolliset fyllingit? Kasarilla tuli mahtava sarja Tyttökullat. Siinäkin viisi-kuusikymppiset näyttelijät kehtasivat esiintyä tv:ssä ja puhua jopa seksistä.