Ajatelkaa. Piruparat maksaa velkoja 20+ vuotta ja luulee asuvansa "omassa"
Terkuin pariskunta joka osti asuntonsa käteisellä. En kyllä ymmärrä miten velkarahalla ostettu asunto voi mitenkään olla "oma".
Kommentit (26)
Koko asunto järjestelmähän on vain pankkien pyramidihuijaus.
Niin, onhan se sitten joskus oma. Mutta kaksinkertaisena se asunnon hinta melkein pankille maksetaan.
Ei sitä lainaa ole pakko maksaa 20+ vuotta, voi sen maksaa viidessä vuodessa niinkuin me :)
Maksoitte sitten vuokraa jollekin toiselle samalla, kun säästitte käteistä oman kämpän ostamiseen? Ei yhtään sen järkevämpää kuin asua lainarahalla maksetussa kodissa.
No onhan se oma jos asunnon/talon omistaja on minä itse tai me pariskuntana. Itse asun vuokralla mutta olen antanut kertoa itselleni ettei pankilta tarvitse pyytää lupaa seinien maalamiseen/tapetoimiseen tai muuhunkaan remonttiin. Pihan saa myös laittaa ihan mullinmallin sellaiseksi kun itseä huvittaa (mikäli sopii kaupungille) eikä pankilta tarvitse lupia kysellä. Jos koko laina on saatu taattua itse/takaajien avulla, eli itse asunto ei ole takuuna, niin kyllä se vaan oma on. Olet silloin itse maksanut rahalla asunnosta sen edelliselle omistajalle ja näin ostanut sen itsellesi. Se nyt on ihan sama mistä ne rahat tuli. Rahat eivät olleet omat, ja ne pitää maksaa takaisin, mutta niillä ostettu asunto/talo on.
Kyllä, asunto on omani. Rahat siihen lainasi pankki ja sitä rahaa myös maksan takaisin.
No ei tämä kyllä pankinkaan asunto ole.
Ajattelin otsikosta että ap tarkoittaa as.oy asumista, ettei ne asunnot oikeesti ole omia, et vaan omakotitalot omalla tontilla olis....
Mitä järkeä asua vuokralla ja säästää 20 vuotta omaan?
Maksaisimme noin 1500 ekkua kuussa vuokraa (plus sähköt ja vedet) per kk tästä kämpästä, mistä maksamme lainaa 950 kuussa (ja sähköt + vedet). Lisäksi saa tehdä jokseenkin mitä haluaa, toisin kuin vuokrakämpässä.
Ai niin, voisin kuitata sijoituksillani 80% lainojen arvosta. "Jostain syystä" en tee tätä...
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 00:39"]Siis kuka ottaa jotain lainaa kämppään? Miksette te vaan osta sitä faijan pääomatuloilla?
[/quote]Miksi faijan kun on omiakin pääomatuloja riittävästi?
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 00:25"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 22:12"]Kyllä, asunto on omani. Rahat siihen lainasi pankki ja sitä rahaa myös maksan takaisin. [/quote]et omista asuntoa vaan pelkästään osakekirjat, itse asunnon omistaa asunto-osakeyhtiö
[/quote]Ja mistä sinä sen tiedät? Kaikki asunnot eivät ole osakeyhtiömuotoisia.
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 00:36"]
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 00:35"]Mitä ap sitten ehdottaa vaihtoehtoiseksi tavaksi? Ei viitsisi oikein muuttaa mihinkään 50 000 euron kesämökkiin jonnekin maalle. Muunlaiseen omaan ei ole käteistä. [/quote]Et sitte ole ajatellut säästää?
[/quote]
Missä ajattelit mun asuvan sen säästämisajan?
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 00:47"][quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 00:25"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 22:12"]Kyllä, asunto on omani. Rahat siihen lainasi pankki ja sitä rahaa myös maksan takaisin. [/quote]et omista asuntoa vaan pelkästään osakekirjat, itse asunnon omistaa asunto-osakeyhtiö
[/quote]Ja mistä sinä sen tiedät? Kaikki asunnot eivät ole osakeyhtiömuotoisia.
[/quote]omakotitalot eivät ole, mutta voivat nekin olla, kiinteistöliiton sivujen mukaan 98% kerrostalo- ja rivitaloasunnoista kuuluu osakeyhtiöön
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 00:44"][quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 00:39"]Siis kuka ottaa jotain lainaa kämppään? Miksette te vaan osta sitä faijan pääomatuloilla?
[/quote]Miksi faijan kun on omiakin pääomatuloja riittävästi?
[/quote]
Miksi ostaa mitään, kun sun pääomatuloilla elän minäkin tekemättä yhtään mittään.
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 00:51"][quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 00:44"][quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 00:39"]Siis kuka ottaa jotain lainaa kämppään? Miksette te vaan osta sitä faijan pääomatuloilla?
[/quote]Miksi faijan kun on omiakin pääomatuloja riittävästi?
[/quote]
Miksi ostaa mitään, kun sun pääomatuloilla elän minäkin tekemättä yhtään mittään.
[/quote]samaa ajattelin, on kyllä kiva kun Suomessa on niin paljon hölmöjä varakkaita! heidän ansiostaan mä ja moni muu elää leveästi tekemättä mitään! asumisestakaan ei tarvitse maksaa euroakaan kun kunta hoitaa maksut! koittakaahan tienata meille lisää rahaa, itse ei viitsitä kun on parempaakin tekemistä
[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 00:23"]
Toinen ihme homma on kun ihmiset ottaa autolainaa. Ei järjen hiventä. Maksavat autonsa käytännössä kolmeen kertaan. Vielä typerämpää ostaa osamaksulla. Itse olemme aina ostaneet autot käteisellä. Ainoa asia johon velkaa kannattaa ottaa, on rahan sijoittaminen edelleen.
[/quote] Et sina nakojaan mikaan finanssinero ole:)! Paljon fiksumpaa on maksaa 1% autolainan korkoa ja pitaa loput rahat tililla josta tienaa 5% (esimekkisummia, ei tarvitse ruveta minua valistamaan mutta nain se vaan toimii.) Lisaksi taalla USAssa saa kaikista lainoista verovahennyksen.
Ainoastaa Ita-Euroopasta asken tulleet immigrantit maksavat kateisella (ja huumediilerit kun pitaa paasta siita likaisesta rahasta eroon).
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 22:00"]
Terkuin pariskunta joka osti asuntonsa käteisellä. En kyllä ymmärrä miten velkarahalla ostettu asunto voi mitenkään olla "oma".
[/quote]minä ja mieheni olemme vuosien varrella ostaneet yhteensä 8 asuntoa lainarahalla. Kuusi niistä on nykyään kokonaan omia eli lainaa ei enää niihin ole. En ymmärrä, miksei näiden kahden vimeisenkin kanssa kävisi samoin. Parempi tämä systeemi kuin "säästää" elämässään yhden asunnon verran, ostaa se ja omahyväisenä jatkaa eloa&oloa köyhyysloukussa.
Eihän kerrostalo tai rivariasunto Sitäpaitsi ikinä ole kenenkään omia vaan ne omistaa asuntoyhtiö.
Pankkiko sitten hoitaa meillä vuokraisännän velvollisuudet?