Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten te työssä käyvät yksinhuoltajat selviätte kaikesta?
09.12.2021 |
Tuntuu että aina on joku asia huonosti hoidettu.
Aloin ihan listaamaan ja pohtimaan paljonko eri asiat veisi aikaa edes jonkinlaisella "hutaisu"tasolla, jotka ihan vähintään pitäisi pystyä hoitamaan että olisi edes puoliksi ns. "kunnon ihmisen" kirjoissa, ja eihän siihen oikein viikon tunnit riitä tai todella minuuttiaikataululla pitäisi mennä ja juurikaan ei jäisi "tyhjää aikaa" tv:n katseluun tms.
Itseä alkanut nyt rassaamaan, kun etäsuhteessa miesystävän kanssa menee siihen jo hirveästi aikaa, ja niitä yhteisiä hetkiä en voi käyttää muiden vastuiden hoitamiseen, eli kaikki kaaostuu ja kasaantuu entistä enemmän.
Ongelmia nyt:
Lapsilla on koulunkäyntiongelmia, siinä tarvitsiivat tukea (kumpikin vähän "nepsy"-lapsia eli tarttee enemmän tukea).
Koiraa ei ole saanut koulutettua sisäsiistiksi.
Ei jaksa huolehtia aina terveellisestä säännöllisestä ruoasta ja liikunnasta, joten paino nousee mikä tekee masennusta ja omanarvontunteen laskemista sekä epävarmuutta.
Ystävyyssuhteista ei ehdi pitää huolta eikä nähdä perhettä.
Mutta vaikeasti viikon tunnit riittää, kun laskisi ihan perusasiat.
- riittävä uni (tarttisin tosi paljon sitä luonnostaan....)
- kaupassa käynti esim 2 x vk
- työpäivä, edes se 8h (ei toteudu aina tuokaan, mutta välillä venyy pidemmäksi). Työmatkat päälle. (Nyt järkky määrä töitä rästissä mikä ahdistaa).
- koiran ulkoilutus ja turkin harjaus, kissan hiekkalaatikon putsaus (nämä ihan retuperällä)
- ruoan laitto (liian usein vaan jotain kyhättyä ,herkkua itselle ja jotain pakastepizzaa lapsille tms; välillä sentään jotain "normaalia")
- perussiivoukset (käytän siivouspalvelua mutta ei ole varaa joka viikko)
- pyykit
- tiskit (liian usein tiskivuori)
- joku perusmäärä liikuntaa
- itsellä 1-2 harrastusta, joista en haluaisi luopua (toinen olisi samalla liikuntaakin, toinen on mun mielelle hyväksi ja jotain sosiaalista). Näihin menisi 1-2 krt viikko 1,5-2 h kerrallaan + matkat.
Sitten kaikki kausityöt
- lumityöt
- pihan jonkunlainen kunnossapito
- talon kunnossapito (pitäisi kai joskus jotain rännejä putsata jne., tää on ihan retuperällä)
- ilmanvaihtosuodattimet jne. jne.
Nyt varmaan vaikuttaa, että olen järjestelykyvytän ja elämän hallinta ei toimi, mutta tästä ei edes ole kyse, vaan asiat kyllä nyt jotenkin on kasassa, mutta ihan rajoilla mennään. Aina joku tekemättä (laskut myöhässä, krjaston kirjat palauttamatta, lasten koulunumerot huonoja ja myöhästelevät/poissaoloja, pyykit pöydällä päiväkausia, nukun viikolla liian vähän ja viikonloppuna liian pitkään, en ehdi seurata uutisia...)
Ja tajuan että eihän viikon tunteihin kaikkea edes olisi mahdollisat ehtiä, tai sitten tosiaan esim viikonloppuisin ei voisi ottaa yhtään liikaa "löysää" (kuten nyt).
Pitääkö mun sanoa miesystävälle suoraan, että mulla ei ole aikaa samalla tavoin tähän? Ja auttaisiko sekään sitten.... henkisesti kai hyvä tehdä välillä kuitenin muuta kuin suorittaa koko ajan?
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Outoa, minulla ei tullut tuollaisia ongelmia koskaan edes mieleen kun jäin kahden tyttären (5 ja 8v) ilman vaimoa. Pitääkö ne ongelmat jotenkin itse luoda vai miten?
No sinulla aika riitti ja tuntui siltä, että se riitti. Kaikilla ei riitä. Pääasia on kuitenkin, että neuvostasi oli suunnattomasti apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ehdi tekemään kaikkea.
Verrattuna elämääsi, minulla on kuitenkin elämässäni vähemmän hoidettavia asioita kuin sinulla:
Asun kerrostalossa, joten ei tarvitse putsailla rännejä tai tehdä lumitöitä pihan kunnostustöistä puhumattakaan.
Minulla ei ole koiraa eikä kissaa.
Käyn vain kerran viikossa kaupassa. Jos jotakin tarvitaan, niin lapset käyvät koulusta tullessaan hakemassa.
Minulla ei ole kodin ulkopuolista harrastusta. Luen kuitenkin paljon.
Minulla ei ole miesystävää elämääni sulostuttamassa.
Ja varmaankin suurimpana: lapsillani ei ole erityisen tuen tarpeita, vaan he hoitavat koulunsa pääasiassa itse.
Kuinka vanhoja koira ja kissa ovat? Tiedän, että ne ovat perheenjäseniä, mutta ovatko ne olleet sinulla jo ennen lapsia?
Onko pakko asua omakotitalossa? Miksi seurustelukumppani ei olisi valmis auttamaan esim. rännien putsauksessa, jos asiasta kertoisit? Miksi yhteistä aikaa ei voi viettää ainakin osittain tavallista elämää viettämällä? Niinhän nuorenakin tehtiin: tehtiin yhdessä ruokaa, tiskattiin, remontoitiin, käytiin koiran kanssa kävelyllä jne.
Eikö omakotitalo, pihan hoitaminen, kissa ja koira ole myös harrastuksia? Ymmärrän, että haluat myös kodin ulkopuolella olevia harrastuksia, mutta kaikkeen ei aika riitä samaan aikaan.
Jos sinulla ei ole esim. isovanhempiakaan auttamassa, niin saisitko esim. tukiperhettä? lapset olisivat esim. yhden viikonlopun kuukaudessa tukiperheen luon.
Kissa on ollut meillä jo pidemään (koira ei niin kauhean pitkään mutta ei siitäkään viitsi luopua, hyväluontoinen kiva koira muuten). Etenkin kissa lapsille tosi rakas.
Tämä talo on aika pieni, ja piha tosi pieni, ja talo aika uusi, eli sikäli ei mahdottomasti ole hommaa. Täällä missä asutaan, ei paljoa ole valinnanvaraa jos ei halua asua jossain tosi vanhassa talossa/asunnossa, eli tämmöinen nyt löytyi kun asuntoa haettiin.
Jotenkin en kehtaisi kauheasti miesystävältä koko ajan pyytää apua kodin/talon hommissa. On hän jossain auttanut. Mutta tuntuu että hän ei kauhean näppärä ole kodin hommissa, ja muutenkin taitaisi tykätä että vk-loppuisin "rentoudutaan" (katsotaan telkkaria, saunotaan yms. aikuisten yhteistä aikaa). Jos vähänkin teen jotain ihan normaalia kotona ohimennen, tuntuu että häntä ahdistaa mun "touhotus" ja että pitäisi rauhoittua. Mulle vaan ei oikein käy semmoinen että koko ajan maataan sohvalla. Toki teen sitä itsekin aina välillä, ja hänenkin kanssa, mutta määränsä ja rajansa kaikella.
Yhden oman harrastuksen olen pitänyt, ei siihen mene kuin 2h/vk ja kausi kestää vain n. 3,5kk syksyllä sekä keväällä. Henkisesti pääsee vähän irti monista huolista mitä tässä lisänä pyörii.
Lapset jo teinejä, eli eivät varmaan mihinkään tukiperheeseen lähtisi, haluavat olla kotona (tai kavereilla) vk-loppuisin. Tulisi varmaan aika vahva fiilis että heitä tungetaan väksiin johonkin ventovieraaseen perheeseen että äiti saa olla miesystävän kanssa, tätä en halua.
Ja ei kai noita tukiperheitä ole tarjollakaan kuin sosiaalihuollon asiakkaille.
ap
Jos et ole valmis luopumaan mistään, sitten vain sinnittelet. Mutta teinit voi laittaa kotihommiin, oli nepsyjä tai ei. Eläimet - jos elämäntilanne sakkaa, niin kumpi tärkeämpi: eläimet vai muu perhe? Jos ei ole valmis tekemään mitään ratkaisuja, vaan tyrmää kaikki ehdotukset, niin suu suppuun ja eteenpäin.
Niin, täähän se on, tuntuisi aika radikaalilta kuitenkaan luopua koirasta tai miesystävästä, jotta ehtisi paremmin lukea lasten kanssa läksyjä tai pyyhkiä pölyt paremmin :D.
Tai se että jättäisin 2h viikossa harrastuksen, ei taitaisi tilannetta korjata myöskään.
Ja se, että olen vähentänty liikuntaa/jättänyt pois, tekee vaan lisää haittaa ja jaksaminen huononee.
Lähinnä mietinkin, miten muut yksin kaikesta huolehtivat on aikatauluttaneet asioita ja onko heillä hyviä vinkkejä, esim. joku tosi jämpti rutiini josta pidetään aina kiinni, vai enemmän semmoinen "salliva", ja mikä on "riittävän hyvä".
ap
Ok. Annan tässä vinkkejä, jotka ovat minulle olleet hyviä.
No, tiedän että minun nykyinen riittävän hyvä, on siisteille ihmisille kauhistus. Minulle on tärkeämpää lukea kuin siivota. Itselleni tämän hyväksyminen on pitkä tie.
Priorisoi: omat tarpeet, lasten tarpeet yms.
Varaudu: Pyrin pitämään meillä aina valmista ruokaa pakkasessa, lääkkeitä, vaatteita niin, ettei heti tarvitse pestä.
Listat: Niistä ruoka-aineista ja tarvikkeista, joita teillä tarvitaan. Kun jokin on loppumassa ( huom. ei loppu) , niin rasti ruutuun, että sitä lisää. tässä tulee muistaa myös, että hyvä kotivara helpottaa elämää.
Lasten opettaminen kotitöihin. vaikka lapset huolehtisivat vain roskien viennistä, niin jo se helpottaa.
Kalenteri: perhekalenteri, johon kirjoitan lasten koulujutut eri värillä, harrastukset eri värillä ja muut eri värillä. Jos lähdemme matkalle, niin varaan päivän ennen ja jälkeen pakkaamista ja purkamista varten. Kirjoitan kalenteriin milloin pitää tehdä isoja juttuja.
Pyykinpesu: sukkanipsut ja lisäksi kun ostan sukkia, niin ostan 10-20 paria samanlaisia sukkia. Jos yksi katoaisi, niin silti sukkaa voi käyttää. Muutenkin, jos löytyy esim. hyvä perus t-paita, niin ostan sitä useamman kerralla.
Ai niin, tilaan ruokaa, hygieniatuotteita yms. kotiin noin kerran kuukaudessa ison satsin.
Mulla oli tuollainen etäsuhde, varmaan yli vuoden. Lopulta väsyin siihen loputtomaan lepäilyyn viikonloppuna jne juhlahetkiin. Hoksasin miten raskasta on kun toisen kanssa ei ole arkea ollenkaan. Arjessa piilee se onni!
Mä olen lähivanhempi ollut 6 vuotta, nepsy esikoinen, kaksi pienempää ja kaksi koiraa. En olisi ikinä luopunut koirista, ne toi lohtua ja seuraa kun olin yksin viikonloppuja. Kannoin vastuun niistä kuin lapsistanikin. Toinen kuoli vanhuuteen toinen vielä elossa.
Mä olen just sellainen touhottaja aamusta iltaan. Menen nukkumaan aikaisin ja herään aikaisin. Kalenteriin merkitsen ylös ihan kaiken.
Kaksi vuotta on ollut nyt mies jonka kanssa alusta asti tuli mukaan arki. Nyt olemme 6 henkilön uusperhe ja hänen lapsensa on myös ns nepsy. Rankkaa on edelleen välillä mutta mies ei tosiaan tullut meille asumaan uudeksi lapseksi vaan hoitaa arjen askareita siinä missä minäkin.
Yritin käydä harrastuksessa, hauskaa oli mutta päivät pitenee vain. Eli luopuisin harrastuksesta ja sen miehen kanssa pitää tehdä muutakin kuin ns vapaata. Juuri omalle viikonlopulle osuu ne lasten vaatehankinnat ja rikkoutuneen pyörän korjaus, mutta tätä se on.
Tsemppiä sinulle!
Edellinen 24 tarkentaa vielä, että lapset minulla koko ajan pl joka toisen viikonlopun isällään. Juuri tähän ns vapaaviikonloppuun sitten osuu pitkälti näitä listalla roikkuvia asioita!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 2 lapsen yksinhuoltaja. Aika jolloin päiväkodeissa oli vauvalan puoli ja äityisloman pituus 3kk.Toisen kanssa sentään 5kk.Vai oliko peräti 6kk? Ei ollut mumolaan lapsilla tai jonnekkin paikaa viedä , saadakseen vapaata. Nuorena äitinä sitä jaksoi kun ei vaihtoehtoja. Kun siinä taaperoita paaeroita olivat, sen veran ikää Vein koululle satu jumpaan. Selainenkin oli työ-ajan jälkeen. Kesti 1h. Sain istua 1h. rauhassa .Juhlaa,nolaa päätäni. Pyhäkouluun joutivat samasta syystä. Joku kysyi miten jaksat raijaa niitä kerhoihin tai puyhäkoulut ymm. Otin sen ajan nolatakseni pääni ,sitä 1h. jonka sain vietää pukukoppi tai eteisen lattia.Siivous ja sauna päivät oli lauantait. Oli myös unirytmit mullakin. Joten unirytmi saatin kun työni jälkeen päiväkodista syömään kotia. Pakotin itseni ulos viellä heidän kanssa.Edes tunniksi. Purkasivat ulkona energiaansa. Aika jolloin ei ollut videoita edes,tv ohjelmiakin harvakseen ,2 kanavaa. Kun ei ollut vaihtoehtoja.Usein oli siskon pedit ystävien lapsia siinä hoidossa viikonloput,joskus pysäkillä ystävä odotti: On niin vaikeaa, katso näitä 5-6h. Tai tulen aamulla hakee ne.ilman palkaa tai että olisi evästä ollut heillä mukana. Ihminen kummasti jaksaa kun on pakko. Kasvussa lasteni ohjeistin urheilu seuraan, partiotakin kävivät aikansa,kirkon kokki kerhoa ymm. Vaikka kuskaamista autottomana oli , mutta taas se oma aika siellä jossain pukukoppi tai eteisen lattialla.Oli kultaa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli tuollainen etäsuhde, varmaan yli vuoden. Lopulta väsyin siihen loputtomaan lepäilyyn viikonloppuna jne juhlahetkiin. Hoksasin miten raskasta on kun toisen kanssa ei ole arkea ollenkaan. Arjessa piilee se onni!
Mä olen lähivanhempi ollut 6 vuotta, nepsy esikoinen, kaksi pienempää ja kaksi koiraa. En olisi ikinä luopunut koirista, ne toi lohtua ja seuraa kun olin yksin viikonloppuja. Kannoin vastuun niistä kuin lapsistanikin. Toinen kuoli vanhuuteen toinen vielä elossa.
Mä olen just sellainen touhottaja aamusta iltaan. Menen nukkumaan aikaisin ja herään aikaisin. Kalenteriin merkitsen ylös ihan kaiken.
Kaksi vuotta on ollut nyt mies jonka kanssa alusta asti tuli mukaan arki. Nyt olemme 6 henkilön uusperhe ja hänen lapsensa on myös ns nepsy. Rankkaa on edelleen välillä mutta mies ei tosiaan tullut meille asumaan uudeksi lapseksi vaan hoitaa arjen askareita siinä missä minäkin.
Yritin käydä harrastuksessa, hauskaa oli mutta päivät pitenee vain. Eli luopuisin harrastuksesta ja sen miehen kanssa pitää tehdä muutakin kuin ns vapaata. Juuri omalle viikonlopulle osuu ne lasten vaatehankinnat ja rikkoutuneen pyörän korjaus, mutta tätä se on.
Tsemppiä sinulle!
Joo varmaan mulla tämä etäsuhde nyt sotkee hommaa entisestään. En tartte "fwb":tä, tarttisin arkeen kumppanin rinnalle.
Ja olen tosiaan aika allerginen sille, jos mies ei ole "mies" vaan jotenkin lapsenomainen.
Harmi vaan että nykymiehissä ei taida paljon olla niitä, jotka ovat valmiita muuttamaan yhteen ylipäänsä, että sellaista aitoa miestä kumppaniksi rinnalle löytyisi.
Sekin on tosiaan sitten kurjaa, jos ei ole lainkaan aikuista seuraa jonka kanssa rentoutua edes joskus.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdotuksia
- Tilaa ruuat kotiin
- Suunnittele ruuat etukäteen, tee sitten tilaus. Helppoja ja nopeita ruokia.
- Pakkaseen ja kaappeihin ruokaa
- Pyydät miesystävää auttamaan hommissa
- Jos mies ei ole kiinnostunut auttamaan niin voisiko niitä pihahommia ja rännien puhdistuksia ulkoistaa jollekin maksua vastaan?
- Lapset ripustamaan vaatteet kuivumaan (meillä erityislapsi laittaa meillä aina sukat)
- Lapset auttamaan kotitöissä, he voivat varmaan viedä roskat ja imurointi
- Hommaa tiskikone (saa käytettynä halvalla)
- Huolehdit että saat vähintään 8h unta, hyvin nukkuneena jaksat paremmin
- Aloitat meditoimaan joka päivä 15min (tälle ei muka ole koskaan aikaa, mutta on oikeasti tehokkain henkinen apu kaikkeen)
Vierailija kirjoitti:
Outoa, minulla ei tullut tuollaisia ongelmia koskaan edes mieleen kun jäin kahden tyttären (5 ja 8v) ilman vaimoa. Pitääkö ne ongelmat jotenkin itse luoda vai miten?
Ehkä (vaikkei saisi stereotypioida), noin miehenä esim käsitys siitä mikä on "riittävä" siisteystaso, voi olla kuitenkin vähän eri. Oman kokemuksen perusteella, miehet ei esim huomaa pölyjä samalla tavoin kuin naiset (vaikka olisi muutoin hyvinkin siisti ja pedantti mies).
Lisäksi 2 tytärtä, joilla ehkä ei ollut mitään erityistarpeita, on ehkä ihan eri kuin poika ja tyttö, joilla paljon traumaattisia kokemuksia taustalla sekä omat erityistarpeensa.
Miehellä myös on helpompi selvitä monista voimaa / vähän enemmä pituutta / teknistä osaamista vaativista kodin hommista, jotka taas on hankalia tehdä ja opetella jos on pienikokoinen fyysisesti ei voimakas nainen, jonka kompetenssit muutenkin muualla kuin tällaisissa asioissa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset mukaan niiden lemmikkien hoitoon, toinen hoitaa kissan, toinen koiran vuoroviikoin. Jos ovat kerran kouluikäisiä, onnistuu kissanhiekkalaatikon siivous.
Muuttakaa kerrostaloon, yksinään okt hoito on ihan sulaa hulluutta.
Siivouspalvelu järjestelmälliseksi, pyykinpesu viikonloppuihin eli hommaa rumpu tai kaappi, jossa saat nopeasti aina koneellisen kuivaksi. Lapset siivoavat omat huoneensa kamat paikoilleen -tyylillä joka päivä.
Ruuat kotiinkuljetuksella kerran viikossa, maksaa 10€ ekstraa, vaatii yhden kerran puolen tunnin suunnittelun sen jälkeen kaupassakäynti kestää 5min. Tee viikonloppuna 2-3 ruokaa niin isoja annoksia, että siitä riittää alkuviikoksi teille päivälliset. Loppuviikosta yksi pizzapäivä/ viikko on oikein hyvä sitten jo ihan hyvän mielen takia.
Tiskikone, jokainen täyttää ja tyhjentää vuoropäivänä.
Ja sitten apuja koulusta siihen oppimiseen, tiukka keskustelu opon ja kuraattorin kanssa aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Lapset mukaan niiden lemmikkien hoitoon, toinen hoitaa kissan, toinen koiran vuoroviikoin. Jos ovat kerran kouluikäisiä, onnistuu kissanhiekkalaatikon siivous.
Muuttakaa kerrostaloon, yksinään okt hoito on ihan sulaa hulluutta.
Siivouspalvelu järjestelmälliseksi, pyykinpesu viikonloppuihin eli hommaa rumpu tai kaappi, jossa saat nopeasti aina koneellisen kuivaksi. Lapset siivoavat omat huoneensa kamat paikoilleen -tyylillä joka päivä.
Ruuat kotiinkuljetuksella kerran viikossa, maksaa 10€ ekstraa, vaatii yhden kerran puolen tunnin suunnittelun sen jälkeen kaupassakäynti kestää 5min. Tee viikonloppuna 2-3 ruokaa niin isoja annoksia, että siitä riittää alkuviikoksi teille päivälliset. Loppuviikosta yksi pizzapäivä/ viikko on oikein hyvä sitten jo ihan hyvän mielen takia.
Tiskikone, jokainen täyttää ja tyhjentää vuoropäivänä.
Ja sitten apuja koulusta siihen oppimiseen, tiukka keskustelu opon ja kuraattorin kanssa aiheesta.
Ja tärkein unohtui, heivaa se mies mäkeen ja etsit itsellesi seuraa sitten kun sulla on sille aikaa ja jaksamista. Teinit ei enää juurikaan äitiään kaipaa ja siihen on tuskin sullakaan enää montaa vuotta? Nyt toi suhde vaan vie sulta energiaa, ei tuo sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ehdi tekemään kaikkea.
Verrattuna elämääsi, minulla on kuitenkin elämässäni vähemmän hoidettavia asioita kuin sinulla:
Asun kerrostalossa, joten ei tarvitse putsailla rännejä tai tehdä lumitöitä pihan kunnostustöistä puhumattakaan.
Minulla ei ole koiraa eikä kissaa.
Käyn vain kerran viikossa kaupassa. Jos jotakin tarvitaan, niin lapset käyvät koulusta tullessaan hakemassa.
Minulla ei ole kodin ulkopuolista harrastusta. Luen kuitenkin paljon.
Minulla ei ole miesystävää elämääni sulostuttamassa.
Ja varmaankin suurimpana: lapsillani ei ole erityisen tuen tarpeita, vaan he hoitavat koulunsa pääasiassa itse.
Kuinka vanhoja koira ja kissa ovat? Tiedän, että ne ovat perheenjäseniä, mutta ovatko ne olleet sinulla jo ennen lapsia?
Onko pakko asua omakotitalossa? Miksi seurustelukumppani ei olisi valmis auttamaan esim. rännien putsauksessa, jos asiasta kertoisit? Miksi yhteistä aikaa ei voi viettää ainakin osittain tavallista elämää viettämällä? Niinhän nuorenakin tehtiin: tehtiin yhdessä ruokaa, tiskattiin, remontoitiin, käytiin koiran kanssa kävelyllä jne.
Eikö omakotitalo, pihan hoitaminen, kissa ja koira ole myös harrastuksia? Ymmärrän, että haluat myös kodin ulkopuolella olevia harrastuksia, mutta kaikkeen ei aika riitä samaan aikaan.
Jos sinulla ei ole esim. isovanhempiakaan auttamassa, niin saisitko esim. tukiperhettä? lapset olisivat esim. yhden viikonlopun kuukaudessa tukiperheen luon.
Kissa on ollut meillä jo pidemään (koira ei niin kauhean pitkään mutta ei siitäkään viitsi luopua, hyväluontoinen kiva koira muuten). Etenkin kissa lapsille tosi rakas.
Tämä talo on aika pieni, ja piha tosi pieni, ja talo aika uusi, eli sikäli ei mahdottomasti ole hommaa. Täällä missä asutaan, ei paljoa ole valinnanvaraa jos ei halua asua jossain tosi vanhassa talossa/asunnossa, eli tämmöinen nyt löytyi kun asuntoa haettiin.
Jotenkin en kehtaisi kauheasti miesystävältä koko ajan pyytää apua kodin/talon hommissa. On hän jossain auttanut. Mutta tuntuu että hän ei kauhean näppärä ole kodin hommissa, ja muutenkin taitaisi tykätä että vk-loppuisin "rentoudutaan" (katsotaan telkkaria, saunotaan yms. aikuisten yhteistä aikaa). Jos vähänkin teen jotain ihan normaalia kotona ohimennen, tuntuu että häntä ahdistaa mun "touhotus" ja että pitäisi rauhoittua. Mulle vaan ei oikein käy semmoinen että koko ajan maataan sohvalla. Toki teen sitä itsekin aina välillä, ja hänenkin kanssa, mutta määränsä ja rajansa kaikella.
Yhden oman harrastuksen olen pitänyt, ei siihen mene kuin 2h/vk ja kausi kestää vain n. 3,5kk syksyllä sekä keväällä. Henkisesti pääsee vähän irti monista huolista mitä tässä lisänä pyörii.
Lapset jo teinejä, eli eivät varmaan mihinkään tukiperheeseen lähtisi, haluavat olla kotona (tai kavereilla) vk-loppuisin. Tulisi varmaan aika vahva fiilis että heitä tungetaan väksiin johonkin ventovieraaseen perheeseen että äiti saa olla miesystävän kanssa, tätä en halua.
Ja ei kai noita tukiperheitä ole tarjollakaan kuin sosiaalihuollon asiakkaille.
ap
Mitä, jos kävisit keskustelun miehen kanssa: Sinusta tuntuu, että hän ahdistuu puuhastelustasi, mutta jos et puuhastele myös viikonloppuisin, niin elämäsi on täynnä kaaosta. Tuskin hän sitä sinulle haluaa. Jos teet suunnitelman, mitä milloinkin pitää/on suositeltavaa tehdä, niin voit aina enne viikonloppua kertoa, että minun pitää tänä viikonloppuna ostaa lapsille uudet kengät, putsata rännit, silittää juhlavaatteet mummon 80-vuotispäiville tiistaita varten ja laittaa viikoksi ruokaa. Tuletko mieluummin viettämään aikaa meidän kanssa arkeemme, vai nähdäänkö lyhyemmän aikaa sitten kun olen tehnyt kaiken.
Mietin, että oletko suunnitellut etukäteen, että mitä teet päivittäin, viikottain ja kuukausittain?
Päivittäin esim. keittiön siivous, viikottain pyykit ( ja eläinten hoitoa, mitä sitten pitää viikottain tehdä. Itse olen allerginen, niin en osaa tässä neuvoa.) ja kuukausittain mitä kuukausittain pitää tehdä.
tietyt rutiinit saattavat myös helpottaa tyyliin: aina kun menen harrastukseeni, niin käyn viereisessä kaupassa ja lisäksi vien palautettavat kirjat. Lauantaiaamuisin maksan laskut.
taloon kuukausikalenteri: tammikuussa tarkastat palovaroittimet, helmikuussa jotain, maaliskuussa tarkistat pihan, huhtikuussa... Tämän voi esim. päättää, että nämä tarkastettavat teet kuukauden ensimmäisenä tai toisena viikonloppuna.
Sunnuntaisin käyt aina läpi sen, että mitä pitää viikolla tehdä.
Ruokaa kannattaa tehdä 2-3 kertainen määrä ja pakastaa loput.
Pystyisikö lapsesi hoitamaan tiskit? Rutiini, jossa he tyhjentäisivät tiskikoneen esim. aina koulupäivän jälkeen? Entä muut kotityöt? Mitä lapset voisivat tehdä?
ja sitten prirosointi: Nukkuminen ja syöminen on tärkeää. Toiseksi on tärkeää lasten koulussakäynti. Kolmanneksi tärkeintä on talon kunnossapito, ettei talosta tule rotisko. Neljänneksi tärkeintä on puhtaan pyykin viikkaaminen.
Aikoinaan mulla olikin hyvät viikko/kuukausi jne rutiinit ja aikataulut asioille.
Ne on jotenkin vähitellen ihan romuttuneet kaikkien muutostilanteiden ym. keskellä.
Nyt aloin pohtimaan ja luomaan niitä uudellen - ja tästä juuri heräsinkin siihen kaiken tekemisen määrään. Että vuorokauden tunnit ei riitä (tai sitten tosiaan vk-loppu on myös tekemistä varten, ei tv.n katselua varten).
Isoin uusi aikasyöppö tällä hetkellä miesystävä. Ei se mun 2h/vk harrastus.
Mutta vähän nurinkurista, kun juuri miesystävää olen toivonut elämään. (Tai no, MIESTÄ, en jotain "mieystävää" fwb:tä tms.)
ap
Kaikki on vähän sinne päin meilläkin, mutta pakko yrittää välillä ennemmin ottaa rennosti lasten kanssa kuin pingottaa jostain pölyjen pyyhkimisestä. Olen itse vähän add joten kaikki on aina vaiheessa, mutta yritän olla ottamatta stressiä. Lapset tekee osansa ja siivooja paikkailee silloin tällöin. Puhdasta vaatetta pitää olla koko ajan ja ruokaa kaapissa tietysti.
Miestä tai koiraa en ikinä ottaisi vaivoikseni tässä vaiheessa, kissa pärjää paremmin. Ehkä sitten kun lapset on muuttaneet pois kotoa. Tai sitten miehen pitäisi olla todella auttamishaluinen ja aktiivinen, sillä se on ihan kamalaa kun pitäisi muka pystyä rentoutumaan sen miehen aikataulun mukaan ja itsellä olisi sata hommaa rästissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli tuollainen etäsuhde, varmaan yli vuoden. Lopulta väsyin siihen loputtomaan lepäilyyn viikonloppuna jne juhlahetkiin. Hoksasin miten raskasta on kun toisen kanssa ei ole arkea ollenkaan. Arjessa piilee se onni!
Mä olen lähivanhempi ollut 6 vuotta, nepsy esikoinen, kaksi pienempää ja kaksi koiraa. En olisi ikinä luopunut koirista, ne toi lohtua ja seuraa kun olin yksin viikonloppuja. Kannoin vastuun niistä kuin lapsistanikin. Toinen kuoli vanhuuteen toinen vielä elossa.
Mä olen just sellainen touhottaja aamusta iltaan. Menen nukkumaan aikaisin ja herään aikaisin. Kalenteriin merkitsen ylös ihan kaiken.
Kaksi vuotta on ollut nyt mies jonka kanssa alusta asti tuli mukaan arki. Nyt olemme 6 henkilön uusperhe ja hänen lapsensa on myös ns nepsy. Rankkaa on edelleen välillä mutta mies ei tosiaan tullut meille asumaan uudeksi lapseksi vaan hoitaa arjen askareita siinä missä minäkin.
Yritin käydä harrastuksessa, hauskaa oli mutta päivät pitenee vain. Eli luopuisin harrastuksesta ja sen miehen kanssa pitää tehdä muutakin kuin ns vapaata. Juuri omalle viikonlopulle osuu ne lasten vaatehankinnat ja rikkoutuneen pyörän korjaus, mutta tätä se on.
Tsemppiä sinulle!
Joo varmaan mulla tämä etäsuhde nyt sotkee hommaa entisestään. En tartte "fwb":tä, tarttisin arkeen kumppanin rinnalle.
Ja olen tosiaan aika allerginen sille, jos mies ei ole "mies" vaan jotenkin lapsenomainen.
Harmi vaan että nykymiehissä ei taida paljon olla niitä, jotka ovat valmiita muuttamaan yhteen ylipäänsä, että sellaista aitoa miestä kumppaniksi rinnalle löytyisi.
Sekin on tosiaan sitten kurjaa, jos ei ole lainkaan aikuista seuraa jonka kanssa rentoutua edes joskus.
ap
Mä olen yrittänyt vaan hyväksyä tilanteen että ilman miestä joutuu elämään siihen asti kunnes lapset muuttaa pois kotoa. Ymmärrän kyllä ettei miehet halua osallistua toisen miehen lasten ylläpitoon, eikä sellaisia osallistuvia miehiä (joilla olisi muukin elämä kunnossa) ole todellakaan kovin montaa tässä maailmassa. En enää käytä energiaa sellaisen etsimiseen, vaan lasteni ja taloni hoitoon.
Se aikuisten aika sitten ystävien seurassa silloin kun mahdollista.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli tuollainen etäsuhde, varmaan yli vuoden. Lopulta väsyin siihen loputtomaan lepäilyyn viikonloppuna jne juhlahetkiin. Hoksasin miten raskasta on kun toisen kanssa ei ole arkea ollenkaan. Arjessa piilee se onni!
Mä olen lähivanhempi ollut 6 vuotta, nepsy esikoinen, kaksi pienempää ja kaksi koiraa. En olisi ikinä luopunut koirista, ne toi lohtua ja seuraa kun olin yksin viikonloppuja. Kannoin vastuun niistä kuin lapsistanikin. Toinen kuoli vanhuuteen toinen vielä elossa.
Mä olen just sellainen touhottaja aamusta iltaan. Menen nukkumaan aikaisin ja herään aikaisin. Kalenteriin merkitsen ylös ihan kaiken.
Kaksi vuotta on ollut nyt mies jonka kanssa alusta asti tuli mukaan arki. Nyt olemme 6 henkilön uusperhe ja hänen lapsensa on myös ns nepsy. Rankkaa on edelleen välillä mutta mies ei tosiaan tullut meille asumaan uudeksi lapseksi vaan hoitaa arjen askareita siinä missä minäkin.
Yritin käydä harrastuksessa, hauskaa oli mutta päivät pitenee vain. Eli luopuisin harrastuksesta ja sen miehen kanssa pitää tehdä muutakin kuin ns vapaata. Juuri omalle viikonlopulle osuu ne lasten vaatehankinnat ja rikkoutuneen pyörän korjaus, mutta tätä se on.
Tsemppiä sinulle!
Joo varmaan mulla tämä etäsuhde nyt sotkee hommaa entisestään. En tartte "fwb":tä, tarttisin arkeen kumppanin rinnalle.
Ja olen tosiaan aika allerginen sille, jos mies ei ole "mies" vaan jotenkin lapsenomainen.
Harmi vaan että nykymiehissä ei taida paljon olla niitä, jotka ovat valmiita muuttamaan yhteen ylipäänsä, että sellaista aitoa miestä kumppaniksi rinnalle löytyisi.
Sekin on tosiaan sitten kurjaa, jos ei ole lainkaan aikuista seuraa jonka kanssa rentoutua edes joskus.
ap
Mä olen yrittänyt vaan hyväksyä tilanteen että ilman miestä joutuu elämään siihen asti kunnes lapset muuttaa pois kotoa. Ymmärrän kyllä ettei miehet halua osallistua toisen miehen lasten ylläpitoon, eikä sellaisia osallistuvia miehiä (joilla olisi muukin elämä kunnossa) ole todellakaan kovin montaa tässä maailmassa. En enää käytä energiaa sellaisen etsimiseen, vaan lasteni ja taloni hoitoon.
Se aikuisten aika sitten ystävien seurassa silloin kun mahdollista.
-eri
Pelotttaa vaan, että sitten kun lapset muuttaneet, olen jo niin vanha, selkeästi yli 50v, että ainakaan enää löydy ketään. Näyttää nuo monet 50-60v miehet olevan pahimpia playereitä ja kuvittelevat saavansa nuoria naisia. Nyt mä vielä näytän edes jollekin 50+ ikäisille kelpaavan kun heitä nuorempi :D mutta miten sitten enää...
ap
Vastasit itse itsellesi; isoin aikasyöppö on mies. Aiemmin oli aikataulut ja rutiinit. Eli nyt se keskustelu miehen kanssa, että sulla pitää olla viikonloppuisin aikaa hoitaa asioita. Jos mies ei ymmärrä, niin tää asia alkaa taatusti nyppimään sua aina vaan enemmän. Kauanko olette olleet yhdessä? Onko miehellä omia lapsia? Toki kaikki suhteet vaatii joustamista molemmilta osapuolilta, mutta jos ajanpuute ja nippanappa selviytyminen arjesta stressaa sua noin paljon, niin joustatkohan sä jo liikaa?
Ei edes kahden vanhemman perhe omakotitalossa pärjää niin, että viikonloppuisin ei tehdä mitään. Turha haaveillakaan semmoisesta yksinhuoltajana. Jos mies ei sitä ymmärrä, niin hän ei ole sopiva mies yksinhuoltajalle... Eikä tuommoinen sohvalla pötköttäjä muutenkaan omakotiasumisesta ja lemmikeistä nauttivalle naiselle.
Olen pienen lapsen yh. Asutaan kerrostalossa, ei ole lemmikkejä. Harrastus ja työ on lähellä. Töitä teen 4 tuntia päivässä 5 päivää viikossa. Olen ehtinyt hyvin kaikkea, mutta en seurustele. Joskus mietin, miten onnistuisin mahduttamaan seurustelusuhteen tähän. Lapsi on takertuva.
Paljon olen karsinut, mutta en halua liikaa asioita elämääni.
Sanot miehelle, että nämä jutut on nyt pakko hoitaa viikonloppuna, eli jos haluaa olla sinun kanssa niin osallistuu, tai sitten näätte vähemmän aikaa kun saat ne hommat hoidettua.
Alue: Aihe vapaa
Ai niin, mulla oli robotti-imuri ja robottiruoho leikkuri. Olivat iso apu.