Sijoitatteko lapsilisiä?
Meillä on esikoinen kaksi vuotta ja kuopuksella tänään yksikuukautissynttärit. Miehen kanssa ollaan ajateltu, että alettaisiin sijoittaa lapsille rahastoon lapsilisiä ja jos tulee rahalahjoja, niin niitäkin. Meillä molemmilla on omat, joten ajateltiin, että ainakin nyt kun eivät vielä kuluta paljon mitään voisi laittaa vuorokuukausin toisen ja toisen lapsilisän kummankin omaan rahastoon. Tai vaikka joka kuukausikin, ei tuota rahaa tunnu kovin paljoa menevän kun on noin pienet lapset. Sitten kun kasvavat niin varmaan kuluttavat enemmänkin esim. harrastuksiin ja matkustaakin olisi ihan mukava. Jos vaikka rahastosta saisi tuottoja tonnin tai pari harrastus-/matkarahaa sitten kun ovat isompia, niin ei tarvitsisi tinkiä omasta kulutuksesta. Ja tarviihan nuo omiakin tuloja sitten kun lapsilisät loppuvat, meidän tuloilla eivät ainakaan tule saamaan kovin paljoa opintotukea lukioon tai opistoon mennessään. Onko kukaan tehnyt aikomani kaltaisi sijoituksia viime vuosina? Vinkkejä mihin kannattaisi sijoittaa?
Kommentit (15)
Sijoitan. Kun lapsi täytti 18, on hänellä oikeus se saada itselleen. Mutta tuli sellainen asia eteen, että kun lapsella kesällä ei ollut töitä, hän on siis siis opiskelija. Rupesivat kysymään varallisuutta, siinä ne rahastot olivat! noh, ei kun vaan myymään! Toiset jotka tuhlaaa kaikki rahat, saavat eleillä kuin kuninkaat, ja sinä, joka säästät, saat myöhemmin rangaistuksen. Sellanen on suomalainen yhteiskunta!
Olen täysin samaa mieltä M49 kanssa. Siihen sen hetkiseen elämiseen se raha on tarkoitettu, eikä minkään rahastosalkun pesämunaksi. Antakaa ne sitten sitä kipeästi tarvitseville, jos ette sen hetkiseen elämiseen sitä tarvitse.
Mite ap on ajatellut saada "parin tonnin tuotot" rahastoista muutaman vuoden lapsilisillä? Naurettavaa...
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 07:21"]Sijoitan. Kun lapsi täytti 18, on hänellä oikeus se saada itselleen. Mutta tuli sellainen asia eteen, että kun lapsella kesällä ei ollut töitä, hän on siis siis opiskelija. Rupesivat kysymään varallisuutta, siinä ne rahastot olivat! noh, ei kun vaan myymään! Toiset jotka tuhlaaa kaikki rahat, saavat eleillä kuin kuninkaat, ja sinä, joka säästät, saat myöhemmin rangaistuksen. Sellanen on suomalainen yhteiskunta!
[/quote] Ettäkö sossusta ei saa rahaa jos on varallisuutta? Siitähän tässä on kysymys. Kannattaisi miettiä vähän omaa asennetta. Käteisenähän kaikki kannattaa pitää jos on tulossa "tarvetta" toimeentulotuelle.
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 07:21"]
Sijoitan. Kun lapsi täytti 18, on hänellä oikeus se saada itselleen. Mutta tuli sellainen asia eteen, että kun lapsella kesällä ei ollut töitä, hän on siis siis opiskelija. Rupesivat kysymään varallisuutta, siinä ne rahastot olivat! noh, ei kun vaan myymään! Toiset jotka tuhlaaa kaikki rahat, saavat eleillä kuin kuninkaat, ja sinä, joka säästät, saat myöhemmin rangaistuksen. Sellanen on suomalainen yhteiskunta!
[/quote] Sekö on rangaistus jos ei saa sossusta rahaa, kun on omaakin varallisuutta? Onhan noita kuninkaana eleleviä pikavippiläisiä ym. sekö onn kadehdittavaa? Tai velkauunot joilla on 400 tuhatta velkaa ja maksavat sitä 30 vuotta jos terveys ja työpaikka säilyy. Siinä sitä kuninkuutta!!
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 06:50"]
Meillä on esikoinen kaksi vuotta ja kuopuksella tänään yksikuukautissynttärit. Miehen kanssa ollaan ajateltu, että alettaisiin sijoittaa lapsille rahastoon lapsilisiä ja jos tulee rahalahjoja, niin niitäkin. Meillä molemmilla on omat, joten ajateltiin, että ainakin nyt kun eivät vielä kuluta paljon mitään voisi laittaa vuorokuukausin toisen ja toisen lapsilisän kummankin omaan rahastoon. Tai vaikka joka kuukausikin, ei tuota rahaa tunnu kovin paljoa menevän kun on noin pienet lapset. Sitten kun kasvavat niin varmaan kuluttavat enemmänkin esim. harrastuksiin ja matkustaakin olisi ihan mukava. Jos vaikka rahastosta saisi tuottoja tonnin tai pari harrastus-/matkarahaa sitten kun ovat isompia, niin ei tarvitsisi tinkiä omasta kulutuksesta. Ja tarviihan nuo omiakin tuloja sitten kun lapsilisät loppuvat, meidän tuloilla eivät ainakaan tule saamaan kovin paljoa opintotukea lukioon tai opistoon mennessään. Onko kukaan tehnyt aikomani kaltaisi sijoituksia viime vuosina? Vinkkejä mihin kannattaisi sijoittaa?
[/quote]
Eikö teillä ole lapsilla tilejä? Meillä on aukaistu tilit heti kun ovat syntyneet, ollaan pienituloinen perhe mutta olen ajatellut että säästän 1000€ per lapsi/vuosi esimerkiksi nyt 3v tili näyttää 3000€ ja 1v 1000€. Nyt kun lapset on pieniä se onnistuu, unelma olisi että kun ovat 18v olisi heillä 18000€ ja hyvä alku siis. En kuitenkaan usko että tuohon pääsen mutta yritys hyvä... mies 29v
mies 29v, toi on nuonoin mahdollinen säästämistapa. Inflaatio laukkaa siihen malliin että jäät melkein miinukselle kun makuutat tilillä rahojasi.
tällä hetkellä pitää saada n. 0,8 % että inflaatio ei syö.
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 12:58"]
tällä hetkellä pitää saada n. 0,8 % että inflaatio ei syö.
[/quote]
Aivan, mutta jos saa reilusti enemmän...
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 08:20"]
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 07:21"]
Sijoitan. Kun lapsi täytti 18, on hänellä oikeus se saada itselleen. Mutta tuli sellainen asia eteen, että kun lapsella kesällä ei ollut töitä, hän on siis siis opiskelija. Rupesivat kysymään varallisuutta, siinä ne rahastot olivat! noh, ei kun vaan myymään! Toiset jotka tuhlaaa kaikki rahat, saavat eleillä kuin kuninkaat, ja sinä, joka säästät, saat myöhemmin rangaistuksen. Sellanen on suomalainen yhteiskunta!
[/quote] Sekö on rangaistus jos ei saa sossusta rahaa, kun on omaakin varallisuutta? Onhan noita kuninkaana eleleviä pikavippiläisiä ym. sekö onn kadehdittavaa? Tai velkauunot joilla on 400 tuhatta velkaa ja maksavat sitä 30 vuotta jos terveys ja työpaikka säilyy. Siinä sitä kuninkuutta!!
[/quote]
olisin voinut joo, kun olin lasten kanssa kotona, siitä 350 e kotihoidontuesta kaikki tuhlata, osta tupakkaa ja käydä baarissa jne. Silloin olisi tytär saanut kesällä rahaa., ymmärrätkö pointin! Näitä tuhlareita on Suomi täynnä. Ja kun itse kuitenkin vähänkin säästin, tulee rangaistus, tavallaan minulle. Mitäs säästin! Tuhlatkaa kaikki mahdollisimmam äkkiä, Suomen laki turvaa jokaisen toimeentulon. Älkää ihmiset vaan tehkää töitä älkää missään nimessä säästäkää!
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 14:02"][quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 08:20"]

[/quote] siis aikuisen lapsen pitäisi saada sossusta toimeentulotukea, vaikka on varallisuutta? Vai itsekö et saa tukea, kun aikuinen lapsi asuu kanssasi ja hänellä varallisuutta.
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 14:02"][quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 08:20"]
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 07:21"]
Sijoitan. Kun lapsi täytti 18, on hänellä oikeus se saada itselleen. Mutta tuli sellainen asia eteen, että kun lapsella kesällä ei ollut töitä, hän on siis siis opiskelija. Rupesivat kysymään varallisuutta, siinä ne rahastot olivat! noh, ei kun vaan myymään! Toiset jotka tuhlaaa kaikki rahat, saavat eleillä kuin kuninkaat, ja sinä, joka säästät, saat myöhemmin rangaistuksen. Sellanen on suomalainen yhteiskunta!
[/quote] Sekö on rangaistus jos ei saa sossusta rahaa, kun on omaakin varallisuutta? Onhan noita kuninkaana eleleviä pikavippiläisiä ym. sekö onn kadehdittavaa? Tai velkauunot joilla on 400 tuhatta velkaa ja maksavat sitä 30 vuotta jos terveys ja työpaikka säilyy. Siinä sitä kuninkuutta!!
[/quote]
olisin voinut joo, kun olin lasten kanssa kotona, siitä 350 e kotihoidontuesta kaikki tuhlata, osta tupakkaa ja käydä baarissa jne. Silloin olisi tytär saanut kesällä rahaa., ymmärrätkö pointin! Näitä tuhlareita on Suomi täynnä. Ja kun itse kuitenkin vähänkin säästin, tulee rangaistus, tavallaan minulle. Mitäs säästin! Tuhlatkaa kaikki mahdollisimmam äkkiä, Suomen laki turvaa jokaisen toimeentulon. Älkää ihmiset vaan tehkää töitä älkää missään nimessä säästäkää!
[/quote] Kyllä kai kaikki sen verran tietävät, että aikuisen ei kannata asua vanhempiensa nurkissa jos haluaa saada maksimaaliset tuet. Tukihan on niitä varten, jotka oikeasti sitä tarvitsevat. Esim.pienituloiset vanhukset ovat mestareita venyttämään penniä. Kunnia ei anna periksi kysellä "köyhäinavustuksia". Samaa ei voi sanoa esimerkiksi pakolaisista. Ymmärrät varmaan pointin.
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 07:04"].
Toi sun toinen pointti että ihan pienenä ei juuri rahaa lapsiin kulu, se on ihan totta. Sitten kun niihin lapsiin alkaa rahaa palamaan, niin lapsilisien maksut lopetetaan.
[/quote] ei ole totta. Hoitomaksut juoksee koululaiseksi asti. Eri asia jos on kotihoidontuella. Täys hoitomaksu esim. kahdelta lapselta yli 500 €, siinä ei paljoa lapsilisät paina. Sehän on ihan vanhemmista kiinni, lapsiin saa vanhempana kulutettua omaisuuden jos sille tielle lähtee. Lapsista kasvatetaan ahkeria kuluttajia. Kannattaa sitten panostaa opiskeluihinkin, että pääsee lääkäriksi tai juristiksi. Ei tunnu elämä niin ankealta kun joutuu itse maksamaan.
"ei ole totta. Hoitomaksut juoksee koululaiseksi asti. Eri asia jos on kotihoidontuella. Täys hoitomaksu esim. kahdelta lapselta yli 500 €, siinä ei paljoa lapsilisät paina. Sehän on ihan vanhemmista kiinni, lapsiin saa vanhempana kulutettua omaisuuden jos sille tielle lähtee. Lapsista kasvatetaan ahkeria kuluttajia. Kannattaa sitten panostaa opiskeluihinkin, että pääsee lääkäriksi tai juristiksi. Ei tunnu elämä niin ankealta kun joutuu itse maksamaan".
Voin sanoa, että tuo 500 kahdelta lapselta ei ole yhtään mitään sitten kun lapsesi on nuoria aikuisia. Vaikka kuinka on opetettu, että raha ei kasva puissa, niin jo ihan perustarpeet ja keskitason hintaiset harrastukset vain yksinkertaisesti maksavat ihan "sairaasti".
Joo, voihan nuoret pitää kotona istumassa, eikä antaa aloittaa mitään harrastuksia. Ostaa aina halvimmat vaatteet, tavarat yms. jotka sitten hajoaa lyhyen käytön tai takuun loputtua ja ostat taas halpaa "p4skaa" lisää. Ei muuten tule yhtään halvemmaksi.
Meillä toinen aloitti lukion viime syksynä, siinäkin oli tonni sileenä, ennen kuin lukion penkille ehti. Kirjat, laskin, vaatteet yms.
Rippijuhlat, yo-juhlat/valmistujaisjuhlat, ei muuten ole ilmaisia varsinkaan, kun tota sukuakin jonkin verran on. Löytyyhän näitä esimerkkejä satoja, jos haluaa oikein alkaa miettimään. Mutta sä tulet toki sen itsekin huomaamaan, kunhan lapsesi hieman kasvavat. Et sanonut lapsiesi ikää, mutta tekstistäsi pystyn lukemaan että eivät ole vielä näitä nuoria.
Mun mielestä lapsilisät on tarkoitettu sen hetkiseen "elämiseen". Jos niitä rahastoitavaksi asti riittää, niin silloin ei lapsilisiä edes tarvitse.
Toi sun toinen pointti että ihan pienenä ei juuri rahaa lapsiin kulu, se on ihan totta. Sitten kun niihin lapsiin alkaa rahaa palamaan, niin lapsilisien maksut lopetetaan. Harva 17 vuotias omillaan vielä toimeen tulee, silloinhan sitä rahaa vasta tarvitaankin. Kokemuksesta sanoisin, että kun aletaan menemään toiselle kymmenelle, niin alkaa olemaan omat vaatimukset vaatteissa ja tavaroissa. Yleensä se on se kallein mikä kelpaa.
Aivan helppo ratkaisu asiaan, ei edes maksa valtiolle enempää. Esim. kahdelta ekalta vuodelta lisät pois ja siirretään ne 17-18 ikävuosille.
M49