Suomessa rakennetaan enemmän pieniä kerrostaloasuntoja kuin monissa muissa Euroopan maissa. Noin 40 prosenttia rakennettavista huoneistoista on alle 37 neliömetrin kokoisia
Suomessa rakennetaan enemmän pieniä kerrostaloasuntoja kuin monissa muissa Euroopan maissa. Noin 40 prosenttia rakennettavista huoneistoista on alle 37 neliömetrin kokoisia.
Esimerkiksi Tanskassa vain 7,5 prosenttia kaikista kerrostaloasunnoista on alle 50 neliömetrin kokoisia. Britanniassa uudisrakennuksissa pienten asuntojen määrä on pysynyt pitkään 9–14 prosentissa.
Esimerkiksi Britanniassa uusien yksiöiden on oltava vähintään 39 neliömetrin suuruisia. Tiheään asutussa New Yorkissakin oli aina vuoteen 2016 saakka kiellettyä rakentaa alle 37 neliömetrin kokoisia asuntoja.
Kommentit (71)
Samaa ihmetellyt. Suomalaiset eivät uskalla edes uneksia mukavasta asumisesta. Se kun on mahdollista jopa kaupunkien keskustoissa, siis muualla maailmassa. Suomessa asutaan koirankopeissa, vaikka suurimman osan vuotta ulkona on liian kylmä oleilua varten. Siellä sitten oikeasti kökitään kopissa koko elämä. Ei ihme, että masentaa.
Suomessa ollaan vuosikymmenien perheiden tukemisen sijaan alettu tukea sinkkuja. Asumistukea saa enemmän jos asuu yksin.
Aika kauheita nuo n. 30 neliön ylihintaiset kaksiot mitä nykyään tykätään rakentaa :c
Koppien rakentaminen pitäisi lailla kieltää. Noissa ei ole mahdollista harrastaa minkäänlaista sosiaalista elämää, joten kansa masentuu entisestään. Keittiö on makuuhuoneen seinällä, pieni ikkuna yhdellä seinällä (joten kesällä kuuma, talvella pimeä). Äänieristys mitä sattuu, eikä meluavia naapureita pääse karkuun edes eri huoneeseen. Hirveitä kämppiä.
Vierailija kirjoitti:

Kaupungeissa sosiaalinen elämä on kahviloissa. Niin se on ollut sivistysmaissa jo 200 vuotta.
Aina kauhistellaan neuvostoaikaisia asuntoja ja haukutaan ahtaiksi yms. Mutta Suomessa rakennetaan nykyään paljon pienempiäkin asuntoja. Neuvostoliitossa yleisiä asuntokokoja oli mm. yksiö 30 neliötä, kaksio 44 neliötä, kolmio 60 neliötä.
Ne asunnot pitää lämmittääkin näillä leveyksillä. Se on kallista ja luontoa tuhoavaa. Hyvä vain, ettei ole liikaa tilaa lämmitettävänä. Nämä "koirankopit" riittävät sinkuille, kunnon ihmiset (=lapsiperheet) asuvatkin sitten leveämmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koppien rakentaminen pitäisi lailla kieltää. Noissa ei ole mahdollista harrastaa minkäänlaista sosiaalista elämää, joten kansa masentuu entisestään. Keittiö on makuuhuoneen seinällä, pieni ikkuna yhdellä seinällä (joten kesällä kuuma, talvella pimeä). Äänieristys mitä sattuu, eikä meluavia naapureita pääse karkuun edes eri huoneeseen. Hirveitä kämppiä.
Kaupungeissa sosiaalinen elämä on kahviloissa. Niin se on ollut sivistysmaissa jo 200 vuotta.
Ei, ihmiset seurustelevat toistensa kotona. Ihan joka puolella maailmaa, paitsi koppien luvatussa maassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koppien rakentaminen pitäisi lailla kieltää. Noissa ei ole mahdollista harrastaa minkäänlaista sosiaalista elämää, joten kansa masentuu entisestään. Keittiö on makuuhuoneen seinällä, pieni ikkuna yhdellä seinällä (joten kesällä kuuma, talvella pimeä). Äänieristys mitä sattuu, eikä meluavia naapureita pääse karkuun edes eri huoneeseen. Hirveitä kämppiä.
Kaupungeissa sosiaalinen elämä on kahviloissa. Niin se on ollut sivistysmaissa jo 200 vuotta.
Niin, keskieurooppalaiset asuvat tilavasti vaikka käyvätkin kahviloissa yms. Lisäksi asumiseen menee heillä paljon pienempi osuus tuloista kuin Suomessa. Riittää sitä rahaa kahviloihin ja muihin huvituksiin. Suomalainen maksaa järkyttäviä summia ja asuu kanakopissa.
Vierailija kirjoitti:
Aina kauhistellaan neuvostoaikaisia asuntoja ja haukutaan ahtaiksi yms. Mutta Suomessa rakennetaan nykyään paljon pienempiäkin asuntoja. Neuvostoliitossa yleisiä asuntokokoja oli mm. yksiö 30 neliötä, kaksio 44 neliötä, kolmio 60 neliötä.
Yleisin oli kommunalka, eli siellä kolmiossa asui kolme perhettä. Yhteinen keittiö ja vessa.

Ei ollut, Neuvostoliittoon rakennettiin valtava määrä uusia asuntoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koppien rakentaminen pitäisi lailla kieltää. Noissa ei ole mahdollista harrastaa minkäänlaista sosiaalista elämää, joten kansa masentuu entisestään. Keittiö on makuuhuoneen seinällä, pieni ikkuna yhdellä seinällä (joten kesällä kuuma, talvella pimeä). Äänieristys mitä sattuu, eikä meluavia naapureita pääse karkuun edes eri huoneeseen. Hirveitä kämppiä.
Kaupungeissa sosiaalinen elämä on kahviloissa. Niin se on ollut sivistysmaissa jo 200 vuotta.
Kahvilanpitäjälle terveisiä, ei me sinne tulla, nykyään ollaan kotona, ja sosiaalinen elämä on netissä.
Stay in your pod and eat the bugs! Siinä Suomen tulevaisuus jotta maailma pelastuu.
Vuosikymmenien tasa-arvotyön tulokset ovat nyt tässä. Ydinperheessä asuu yhä harvempi.
Yksi selittävä tekijä on asumistuki. Hyvällä sijainnilla olevaan koirankoppiin saa aina jonkun opiskelijan asumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koppien rakentaminen pitäisi lailla kieltää. Noissa ei ole mahdollista harrastaa minkäänlaista sosiaalista elämää, joten kansa masentuu entisestään. Keittiö on makuuhuoneen seinällä, pieni ikkuna yhdellä seinällä (joten kesällä kuuma, talvella pimeä). Äänieristys mitä sattuu, eikä meluavia naapureita pääse karkuun edes eri huoneeseen. Hirveitä kämppiä.
Kaupungeissa sosiaalinen elämä on kahviloissa. Niin se on ollut sivistysmaissa jo 200 vuotta.
Niin, keskieurooppalaiset asuvat tilavasti vaikka käyvätkin kahviloissa yms. Lisäksi asumiseen menee heillä paljon pienempi osuus tuloista kuin Suomessa. Riittää sitä rahaa kahviloihin ja muihin huvituksiin. Suomalainen maksaa järkyttäviä summia ja asuu kanakopissa.
Keskieuroopan tai länsieuroopan asunnot ovat kyllä yleensä aivan päin veetä rakennettu. Hometta melkein joka nurkassa ja melkein jopa tuulee sisälle. Jälkimmäisestä syystä home ei pääse samalla tavalla vaikuttamaan kuin suomalaisessa tiiviissä asunnossa.
Asuminen on kyllä halvempaa, mutta laatu ei ihan samalla tavalla kohtaa. Asunto voi olla kaunis, mutta sinne voi jopa sataa sisälle.
Vierailija kirjoitti:
Yksi selittävä tekijä on asumistuki. Hyvällä sijainnilla olevaan koirankoppiin saa aina jonkun opiskelijan asumaan.
Ja ylipäänsä tuotto. Pienellä tienaa enemmän. Mistään muusta ei tässä "buumissa" ole kyse kuin rahasta. Rakennetaan mahdollisimman halvalla, myydään sijoittajille ja vuokrataan mahdollisimman kalliilla. Laatukin yleensä ihan shaissea uusissa rakennuksissa.

Miksi kukaan ei tunnu tässä maassa ajattelevan niitä ihmisiä, joiden pitää asua noissa kämpissä? Vaikka se olisi miten väliaikainen ratkaisu, on silti inhottavaa, että ei rakenneta kunnollisia asuntoja.

Koska bisnes ei ole hyväntekeväisyyttä...
Hyvä niin. Helsinki on sinkkujen kaupunki.