Voinko mielestäsi pph:na rakastaa hoitolapsiani?
Olen toiminut pph:na nyt kahdeksisen vuotta ja hoitolapsia siinä ajassa tietysti ollut jo jonkin verran, aika monta ryhmää itseasiassa.
Joka kerran, kun lapsi minulta jatkaa joko päiväkotiin tai eskariin ja toinen tulee tilalle, on jonkinsortin kriisi ollut minullakin; pieni hoidokkini lähtee isoon maailmaan..
Nykyinen ryhmäni on ollut minulla tällä kokoonpanolla nyt kaksi vuotta ja minä olen ihan myyty noille mukuloille.,Taas. Toki taistellaan ja tapellaan täällä hoidossa niistä samoista asioista kuin kotonakin, mutta varmasti pienemmässä mittakaavassa.
Välillä tuntuu, että helpommallakin voisin elantoni hankkia, mutta vielä useammin tunnen ammattiylpeyttä parhaimmillaan pimeässä eteisessä klo 6.45, kun pikkuinen äitinsä tai isänsä sylistä kurottautuu minun syliini jäädäkseen hoitoon.
Joka ikinen päivä ajattelen noita pikkuisia rakkaikseni ja rakkaudella. Ystäväni sanoi, ettei saisi eikä pitäisi. Pitäisi olla ammatillinen. Joo tiedän, mutta..
Sinä äiti tai isä! Eikö pph saisi rakastaa lastanne sen hetken kun lapsi on hoidossa?
Kommentit (11)
Mikäs kukaan on toisen tunteita pois viemään? Ilman muuta saa ja hyvä jos näin on! Olet oikeassa ammatissa.
Hei kollega! Mä en ole kehdannut sanoa hoitolasten vanhemmille et rakastan niiden lapsia :) enhän mä ole kovin tuttu heidän kanssaan, vaan lastensa. Joskus tirautan itkun lomalla kun on niin ikävä lapsia. Omiakin kyllä on ei ole siitä kiinni. Mietin vapaa-ajalla mitähän ne tekee tai jaksoikohan valvoa illan, pääsikö sinne kaupan laitteeseen mihin odotti pääsevänsä.
Mutta mä en olekaan pätevä ammattilainen. Mä oon vaan hoitotäti.
Olette ihania :)
Näin vanhan kerhotätini yksi päivä kaupassa, ja hän oli ihana ja lempeä sama itsensä kuin silloin, kun olin pieni. Teki mieli muuttua 4-vuotiaaksi jälleen. Mulla on myös perhepäivähoitopaikasta kivoja ja värikkäitä muistoja. Jäätte varmasti myös hoitolastenne mieliin ja teette tärkeää työtä :)
Tottakai saat! Haluaisin omalle lapselleni juuri sinun kaltaiseksi hoitajan. Pieni lapsi tarvitsee ennen kaikkea rakkautta ja jos sellaisesta voisi lailla säätää, minusta kaikkien häntä hoitavien pitäisi rakastaa häntä. Mikään ei ole niin tärkeää.
Minulla oli kaltaiseksi hoitaja ja myös hoitolapsen näkökulmasta sanoihin, että jatka juuri noin! Minulla on jäänyt todella hyvät muistot hoitajastani ja väittäisin, että hän on ollut iso tekijä siinä, että minusta on tullut minä.
Et muuten Tampereella sattuisi olemaan ja lakkasi jatkeeksi mahtuisi yhtä pientä? Etsin juuri pienellemme hoitopaikka ja olen haaveillut, että voisimme löytää kaltaiseksi aarteen.
Tietysti voit. Hienoa, jos niin teet.
Mä antaisin mielelläni lapset sun kaltaisen rakastavan ihmisen hoitoon :)
Opettajien ja lastentarhanopettajien kohdalla puhutaan pedagogisesta rakkaudesta - se on kaiken lasten kanssa tehtävän opetustyön perusta. Se että lapsen paras ja etu on kaiken lähtökohta. Samalla tavalla pedagoginen rakkaus koskee perhepäivähoitajaa. Ja syvempi kiintymys lapseen - se että koet rakkautta hoitolapsia kohtaan edesautaa sitä, että hoitolapset pystyvät rakentamaan turvallista kiintymyssuhdetta sinuun ja se edistää lapsen hyvinvointia ja tasapainoista kehitystä. Se jos mikä on todellista ammatillisuutta!
Ihana ap! Mua alkoi itkettää! Rakastaisipa joku hoitotäti minunkin lastani. Olet loistava!
Tunteeko kulaanpäiväkodissa työskentelevä rakkautta/ syvää kiintymystä hoidossa olevia lapsia kohtaan?
Oi ihanaa! :) Viestistäsi tuli hyvä mieli. Todella haluaisin lapsilleni kaltaisesi hoitajan.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 22:57"]
Tottakai saat! Haluaisin omalle lapselleni juuri sinun kaltaiseksi hoitajan. Pieni lapsi tarvitsee ennen kaikkea rakkautta ja jos sellaisesta voisi lailla säätää, minusta kaikkien häntä hoitavien pitäisi rakastaa häntä. Mikään ei ole niin tärkeää.
Minulla oli kaltaiseksi hoitaja ja myös hoitolapsen näkökulmasta sanoihin, että jatka juuri noin! Minulla on jäänyt todella hyvät muistot hoitajastani ja väittäisin, että hän on ollut iso tekijä siinä, että minusta on tullut minä.
Et muuten Tampereella sattuisi olemaan ja lakkasi jatkeeksi mahtuisi yhtä pientä? Etsin juuri pienellemme hoitopaikka ja olen haaveillut, että voisimme löytää kaltaiseksi aarteen.
[/quote]
Tosi hyvin sanottu tuo, että kaikki lasta hoitavien pitäisi rakastaa häntä. Näin se on minustakin, maailmasta tulisi niin parempi paikka jos kaikki noin ajattelisivat.
Luontainen rakkaus pieniin elämänopettelijoihin vs. tiukka, ammatillinen ote..Ne minussa taistelevat.
ap
Kyllä saa. Itse en ole koskaan kuullut kenenkään puhuneen lapsestani yhtä kauniisti kuin entinen pph, nyyh. Se lapsi on nyt 15v.