Kiitos Korona! Helppo olla pois töistä…
Aina kun tuntuu siltä että ei huvita tehä töitä, niin ilmoitan että flunssa oireita tai sukulaispiirissä tartuntaa tai sitten käyn työterveyslääkärillä valittamassa että olen ahdistunut koronasta ja pelottaa.
Katsoin kalenteria ja sain sillä nyt jo 52 ylimääräistä vapapäivää.
Huomaan nyt jo kuinka ahdistunut olen jouluaikoihin kun pyhäpäivät osuu viikonloppuihin. Taitaa olla karenteeni tulossa välipäivien aikana. 😉
Kommentit (5)
Olisi mielenkiintoista tietää millasissa töissä käyt? Miten koet työnantajan ja työkavereiden suhtautuvan sinuun? Joutuuko työkaveri tuuraamaan kun saikutat?
En ole ap, enkä saikuttaja, mutta olen töissä isossa asiakapalvelukeskuksessa. Kenekään työt ei varsinaisesti kaadu mun niskaan, asiakkaat vaan sitten jonottavat pidempään kun vastaajia on vähemmän.
Tiedän. Mulla on työkaverina samanlainen tyyppi. Hitusen ärsyttävää, kehuskelee vielä miten on niin fiksu kun onnistuu taitavasti saikuttamaan. Omasta mielestään altistuu koronalle jo siinä vaiheessa kun positiivinen tulos löytyy samalta puolelta kaupunkia.. mutta jostain syystä testiin ei millään saa aikaa ennen kuin 2-3 päivän päästä. Siinähän saa jo melkein viikon palkallista taas!
Toivottavasti saa kenkää.
Ahdistuksella saat palkattomia vapaita ja epäilemättä ennen pitkää lähetteen työkyvyn arviointiin.
Myös migreeni on hyvä. Se kun voi iskeä milloin vain. Taattu poissaolo ainakin kaksi päivää koska vahva lääkitys tekee krapulaisen olon.
Jos jokin diagnoosi pitää olla niin tämä on hyvä
Tänä vuonna poissaoloja 31 päivää, vielä ehtii ainakin muutaman.