Terapia ei todellakaan ole kivaa vaan tosi raskasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse oon terapiassa huomannut, kuinka mätä suomalainen kasvatuskulttuuri on. Ihan joka ikinen suomalainen tarvitsisi psykoterapiaa, meillä kaikilla on ollut joiltain osin tunnekylmä lapsuus. 

Höpö höpö!

Suomalainen kasvatuskulttuuri EI ole yhtään sen tunnekylmempää kuin muuallakaan.

Juuri kieltäminen on osa ongelmaa.

Kaikki julmuus lähtee ongelmien kieltämisestä ja hirviöt ovat täysin sokeita aiheuttamalleen hävitykselle.

Yksi esimerkki on juuri tämä vanhempien kunniottamisen pakko, silloinkin kun vanhemmat ovat olleet vaikkapa väkivaltaisia, luonnehäiriöisiä ja päihdeongelmaisia. Miten voi arvostaa sellaista, mikä tuhoaa jälkikasvunsa elämänedellytyksiä?

Suomi on täynnä tätä vaiettua tuskaa ja vääryydenkokemusta, jota kostetaan sitten eteenpäin mm työpaikkakiusaamisena. Raivonsa alkuperää nämä ihmiset eivät suostu kohtaamaan saati ottaisivat siitä vastuuta, paska siirretään aina vain eteenpäin seuraavan syyttömän niskaan.

Kaikki eivät pysty kohtaamaan raivonsa alkuperää vaikka kenties haluaisivatkin. Terapiaankin voi olla lähes mahdoton saada kelan tukea.

Nehän on hulluja lääkärit ja terapeutit . Moni tappanut itsensä seonnut. Moni harrastaa noituutta meditointia. Niillä on kymmeniä asiakkaita ja KAIKILLE se sama kaavio. Ihan sama miksi menit sinne ei se tiedä se vetää kaavion mukaan. Niillä on koulutus kaavion mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse oon terapiassa huomannut, kuinka mätä suomalainen kasvatuskulttuuri on. Ihan joka ikinen suomalainen tarvitsisi psykoterapiaa, meillä kaikilla on ollut joiltain osin tunnekylmä lapsuus. 

Höpö höpö!

Suomalainen kasvatuskulttuuri EI ole yhtään sen tunnekylmempää kuin muuallakaan.

Juuri kieltäminen on osa ongelmaa.

Kaikki julmuus lähtee ongelmien kieltämisestä ja hirviöt ovat täysin sokeita aiheuttamalleen hävitykselle.

Yksi esimerkki on juuri tämä vanhempien kunniottamisen pakko, silloinkin kun vanhemmat ovat olleet vaikkapa väkivaltaisia, luonnehäiriöisiä ja päihdeongelmaisia. Miten voi arvostaa sellaista, mikä tuhoaa jälkikasvunsa elämänedellytyksiä?

Suomi on täynnä tätä vaiettua tuskaa ja vääryydenkokemusta, jota kostetaan sitten eteenpäin mm työpaikkakiusaamisena. Raivonsa alkuperää nämä ihmiset eivät suostu kohtaamaan saati ottaisivat siitä vastuuta, paska siirretään aina vain eteenpäin seuraavan syyttömän niskaan.

Kaikki eivät pysty kohtaamaan raivonsa alkuperää vaikka kenties haluaisivatkin. Terapiaankin voi olla lähes mahdoton saada kelan tukea.

Näinpä. Jos lapsuus oli pahasti vinksallaan, eli ei saanut kiintymyssuhteikseen käytännössä ketään turvallisia aikuisia, niin kolmen vuoden kela-terapia ei riitä mitenkään fiksaamaan ihmistä kuntoon. Eteenpäin pääsee elämässä se, joka päättää auttaa myös itse itseään, eli lukee (hankkii tietoa traumoista, kehityspsykologiasta, ehkä vähän terapiasuuntauksista, luokituksista..), purkaa jollain luovalla keinolla olojaan, tunteitaan, muistojaan (kirjoittaminen, musiikki, liikunta, joku kädentaito) ja yleensäkin säätää elämänsä voimavarojensa mukaiseksi eli ei vaikkapa pakene työntekoon, mutta koettaa kuitenkin päästä työnsyrjään. Ja hyväksyy muutoksen hitauden. Ei saa sitä elämää mitä suurin osa saa, mutta lopulta alkaa hyväksyä senkin, omanaan.

Olen kohta 50 ja vasta nyt voin sanoa olevani ns kasassa, tunne-elämältäni ehjä. Epävakaa (diagnosoimaton tosin) taustalla ja sen myötä elämä meni aika pipariksi monelta osin, mutta hyviäkin juttuja sentään osui kohdalle.

Jos on risa tausta, kannattaa hyväksyä että se perinpohjainen psyyken korjautuminen on usein varsin hidasta, osin vähän ennustamatonta eikä sitä oikein voi tahdolla nopeuttaa, koska haavat ovat sellaisia, ettei niitä joko halua tai pysty kohtaamaan. Asiat vaan muuttuvat käsitettäviksi ja siedettäviksi sitä mukaa kun oma perusturva kasvaa, oma elämänhallinta ja itsearvostus. Niin moni asia liittyy toisiinsa, mikä edellyttää ja edistää hyvää kehitystä kohti henkistä vapautta ja itsemääräämistä.

Kuuluu teorian piiriin jolla saadaan potilaat pysymään pahoinpitelyterapiassa. Sairas teoria, minusta vaihda ja vaihda äkkiä.

Ymmärrän, psykoterapian vakava haitta on esim. Itsemurha. Terapia voi olla pahinta pahoinpitelyä jossa tämä halutaan aikaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Kuuluu asiaan. Uskallat näköjään mennä kohti kipupisteitä ja siksi se on rankkaa. Kun niitä kipupisteitä käsittelee riittävästi, niin helpottaa eikä ne enää valtaa mieltä eikä syö sisältä.

Höpöhöpö.

Vierailija kirjoitti:

Itse oon terapiassa huomannut, kuinka mätä suomalainen kasvatuskulttuuri on. Ihan joka ikinen suomalainen tarvitsisi psykoterapiaa, meillä kaikilla on ollut joiltain osin tunnekylmä lapsuus. 

Terapiassa käydään paljon huonon työkulttuurin takia.

Huonoa johtamista puretaan huonolle terapeutille.