Voiko hautaustoimistoja kilpailuttaa?
Sukulainen kuoli ja pitäis uurnaan saada. Huolestuttaa hautaustoimistojen hinnat. Onko moraalisesti väärin kilpailuttaa hautaustoimistoja? Ajatuksena olisi siis vaikka viidelle toimistolle lähettää kirjallinen tarjouspyyntö.
Kommentit (58)
Ennen kuin kilpailuttaa, niin kannattaa miettiä mihin tarvitsee hautaustoimistoa. Monesti hsutaustoimistoa käytetään helppouden vuoksi, mutta tosiaan arkku ja uurna voivat olla itse tehtyjä, toki arkku pitää voida polttaa, jos on tarkoitus tuhkata.
Myös vainajaa voi kuljettaa itse. Ennen tietenkin niin tehtiinkin vallan.
Hautajaiset voi tosiaan järjestää niin, että ostaa jokaisen palvelun erikseen halvimmalta palveluntuottajalta. Ja sitten käy näin: Vainaja makaa arkussaan siunauspaikassa, saattoväki on toisessa paikassa. Hups sentään - mutta halvemmalla päästiin.
Vierailija kirjoitti:
Netistä löytyy pahviarkkuja, puiset arkut ovat kalliita valmistaa ja epäekologisia. Itse olen testamentissani määrännyt aivan ympäristönsuojelun takia itselleni polttohautauksen pahviarkussa: silloin kuluu mahdollisimman vähän resursseja ja ympäristö kiittää. Myös perillisille ja mukavammin rahaa peijaisiini. Toivon todella, että tällainen ympäristötietoisuus yleistyisi enemmän.
Ei ole puuarkku kallis valmistaa. Raakalaudasta vaan nikkaroi.
Häiritsi eileen tullessa Lupaus elokuvassa puuarkut kun lotat arkuttivat niitä. Liian hienoja, oikeastihan ne olivat laudasta tehtyjä.
Ihmettelen tuota aloitusta. Ap ei ainakaan sure henkilöä, jonka hautajaisia on järjestämässä. Vai ahnehtiiko, että saisi muutaman satasen lisää perintöä?
Suuresta osasta tähän ketjuun lähetetyistä kommenteista huomaa, että kirjoittajat eivät ole koskaan oikeasti järjestäneet kenenkään hautajaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edullisin hautaustoimisto on yleensä vainajaa lähinnä oleva toimisto. Ei tule turhia kilometrejä, joista tilaaja joutuu maksamaan.
En usko, että kaikki hautaustoimistot edes vastaavat noihin tarjouspyyntöihin.
Ap:n kannattaa googlata ’edulliset hautajaiset’, sieltä löytyy kokonaispaketteja.
Öö, ei sitä vainajaa kotoaan haeta.
Olen tuo kommentoija, enkä kirjoitranut, että vainaja kuolisi kotonaan. Vai kirjoitinko? Ihminen voi kuolla paikallisessa hoivakodissa, paikallisen terveyskeskuksen vuodeosastolla, kaukana sijaitsevassa yliopistollisessa keskussairaalassa. Vaikka missä. Vainajan kuljettaminen krematorioon, maksaa, niitä krematorioitahan ei ihan jokaisella paikkakunnalla ole.
Minun isäni kuoli ulkomailla. Onneksi se tapahtui silloin, kun kulut menivät vielä ulkoministeriön piikkiin. Ei minulla olisi köyhänä opiskelijana ollut varaa maksaa isän ruumiin lennätystä takaisin Suomeen.
Vierailija kirjoitti:
Tuttava haki itselleen Venäjältä hautakiven valmiiksi muutama vuosi sitten. Puuttuu vaan kuolinpäivä. Vieläkin elää ja voi hyvin
Minulla on tuttava, joka on aika eksentrinen. Hän on jo kaiverruttanut vanhempiensa hautakiveen oman nimensä ja syntymäaikansa. Tulee vähemmän kuluja hänen perijöilleen, kun hän on kuollut ja haudattu.
Jos haluaa oikein halvalla päästä vainajan kannattaa olla kuollessaan varaton, jolloin menee valtio piikkiin. Näin omaiseni osalta asiaan liittyvät paperit ja niin halvalla ei saa kukaan muu kuin valtio ihmisiä hautaan.

Taas niin tyypillistä disinformaatiota palstalla. Varattoman vainajan hautauskuluista vastaa se kunta, jossa vainaja viimeksi ollut kirjoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edullisin hautaustoimisto on yleensä vainajaa lähinnä oleva toimisto. Ei tule turhia kilometrejä, joista tilaaja joutuu maksamaan.
En usko, että kaikki hautaustoimistot edes vastaavat noihin tarjouspyyntöihin.
Ap:n kannattaa googlata ’edulliset hautajaiset’, sieltä löytyy kokonaispaketteja.
Öö, ei sitä vainajaa kotoaan haeta.
Olen tuo kommentoija, enkä kirjoitranut, että vainaja kuolisi kotonaan. Vai kirjoitinko? Ihminen voi kuolla paikallisessa hoivakodissa, paikallisen terveyskeskuksen vuodeosastolla, kaukana sijaitsevassa yliopistollisessa keskussairaalassa. Vaikka missä. Vainajan kuljettaminen krematorioon, maksaa, niitä krematorioitahan ei ihan jokaisella paikkakunnalla ole.
Minun isäni kuoli ulkomailla. Onneksi se tapahtui silloin, kun kulut menivät vielä ulkoministeriön piikkiin. Ei minulla olisi köyhänä opiskelijana ollut varaa maksaa isän ruumiin lennätystä takaisin Suomeen.
Ulkoministeriön piikkiin ei ole kotimaahan koskaan lennätetty muita, kun Thaimaan tsunamin suomalaisuhreja. Okei, joku UM:n virkamies tai rauhanturvaaja, jotka menehtyneet ulkomailla tehtäviään suorittaessaan, on lennätetty Suomeen.
Eikä lennätetä edelleenkään. Lennon kustannukset maksaa vakuutusyhtiö, josta vainajalla on matkavakuutus. Tai sitten kuolinpesä, jos ei vakuutusta. Tai sitten omaiset omista rahoistaan.
Tästä syystä joitain suomalaisia on haudattu ulkomaille, koska kuljetuksen maksajaa ei ole löytynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edullisin hautaustoimisto on yleensä vainajaa lähinnä oleva toimisto. Ei tule turhia kilometrejä, joista tilaaja joutuu maksamaan.
En usko, että kaikki hautaustoimistot edes vastaavat noihin tarjouspyyntöihin.
Ap:n kannattaa googlata ’edulliset hautajaiset’, sieltä löytyy kokonaispaketteja.
Öö, ei sitä vainajaa kotoaan haeta.
Ja sairaalaa lähellä ei voi olla hautaustoimistoja?
Kyllähän sen kotona kuolleen vainajan joku hakee. Hautaustoimistoilla on monesti sopimus sen sortin yrittäjien kanssa, tai hakevat itse.
Poliisi hakee.
Mutta se hoidetaan käytännössä ostopalveluna jonkin hautaustoimiston kautta.Poliisi ei hae eikä kuljeta. Käyvät vain paikan päällä toteamassa, että rikosta ei ole tapahtunut. Hautaustoimisto huolehtii kuljetuksesta. Laittavat vainajan kuljetuspussiin ja vievät oikeuslääketieteelliseen avaukseen.
Virallisessa mielessä vainajan hakija on nimenomaan poliisi koska se vastaa kuolinsyyn tutkinnasta. Ilmeisesti käytännön syistä on kuitenkin päädytty järjestelyihin että haku suoritetaan ostopalveluna. Joillakin paikkakunnillahan on niin että kuljettajana toimiva yritys ei edes ole hautaustoimisto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa oikein halvalla päästä vainajan kannattaa olla kuollessaan varaton, jolloin menee valtio piikkiin. Näin omaiseni osalta asiaan liittyvät paperit ja niin halvalla ei saa kukaan muu kuin valtio ihmisiä hautaan.
Taas niin tyypillistä disinformaatiota palstalla. Varattoman vainajan hautauskuluista vastaa se kunta, jossa vainaja viimeksi ollut kirjoilla.
Ja kunnan rahat ei tule valtiolta ja veroista?

Mitä merkitystä sillä nyt on, onko hautaustoimisto sairaalan lähellä? Hautaustoimistolla ei ole vainajien säilytystiloja.
Sairaalasta vainaja siirretään kotikuntaan, srk tiloihin, kuului kirkkoon tai ei, josta siunaus-tai muistotilaisuus ja sieltä vainaja siirretän hautaan tai polttohautaukseen.
Voi ja kannattaa todellakin kilpailuttaa. Hautaustoimistot rahastavat törkeästi omaisten osaamattomuudella ja 'hädällä'.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edullisin hautaustoimisto on yleensä vainajaa lähinnä oleva toimisto. Ei tule turhia kilometrejä, joista tilaaja joutuu maksamaan.
En usko, että kaikki hautaustoimistot edes vastaavat noihin tarjouspyyntöihin.
Ap:n kannattaa googlata ’edulliset hautajaiset’, sieltä löytyy kokonaispaketteja.
Öö, ei sitä vainajaa kotoaan haeta.
Ja sairaalaa lähellä ei voi olla hautaustoimistoja?
Kyllähän sen kotona kuolleen vainajan joku hakee. Hautaustoimistoilla on monesti sopimus sen sortin yrittäjien kanssa, tai hakevat itse.
Poliisi hakee.
Mutta se hoidetaan käytännössä ostopalveluna jonkin hautaustoimiston kautta.Poliisi ei hae eikä kuljeta. Käyvät vain paikan päällä toteamassa, että rikosta ei ole tapahtunut. Hautaustoimisto huolehtii kuljetuksesta. Laittavat vainajan kuljetuspussiin ja vievät oikeuslääketieteelliseen avaukseen.
Virallisessa mielessä vainajan hakija on nimenomaan poliisi koska se vastaa kuolinsyyn tutkinnasta. Ilmeisesti käytännön syistä on kuitenkin päädytty järjestelyihin että haku suoritetaan ostopalveluna. Joillakin paikkakunnillahan on niin että kuljettajana toimiva yritys ei edes ole hautaustoimisto.
Poliisi vastaa mahdollisesta rikostutkimuksesta ja käy paikalla, jos ihminen kuolee muualla, kuin sairaalassa esim. kotona, maastossa.
Kuolinsyy tutkinnan tekee lääkäri, ruumiin avauksella.
Vainajan kuljetus tapahtuu sille varatussa autossa ja se voi olla hautaustoimiston tai viranomaisten.
Kannattaa soittaa paikalliselle energia- tai lämpölaitokselle. Hakevat mielellään ruumiita pois ilmaiseksi ja polttavat lämpökattiloissa kaukolämmöksi. Minusta on aivan ihana ajatus, että viimeisenä tekonaan vielä kuoleman jälkeenkin voi tuottaa toislle ihmisille lämpöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa oikein halvalla päästä vainajan kannattaa olla kuollessaan varaton, jolloin menee valtio piikkiin. Näin omaiseni osalta asiaan liittyvät paperit ja niin halvalla ei saa kukaan muu kuin valtio ihmisiä hautaan.
Taas niin tyypillistä disinformaatiota palstalla. Varattoman vainajan hautauskuluista vastaa se kunta, jossa vainaja viimeksi ollut kirjoilla.
Ja kunnan rahat ei tule valtiolta ja veroista?
Ei valtio osallistu hautauskuluihin, vaan kunta.
Ja siksi kuntalaiset, maksavat kunnallisveroa, oman kotikuntansa veroäyrin mukaan tuloistaan, valtioveron lisäksi. Jokainen meistä.