Lue keskustelun säännöt.
Omaan kotiin muutto ns. virhe. Allapäin miltei 24/7 -Nainen 21v
11.03.2015 |
Muutin tammikuun alussa omaan asuntoon, pois vanhempieni helmoista. Muutosta tiesin jo 2kk etukäteen ja sen ajan lensin onnellisin siivin suunnitellen tulevaa ja odottaen sitä! Alkuun sujui onnellisesti, oli vielä paljon tehtävää ja valmisteltavaa yms.Paljon töitä, mistä siis pidin. Nyt kuitenkin olen huomannut viimeisen kuukauden olevani jatkuvasti allapäin. Päivät tuntuu 'suorittamiselta' eikä ole mitään odotettavaa tai jotain mikä erityisesti ilahduttaisi. Ei siis parisuhdetta eikä edes pientä säpinää. Tuntuu etten loppujen lopuksi edes ole niin kiinnostunut näkemään ystäviänikään enää. Totuin siis olemaan jatkuvasti töissä (oli ihanaa, kun niitä oli paljon!), mutta nyt kävikin ikävästi ja työtuntini puolittui.. Kamalasti vapaata.. Ahdistaa paikallaanolo ja jatkuvasti kiukuttaa takaraivossa tuleva paljon tiukempi elämä. Joo ei se raha mua onnelliseksi tee, mutta kyllä se helpottaa. Ärsyttää niin paljon, että tulevaisuudessa käteen jää n. 3-400e kuukaudeksi kaiken jälkeen, mutta minkäs teet. Ja ok ehkä jollekkin iso summa, mutta kyllä näin reilu 20vuotiaana olisi ihanaa saada säästettyä aina hiukan tulevankin varalle. Ja viihdyin niin hyvin töissä, töissä siis tunnen olevani se vanha iloinen minä (tietysti poikkeuspäiviäkin löytyy. )Kuitenkin töistä päästyäni masentaa tulla kotiin, mikään ei oikeastaan kiinnosta yms. Surulliset ja masentavat ajatukset vain poukkoilevat päässä. Johtuuko se tästä yksinäisyydestä? Olenko loppujen lopuksi täyttänyt elämäni vaan töillä ja nyt olen ns. ihan pihalla, että miten tätä elämää eletäänkään?
Olen myös huomannut, että vanha minä, joka viihtyi iloisena baareilemassa viikonloppuna ystävien kanssa (silloin heitä siis pää-asiassa näkee) niin nykyään oikeastaan vaan ahdistun sielläkin ja varsinkin viimekertaisten reissujen seuraavan päivän henkiset olot ihan kamalat! Ahdistaa ihan pienet asiat yms, paniikkikohtaus ollut todella lähellä :(
Mikä mua vaivaa? Miten saisin sen elämänilon takaisin?? Sen, että herään aamulla nauttimaan pienestä kahvihetkestäni täysin siemauksin ennen töihinlähtöä yms.. Siis toisinaan tuntuu, että suihkuunkin meno on kamala suoritus. Ns. kaikki 'vapaaehtoinen' (eli ei töitä) on niin vaikeeta.. 'Olisi kiva lähteä vaikka leffaan' , 'No en mä viitsi kysyä jos ei lähtöhetkellä enää tippaakaan huvita' yms.. Kaveri tulossa huomenna kahville, toivottavasti se piristää eikä päinvastoin aiheuta sitä fiilistä, että kumpa hän ei täällä olisikaan tms!
Olin myös ajatellut ennen muuttoa, miten aloitan vuoden ihanasti omassa kodissani ja terveellisin elämäntavoin yms.. ja paskat. Oon varmaan joka ilta löytänyt itseni syömästä ties mihin, sitä huomista aloituspäivää ei vaan tule kuitenkaan! Evvk-asenne asusti pitkään ,mutta nyt taas silmät auenneet ja uskon, että ruokatottumusten muuttuminenkin saisi jo oloani paremmaksi.. Nyt nainen itseä niskasta kiinni! Miten monesti sitä olenkaan yrittänyt, hanskat vaan lävähtää tiskiiin ihan liian helposti. 'Paska fiilis jo valmiiksi ja mokailtu syömisenkin suhteen joka ilta niin mitä tästäkään päivästä tulee, ei mitään'.
Haluaisin myös lähteä hoitamaan keskeytyneet opiskeluni loppuun, mutta rahatilanne kusisi silloin ihan miinukselle. Ei sekään ole elämää, että täytyy joka tomaatin sentit laskea :( Vaikka toisaalta tämä tilanne mua luultavasti odottaa, liksat pienenevät. Tämä kyllä syö mua niin paljon :( Toisaalta murehdinko ihan vitun turhaan? Eikö sitä sitten siihen tiukkapipoisuuteenki totu? Sopeudu? Ettei sitten vaan vituta 24/7 raha-asiatkin :/
Anteeksi, ajatukset paukkoilevat.. Pakko vaan johonkin purkaa. Jotenkin tuntuu vaan, että tää yksinmuutto tekikin musta ihan toisen naisen mitä odotin :(
Kommentit (52)
[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 22:55"]
Suomessa muutetaan hirmu nuorena jo omilleen. Tai siis että on pakko heti vaan itsenäistyä ja muuttaa omilleen. Itse omien itsenäistymisvuosien jälkeen nyt arvostan perheen seuraa enemmän. Poikaystävä jätti ja kaverit asuu ties missä. Kiva siinä sitten olla yksin jossain hikisessä yksiössä kaukana läheisistä. Keksin sitten kuitenkin kaikenlaisia harrastuksia ja aika introvertti luonnekin olen, niin nyt huomaan että viihdyn jo tosi hyvin yksin! Mullakin on töitä vaan osa-aikaisesti. Vanhemmilla käyn välillä ja välillä näen kavereitakin. Mutta eihän tää näin lopun elämää voi jatkua, haluaisin tehdä jotain kivaa. Vaihtaa maisemaa vaikka kokonaan. Ehkä sun pitäisi kokeilla samaa, tai hakea johonkin kouluun. Saisit opintotukea, uusia tuttuja, tekemistä. Ja töitäkin sulla ois jo mitä voit vähän tehdä.
[/quote]
Totta. Miehillä on oikeastaan vielä raadollisempaa ja kiire itsenäistymään, kun harva nainen tykkää "äidin helmoissa" olevasta tai asuvasta nuoresta miehestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 01:04"]
Suomessa on aivan sairas ja poikkeuksellinen systeemi.
Suomessa lapset muuttavat aikaisemmin pois lapsuudenkodistaan kuin MISSÄÄN MUUSSA MAASSA.
Lapset halutaan sysätä pois perheen parista omiin koppeihinsa asumaan heti 18-vuotiaana.
Muualla maailmassa lapset asuvat perheensä kanssa paljon pitempään ja yleensä kotoa lähdetään vasta, kun perustetaan oma perhe tai joudutaan muuttamaan opiskelupaikan tms. takia.
Suomessa muutetaan huvin vuoksi omiin koppeihin hyvin nuorena ja perheyhteys katoaa aivan liian varhain.
Ei ihme, että Suomessa on niin paljon yksinäisyyttä, henkistä pahoinvointia ja mielenterveysongelmia!
Suomen asenneilmasto pitäisi muuttaa täysin ja ryhtyä vaalimaan perheen yhteyttä, kuten muissa maissa tehdään.
[/quote]
Totta. Asumisen maksaa KELA ja sosiaalivirasto. Sitten nauretaan italialaisille "mammanpojille" jotka muuttavat myöhemmin koska eivät ole itsenäisiä?
Mies
Tuollaista se taitaa lähes kaikilla olla nuorena. Muistan itsekin, kun muutin 19-vuotiaana pois vanhemmilta toiselle paikkakunnalle (opiskelemaan), kuinka ahdistunut ja levoton olin siellä yksiöni yksinäisyydessä. Välillä join siihen kaljaa siihen ahdistukseen, välillä vaan ravasin kuin häkkieläin häkissään siellä yksiössäni. Mutta ehkä noin vuodessa totuin yksinoloon ja nykyisin, jo nelikymppisenä, olen ihan täyserakko, en jaksa ihmisseuraa oikein yhtään.
Samat fiilikset vaikka perhettä. Mikään ei tuota iloa. Olispa kevätmasennusta ja menis pian ohi! Aiemmin töissäkin kivaa, nyt ei sielläkään, vaikka mikään ei ole muuttunut.
Nykyään jokaisessa vuokra-asuntoilmoituksessa on defaultina "ei lemmikkejä", mutta asiasta voi aina neuvotella. Kannattaa kysyä, jos oikeasti tekee lemmikkiä mieli!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt ei ole tarkoitus vetää mitään "afrikan lapset -korttia", mutta koita olla stressaamatta raha-asioista, 300-400 e/kk ruokaan yms on kuitenkin aika hyvin! Olen itse 22-vuotias opiskelija ja mulla jää kuussa tällä hetkellä rahaa kaiken jälkeen n. 80 euroa - silläkin voi pärjätä, jos on kekseliäs. 300-400 e riittää varmasti ruokaan, ja johonkin muuhunkin ylimääräiseen. Älä murehdi, että sun pitäisi säästää: säästää ehdit myöhemminkin, sitten kun on parempi rahatilanne. Ja ehkä sulla on välillä enemmän tunteja töissä, tai sitten voisit ottaa jonkun toisen keikkahomman tms, jolloin saisit hiukan ekstrarahaa? Pää pystyyn, kyllä asiat järjestyy! Muista myös, että raha-asioita tärkeämpää on oma henkinen hyvinvointi :)
vietä enemmän aikaa lapsuudenkodissasi ja tapaa perhettäsi. ei ihmistä ole luotu asumaan ja elämään yksikseen. kyllä susta silti aikuinen on tullut ja tulee. ei yksinasuminen mitään niin kauhean kivaa ole, kaikilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 01:50"]
Ap, jos sun tulot pienenee kovasti, voi olla että olet oikeutettu asumistukeen. Ja ehkäpä myös soviteltuun työttömyyspäivärahaan. Oletko näitä tutkinut?
[/quote]
Tähän täytyykin tutustua! Aiemmin en ollut oikeutettu, mutta voi olla että sieltä nyt satanen saattaisi irrotakkin. En ollut ajatellutkaan asiaa, täytyy yrittää.
Ap siis heräilee! Nukuin hyvin ja nukahdinkin helposti! Auttoi varmaan avautua tänne eilen, muuten olisi varmaan se sama ahdistus lauennut. Nyt koitan startata tämän päivän paremmalla asenteella ja koitan olla murehtimatta. Sain kyllä eilen päässäni vähän 'selvemmäksi' rahakuviot, ja päätin vaan, että kun ensi palkka tulee niin sen kanssa täytyy vaan olla ihan ypertarkkana.. Mietin rahankäyttöäni ja niitä karkkisipsi herätysostoksia on nyt viime aikoina tullut osteltua ahdistuksissa ja jo niistä tinkimällä olisi säästänyt ties miten paljon. Onneksi tuli tänään soitto töihin, joten toivon, että se saa ajatuset pirteeksi. Muutenkin loppuviikko on työntäyteinen, sunnuntaina vapaata vasta. Kumpa tämä stressailu nyt lievittyisi ja alkais taas nauttia elämästä.
Kiitos kaikille viesteistä, ne on avannut silmiä ja samalla muistuttanut, etten suinkaan ole yksin näiden fiilisten kanssa. Että nää on kuitenkin ihan 'normaaleja', liika murehtiminen vaan voi viedä tästä alemmas jos sitä jatkaa. Toivon niin, että löytäisin pian sen vanhan minäni!
Minä muutin omilleni 18-vuotiaana ja olihan se aluksi rankkaa. Nyt en kuitenkaan voisi kuvitellakaan että haluaisin muuttaa takaisin äidin helmoihin, ihan absurdi ajatus. Oma rauha on ihanaa, saa tehdä mitä huvittaa, mihin aikaan huvittaa.
Tällä hetkellä olen siis itsekin sinkku, mutta sekin tuntuu jotenkin oudolta ajatukselta, että jossain vaiheessa muuttaisi yhteen miehen kanssa.
T. 21-vuotias nainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 11:07"]
Nyt ei ole tarkoitus vetää mitään "afrikan lapset -korttia", mutta koita olla stressaamatta raha-asioista, 300-400 e/kk ruokaan yms on kuitenkin aika hyvin! Olen itse 22-vuotias opiskelija ja mulla jää kuussa tällä hetkellä rahaa kaiken jälkeen n. 80 euroa - silläkin voi pärjätä, jos on kekseliäs. 300-400 e riittää varmasti ruokaan, ja johonkin muuhunkin ylimääräiseen. Älä murehdi, että sun pitäisi säästää: säästää ehdit myöhemminkin, sitten kun on parempi rahatilanne. Ja ehkä sulla on välillä enemmän tunteja töissä, tai sitten voisit ottaa jonkun toisen keikkahomman tms, jolloin saisit hiukan ekstrarahaa? Pää pystyyn, kyllä asiat järjestyy! Muista myös, että raha-asioita tärkeämpää on oma henkinen hyvinvointi :)
[/quote]
Olet niin oikeassa. Mun tässä pitäisi asennetta saada muutettua! Ja ettei se raha ole kaiken a ja o ja ettei joka päivää tarvitse tunkea täyteen töitä, mihin nyt olen pyrkinyt. Toivotaan, että opin nauttimaan niistä vapaista ihan uudella tavalla.. Nyt ne on olleet lähinnä niitä pahimpia päiviä. Tosin juuri äsken meitin, että olen saattanut olla vaan niin väsynytkin, joka on sitten taas omalla asteellaan lamauttanut.. En tiedä. Mutta olet oikeassa :) Ja onneksi sinulla on noin positiivinen asenne, vaikka rahat ovatkin niukassa:) Joskus luin, että kun rahat loppuivat niin jäivät huoletkin.. :D Ties vaikka päteisi minuun :'D
Tuo tunnetila on normaali ja menee ohi muutamassa kuukaudessa. Ei hätää, kohta elämä taas hymyilee ja pienet tapahtumat/harrastukset/kaverit/lomareissut kotiseudulle piristävät arkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut (vielä) muuta kuin aloituksen, mutta jo se herätti tosi paljon ajatuksia. Puit varmaan monen yksineläjän tunteet sanoiksi, ap. Onko se yksineläminen sitten kuitenkaan lopulta niin ihannoitavaa kuin sitä meidän kulttuurissamme pidetään? Sitä muka on niin hienoa olla niin itsenäinen ja vapaa jne. Mutta kuitenkin tosiasiassa moni kärsii juuri noista yksinäisyyden ja tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden ja eksyneisyyden tunteista joita sinäkin kuvasit.
Yksi ratkaisu voisi olla ruveta kämppiksiksi jonkun hyvän kaverin kanssa. Se voisi auttaa taloudellisestikin. Itsekin olen nuorempana asunut ystäväni kanssa, ja se toimi hyvin. Mutta kämppiksen valinnan kanssa kannattaa kyllä olla tarkkana ja valita sellainen, jonka kanssa pystyy kommunikoimaan suoraan ja reilusti, molempia osapuolia tasapuolisesti kuunnellen ja kunnioittaen. Muuten saattaa helposti mennä sukset ristiin, jos on erilaiset tavat ja tottumukset.
Yksin ei ole mikään pakko asua, jos se vaikuttaa mielialaan laskevasti. Ihminen on sosiaalinen eläin.
Ja tosiaan opiskelu voisi olla hyvä juttu myös, ja sen myötä ehkä opiskelija-asuntola. Olet vielä kuitenkin aikamoisen nuori.
Mitään syytä ei ole kuitenkaan masentua, sinulla on vielä hirmuisesti mahdollisuuksia niin työllistymiseen kuin kaikkeen muuhunkin. Mietiskele vain rauhassa nyt, mitä kaikkea haluat tehdä ja mihin aikasi käyttää. Kyllä ne rahahuoletkin sitten löytävät ratkaisunsa :) Tärkeää on tietysti kuitenkin mitoittaa menot tulojen mukaan, ettei pahenna tilannetta. Siitäkin voi tehdä jopa hauskan harrastuksen ja taiteenlajin, kilpailla itsensä kanssa siitä miten taitavasti saa rahat riittämään ja miten paljon hyviä hankintoja onnistuu tekemään vähällä rahalla. Lainaa innoitukseksi vaikka kirjastosta Laura Honkasalon kirja Nuukaillen, sieltä löydät paljon hyviä ideoita ja vinkkejä. Suurin osa nuorista on kanssasi samassa tilanteessa, ei sitä rahaa juuri kellään ole sen enempää. Silti voi elää ihan mielekästä elämää ja nauttia elämästä. Kaikkea hyvää sinulle, tsemppiä, iloa ja lämpimiä halauksia!
t. 33
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihan rehellisesti kuulostat aika lapselliselta
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/970
Rikokseen syyllistyneen ulkomaalaisen karkoittaminen
Pistäkää naapurien postiluukkuihin kirjeitä ja vastaavia! Näiden maahanmuuttajien temput on saatava loppumaan!
[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 23:41"]
ihan rehellisesti kuulostat aika lapselliselta
[/quote]
Perustele? Onko lapsellista jos ap murehtii rahaongelmiaan? Eikö ole ihan ymmärrettävää, että juuri ensimmäiseen omaan kotiin muuttaneelle raha on ihan eri elementissään kuin kotona asuessa? ja jos työt ovat vielä huonolla saralla? Itse olet lapsellinen tai kermaperse :)
25 olen nyt jo yli viiskymppinen. Siis minä, joka muutin takaisin laosuudenkotiin, kun yksiö ahdisti. Tuosta on siis vuosikymmenet aikaa. Nyt esikoiseni haaveilee jo kovasti omasta asunnosta.
Sama. Olen parisuhteessa, opinnot kesken ja mulla on lemmikki, mutta ihan samat tunteet vielä neljän vuoden omillaan asumisen jälkeenkin.
N22
Suomessa on aivan sairas ja poikkeuksellinen systeemi.
Suomessa lapset muuttavat aikaisemmin pois lapsuudenkodistaan kuin MISSÄÄN MUUSSA MAASSA.
Lapset halutaan sysätä pois perheen parista omiin koppeihinsa asumaan heti 18-vuotiaana.
Muualla maailmassa lapset asuvat perheensä kanssa paljon pitempään ja yleensä kotoa lähdetään vasta, kun perustetaan oma perhe tai joudutaan muuttamaan opiskelupaikan tms. takia.
Suomessa muutetaan huvin vuoksi omiin koppeihin hyvin nuorena ja perheyhteys katoaa aivan liian varhain.
Ei ihme, että Suomessa on niin paljon yksinäisyyttä, henkistä pahoinvointia ja mielenterveysongelmia!
Suomen asenneilmasto pitäisi muuttaa täysin ja ryhtyä vaalimaan perheen yhteyttä, kuten muissa maissa tehdään.
Ap, jos sun tulot pienenee kovasti, voi olla että olet oikeutettu asumistukeen. Ja ehkäpä myös soviteltuun työttömyyspäivärahaan. Oletko näitä tutkinut?