Yh-isä ihmettelee
Olen kahden lapsen eronnut isä. Lapset ovat lähes puolet ajastaan äidillään. Erosta on jo pari vuotta aikaa ja arki rullaa mainiosti. Lyhytaikaista seuraa löytyisi helposti, jos olisin sellaisesta kiinnostunut. Mutta kun kerron että minulla on lapsia, niin innostus lakkaa. Onko oikeasti nykyään naiselle kuin naiselle jotenkin outoa, että mies ei halua lapsiaan erossa hylätä? Olen saanut kuulla etsiväni lastenhoitajaa, kodinhoitajaa tai kokkia mikä on ollut minusta lähinnä huvittavaa, sillä ei minulla ole mitään aikomusta edes mahdollisessa parisuhteessa muuttaa saman katon alle, ennenkuin lapseni ovat paljon isompia. Näkeekö naiset yleisesti ottaen että lapsellinen mies on jotenkin "avuton" hoitamaan asioitaan, kun asiahan on juuri päinvastoin. Tietysti ymmärrän, että minulla ei ole yhtä paljon mahdollista jakaa yhteistä aikaa, kuin mitä lapsettomalla, sillä joka toinen viikko lapsien ollessa minulla aika kuluu töissä, lasten kanssa ja lasten sekä yhteisissä harrastuksissa. Toisilla viikoilla töiden lisäksi iltaisin menee tunnista pariin kuntosalilla. En polta enkä juo joten en hae seuraa kuppiloista, vaan tähän asti lähinnä netistä. En erityisesti etsimällä etsi, mutta treffeillä on käyn muutaman kerran kuussa. Useimpien treffien jälkeen minua ei kiinnosta, sillä yllättävän moni on nykyään todella itsekäs ja se taas on iso turn-off. Ne taas joista kiinnostun ja vaikuttavat mukavilta, pelästyvät ja alkavat hannaamaan kun kerron lapsistani. Terveistä, aktiivisista ja omatoimisista muksuista jotka ovat minulla paljon aikaa... Kaipaisin vinkkejä naisilta, että onko joitain tiettyjä asioita joita isät tekevät tai sanovat, jotka karkottavat teidät?
Kommentit (38)
Kyllä minä ainakin haluan oikean parisuhteen ja yhteisen kodin, se on sitoutumista. Lapsiaan karhuemon tavoin ulkopuolisilta varjeleva mies ei herätä luottamusta seurustelusuhdetta ajatellen, tuntuu, että haet vain vakipanoa lapsettomiin hetkiin. Ainakaan lapseton nainen ei tuohon pelleilyyn lähde, sitä haluaa kumppanin, jonka kanssa jakaa tulevaisuus. Lapsesi ovat myös rasite, tuskin sitä voi sohvalla töiden jälkeen rakastella, jos lapset ovat samassa huoneessa. Minulle parisuhde on romantiikkaa ja vasta myöhemmin on lasten vuoro, yhteisten totta kai.
Tarkoitatko nyt perheellisiä naisia? Aika ihmeellistä, jos sinun tilanteessasi joku jahtaa lapsettomia naisia ja vielä kitisee, kun eivät isäpapasta innostu. Kyllä jokainen ansaitsee tilaisuuden oikeaan onneen, sinä olet omasi jo ryssinyt.
Ei kukaan nainen halua toisen naisen lapsia riesakseen.
[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 23:24"]Ei kukaan nainen halua toisen naisen lapsia riesakseen.
[/quote]
Samaa mieltä. Kevytsuhteen voisin aloittaa seksin merkeissä, mutta ei mitään säätöä exän ja lasten ja anoppien ja kissojen ja koirien kanssa.
Riippuu kai siitä mitä kukakin hakee... Itse en aikoinaan jaksanut elää kahta elämää, eli yksi elämä lasten kanssa ja toinen seurustellen miesystävän kanssa. Onneksi löytyi lopulta unelmatyyppi joka haki samoja asioita eli yhteistä elämää, normia ja rentoa yhteistä arkea johon lapset, työ, yhteinen koti, harrastukset, matkustelu ym. kuuluu. Ja kun lapset ovat toisen biologisen vanhemman luona on hyvä hetki ottaa omaa aikaa tai nauttia vaan kahden kesken olemisesta
Ehkä ne naiset haluavat normaalin parisuhteen, mitä sinä et vuoroviikko aikataulullasi pysty tarjoamaan.
Missäspäin Suomea aloittaja vaikuttaa? ;)
Kuulostat tekstisi perusteella vähän liiankin hyvältä ollaksesi totta! Itse olen kahden lapsen yh-äiti (yhteishuolto mutta asuvat käytännössä vain minun kanssa) ja minulle kyllä kelpaisi oikein mainiosti kaltaisesi mies. Mikä voisikaan herättää paremmin mielenkiinnon miehessä, kuin se, että on vastuullinen isä ja osallistuu lastensa elämään, ja jakaa vanhemmuuden lastensa äidin kanssa kuin aikuisen kuuluukin! En vilkaisisi kahta kertaa tyyppiä, joka olisi eron myötä käytännössä hylännyt lapsensa...
Itse olen 30-vuotias, lapset jo alakoulussa, ja kyllä arveluttaisi tutustua lapsettomaan mieheen kun itsellä tosiaan tuota jälkikasvua on... ajattelen, että vanhemmuus kuitenkin muuttaa ihmistä sen verran, että lapsettoman miehen maailmankuva ja prioriteetit voisi olla hyvin erilaiset kuin omani. Helposti sorrun ajattelemaan, että lapseton on iästä riippumatta jollain tavalla itsekäs ja keskenkasvuinen (vaikka onkin typerä yleistys!).
En jaksa uskoa, että lapsesi olisivat este parisuhteen saamiselle. Ehkä tapaamasi naiset eivät vain ole olleet oikeita sinulle. Lapsilleen omistautuvat isät ovat mielestäni yksiselitteisesti HOT! ;)
nainen30
[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 23:28"][quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 23:24"]Ei kukaan nainen halua toisen naisen lapsia riesakseen.
[/quote]
Samaa mieltä. Kevytsuhteen voisin aloittaa seksin merkeissä, mutta ei mitään säätöä exän ja lasten ja anoppien ja kissojen ja koirien kanssa.
[/quote]Kaikki mitä menee sen kauhean exän kakaroille on pois omilta lapsilta
Mies, joka on hyväksynyt vuoroviikot, on turn off. Se on lapselle kovin julmaa, lapsesta tehdään koditon. Aina nämä lapset menevät joko isän tai äidin luokse, eivät koskaan omaan kotiinsa. Sellaisen vanhemman näen kylmänä ihmisenä. Ja myös se, ettei halua asua yhdessä olisi este.
Miksi teit saman aloituksen uudelleen? Eikö ton toisen ketjun vastaukset tyydyttäneet?
Siellä ihmetellään ihan aiheesta sitä, että kirjoittelet olevasi yksinhuoltaja, vaikka teillä on 50/50-systeemi. Yksinhuoltaja on lastensa kanssa ihan koko ajan, myös kaikki viikonloput.
[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 22:55"] Kaipaisin vinkkejä naisilta, että onko joitain tiettyjä asioita joita isät tekevät tai sanovat, jotka karkottavat teidät?
[/quote]
Se, että he ovat hankkineet lapsia. En halua seurustella vanhempien kanssa. Lisääntyminen on jo itsessään todella iso turn-off, mutta lasten myötä kuvioihin tulevat myös kaikenlaiset lapsiperheen ongelmat ja se eksä, ja tällaista painolastia en vain tarvitse elämääni.
Kyllä mies menee pilalle, jos hänellä on lapsia toisen kanssa.
M29
Ethän vaan etsi parikymppisiä juuri opiskelunsa päättäneitä treffiseuraksi?
Mä en halua miestä jolla on kakaroita toisen kanssa. Kyllä se jotain kertoo että on lapset tehty huonolla pohjalla olevaan suhteeseen kun on erottu.
[quote author="Vierailija" time="11.03.2015 klo 09:06"]
Mä en halua miestä jolla on kakaroita toisen kanssa. Kyllä se jotain kertoo että on lapset tehty huonolla pohjalla olevaan suhteeseen kun on erottu.
[/quote]
Laske kymmenee ja mieti uudestaa mitä kirjotat. Ikää oli?
[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 23:24"]
Ei kukaan nainen halua toisen naisen lapsia riesakseen.
[/quote]
tämä pitää muistaa kun dumppaan tylysti kaikki yh naiset.
onhan ne muutenkin ihan perseestä olevia olioita ja ali-ihmisiä
[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 22:55"]
Olen kahden lapsen eronnut isä. Lapset ovat lähes puolet ajastaan äidillään. Erosta on jo pari vuotta aikaa ja arki rullaa mainiosti. Lyhytaikaista seuraa löytyisi helposti, jos olisin sellaisesta kiinnostunut. Mutta kun kerron että minulla on lapsia, niin innostus lakkaa. Onko oikeasti nykyään naiselle kuin naiselle jotenkin outoa, että mies ei halua lapsiaan erossa hylätä? Olen saanut kuulla etsiväni lastenhoitajaa, kodinhoitajaa tai kokkia mikä on ollut minusta lähinnä huvittavaa, sillä ei minulla ole mitään aikomusta edes mahdollisessa parisuhteessa muuttaa saman katon alle, ennenkuin lapseni ovat paljon isompia. Näkeekö naiset yleisesti ottaen että lapsellinen mies on jotenkin "avuton" hoitamaan asioitaan, kun asiahan on juuri päinvastoin. Tietysti ymmärrän, että minulla ei ole yhtä paljon mahdollista jakaa yhteistä aikaa, kuin mitä lapsettomalla, sillä joka toinen viikko lapsien ollessa minulla aika kuluu töissä, lasten kanssa ja lasten sekä yhteisissä harrastuksissa. Toisilla viikoilla töiden lisäksi iltaisin menee tunnista pariin kuntosalilla. En polta enkä juo joten en hae seuraa kuppiloista, vaan tähän asti lähinnä netistä. En erityisesti etsimällä etsi, mutta treffeillä on käyn muutaman kerran kuussa. Useimpien treffien jälkeen minua ei kiinnosta, sillä yllättävän moni on nykyään todella itsekäs ja se taas on iso turn-off. Ne taas joista kiinnostun ja vaikuttavat mukavilta, pelästyvät ja alkavat hannaamaan kun kerron lapsistani. Terveistä, aktiivisista ja omatoimisista muksuista jotka ovat minulla paljon aikaa... Kaipaisin vinkkejä naisilta, että onko joitain tiettyjä asioita joita isät tekevät tai sanovat, jotka karkottavat teidät?
[/quote]
hae aito kotikeskeinen nainen thaimaasta.
No treffeillä älä ensi alkuun keskity vain lapsiisi tai eroosi. Minusta ei olisi ollenkaan paha asia jos kertoisit lapsistasi esim. toisilla treffeillä, niin että nainen tutustuu sinuun ensin miehenä, ja sitten isänä.
Mikset menisi treffeille naisen kanssa jolla myös on lapsi/lapsia? Tai joko olet kokeillut? Itse ajattelen nimittäin että mulla on nyt lapset tehtynä enkä halua leikkiä kotia kenenkään kanssa tai hae lapsille uutta isää koska heillä on jo sellainen. Haluaisin korkeintaan miesystävän jonka kanssa viettää aikuisten aikaa. Ja jos aloittaisin suhteen jonkun lapsettoman miehen kanssa niin tulisi huono omatunto että mies jäisi takiani lapsettomaksi, siksi itse ajattelen että mies jolla on lapset tehtynä jo olisi hyvä kaveri mulle.