Salaiset fantasiani

Minulla oli ollut suuruudenhulluja fantasioita vielä parikymppisenä, ilmeisesti oletetun epäluotettavasti, kaksinaismoraalisesta ja alistuvasta yhteiskunnasta johtuen. Näin oletan, koska se fantasia on ristiriidassa sille etiikalle. Fantasioita, jossa sattuman kautta joudun Pohjois-Koreaan vasten tahtoani, herätän kansan kukistamaan juche aatteen sekä Kim Jongin suvun kaatamiseen ja vallasta syöksemiseen apokalyptisista riskeistään huolimatta. Fantasiassa minulla oli takana koko maailman viha. Olinhan räjäyttänä Israelin suojamuurin, jonka takana se oli saannut kylvää itselleen vihaa pommittamalla palestiinalaisten kouluja ja sairaaloita. Operaatio fantasiassa käynnisti joukkopaon aikaan. Tämä oli siis antisionismia (Kieltää valtion, jonka toora tunnustaa), eikä antisemitistiä, jos haluaa tiedostaen tai tiedostamattaan niputtaa synonyymeiksi keskenään, mikä on epätosi.

Kun oli diktaattori verisesti syrjäytetty ja sosialismi tuhottu, oli luotava uusi aate. Demokratiahan on surkein aate, diktatuurin jälkeen. Näin totesi Winston Churchill aikoinaan. 

Fantasiahan oli sittenkin mielenkiintoinen ja kehittävä, jos keskittyisi itse aatteen luomiseen itsensä ylistämisen, sankarillisen tai anti-sankarillisen unelma-imagon rakentamisen sijaan. Voisiko olla kenties sittenkin näin, kaiken takana olikin kehityskeskustelun herättäminen ja pohdinta, joka sellaisenaan purkautui esiin narsismin muotoisena? Tämäpä onkin yllättäen mielenkiintoinen havainto! Onko nämä narsismin voimat sittenkin niin avarakatseisia, kuin kiinnostuksen kohteet ja se ajaakin niiden muutoksen ja korjaamiseen?