Hiljainen tyttö

Samanlainen olen minäkin ollut ja olen vieläkin.

Eiköhän tuo ole ihan luonnekysymys vain.

Minä olin samanlainen, ja olen yhä. Luonne kysymys.

Voi elämä. Arkuus ja hiljaisuusko ovat jo oikein tuon tason ongelma, että monitieteellinen ryhmä käy ratkomaan asiaa koulussa/muualla, VAIKKA KYLLÄHÄN NE RATKOTTAVAT ASIAT OVAT JOSSAIN IHAN MUUALLA TÄSSÄ YHTEISKUNNASSA, kuin aroissa ja harmittomissa minkä tahansa ikäisissä ihmisissä, jotka olisivat täysin tyytyväisiä elämäänsä omina itsenään, jollei paikoin täysin sekopäinen yhteiskunta yrittäisi väkivalloin heidän luontaisia perustuksiaan muuttaa. Siis ihan pimeetä. Ja äiti vielä mukana koko hössötyksessä noin, eikä käsitä ja hyväksy oman lapsensa temperamenttia...

Niin, kyllähän minutkin saadaan asiasta huolestuneeksi kun joka vanhempainvartissa yms asia otetaan esille. Olen itsekin hiljainen ja arka. Kaipa tuokin on periytyvää..

Mutta kyllä, paremmin hyväksytään ne luokan äänekkäimmät ja itseään esille tuovat oppilaat kuin syrjäänvetäytyvät. Meidän yhtä menee ihan "lukkoon" kun pitäisi vastata tunnilla jotain. 

Ap

Jotain pahaa on voinut tapahtua tytöllesi, mistä hän vaikenee. Trauman poikanen? Jotain hän pelkää tai arkailee. Olisin minäkin huolissani. Tosin tietty voi olla, että on vain hiljaisempi, kuten itsekin olet. Mutta jotain hälyttävää on nyt pohjalla, kun hänellä ei ole kavereita ja asiaa on otettu esiin vanhempainvartissakin. Oletko yrittänyt puhua tyttösi kanssa? Millaiset välit teillä on?

Googlaa selektiivinen mutismi

Perinnolliseltä kuulostaa, en usko mihinkään traumaan. Itsekin olin niin arka etten koskaan viitannut tunnilla.

Oletko varmistunut, että tyttöäsi ei kiusata koulussa?

Ihanne oppilas tämän päivän huutavien minäminäminä-oppilaiden joukossa! Ei lspsessanne ole siis mitään vikaa!

Ope

Mun ongelma oli se, että en vain kerta kaikkiaan osannut luontevasti mennä muiden seuraan. Kaikki tuntui päässä jotenkin töksähtävältä, kiusalliselta ja kököltä. Mitä enemmän asiaa ajattelin, sitä vaikeammaksi se muuttui. En ollut ujo oikeastaan, en vaan osannut. Esitelmät ja sen sellaiset ei koskaan hermostuttaneet yhtään. Koulussa porukat muodostui nopeasti, ja sen jälkeen oli vaikea päästä mukaan. Se ei muuten ainakaan auttanut, että vanhemmat toitotti kotona sitä, miten mussa on pakko olla jotain vikaa. Ei mua oikeastaan ne muut edes kiinnostaneet niin paljoa. Kärsiikö tyttö itse asiasta? Se taitaa olla avainkysymys.

Kavereita voisi paremmin löytyä jostain harrasteporukasta, tai jostain, missä ei ole heti alussa valmiita porukoita ja klikkejä.

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 17:21"]

Niin, kyllähän minutkin saadaan asiasta huolestuneeksi kun joka vanhempainvartissa yms asia otetaan esille. Olen itsekin hiljainen ja arka. Kaipa tuokin on periytyvää..

Mutta kyllä, paremmin hyväksytään ne luokan äänekkäimmät ja itseään esille tuovat oppilaat kuin syrjäänvetäytyvät. Meidän yhtä menee ihan "lukkoon" kun pitäisi vastata tunnilla jotain. 

Ap

[/quote]

Joskus opettajat tms. saattavat tehdä vaikkapa hiljaisuudesta ja arkuudesta ongelman, koska eivät osaa itse kohdata tällaista lasta ja antaa aikaa kasvuun. Voisiko olla kyse siitä nytkin? 

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 16:24"]

meillä on 10v tyttö, joka on koulussa todella hiljainen ja arka. Ei ole kavereita, eikä uskalla ketään pyytää edes kaveriksi mihinkään. Kotona tyttö on aivan "normaali", eli puhua pälpättää ja laulelee ja tekee kaikkea mitä muutkin. Tilannetta on puitu opettajan, perheneuvolan ja psykologinkin kanssa. 

Mikä voi olla syynä? Voiko lapsi todella vain olla niin ujo? asperger?

[/quote]

Puhuuko koulussa kenellekään yhtään mitään? Jos ei niin selektiivistä mutismia minäkin veikkaisin, mutta jos yhtään lohduttaa niin se menee useimmilta ohi ajan kanssa. Toiset tarvitsevat ammattiapua ja toisille riittää aika ja oman perheen tuki. 

Ei se mitään kyllä sille mies silti löytyy. Kiitä onneasi, ettei ole hiljainen poika. He kuolevat neitsyinä ja monesti oman käden kautta.

Jos olet itsekin hiljainen, niin senkun toteat että tyttö on tullut sinuun, eikä se ole ongelma, asia loppuun käsitelty. Sen sijaan yksinäisyys ja porukan ulkopuolelle jääminen ovat ongelmia, ja niihin asioihin tyttösi ei ole yksinään syyllinen. Nimenomaan tuo tuomitseva asenne mahdollistaa syrjinnän lastenkin taholta. Muita pitää kannustaa ottamaan hiljaisempi mukaan, sillä vain saamalla hyviä kokemuksia kavereista, tyttö voi alkaa rohkaistumaan. Voi olla että häntä kiusataan, joten se on asia johon tulee puuttua. 

Voin kuvitella että tytöllesi on syntynyt tilanteesta jo hirveät paineet. Kaikki kyttäävät hänen jokaista liikettään ja sanaansa, ja kun tyttö joskus sitten uskaltaakin, niin siinä on lauma ympärillä pullistelemassa silmiään että wooou, sehän puhuuu! Tytönhän on pakko toteuttaa roolia joka hänelle on annettu. Opettajien ja asiantuntijoiden hössötys leimaavat vain lisää.  Itseään toteuttava kierre on alkanut. Puhun kokemuksesta. 

Asperger.

Kyseessä voi olla myös ikäisiään suurempi älykkyys kuten mun tapauksessa. Mua luultiin autistiks ja ties mikskä kehitysvammaseks lapsena mutta vasta yksityislääkärissä tajuttiin tehdä palikkatestejä.

Tai koulukiusaaminen. Tai kotona vähän eriskummallista. Mitään ei pitäisi sulkea pois.

Tuohan on tuiki tavallinen asia, että jotkut ovat tutussa seurassa vilkkaita mutta isommassa porukassa hiljaa. Sille tytölle pitäisi saada jollain ketkukeinolla edes pari luokkakaveria tutummalle asteelle, niin että hän olisi heidän kanssaan kuin kotonaan. Sitten muukin luokkayhteisö tottuisi näkemään hänet myös muussa kuin ainaisen tuppisuun roolissa. Plus hän itse myös.

Uskon kyllä että sinua ap ahdistaa tilanne, ja aivan erityisesti siksi että olet itse saman kaltainen. Minäkin olen aina ollut hiljainen (paitsi "omieni" seurassa), ja olen aivan määrättömän onnellinen kun en joudu katselemaan samaa kuviota omalla lapsellani. Hän tuo itseään ihan reippaasti esiin koulussa, ja on saanut jopa hymypoikapatsaan :D.

Luonne kysymys. Meillä tyttö on nyt 8-v ja arka. Koulussa on kavereita ja joskus uskaltaa pyytää että kavereitaan esim. kylään. Kannustamalla on uskaltautunut myös vähän itse kyläilemään kavereilla.
Minusta on ihan hyvä että koulussa kannustetaan vuorovaikutukseen muidenkin kuin niiden parhaiden ystävien kanssa. Painostamisesta en näe mitää hyötyä. Toistaiseksi olemme niin koulun kuin aikaisemmin päiväkodin kanssa olleet tavoitteista ja keinoistakin kannustaa niiden saavuttamisessa melko samaa mieltä. Eikä se meitä vanhempia ole erityisesti harmittanut että arkuus ja puhumattomuus/vastaamattomuus tulee palavereissa/palautteissa toistuvasti esille. Luonne saa olla sellaonen kuin on, mutta vastata ja puhuakin on uskallettava silloin kun on asiaa.

Juupajuu.

Itseäni kierrätettiin siinä 10-13-vuotiaana paljonkin kuraattoreilla, perheneuvoloissa, palavereissa ja muissa, missä käsiteltiin "ongelmiani". Olin a) hiljainen ja b) kiusattu. Eri alojen "ammattilaiset"(opettajat ja perheneuvolatyöntekijät) leipoivat minusta milloin aspergeria, autistia, kehitysvammaista, jälkeenjäänyttä, milloin mitäkin. Heidän mielestään ongelma oli ilman muuta minussa, koska "kiusatuksi joutuminen ja hiljaisuus johtuu siitä ettet pärjää elämässä niin kuin muut!11". 

Ei löytynyt vikaa älykkyydestäni tai sosiaalisista taidoista. Lähes poikkeuksetta testitulokseni oli "parempia" kuin ikäiselläni keskimäärin. Ne harvat poikkeukset oli myös ikätasoa.

Voisin sanoa, että mikään ei ole satuttanut minua lapsuudessani niin, kuin nuo. Ne kaikki palaverit ja käynnit tuntui niin nöyryyttäviltä. Minusta etsimällä etsittiin vikaa, samalla kun esim. kiusaamiselle ei kukaan hetkauttanut korvaansakaan. Alensi itsetuntoa ja ihan vitusti.