Poikani jäi kiinni ilkivallasta
Sain eilen kuulla, että 16 vuotias poikani on aiheuttanut kaveriensa kanssa häiriötä ja ilkivaltaa asuinalueellamme. Heidän kohteeksi on erityisesti valikoitunut yksi vanha pappa, joka on reagoinut heidän tekemään häirintään, ilmeisesti toivotulla tavalla. Ovat siis hakanneet tämän papan ovea jatkuvasti ja juosseet karkuun, kun tämä pappa on heidät huomannut. Tämän lisäksi he ovat virtsanneet tämän miehen postiluukkuun, heittäneet tämän ovelle kanamunia. Sen lisäksi ovat heittäneet papatteja tämän miehen koiraa päin, kun tämä on ollut pihalla. Olen aivan raivoissani ja olen laittanut pojan arestiin loppuvuodeksi. Pojan kanssa on muutenkin ollut ongelmia aikaisemmin. On jäänyt kiinni varastamisesta, ja yläasteella myös kiusasi muita. Mitä tässä pitäisi nyt tehdä? Pappa on ymmärtääkseni tehnyt pojastani rikosillmoituksen.
Kommentit (31)
Menet pojan kanssa hänelle kylään ja poika pyytää anteeksi ja pojan viikkorahat menee suoraan jäähylle, eikä tule joululahjoja ja sitä kaveria ei enää nähdä joka tässä on mukana ollut.
Kannattaa myös käyttää lasta lääkärissä, kehitys taitaa olla paljon jäljessä, ehkä 10v voisi tuollaiseen vielä yllytettynä lähtee, mutta tuossa iässä kyllä todella lapsellista.
Jaahas,mitä tässä nyt pitäisi tehdä 🤣
Satutäti taas vauhdissa......
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös käyttää lasta lääkärissä, kehitys taitaa olla paljon jäljessä, ehkä 10v voisi tuollaiseen vielä yllytettynä lähtee, mutta tuossa iässä kyllä todella lapsellista.
Kyllä tuon ikäisen olisi pitänyt jo siirtyä kunnon tuhopolttoihin, pahoinpitelyihin tai petoksiin ja jättää ilkivaltaleikit taakse.
Hän on jo rikosoikeudellisesti itse vastuussa teoistaan. Pikku sakinmuilutus paikallaan .
Hän on jo rikosoikeudellisesti itse vastuussa teoistaan. Pikku sakinmuilutus paikallaan .
Taas lainattu iltalehdestä aihe provoiluun. 🤭
Varmasti poliisikuulustelu edessä ja vahingonkorvausvaatimukset. Saattaa tulla monta rikosnimikettä, kun koiraakin on yritetty vahingoittaa. Ei ole mukavaa, jos omalle kohdalle sattuu tälläistä ilkivaltaa. Mitenkähän pojalle saisi taottua järkeä päähän.
Vierailija kirjoitti:
Jaahas,mitä tässä nyt pitäisi tehdä 🤣
Satutäti taas vauhdissa......
Ei ole mikään satu valitettavasti. Pojan kanssa voimat ihan loppu, enkä tiedä mitä pitäisi enää tehdä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaahas,mitä tässä nyt pitäisi tehdä 🤣
Satutäti taas vauhdissa......Ei ole mikään satu valitettavasti. Pojan kanssa voimat ihan loppu, enkä tiedä mitä pitäisi enää tehdä
Tee itse lasu, se tulee viimeistään poliisilta, sijoitus varmasti ois nyt hyvä ratkaisu, sillä voi jopa saada armoa tuomiossa kun lapsi on saatu johonkin tuen piiriin.
Vierailija kirjoitti:
Menet pojan kanssa hänelle kylään ja poika pyytää anteeksi ja pojan viikkorahat menee suoraan jäähylle, eikä tule joululahjoja ja sitä kaveria ei enää nähdä joka tässä on mukana ollut.
Jep, pahin rangaistus teinille on mennä äidin kanssa paikalle ja pyytää anteeksi. Se tuntuu ja jää mieleen.
Kännykkä pois ja huoneen ovi
Ai niin ja kanamunat
Jollei tuota saada loppumaan niin voi käydä kuin Ruotsissa yhdelle naiselle. Häiriköijät sytyttivät hänen talonsa tuleen ja vaikka nainen oli pyytänyt apua poliisilta niin kukaan ei tullut. Nainen ku* li tulipalossa.
Naista oli ilmeisesti pidetty "luvallisena" kiusaamisen kohteena, koska hän oli hieman erikoinen.
Syytteet m* rh* sta ja m* rh* poltosta.
https://www.svt.se/nyheter/lokalt/jonkoping/tre-unga-atalas-for-grov-mo…
Kun ei myönnä mitään niin yleensä pääsee vähimmällä. Se että poika jäi kiinni on kyllä häpeän paikka.
laitat tietenkin poikasi korvaamaan kaikki papalle aiheutuneet vahingot, tai siis osuuden siitä, jos jengissä ovat ne tehneet. Ainakin poikas oppii, että teoilla on seurauksensa. Sen jälkeen haette vanhempina itsellenne kasvatusapua ja mietitte missä kasvatus on mennyt pieleen, kun teillä on jo pikkurikollinen kotona.

Tuommoinen p*rsereikä pitäisi piestä.
Vierailija kirjoitti:
Varmasti poliisikuulustelu edessä ja vahingonkorvausvaatimukset. Saattaa tulla monta rikosnimikettä, kun koiraakin on yritetty vahingoittaa. Ei ole mukavaa, jos omalle kohdalle sattuu tälläistä ilkivaltaa. Mitenkähän pojalle saisi taottua järkeä päähän.
Nyrkillä?
Kerro pojallesi, että kuulusteluissa ei poliisille mitään sanota tai kaveria vasikoida ja somessa ei asiaa puida.