Aviomieheni ei tule hyväksymän minua ikinä ulkonäöllisesti
Jokaisen pienenkin sanaharkan yhteydessä saan kuulla siitä, että takapuoleni on liian iso ja olen liian lanteikas (mitat: noin 86-70-96 tällä hetkellä, painan noin 66 kg ja olen 174 cm pitkä; housukoko on M tai 38. Kun olimme hiljattain tavanneet, mies tunnusti, että olin muuten viehättävä, mutta kun hän kääntyi vilkaisemaan takamustani, niin hän järkyttyi, kun se oli niin valtava. En vain itsekään pääse tästä asiasta ylitse, kun tosiaan mies ilkkuu minulle vartalostani aina, kun on jotenkin vihainen. Exäni mielestä olin viehättävä; ero tuli muista syistä.
Aviomieheni näyttää välillä (viimeksi äsken) kuvia naisista, joilla on tarpeeksi pieni peppu. Viimeksi kyseinen esimerkkihenkilö oli eräs huippumalli. Yleensä ko. henkilöillä on jopa omaan makuunikin liian kapea lantio. En pääse sellaisiin mittoihin, vaikka laihduttaisin kuinka paljon tahansa. Vaikka olisin anorektikko, niin lantioni luusto ja lihasten muoto ovat sellaisia, että en saa sellaista ihan pikkuruista peppua millään. Myös mieskään ei voi mieltymyksilleen mitään. Hän vetoaa siihen, että minussa on muita hyviä ominaisuuksia ja hänen pitää olla realisti, joten hän ei voisi saada sellaista pikkupeppuista naista, vaikka tekisi mitä.
Aiemmin tässä muistakin syistä mietittiin jopa eroa, mutta mies ei halua erota lasten vuoksi ja siksi, kun siitä tulisi hänelle liikaa kuluja. Itse sitten myönnyin hänen tahtoonsa, vaikka olin hommannut hyvän asunnonkin jo itselleni ja lapsille. Mitä tässä voisi tehdä? :(
Kommentit (69)
Kysy mieheltäsi, miksi hän ei ottanut sellaista vaimoa, jonka ulkonäkö miellytti häntä. Kerro, mitä vastaa.
Totuus on se, että ei saanut ketään muuta kuin sinut, joka et usko myöskään ketään muuta miestä saavasi, luule ma.
Sun lantio ei edes kuulosta leveältä kun olet noin pitkä. Paska mies.
Mun mielestä avioliiton edellytys on, että puoliso hyväksyy ulkonäöllisesti. En ymmärrä miten olette selvinneet naimisiin asti :D
Impotentti mulkku koko äijä.
Ala kinuamaan seksiä jatkuvasti ja kun ei seiso kommentoi kuinka onneton ja löysä kulli sillä on, vai johtuuko seisomattomuus homoudesta?
Miksi olet tuollaisen kanssa? Oma mieheni on italialainen eikä edes hän siedä tuollaista käytöstä miehiltä (kuullessaan miesten arvostelevan naisia). Sinä olet päätynyt naimisiin tuollaisen ääliön kanssa. Kannattaa nostaa se oma rima sen verran korkealle ettei kaikenlaiset niljakkeet pääse luikertelemaan elämään.
[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 23:53"]
Miehesi tykkää ns. poikamaisista naisista, nuoren miehen vartalotyypistä. Itselleni nuo sinun mittasi + iso peppu kuulostavat taas täydelliseltä yhdistelmältä, mutta minä olenkin vahvasti peppumiehiä. Meitä miehiä on aika moneen junaan loppujen lopuksi.
Mutta törkeästi miehesi tekee ilkkumalla sinulle asiasta, henkisesti epäkypsältä kuulostaa.
[/quote]poikamaisista? :D just joo, siis tarkoitat kai että treenatuista ja hyvännäköisistä hoikista! HAh
Eroa. Ei noin voi elää pidemmän päälle.
Miehesi tykkää ns. poikamaisista naisista, nuoren miehen vartalotyypistä. Itselleni nuo sinun mittasi + iso peppu kuulostavat taas täydelliseltä yhdistelmältä, mutta minä olenkin vahvasti peppumiehiä. Meitä miehiä on aika moneen junaan loppujen lopuksi.
Mutta törkeästi miehesi tekee ilkkumalla sinulle asiasta, henkisesti epäkypsältä kuulostaa.
Siis todella törkeää ! Onko mies aina ollut tuollainen vai onko se siis pahentunut ajan myötä ? Minua loukkaisi tuollainen syvästi. Sama asia jos valittaisi joka käänteessä toisen pituudesta "Voi Reino oot muuten ihan hyvä, mutta kyllä nuo 20cm pidemmät miehet on vaa kuumempia."
Tässä taannoin aloin tosiaan kuntoilla todella innokkaasti ja muutin ruokailutapojanikin; laihduin pari kiloa muutamassa viikossa ja kroppa on tullut hieman kapoisemmaksi, mutta tosiaan ei minusta sellaista minipeppua saa millään. Olisi ollut mukavaa, jos oma aviopuoliso hyväksyisi minun synnynnäiset ominaisuuteni edes jotenkuten (kun siis se pepun laihduttaminen vaatisi ihan hirvittävän kovaa työtä mun tapauksessani ja siltikään suhteemme ei ole kovin kummoinen, sillä mies komentelee, dominoi, huutaa, uhkailee jne. ja seksi loistaa poissaolollaan, sillä miehellä on erittäin pahoja erektio-ongelmia). Haluaisin oikeasti erota, mutta vaikea tämä tilanne on. T. AP
Hei HALOO NYT. Jos et ole provo, niin kerro yksikin hyvä syy, miksi olet tuollaisen mulkvistin kanssa? Lapset ei ole se syy.
Kauhealta kuulostaa miehesi toiminta! Ei kyllä kuulu rakastavaan suhteeseen saati hyviin käytöstapoihin tommoset puheet ja ilkkuminen! Onko miehelläs huono itsetunto, kun pitää sua morkata? P.s mittasi kuulostavat ihanilta, oon kade! Älä anna miehes juttujen latistaa itsetuntoasi, olet kaunis nainen, oo kropastas ylpeä!
Voi vittu mikä vässykä ole ap. Ja millaisen kuvan parisuhteesta ja naiskuvasta annat lapsillesi! Tietysti hommaat nyt taas ihanan asunnon itsellesi ja lapsille ja HÄIVYT. Miksi edes jatkoit suhdetta tuollaisen paskakasan kanssa?
Oletko kertonut tästä aikaisemminkin täällä? Kuulostaa nimittäin tutulta.
Miehen tilanne kokonaisuudessaan on aika hankala noiden erektio-ongelmien ym kanssa. Se, että hän on sinua kohtaan ilkeä,ei ole mitenkään oikeutettua. Sano miehellesi, että suhteenne ongelmat sängyssä ja muualla johtuvat yksin hänestä eivätkä sun pepun leveydestä. Sano myös se, että eroaisit hänestä erittäin mielelläsi, että saisit tilaisuuden etsiä sellaista miestä, jolla seisoo. Sitten pakkaat tavarasi ja lapsesi ja lähdette uuteen kotiin. Vauva-puolisosi pärjäilee kyllä.
[quote author="Vierailija" time="09.03.2015 klo 23:55"]
Tässä taannoin aloin tosiaan kuntoilla todella innokkaasti ja muutin ruokailutapojanikin; laihduin pari kiloa muutamassa viikossa ja kroppa on tullut hieman kapoisemmaksi, mutta tosiaan ei minusta sellaista minipeppua saa millään. Olisi ollut mukavaa, jos oma aviopuoliso hyväksyisi minun synnynnäiset ominaisuuteni edes jotenkuten (kun siis se pepun laihduttaminen vaatisi ihan hirvittävän kovaa työtä mun tapauksessani ja siltikään suhteemme ei ole kovin kummoinen, sillä mies komentelee, dominoi, huutaa, uhkailee jne. ja seksi loistaa poissaolollaan, sillä miehellä on erittäin pahoja erektio-ongelmia). Haluaisin oikeasti erota, mutta vaikea tämä tilanne on. T. AP
[/quote]
Mikä tilanteessa on oikeasti vaikeaa? Teillä ei ole seksiä, mutta on henkistä väkivaltaa ja alistamista. Et ole onnellinen. Miksi edes mietit mitä tekisit.
Ei helkkari miten lapsellinen mies ja typerä ap joka tuollaista kattoo!
[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 11:02"]
Minusta tuntuu, että mies, joka ei rakasta, näkee naisessa vain huonot puolet. Rakastunut ei edes näe mitään huonoa.
[/quote]
Rakastunut ei ehkä näe, mutta kyllähän rakastumisvaihe joka suhteessa loppuu. Tasaisemmin rakastava, joka ei enää ole huumavaiheessa, voi kyllä jo nähdä ne huonotkin puolet. Kohtelias ihminen ei toki niitä päin näköä toiselle luettele ja loukkaa tuolla tavalla kuin ap:n mies.