Olipa kerran ihmelapsi

Olipa kerran...?

Minäpä kerron tositarinan: Täydellistä ihmistä ei ole.

Kuvaamani henkilö oli pieni ja lapsellinen, häntä kiusattiin koulussa, mutta opettajat tykkäsivät hänen tyylistään. Hän keskittyi nuoruudessaan harrastamaan hyvin tavoitteellisesti liikuntaa ja musiikkia, kun sosiaalinen elämä vähän yski. Lisäksi hänen piti pohtia vanhempiensa aviollisia ristiriitoja. Älykkyyttä ei koskaan mitattu, mutta lukiosta hän lähti 10,0 keskiarvolla ja kuudella laudaturilla (paras mahdollinen tulos siihen aikaan). 

Opiskelemaan mennessään hän sai tyttöystävän ja periaatteen miehenä meni tämän kanssa naimisiin, vaikka kyseinen tyttö ei ollut hänen ihanteittensa mukainen, eikä hänen kanssaan voinut tehdä mitään kivaa. Opinnot yskivät, koska hän ei oikein tiennyt, mitä tekisi elämällään. Hänellähän oli taipumuksia vähän liian moneen. 10 vuodessa hän kuitenkin valmistui teknillisestä korkeakoulusta ja alkoi tehdä vaativaa asiantuntijatyötä. Edelleenkään hän ei osannut keskittyä yhteen tai muutamaan asiaan, vaan haali liikaa kaikkea. Selviytyi töistään älyllään ja esiintymiskyvyllään, mutta ura ei koskaan oikein lähtenyt lentoon. 

Rahat menivät kotona olevaan vaimoon ja viiteen lapseen. Omakotitalo oli, mutta vanha, huonokuntoinen ja velkainen. Maaseudulla. Mihinkään ei oikeastaan ollut varaa. Ei matkoja, ei huvituksia, ei kulttuuria. No uusiin teknisiin leluihin piti kumminkin laittaa kaikki liikenevät varat. Eipä niitä kuitenkaan ehtinyt käyttää mihinkään, ja niinpä ne vähitellen täyttivät koko talon lattiasta kattoon, sitä mukaa kun lapset lensivät maailmalle...