Lue keskustelun säännöt.
Miten olette selvinneet vaikeista ajoista elämässänne?
08.03.2015 |
Olen tehnyt tosi huonon päätöksen ja valinnan, jota kadun nyt valtavasti. Tuntuu, etten pysty ajattelemaan muuta kuin sitä väärää päätöstä. Monesta asiasta olen elämässä selvinnyt mutta nyt tuntuu että olen mokannut ihan kaiken.
Haluaisin tietää, miten te muut olette selvinneet elämänne vaikeista ajoista ja miten olette jaksaneet uskoa että elämä jatkuu ja tulee parempia aikoja? Tukiverkosto mulla on hyvä, on ihanat vanhemmat ja ystäviä, mutta tuntuu että oma pää ei kestä.
Kommentit (30)
Asettamalla asiat oikeaan kokoonsa.
Jäin työttömäksi, ajattelin että saan asiosidonnaista 2v, sen aikana kyllä keksii jotain. Sitten mies petti ja jätti, no niin on käynyt miljoonille muille. Koti piti myydä, erossa jäi sitten vanha auto ja kaksi lasta. Työtä ei löytynyt, oli pakko lähteä opiskelemaan, oli pakko on h...tin ahkera että saa nopesti opiskeltua ja saada hyvät paperit sekä tehdä suunnitelmat miten selvitä vähällä rahalla, oltava julma ja käytettevä kaikki keinot että ex maksoi kunnon elarit lapsille. Ruuat oli tehtävä alusta itse ja oranssit hintalaput tuli tutuksi.
Puhua ystäville pahasta olosta, mutta samalla kuunnellaheitä etteivät tunne itseään ihan vain laskiämpärikseni.
Jälkeen päin ajatellen materialla ei ole p..kankaan väliä, lapset on terveitä ja itse olen terve, ruokaa on ja vaatteetkin päällä. Elämällä on tapana kantaa jos itsekin vähän avittaa eikä jää märehtimään omaa kurjuuttaan. Ei asuta kaatopaikalla ja lapset ei imppaa liimaa nälkäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 23:50"]
Asettamalla asiat oikeaan kokoonsa.
Jäin työttömäksi, ajattelin että saan asiosidonnaista 2v, sen aikana kyllä keksii jotain. Sitten mies petti ja jätti, no niin on käynyt miljoonille muille. Koti piti myydä, erossa jäi sitten vanha auto ja kaksi lasta. Työtä ei löytynyt, oli pakko lähteä opiskelemaan, oli pakko on h...tin ahkera että saa nopesti opiskeltua ja saada hyvät paperit sekä tehdä suunnitelmat miten selvitä vähällä rahalla, oltava julma ja käytettevä kaikki keinot että ex maksoi kunnon elarit lapsille. Ruuat oli tehtävä alusta itse ja oranssit hintalaput tuli tutuksi.
Puhua ystäville pahasta olosta, mutta samalla kuunnellaheitä etteivät tunne itseään ihan vain laskiämpärikseni.
Jälkeen päin ajatellen materialla ei ole p..kankaan väliä, lapset on terveitä ja itse olen terve, ruokaa on ja vaatteetkin päällä. Elämällä on tapana kantaa jos itsekin vähän avittaa eikä jää märehtimään omaa kurjuuttaan. Ei asuta kaatopaikalla ja lapset ei imppaa liimaa nälkäänsä.
[/quote]
Ihana selviytymistarina, sopivasti juuri naistenpäivälle vielä ehtinyt :D Tsemppiä jatkossakin, girlpower!
Mä puran seuraavan ajatusmallin avulla pahinta stressioloani:
Miten paha tilanne on?
- onko joku (minä) kuolemassa (ei)
- onko joku (minä) joutumassa vankilaan (ei)
- onko tulossa pahoja taloudellisia seuraamuksia? Kuinka pahoja pahimmilleen? (Tähän mietin pahimman mahdollisen tilanteeseen sopivan summan)
- yleensä (koskaan) pahimmat skenaariot eivät toteudu, joten stressini helpottaa kun sisäistän että asiat eivät ole pohjattoman huonosti ja tästäkin voi selvitä
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 22:39"]Kirjoittamalla, purkamalla asiat paperille. Tekemällä suunnitelmia, "things to do"-listoja, asettamalla uuden päämäärän. Kohtaamalla omat pelot. Juttelemalla asiantuntijan kanssa. Kuulemalla toisten, samassa tilanteessa olevien/kokeneiden ajatuksia. Laittamalla asiat uudestaan arvojärjestykseen. Pitämällä huolta terveydestä ja harrastamalla mindfulnessia ja kävelyä/pyöräilyä sekä vaeltelemalla luonnossa. Lukemalla psykologista kirjallisuutta tai katsomalla opettavaisia elokuvia. Tekemällä vapaaehtoistyötä. Vaihtamalla maisemaa. Ajattelemalla että tämä on vain väliaikainen vaihe. Uskomalla omaan kykyyn korjata asioita/parantaa omia elämän olosuhteita. Tekemällä välillä "aivot narikassa"-juttuja ja elämällä päivä kerrallaan. Punnitsemalla elämän ja kuoleman väliltä ja löytämällä taas tahdon pitää kiinni elämästä, vaikkei se olisikaan aivan täydellistä. Tapaamalla armollisia, hyviä ihmisiä. Vaihtamalla näkökulmaa, selittämällä asioita parhain päin.
[/quote]ihana. Näin ajattelen itsekin vaikka välillä on niin rankkaa ja yksin ulos lähteminen onkin mahdotonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kahlannut melkoisessa suossa kun oli monta tilannetta päällä (mt-ongelmat, oma ero, perhenjäsenen kuolema, terveys, taloustilanne ym suurta pysyvääkin muutosta elämässä). Olin huonossa elämäntilanteessa siis osittain silkkaa typeryyttäni ja osittain olosuhteiden vuoksi, elin myös tiettyä murrosaikaa, ja koko tähän tilanteeseen ajauduin melkoisen huonokuntoisella psyykeellä ja käsittelemättömällä menneisyyden taakalla, joten neuvot oli loppua kesken ja oikeasti kyllä lopuikin, kaiken sen kruunasi unettomuus. Mutta vaikka se n. 3 v, mitä pahin aika kesti, olikin pääsääntöisesti ihan yhtä helvettiä, poiki se jotain hyvääkin. Moni pelko jäi pois enkä välitä enää niin mitä muut ajattelee. Sain pari ystävää ja huonot jäi matkalle. Muutuin itsekin siinä prosessissa paljon, se ei suinkaan ollut pelkkää itsesyyttelyä, katkeruutta, vihaa, surua ja miksi-kysymysten tulvaa.
Tärkein auttava tekijä, jota ilman en missään nimessä todellakaan olisi selvinnyt, oli ilman muuta usko ja ne hetket jotka vietin yksin, kenenkään sitä tietämättä "rukouskammiossani", välillä hiljaa, välilä itkien, välillä kirosin, jopa nöyrryin minä puupää, rukoilin, luin Raamattua. Hakeuduin vertaistuen piiriin ja siellä sain puhua, sen mitä kykenin vaikka paljon jäi sanomatta. Puhuminen ja liikunta oli ja on tosi tärkeitä. Valokuvaaminen oli terapeuttista, vaelsin tunteja ympäriinsä mieli mustana ja välillä oli hyviäkin hetkiä, ja räpsin kuvia. Musiikin kuuntelu. Ja AV! ;) (+ muitakin palstoja) Kiitos teille ihanat <3 täällä roikuin ja kirjoittelin paljon, ja roikun edelleen...hävetti olla sellainen no-life enkä olisi tunnustanut palstariippuvuuttani vaikka olisi uhattu, kun kaveripiirikin supistui paljon eron myötä... Enää ei hävetä niin paljon kun alkaa jo olla elämä raiteillaan, on muutakin elämää, mutta silti en tunnusta vieläkään :D
Todellisten sieluntilan ja tunteiden myöntäminen ja näyttäminen, vaikka ei sitten muille kuin itselleen. Myöntää sen että koskee. Sen hyväksyminen että välillä otetaan ehkä takapakkia (ajoivat ainakin minut useasti melkeinpä itsemurhan partaalle kunnes opin huomaamaan ja ennenkaikkea hyväksymään sen tietyn aaltoliikkeen). Vajavuuden hyväksyminen (pitkin hampain), että en vaan jaksa, enkä pysty, enkä ehkä osaa, eikä välttämättä edes kiinnosta. Pääsin vihdoin eroon kuluttavista, takertuvista ja haitallisista ihmissuhteista (läheisriippuvaisia moniongelmaisia), kun en jaksanut enää. Helpotus kesti kuukausia, mutta toki tämä lisäsi yksinäisyyttäni.
Aikaa itselleen. Oppii erottamaan mikä on todellinen tilanne, mikä pelkkä skenaario johon jo kenties reagoidaan ja mikä kenties liioiteltua. Anteeksianto, anteeksisaaminen, todella tärkeitä, ainakin anteeksiantaminen. Syyllisyyttä ja vihaa on kamala kantaa. Huumori, väliin jopa ronski huumori.
Kyllä se siitä.
Mun keinoja selvitä on luvata itselleni joka ilta lasi punaviiniä. Auttaa jaksamaan taas päivän. Lisäksi ajattelen ettei mikään paha vaihe ole ollut ikuista (avioero, sairaus) vaan aina on jossain vaiheessa helpottanut. Jos en jaksa ajatella niin lenkkeilen paljon ja katson leffoja. Käyn läpi pahimmat vaihtoehdot: kuolenko (en), menetänkö kotini (en). Joskus pahasti sairastaessani kävin läpi senkin ajatuksen etyä jos kuolen, niin sekään ei ole paha. Tein rauhan itseni ja Jumalan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos joku kaunis päivä ymmärtää että "hei mulla on vaan tämä yksi elämä"...sen kun tajuaa niin pääsee pitkälle! Itse ainakin ! Toisesta elämästä en tiedä!
hei
Minullakin elämä todella vaikeaa, eikä ole ketään kenelle puhua mistään asioista. Niille ihmisille joita minulla on ympärillä voin kertoa ainoastaan iloiset asiat. Tuntuu vain ettei pää enää kestä enkä keksi mitään mikä oloa enää helpottaisi. Olen alkanut vihata ihmisiä ! ja apua en saa vaikka olen yrittänyt...
[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 23:36"]
Mulle oli tärkeintä ajatella niin, että vain aniharvan elämä on yhtä helvettiä ja kärsimystä syntymästä kuolemaan, siis fyysisesti terveen ja Suomessa asuvan. Juuri tuo "tätä kestää tämän oman aikansa" auttoi. Sitä voi helposti antaa periksi, mutta se pinnalla pysyminen auttaa alkuun. Ei saa luovuttaa. Mikään ei korjaannu hetkessä, vaan kaikella on aikansa.
Olen lukenut varmaan kaikki juutalaisvainoja käsittelevät kirjat ja itkenyt noita ihmiskohtaloita ja raakuuksia. Mietin usein esim. erään lapsuuden ystäväni itsemurhaa, miten turha se olikaan, kun ei mitään sairauttakaan ollut. "Terve" ihminen riistää itseltään hengen masennuksissaan. Miksi ei puhunut, kertonut?
On olemassa velkajärjestelyt sun muut, ja apua voi saada, jos vaan on voimia pyytää. Jokainen töppää joskus, ei siihen kuole. Kaikesta voi ottaa opiksi ja parantaa elämänsä laatua ja tapojaan toimia. Köyhäkin voi olla onnellinen.
[/quote]
Itselläni on sama juttu, että auttaa muiden vielä pahempia kärsineiden ihmisten asioista lukeminen. Mitään niin hirveää ei voi kenellekään käydä, ettei olisi jo aiemmin ollut. Ja suomalaisena ihmisenä asiat on paljon paremmin kuin samassa tilanteessa olevilla kolmannen maailman ihmisillä.
Kaikesta selviää, ajan kanssa.