Miten olette selvinneet vaikeista ajoista elämässänne?

Lisään vielä, että kiinnostaisi tietää ihan konkreettisia neuvoja arjessa jaksamiseen ja päänsisäisiä ajatuksia ja "elämänviisauksia".
Ap

En tiedä. Tässä suossa olen jo kaksi vuotta kohta ollut. Yritän ajatella, että kyllä elämä kantaa. Ei vaan oikein tunnu siltä. Olisi kyllä kiva kuulla viisaampien ajatuksia!

Puhumalla asioista, ettei jää yksin.

Ei kannata erota siitä ok miehestä

Taannoin läheisen kuolema ja työttömyys tulivat samaan syssyyn... Siinä oli usko ja jaksaminen koetuksella. Muutama kerta psykologin ja psykiatrin juttusilla auttoi...

Minulla elämässäni on vaikeiden aikojen jälkeen aina tullut helpompi kausi. Ei vastoinkäymiset jatku kokoajan vaan tulee myös helpompaa ja onnellisempaa aikaa myös

Päivä vain ja hetki kerrallansa. Murehtimatta tulevia ja etsimällä vertaistukea.

Ei niin suurta vahinkoa olekaan. Olet kuitenkin elossa. Aloitit jo kerran elämäsi tyhjästä.

Juu olutta riittävästi vaikka jokapäivä ! saattaa mennä silti vatsa löysälle, mutta haittaako se ?!

Mitä olet tehnyt?

Aika auttaa. Keksi pieniä iloja elämään jotka auttaa jaksamaan ja joita odottaa. Autto itsellä viime keväänä ku kaikki oli paskaa. Ostin lentoliput Lontooseen ja suunnittelin sitä matkaa aina kun ahisti.

Kirjoittamalla, purkamalla asiat paperille. Tekemällä suunnitelmia, "things to do"-listoja, asettamalla uuden päämäärän. Kohtaamalla omat pelot. Juttelemalla asiantuntijan kanssa. Kuulemalla toisten, samassa tilanteessa olevien/kokeneiden ajatuksia. Laittamalla asiat uudestaan arvojärjestykseen. Pitämällä huolta terveydestä ja harrastamalla mindfulnessia ja kävelyä/pyöräilyä sekä vaeltelemalla luonnossa. Lukemalla psykologista kirjallisuutta tai katsomalla opettavaisia elokuvia. Tekemällä vapaaehtoistyötä. Vaihtamalla maisemaa. Ajattelemalla että tämä on vain väliaikainen vaihe. Uskomalla omaan kykyyn korjata asioita/parantaa omia elämän olosuhteita. Tekemällä välillä "aivot narikassa"-juttuja ja elämällä päivä kerrallaan. Punnitsemalla elämän ja kuoleman väliltä ja löytämällä taas tahdon pitää kiinni elämästä, vaikkei se olisikaan aivan täydellistä. Tapaamalla armollisia, hyviä ihmisiä. Vaihtamalla näkökulmaa, selittämällä asioita parhain päin.

Puhumalla! Kaikille jotka viitsii kuunnella. Ja ajattelemalla, että SE päätös oli siinä hetkessä oikea. Tulevaa kun ei voi tietää. Tsemppiä!!

Minä mietin ihan samoja juttuja. Joka aamu herään siihen miten saan korjattua asian. Virheeni tuntuu niin lopullisesta. Tosin minulla ei edes ole tukiverkkoa nimeksikään vaan yksin paineskelen näiden asioiden kanssa. Usein olen hakenut apua, mutta en jaksa pitää "yhteyttä" eikä kukaan lopulta todella välitä, joten aina minä kuitenkin olen jäänyt yksin. Olen itse vielä selviämässä että en osaa tällä hetkellä neuvoa. Mutta itsemurha-suunnitelmat ovat hieman laimentuneet tässä ajan kanssa.

Tässä oli monta todella hyvää pointtia, kiitos kirjoittajalle!

[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 22:39"]

Kirjoittamalla, purkamalla asiat paperille. Tekemällä suunnitelmia, "things to do"-listoja, asettamalla uuden päämäärän. Kohtaamalla omat pelot. Juttelemalla asiantuntijan kanssa. Kuulemalla toisten, samassa tilanteessa olevien/kokeneiden ajatuksia. Laittamalla asiat uudestaan arvojärjestykseen. Pitämällä huolta terveydestä ja harrastamalla mindfulnessia ja kävelyä/pyöräilyä sekä vaeltelemalla luonnossa. Lukemalla psykologista kirjallisuutta tai katsomalla opettavaisia elokuvia. Tekemällä vapaaehtoistyötä. Vaihtamalla maisemaa. Ajattelemalla että tämä on vain väliaikainen vaihe. Uskomalla omaan kykyyn korjata asioita/parantaa omia elämän olosuhteita. Tekemällä välillä "aivot narikassa"-juttuja ja elämällä päivä kerrallaan. Punnitsemalla elämän ja kuoleman väliltä ja löytämällä taas tahdon pitää kiinni elämästä, vaikkei se olisikaan aivan täydellistä. Tapaamalla armollisia, hyviä ihmisiä. Vaihtamalla näkökulmaa, selittämällä asioita parhain päin.

[/quote]

Kiitos teille neuvoista ja tsempeistä!
Sanotaan nyt näin, että olen ryssinyt asuntoasiani. Asunnottomaksi en ole jäämässä, mutta tilanne ei ole millään tavalla hyvä. Lisäksi en tämän takia pysty nukkumaan, se ottaa koville kun pitäisi jaksaa arjessa vähillä yöunilla. Ja se öinen pyöriskely ja vatvominen eivät ainakaan helpota oloa.

Puhu, puhu ja puhu! Vähitellen helpottaa. Uskalla luottaa tukiverkostoosi, se kannattaa kyllä. Asioilla on tapana järjestyä. Voimia sinulle!

[quote author="Vierailija" time="08.03.2015 klo 23:12"]

Kiitos teille neuvoista ja tsempeistä! Sanotaan nyt näin, että olen ryssinyt asuntoasiani. Asunnottomaksi en ole jäämässä, mutta tilanne ei ole millään tavalla hyvä. Lisäksi en tämän takia pysty nukkumaan, se ottaa koville kun pitäisi jaksaa arjessa vähillä yöunilla. Ja se öinen pyöriskely ja vatvominen eivät ainakaan helpota oloa.

[/quote]

Asunto on vain materiaa, ja sitähän saa aina lisää. Kukaan ei ole kuollut, loukkaantunut tai sairastunut, joten no worries.

Mulle oli tärkeintä ajatella niin, että vain aniharvan elämä on yhtä helvettiä ja kärsimystä syntymästä kuolemaan, siis fyysisesti terveen ja Suomessa asuvan. Juuri tuo "tätä kestää tämän oman aikansa" auttoi. Sitä voi helposti antaa periksi, mutta se pinnalla pysyminen auttaa alkuun. Ei saa luovuttaa. Mikään ei korjaannu hetkessä, vaan kaikella on aikansa.

Olen lukenut varmaan kaikki juutalaisvainoja käsittelevät kirjat ja itkenyt noita ihmiskohtaloita ja raakuuksia. Mietin usein esim. erään lapsuuden ystäväni itsemurhaa, miten turha se olikaan, kun ei mitään sairauttakaan ollut. "Terve" ihminen riistää itseltään hengen masennuksissaan. Miksi ei puhunut, kertonut?

On olemassa velkajärjestelyt sun muut, ja apua voi saada, jos vaan on voimia pyytää. Jokainen töppää joskus, ei siihen kuole. Kaikesta voi ottaa opiksi ja parantaa elämänsä laatua ja tapojaan toimia. Köyhäkin voi olla onnellinen.

Kävelemällä.