Lue keskustelun säännöt.
Miesystäväni alkoholiongelma
07.03.2015 |
Olen siis 20-vuotias, mieheni on 26-vuotias. Olemme seurustelleet nyt reilu vuoden ja ainahan olen tiennyt, että hän juo paljon, mutta nyt vuoden aikana ärsytys on kasvanut ja kasvanut ja monen huomautuksen jälkeen otin asian kunnolla puheeksi. Hän siis juo aina kuin mahdollista viikonloppuisin. Jos olemme kahdestaan, ei juo, mutta esimerkiksi eilen näin ystävääni illalla ja hän oli sitten lähtenyt ryyppäämään. Jos joisi muutaman kaljan, ei siinä mitään, mutta se juo aina ittensä siihen kuntoon et ei meinaa selvitä kotia ja oksentelee ja nukkuu koko seuraavan päivän. Olen niin väsynyt ja kyllästynyt.. Tänään puhuin hänelle asiasta ja hän sanoi että on mahdotonta vuodessa muuttua, kun hän on 10 vuotta ennen minua juonut _joka_ viikonloppu. Sanoin että ilmeisesti suhteeni minun kanssa ei ole tarpeeksi tärkeä, koska alkoholi on niin suuressa roolissa ja itse en juo ollekaan. Sanoin että en voi jatkaa näin, koska mistä tiedän milloin hän on valmis ryhdistäytymään? Otanko sen riskin että voin joskus tehdä lapsia tuollaisen kanssa? Sanoi että tietenki sillon on jo lopettanut. Olen niin helvetin turhautunut, että en tiedä mitä pitäisi tehdä. Tuntuu että puhuminen ei auta. Hän itse äsken myönsi, että hänellä taitaa olla alkoholin kanssa ongelma ja että hänen on muututtava. Ja sanoi että se on kivaa. En tiedä, minulla on itsellänikin ongelmia ja käyn töissä ja koulussa en jaksaisi. :( Olen niin väsynyt tähän koska kenellekkään ei voi tästä puhua.
Mitä minun pitäisi tehdä? Tuhlaanko nuoruuttani tälläiseen henkilöön, joka ei vieläkään pysty edes sanomaan, että rakastaa minua?
Kommentit (27)
Miksi tuhlaisit nuoruutesi sellaisen ihmisen kanssa, joka ei edes rakasta sinua?
Kuuntele tämä, ja kuvittele nykyisen kumppanisi esittävän tämän sinulle "sitten kun ...", vaikka vuonna 2035. Sillä erolla tosin, että laulaja viimein kertoo rakastavansa:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, sinä olet vielä tosi nuori, joten älä jää alkavan alkoholistin kanssa kimppaan. Kuvittele elämääsi aina viisi vuotta eteenpäin aina eläkepäiviin asti. Miten menee teidän häät, lasten syntymät, syntymäpäivät, kevätjuhlat, rippijuhlat, yo- tai valmistujaisjuhlat, omat sairastumisesi ja muut vastoinkäymiset? Kuuluuko tuohon jännitys, onko mies humalassa vai ei vai eikö miestä löydy ryyppyreissujen jäljiltä? Pitääkö aina jokaiseen suunniteltuun juttuun olla plan B, jos mies ei humalaltaan tai krapulaltaan kykene lähtemään mukaan?
Itsekin parikymppisenä kaveriporukassa vietettiin hauskoja baari- ja mökkireissuja. Nyt tuosta porukasta osa on lopettanut alkoholin käytön kokonaan, suurin osa on kohtuukäyttäjiä, pari alkoholistia ja kaksi on kuollut alkoholin takia. Missähän kunnossaa miesystäväsi on 20-30 vuoden kuluttua?
Sinä et pysty pelastamaan miesystävääsi, se on hänen tehtävä ihan itse.
Valitan tylyä viestiä, mutta älä hukkaa aikaa tuollaiseen mieheen. Ei tule muuttumaan.
Lähde kun vielä voit : Ei lapsia.
Ei tuosta muutu pahenee vain.
Ei siinä mitään jos juo joka viikonloppu mutta jos juo niin että ei meinaa kotiin selvitä ja seuraava päivä menee maatessa ja oksentaessa niin se ei ole normaalia. Viina on oikeasti viisasten juoma ja on ihan ok juoda viikonloppuna ruuan kanssa viiniä tai ottaa pari drinksua kavereiden kanssa mutta jos homma aina lähtee kapasesta eikä osaa lopettaa niin hälytyskellojen pitäisi soida niinkuin sinulla nyt soi...ei jatkoon!
Ja todella harva lopettaa vaikka niitä lapsia tulisi vaan päin vastoin juominen lisääntyy :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä menin 2-kymppisenä yhteen tuollaisen miehen kanssa ja uskottelin itselleni, että se on normaalia, että nuorena juodaan ja sekoillaan joka viikonloppu. Uskottelin itselleni, että mies kyllä muuttuu kun sitä tarpeeksi paljon rakastan. Olihan hän ihan ihana mies viikolla, mitä nyt joka perjantai jännitin niin että teki pahaa, kun odotin keksiikö mies jostakin riidan tai jonkin muun oikeutuksen lähteä ryyppäämään. Kun asiasta tuli riitoja, mies pysyi pari viikonloppua poissa baareista, ja oli tuolloin levoton ja ärtyisä, ja kolmantena viikonloppuna lähti sitten mopo käsistä kahta kauheammin.
Tein tuon miehen kanssa vielä kaksi lastakin. Mieshän kävi baareissa vielä siinäkin vaiheessa, kun itse olin viimeisilläni raskaana, sairaalassa vauvan kanssa ollessani ryyppäsi kaikessa rauhassa ne päivät. Sama jatkui pikkulapsiaikana. Aina tuli jokin työhuoli tms. loppuviikolla, jota piti lähteä sitten kaljatuopin äärelle märehtimään, tai jos ei tuollaista syytä keksinyt niin sai riidan aikaiseksi minun kanssani jonka päätteeksi marssi ovesta ulos ja ilmaantui takaisin joskus vasta seuraavana päivänä.
Miehellä oli aina kovaa stressiä, väsymystä ja rankka työ ja surkuttelin häntä, että voi voi kun on niin rankkaa hänellä ja täytyyhän minun ymmärtää ettei sillä reppanalla ole muita konsteja käsitellä ongelmiaan kuin juominen, koska sen isäkin on ollut - ja on juoppo. Tiesin miehen lapsuudesta ja ajattelin että no, hän ei vain oikein osaa olla parisuhteessa eikä isänä ja ei hän sille itse mitään voi.... Ja tätä kaikkea kesti yli 10 vuotta ennen kuin siitä tuli loppu. Otin miehen vielä kertaalleen takaisinkin, kun itki ja katui ja lupasi ja vannoi että kaikki muuttuu, oli kokenut suorastaan herätyksen menetettyään minut. Sitä onnea kesti muutaman kuukauden, sitten sama peli jatkui taas. Mukana on ollut tuohon kännäämiseen liittyen myös epämääräistä säätöä naisten kanssa, mitä ei ole tietenkään koskaan myöntänyt vaikka todisteet olisi olleet mustaa valkoisella. Minähän olin vain mustasukkainen ja hullu jos häntä jostakin syytin tai epäilin.
Nyt kun itse katson mitä kirjoitin, ajattelen, että ei herranjumala mihin omasta elämästä meni yli 10 vuotta. Toki meillä oli kivaakin ja hyviä aikoja ja muistoja, ja lapsia en vaihtaisi pois.... Mutta on tämä minuunkin jälkensä jättänyt, huomaan etten ole voinut elää ns. omaa elämää kun kaikki on pyörinyt niin paljon miehen touhujen ympärillä. Ne kaikki itkut ja surut joita miehen juominen on elämäämme aiheuttanut. Voi luoja. Lapset olivat aina oikeastaan yksin minun vastuullani, ja se on rankkaa kun ei ole sitä toista vastuullista vanhempaa jakamassa niitä asioita.
Suosittelisin sinulle oikeasti, että jätät tuon miehen ja teet niinkuin joku aiemmin ehdotti. Jos mies raitistuu ja on raitis vielä vuodenkin päästä, harkitse uudelleen. Itse en koskaan pystynyt miestä jättämään, kun pelkäsin, että jospa miehen käytös kuitenkin johtuu minun rasittavuudestani, ja sitten hän löytäisikin uuden naisen jonka kanssa muuttuisi täysin. Ja pelkäsin, että tulisin katumaan eroa. Kesti todella, todella kauan avata silmät ja nähdä millainen ihminen mieheni todellisuudessa oli. Toivon, että sinä pysyt kovana ja pystyt tekemään sen päätöksen, ennen kuin teillä on niitä lapsia siinä tekemässä kaikesta 100 kertaa vaikeampaa ja raskaampaa.
Niin ja älä edes mieti lapsia tuon kanssa.