Kysymys alakoulun liikunnan- ja musiikinopettajille
Miksi ette opeta laulutekniikka ja liikunnassa esim. hiihtotekniikkaa? Miksi lapset vain laitetaan laulamaan ilman esim. hengityksen opettelua ja hiihtämään ilman minkäänlaista neuvomista?
Eli onko ihme, että niin moni vihaa laulamista ja eri urheilulajeja, kun niitä ei ole koskaan kunnolla edes oppinut?
Kommentit (2)
Opetanpa.
Musiikin tunneilla ykkösellä ja kakkosella ovat vielä innoissaan äänen verryttelystä ja siitä, että kerron millaisessa asennossa ääni kajahtaa kaikkein parhaiten, harjoittelemme syvähengitystä ja palleatukea leikinomaisesti. Kolmosella alkavat sanoa vastaan, 1/3 ryhmästä ei usein haluaisi osallistua ollenkaan. Onneksi minulla on jipponi, millä saan yleensä koko porukan innostettua mukaan. Ja väliin ujutan edelleen tekniikkaa ja vähän teoriaakin, vaikka tiedän etteivät kaikki siitä tykkää.
Liikuntatunneilla on usein päinvastoin. Pidin juuri koristunnin omille kakkosluokkalaisilleni, ja he mankuivat koko ajan pelaamisen perään, kun alkuun oli ohjelmassa vähän pallon käsittelyä, kuljetusta, koriin heittoa. Samoin oli hiihdossa ja luistelussa, olisi pitänyt vain päästä porhaltamaan eteenpäin, eivätkä olisi millään malttaneet ensin sitä pientä hetkeä kokeilla tekniikkaa parantavia vinkkejä ja leikkejä. Pidän myös isommille tytöille liikuntaa, mutta he kyllä jaksavat sitä tekniikkaakin treenata, tietävät, että itse laji sujuu sitten paremmin. Toki aina on ryhmässä ne pari liikunnanvastustajaa, joille ei sopisi yhtään mikään, mutta se kuuluu asiaan.
Niinpä. Olen aina tykännyt musiikista, mutta pienellä paikkakunnalla ei tehty muuta kuin LAULETTU tunneilla. Ekaluokasta lukioon saakka vain laulettiin, laulettiin ja laulettiin. Ne jotka osasivat soittaa etukäteen pääsivät soittamaan joskus, muut sitten hoilasivat luotsin venettä ja suklaasydäntä vuodesta toiseen. Ala-asteella sentään tehtiin joskus jotain muutakin, mutta yläasteen & lukion opettaja oli jotenkin vähän mielenterveysongelmainen ja tunnit olivat aina samanlaiset. Olisin halunnu opetella nuotteja tai oikeaa laulutekniikkaa, mutta ei. Liikunnan opettajat olivat hyviä, meillä harjoiteltiin ja opeteltiin yhdessä vaikka mitä.