refluksilapsi
Hei, löytyisikö täältä ketään joka olisi tai olisi ollut samassa tilanteessa kuin me olemme lapsen kanssa. Hän on siis 7 vuotta juuri täyttänyt. 2013 lopulla sai jo olemassa olleen astman lisäksi diagnoosin refluksista. Kulkevat jotenkin myös käsi kädessä nuo kaksi sairautta. Silloin aloitettiin nexiun kuurilla, joka toi helpotuksen kunnes loppuessa taas oireet alkoivat. Olimme kuulleet, että vehnätön ruokavalio saattaisi helpottaa oireita ja näin teimmekin. Aloitimme gluteenittomalla ja pikkuhiljaa otimme valioon mukaa 100% rukiin ja kauran.
N. 6kk meni hyvin kunnes pikkuhiljaa oireet palasivat ja kävimme hakemassa lääkäriltämme (erik. astma ja allerg) uudelleen nexiumit. Kuinkas sitten kävikään niistä ei ollut apua. Lääke vaidettiin losec mupsiin, eikä siitä sen kummenpaa vastetta myöskään. Jo silloin 4 viikkoa sitten tämän rumpan aluksi lapsi jäi gluteenittomalle valiolle. Silti oireet ei helpota. Joka kerta heti ruokailun loputtua tapaa kurkkuaan ja henki tuoksuu happamalle. Astmalääke myös vaidettiin, sängynpääty on nostettu ym. ym.
Nyt haluaisinkin tietää onko muita jolla hyvän kauden jälkeen tullut relapsia ilman selkeää muutosta elämässä tai ruuissa ja miten saitte avun? Jotenkin tässä huolettaakin, eikä jaksaisi odottaa lääkärin määräämää lisä "katsellaan" kuukautta ja toisaalta ei haluaisi olla mikään hysteerikkokaan. Olisin kiitollinen kaikesta tiedosta ja tuesta jonka voisimme saada. Liityin myös refluksilapset keskustelupalstoille mutta siellä ei ikävä kyllä ole ollut pariin vuoteen aktiivista keskustelua.
Onko tämä todella niin harvinaista?
Kommentit (11)
Miten olisi, jos pitäisit lapsen viljattomalla ruokavaliolla.
Riisiä kantsii ehkä myös välttää- mikäli et jos sitä viljattomiin laskenut.
Refluksiin ei auta mikään muu kuin lääke sekä refluksia aiheuttavien ruokien välttäminen. Usein refluksi ja astma ovat perinnöllisiä. Omalla lapsellani kokeillaan nyt keventää lääkitystä koska hän ei kasva pituutta. Sen seurauksena astma on pahentunut eli taitaapa olla tiedossa ottaa refluksilääkkeet uudelleen käyttöön.
Ihminen pärjää vallan mainiosti ilman refluksia pahentavia ruoka-aineita. Lapsen ruokavalio ei saa mennä liian yksipuolikseksi kikkailujen vuoksi koska silloin lapsi ei saa kasvulle ja kehitykselle tarpeen olevia ravintoaineita.
Haluat siis lääkäreiltä lääkettä? Jospa hoitaisit lasta ihan ravinnolla. Lopeta viljat kokonaan. Anna lapselle normaalirasvaista ruokaa ilman sokeria.
Ei nimenomaan, ei haluttaisi lääkkeitä. Kirjoitin varmaan epäselvästi asiasta. Pärjäsi hyvin n. 6 kk ilman mitään, kun oli ensin gluteenittomalla ja sinä aikana kesti n. 5 kk myös ruista ja kauraa. Ongelma on siis se, ettei yhtäkkiä toi homma toimi lainkaan. Eli nyt on luontaisesti gluteenittomalla ja se mupskin menee mutta vaan närästää. Eikä sellaista ainetta tällä hetkellä olekaan mikä ei närästystä aiheuttaisi. Esim. vesikin sen saa aikaiseksi.
Siksi en jaksaisi odottaa yhtään kuukautta enää vaan haluaisin, että asiaa tutkittaisiin jo ja juurikin siksi, ettei tarvitsis noita lääkkeitä syödä koska pärjäsi ilmankin niitä ennen tätä relapsia.
Viljatonta voisi toki vielä kokeilla ja varmaan siihen mennäänkin. Olisin halunnut kuulla vaan miten muut on selvinnyt ja tehnyt. Ollaan kuitenkin aika alussa näissä hommissa ja saatiin tämän n. 1,5v aikana olla tuo 6kk ilman oireita. Hölmö jotenkin kuvittelin, että olisi ollut niin helppoa.
ennen oli harvinaista mutta ei enää nyky ruokailutottumukset ! suolaista ja rasvaista ruokaa ! gaviscon on hyvä ja edullinen käyttää ja soveltuu myös lapsille tarkemmat ohjeet ja annostukset löytyy apteekista ja lääkäri neuvoo !
Ap 1, 7 ja tämä
Riisiä ei muuten syö muutenkaan. Jos lapsi viljattomalla miten päiväkodissa toimittu? Meillä välillä hankalaa jo nyt, kun lapselle ei maistu noi gluteenittomat leivät ym. eikä makeat välipalat. (Esim. jogurtti, kiisseli tms.) Ei itse asiasta ole pahoillaan mutta tänään viimeksi käytiin pitkä keskustelu siitä mitä voisi antaa. Itse ehdotin omenaa ja juureksia, kun niitä kotonakin mielellään syö. Sanoivat vaan, että kuulostaa niin vähältä mitä voi antaa.
Meillä ongelma ei todennäköisesti ole tuo ruokavalio koska aika perusmeiningillä mennään. Normaalia rasvaisempaa ei siis todennäköisesti ole suolasta on vaikea sanoa. Omaan suuhun ok muttei olekaan mikään varsinainen mittari.
Lääkäri sanoi, että olikoha joka kolmannella astmaatikolla jossain vaiheessa puhkeaa myös refluksi. Meidänkin lapsella astmaa on hoidettu 1-vuotiaasta lähtien vaikka diagnoosin saikin vasta 2 -vuotiaana.
Cavisconista kysyin lääkäriltä, eikä ollut mitenkään innoissaan siitä. En tiedä miksi.
Ap
Anteeksi k.virheet. näpyttelen puhelimella :-(
Anteeksi k.virheet. näpyttelen puhelimella :-(
Up
Eikö ketään :-(