Malagasta päiväreissulle Marokkoon
Kuka on käynyt?
Mun miesystävä sanoo ettei kannata lähteä, koska voi tulla tapetuksi tai ryöstetyksi. Huoh. Emme tietenkään juo paljoa alkoholia tai ota arvoesineitä mukaan. Emmekä näytä rikkailta (:D).
Onko mies sekaisin vai onko tuo vain tekosyy ettei tarvitse lähteä?
Kommentit (12)
Minäkään en halunnut koska on riskinsä.
Ei kannata lähteä, koska satama-aue on rauhatonta ja saatte varoa montaa juttua, jos sinne jäätte pyörimään. Paikallisetkin varovat. Saatte myös väärän kuvan maasta.
Suosittelen, että menette Marokkoon vähintään kahdeksi yöksi tai mielellään viikoksi. Paikalliset ovat ystävällisiä ja kokemus on eksoottinen.
Varsinaista Marokkoa ei siinä satama-alueella näe. Lähtiisin pidemmälke ja pidemmäksi aikaa.
Olen käynyt, ei mitään ongelmia kun liikkuu isommassa porukassa ja pitää huolen ettei jää ryhmästä yhtään jälkeen.
Satama-auleella joutuu myös varomaan, ettei kukaan yritä salaa ujuttaa tavaraa teille salakuljetettavaksi. Sinne jos menee, niin täytyy olla suunnitelma valmiina, että miten päästä alueelta eteenpäin tutustumaan varsinaiseen Marokkoon. Mieluummin lentäen Casablancaan ja sieltä junalla ja bussilla ympäri Marokkoa?
4.
se ryöstön mahdollisuus on olemassa myös espanjassa. Ei sen takia kannata olla menemättä, mutta se että onko sinne järkevä mennä yleensä on asia erikseen. Onko se hintansa väärtti..?
Malaga on levoton myös. Selvinpäin ja ryhmässä pärjää missä vain.
4.
Kamala kokemus. Ikinä en oo niin paljoo pelännyt. Ja voi niitä kerjäläis lapsia:(
Minä olen käynyt, mutta ohjatulla turistireissulla oppaan kanssa. Kyllä kannatti, sillä vaikka oli vain päiväreissu, ehti siinä nähdä jo ihan erilaisen maailman. Espanjalaiskaupungin jälkeen Marokon puolella näkyi hirveästi resuisia ihmisiä kävelemässä vuorenrinteitä kantamuksineen. Tuo osa Marokkoa taitaa olla aika köyhää. Pääsin myös maistamaan aivan ihanaa paikallista couscousia ja teetä.
Minäkin menin mieluummin Gibraltarille.
upp