En ole koskaan halunnut miestäni seksuaalisesti. Luulin olevani aseksuaali, sitten rakastuin toiseen. Miten uskallan erota?
Olen ihan mukavassa pitkässä avioliitossa ensimmäisen "oikean" kumppanini kanssa. En ole koskaan halunnut häntä. Seksi on ollut yhdentekevää, en unelmoi hänestä. En esimerkiksi halua pukeutua koskaan hänen läsnäollessaan seksikkäästi, sillä minua inhottaa ajatus, että hän haluaa seksiä kanssani.
Meillä on muuten mukavaa yhdessä enkä tehnyt tälle asialle pitkään aikaan mitään sillä luulin, että olen aseksuaali. Minulla on ollut tosi vaikea suhde kehooni mm. koulukiusaamisen ja syömishäiriön takia. Ajattelin, että seksi ei vain ole "minua varten". Olen kyllä kokenut ihastumisia ja minulla on seksifantasioita, mutta mieheni ei ole niissä ikinä. Minulla on ollut niin heikko itsetunto, etten ajatellut että kukaan voisi haluta minua. Ja olen myös aina työntänyt omat tunteeni syrjään ja suostunut seksiin toisen mieliksi, en ole oikeastaan tiennyt saatika välittänyt siitä, mistä itse sytyn.
Sitten muutin ulkomaille vuodeksi, rakastuin palavasti toiseen, ja ymmärsin etten todellakaan ole aseksuaali. Välillämme ei tapahtunut mitään fyysistä, mutta tunteet olivat vahvat ja ovat vielä pitkän erossa olon jälkeenkin hyvin vahvat. Olen kertonut miehelleni suoraan, missä mennään. Hän sanoi, että hän on tyytyväinen seksielämäämme ja seksi on hänelle tosi tärkeää, mutta hän ei halua että teen ikinä mitään vastentahtoisesti. Nyt ymmärrän, etten enää voi harrastaa hänen kanssaan seksiä, sillä se ei tuota minulle mitään iloa. En voi enää ylittää rajojani. Ja olen ymmärtänyt, että teen hänellekin pahaa. Hänellä voisi olla joku, joka ei epäröi vaan joka rakastaa ja haluaa häntä täysillä.
Meillä on turvallinen suhde muuten ja hyvät välit. Jaamme yhteisen tutun arjen. Eroaminen pelottaa. Mutta onko tässä enää muita oikeita vaihtoehtoja?
Kommentit (24)
Miten olsi seksuaal tao parisuhde terapeutin luona käyminen, joko yhdessä tai yksin? Mutta ihan uteliaisuudesta oletko edes koskaan yrittänyt avata miehellesi millaista seksista saattaisit nauttia vai vain koko ajan pitänyt häntä seksuaalisesti vastenmielisenä? - Vai vain uskonut, että hän kyllä näkee pääsi sisälle mutta ei siitä huolimatta toimi niinkuin olisit halunnut. Hankala on minusta (miehestä) naiselle nautintoa antaa, jos hän jatkuvasti vain teeskentee, uskaltamatta olla oma itsensä. Tai avaamatta ja kertomatta ääneen lainkaan, mistä hän saattaisi pitää/ haluta.
siis olet onnistunut olemaan jonkun kanssa päälle 10v vaikka et häntä ole koskaan halunnut..jep. Miksi ihmeessä aloitte olemaan yhdessä? jotta ei tarvitse olla yksin? enkä meinaa että kaikissa suhteissa tarvitsisi olla tajunnanräjäyttävää kiihkoa, mut ei mitään halua/vetoa koskaan..
Vierailija kirjoitti:

Olemme keskustelleet hyvin avoimesti ja hän tietää, missä menen. Hän on ihanan huomaavainen, osaa puhua kauniisti, ja tekee kaikkensa miellyttääkseen minua. Mutta en vain kykene syttymään hänestä. Se tuntuu kamalalta sanoa. Olen käynyt terapiassa nyt tämän asian tiimoilta koko tämän vuoden, ja syömishäiriötäni olen työstänyt jo pitkään aiemmin. Olen havahtumassa nyt vasta siihen, että itse asiassa ongelmana ei taidakaan valitettavasti enää olla oma kehosuhteeni. En enää näe itseäni inhottavana. Ja keskusteluyhteys mieheeni on auki. Siltikään en kykene kiihottumaan hänestä. Olen yrittänyt kyllä kaikenlaista.
Ap
Vierailija kirjoitti:
siis olet onnistunut olemaan jonkun kanssa päälle 10v vaikka et häntä ole koskaan halunnut..jep. Miksi ihmeessä aloitte olemaan yhdessä? jotta ei tarvitse olla yksin? enkä meinaa että kaikissa suhteissa tarvitsisi olla tajunnanräjäyttävää kiihkoa, mut ei mitään halua/vetoa koskaan..
Aloimme seurustella teineinä ja "kasvoimme yhteen". Jäimme tähän jotenkin tottumuksesta. Meillä on ihan mukavaa ja turvallista yhdessä. Ei tavallaan ollut mitään, mihin verrata. Ennen kuin (ikävä kyllä) koki ensimmäistä kertaa, millaista on rakastua romanttisesti.
Ap
Otappa lääkkeesi ja mene nukkumaan.
Eroa. Parisuhdetta jatketaan rakastamasi puolison kanssa ja pettäminen on kuvottavaa.
Mitä olen tästä oppinut: älkää ihmiset muuttako yhteen ja aloittako yhteistä elämää suin päin liian nuorina, ennen kuin olette työstäneet omaa itsetuntemustanne. Tai yrittäkää ainakin jatkuvasti päivittää tilannetta yhdessä matkan varrella ja ottaa välitsekkejä, että onko tämä sitä, mitä me molemmat haluamme. Muuten teette tosi paljon pahaa toisillenne. Niin kuin nyt olen valitettavasti tehnyt tosi paljon pahaa miehelleni ihan vain olemalla sokea.
Ja siinä missä olen luullut vain olevani tosi epäitsekäs ja huomaavainen, olenkin päätynyt olemaan ihan hemmetin itsekäs ja itsekeskeinen, kun olen roikottanut miestäni tällaisessa tilanteessa oman mukavuudenhaluni takia.
Ap
Ap, mikä siinä toisessa miehessä tuntui kiihottavalta?
Vierailija kirjoitti:
Ap, mikä siinä toisessa miehessä tuntui kiihottavalta?
Hänessä sytyin hyvästä huumorintajusta, huomaavaisuudesta, herkkyydestä. Persoona edellä siis. Hän on nainen (mikä mutkistaa tilannetta vielä entisestään).
Pystyimme myös käymään seksistä avoimempia ja rennompia keskusteluja kuin olen koskaan pystynyt käymään oman mieheni kanssa. Tämä tapahtui aika pian, meillä ei ollut silloin vielä mitään tunteita toisiamme kohtaan.
Sitten alkoi flirttailu ja tajusimme vasta vähän ajan päästä, että kyse edes on flirttailusta. Se tuli ihan puun takaa. Säikähdimme vähän kumpikin. En voisi elää itseni kanssa, jos pettäisin. Mutta tunteitani en pysty kieltämään, en voi huijata itseäni.
Ap
Ja vielä isompi asia: näen tämän toisen ihmisen kanssa tulevaisuuden, monta tulevaisuutta. Kun mietin itseäni mieheni kanssa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua, minua ahdistaa. Meillä on erilaiset unelmat. Se on ehkä jopa isompi asia kuin seksi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mikä siinä toisessa miehessä tuntui kiihottavalta?
Hänessä sytyin hyvästä huumorintajusta, huomaavaisuudesta, herkkyydestä. Persoona edellä siis. Hän on nainen (mikä mutkistaa tilannetta vielä entisestään).
Pystyimme myös käymään seksistä avoimempia ja rennompia keskusteluja kuin olen koskaan pystynyt käymään oman mieheni kanssa. Tämä tapahtui aika pian, meillä ei ollut silloin vielä mitään tunteita toisiamme kohtaan.
Sitten alkoi flirttailu ja tajusimme vasta vähän ajan päästä, että kyse edes on flirttailusta. Se tuli ihan puun takaa. Säikähdimme vähän kumpikin. En voisi elää itseni kanssa, jos pettäisin. Mutta tunteitani en pysty kieltämään, en voi huijata itseäni.
Ap
No, jos sinulle kerran selvisi näin, että tykkäätkin tytöistä niin mitä väliä sillä sitten edes on, että minkälainen se mies on? Miehessä ei välttämättä ole muuta vikaa kuin se, että on mies...? Miksi ylipäätään kerroit meille miehen ominaisuuksista kun niistä ei tässä lainkaan ole kysymys?
eli sinä olet lesbo tai bi-seksuaali?
Tämä tarina on tainnut olla täällä aiemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mikä siinä toisessa miehessä tuntui kiihottavalta?
Hänessä sytyin hyvästä huumorintajusta, huomaavaisuudesta, herkkyydestä. Persoona edellä siis. Hän on nainen (mikä mutkistaa tilannetta vielä entisestään).
Pystyimme myös käymään seksistä avoimempia ja rennompia keskusteluja kuin olen koskaan pystynyt käymään oman mieheni kanssa. Tämä tapahtui aika pian, meillä ei ollut silloin vielä mitään tunteita toisiamme kohtaan.
Sitten alkoi flirttailu ja tajusimme vasta vähän ajan päästä, että kyse edes on flirttailusta. Se tuli ihan puun takaa. Säikähdimme vähän kumpikin. En voisi elää itseni kanssa, jos pettäisin. Mutta tunteitani en pysty kieltämään, en voi huijata itseäni.
ApNo, jos sinulle kerran selvisi näin, että tykkäätkin tytöistä niin mitä väliä sillä sitten edes on, että minkälainen se mies on? Miehessä ei välttämättä ole muuta vikaa kuin se, että on mies...? Miksi ylipäätään kerroit meille miehen ominaisuuksista kun niistä ei tässä lainkaan ole kysymys?
Olen ihastunut miehiinkin aiemmin eli uskon olevani bi. Siksi ajattelen, että kyse on ominaisuuksista eikä sukupuolesta.

Onko nuo aikaisemmat miehiin ihastumiset olleet kaukoihastuksia?

ApOnko nuo aikaisemmat miehiin ihastumiset olleet kaukoihastuksia?
Eivät. vaan ihan lähipiirin tuttuja, tosiaan mitään fyysistä kontaktia ei ole ollut mutta olen tuntenut vetovoiman. Mutta näin vahvaa vetoa kuin tähän naiseen en ole ikinä tuntenut. Tämä on ensimmäinen jalat alta -kokemus. Eli voipi olla, että olen lesbo tai ainakin siihen suuntaan kallellaan.
Ap
Ehkä olet demiseksuaali bi? Kuvaat tilannetta kauniisti surullisesta asiasta huolimatta. Emme voi aina tietää mitä elämä tuo, nurkan takana on joskus yllätyksiä, ja hienojakin osaat katsoa niitä sellaisinakin ovat ja olla aito. Tsemppiä!
Lisäksi hän sai minut kertomuksillaan kokeilemaan anaaliseksiä erään mustan miehen kanssa joka ei tähän varsinaisesti liity
Ap
Vastasit itsellesi. Eroa. Se on oikein sekä sinua että miestäsi kohtaan.