Onko teillä ollut surkea äiti/isä?

Kolmonen jatkaa. Mulla on vaan 1 ystäbä. On vaikeaa luottaa kehenkään.

Vai ei äidin seuraelämä miellyttävnyt.

Isä oli ja on alkoholisti. Noin 8-vuotiaana keräsin rohkeuden ja mainitsin ensimmäistä kertaa hänelle että juo liikaa, menin sanomaan voisiko olla selvinpäin huomenna kun on minun syntyärit. Ajattelin, että jos sanon tuon hänelle hän vsrmasti on selvinpäin. No ei ollut. Muistan hyvin vieläkin miten hän kännissä mussutti mansikkakakkua ja sössötti.

Alkoholisti-isän lapsi täälläkin. Ei hän juuri väkivaltainen ollut, mutta huusi ja haukkui siitäkin edestä. Äiti huomionhakuinen marttyyri, joka flirttaili kaikkien naapuruston miesten kanssa - tämän tajusin vasta aikuisena, lapsena hän oli ainoa turva kuitenkin.

Tuohon nähden ihmeen tervejärkisiä aikuisia meistä kasvoi.

Isä on sekakäyttäjä/ex-linnakundi. Eipä paljon äijää näkynyt lapsuudessa. Vauvakirjassani lukee neljän ikävuoden kohdalla: "mietit aina että voi voi sitä isiä. Olen kertonut sinulle että isin lupauksiin ei voi aina luottaa. Silti odotat aina isiä sovittuna päivänä käymään, ja jokakerta petyt yhtä paljon." Kerran olin isälläni yökylässä, jätti minut illalla yksin kämppäänsä ja sanoi tulevansa kohta. Aamulla heräsin siihen kun hän tuli. Sanoi vielä etten saa kertoa äitille.

Up

Onpa kauheita kertomuksia täällä. Minun vanhempani eivät olleet alkoholisteja tai väkivaltaisia, mutta he olivat sellaisia ihmisiä joiden olisi pitänyt olla vapaaehtoislapsettomia ja heidän omakin elämänsä olisi ollut sellaisena parempi. Eivät he osanneet kasvattaa tai edes rakastaa lapsiaan eivätkä olleet meistä kovin kiinnostuneita, me vain satuimme tulemaan maailmaan ennen kuin toimivaa ehkäisyä oli saatavilla. En silti ole katkera heille, varmaan he tekivät parhaansa, ei heillä itselläänkään ollut mitään kunnollista mallia miten olla äiti tai isä.

Isäni käytti mua seksuaalisesti hyväkseen, kerroin äidille, ei tehnyt mitään. Itekseni päätin hakeutua 15-vuotiaana nuorisopsykiatrille, äitini soitteli hänelle ja vakuutti että mitään hyväksikäyttöä ei ole tapahtunut. 90-luvulla pikkupaikkakunnalla tällä tavoin saattoi tehdä ja terppa ei tehnyt edes lasua, kuten olisi kuulunut.
Kun olin muuttamassa pois kotoa 19-vuotiaana, isäni yritti itsemurhaa, paino sanalla yritti. No, joutui useammaksi viikoksi suljetulle ja siellä sitten minäkin kävin muutaman kerran puhumassa ja psykiatri kertoi että isäni oli yrittänyt itsaria minun takiani, kun olin insesti-asiaa esillä pitänyt. Ehdotti, että koko perhe kävisimme perheterapiassa mutta äitini ei siihen suostunut.
Monenlainen henkinen ja fyysinen väkivalta oli arkipäivää kodissamme. Olen ainoa lapsi. Aloin vähitellen irtautua äitini vaikutuspiiristä mutta äitini yrittää tehdä kaikkensa määrätäkseen minua. Tulin 7 vuotta sitten raskaaksi ja masennuin, hakeuduin psykoterapiaan, päätin etten voi olla vanhempieni kanssa enää yhteydessä kun minulla on oma lapsi, en voi antaa lapseni olla tekemisissä insestisen isoisän ja ihan uskomattoman manipuloivan mummon kanssa. Tein nämä syyt selväksi vanhemmilleni ja isä ei mun elämääni enää häiritse mutta äitini mukaan aviomieheni on manipuloinut minut häntä vastaan ja on haukkunut miestäni narsistiksi ja alkoholistiksi sukulaisille, naapureille, kelle vain kuka jaksaa kuunnella. Hän on viime vuosien aikana yrittänyt tulla väkisin kotiimme, on soitellut mieheni työpaikalle ja lähettänyt uhkailukirjeitä miehelleni sekä soitellut mieheni ystäville, minun ystävilleni, mieheni siskolle ja äidille pointtinaan että miksei se mies anna minun pitää yhteyttä äitiini. Muutimme ja hän yritti tehdä katoamisilmoitusta (!) poliisilaitoksella, koska olin "kadonnut" hänen elämästään. Sitten hän teki kaksi lasu-ilmoitusta. Lasussa käytiin ja esitimme mm. äitini lähettämiä kirjeitä ja juttelimme tilanteesta, he kuittasivat ilmot aiheettomiksi ja kehottivat hakemaan lähestymiskieltoa. Semmoinen on nyt sit päällä. Että tämmöinen äiti mulla.

[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 20:31"]Onpa kauheita kertomuksia täällä. Minun vanhempani eivät olleet alkoholisteja tai väkivaltaisia, mutta he olivat sellaisia ihmisiä joiden olisi pitänyt olla vapaaehtoislapsettomia ja heidän omakin elämänsä olisi ollut sellaisena parempi. Eivät he osanneet kasvattaa tai edes rakastaa lapsiaan eivätkä olleet meistä kovin kiinnostuneita, me vain satuimme tulemaan maailmaan ennen kuin toimivaa ehkäisyä oli saatavilla. En silti ole katkera heille, varmaan he tekivät parhaansa, ei heillä itselläänkään ollut mitään kunnollista mallia miten olla äiti tai isä.
[/quote]piti tulla yläpeukku, tuli alapeukku.

Minun isäni ei ole koskaan halunnut tavata minua. Joten eipä ole kehumista hänessä.

Äiti haukkui mun ulkonäköä kun olin lapsi. Isä hakkasi jos en totellut. Isovanhempiin ei ole suhdetta. Olen rikkinäinen aikuinen.

Sama minun äiti ei tee mitään muuta kun itselleen mieluisia asioita ja sitten vielä kehtaa valittaa kuinka hän tekee kaiken työn. Äänen sävyssäkään ei ole kehumista

Alkoholisti isä, nyt jo kuollut. Lapsena pelkäsin oli siis väkivaltainen kännissä. Aikuisena näin muutaman kerran ja olin hautajaisissa, missä itkin lähinnä sitä kun ei ollut ikinä kunnon isää. Naisena olen vahva, mutta parisuhteissa huono. Elämässä työn kautta ja ehkä äitinä onnistunut, mutta parisuhteeseen en enään ala kun en pysty arvostamaan miehiä kuin vaan seksin kautta.

Ei mitään valittamista.

Isä oli alkoholisti. Pidin isästä,mutta kuoli kun olin 11v . Olisin elänyt isän kanssa mieluummin kuin äidin... äiti taas tunnevammainen ja kylmä. Nykypäivänä yrittää korjata välejä ja jatkuvasti valittaa omista asioistaan. En pidä yhteyttä. Ei ole mitään halua/tunnetta sitä ihmistä kohtaan.

Molemmat. Isä lähti toisen naisen matkaan ennenkuin olin edes kouluiässä ja tapasin hänet vain muutamia kertoja sen jälkeen. Soittaa tai laittaa viestiä jouluna/syntymäpäivänäni, mutta siinä on kaikki kontakti häneen. En ole nähnyt isääni kolmeenkymmeneen vuoteen.

Äidistä tuli kylän jakorasia heti eron jälkeen, miehiä tuli ja meni. Osa ahdisteli seksuaalisesti, osa löi, jotkut yrittivät olla jopa mukavia. Jouduin katselemaan ja kuuntelemaan vierestä kun äiti paneskeli näiden ukkojen kanssa ja se jätti kyllä lähtemättömät traumat. En ole äidin kanssa enää missään tekemisissä, vaikka välejä on yritetty paikkailla jo vuosikymmeniä. Hänen mielestään meillä oli kaikilla niin kivaa silloin kun me oltiin lapsia/nuoria.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 20:31"]Onpa kauheita kertomuksia täällä. Minun vanhempani eivät olleet alkoholisteja tai väkivaltaisia, mutta he olivat sellaisia ihmisiä joiden olisi pitänyt olla vapaaehtoislapsettomia ja heidän omakin elämänsä olisi ollut sellaisena parempi. Eivät he osanneet kasvattaa tai edes rakastaa lapsiaan eivätkä olleet meistä kovin kiinnostuneita, me vain satuimme tulemaan maailmaan ennen kuin toimivaa ehkäisyä oli saatavilla. En silti ole katkera heille, varmaan he tekivät parhaansa, ei heillä itselläänkään ollut mitään kunnollista mallia miten olla äiti tai isä.

piti tulla yläpeukku, tuli alapeukku.

Peukutuksen voi vaihtaa

Vierailija kirjoitti:

Isä oli ja on alkoholisti. Noin 8-vuotiaana keräsin rohkeuden ja mainitsin ensimmäistä kertaa hänelle että juo liikaa, menin sanomaan voisiko olla selvinpäin huomenna kun on minun syntyärit. Ajattelin, että jos sanon tuon hänelle hän vsrmasti on selvinpäin. No ei ollut. Muistan hyvin vieläkin miten hän kännissä mussutti mansikkakakkua ja sössötti.

Minäkin ajattelin että jos sairastuisin pahasti niin isä lakkaisi juomasta. Mursin myöhemmin jalkani, mutta ei se tietenkään auttanut (vaikka niin silloisena 11 veenä toivoin). Lapsuuteni pyöri isän juomisen ympärillä, juoko, milloin juo, miten paljon, tap paako jonkun jne

Vanhemmat olivat aika alistavia, vaikka ihan tavallisia ihmisiä. Ei tee mieli pitää enää yhteyttä.

Tyyli oli ja on ylimielinen sekä pateettinen ja olen edelleen ali-ihminen heille. Voivat olla mun puolesta rauhassa hulppeilla huviloillaan, itse en jaksaisi edes ylläpitää useampaa asuntoa.

Asuntolainan sain maksettua, asunto ja työpaikka löytyy. Jostain selkeästi urapolusta on nykyään edes yliopistotutkinnon suorittaneen turha haaveilla.

-m34

Huonot vanhemmat voivat pilata herkän lapsen, vaikka eivät olisi väkivaltaa käyttäviä tai edes näkyvä sti pahoja.