Onko sinulla sunnuntaiahdistusta? Miten se ilmenee?
Hei,
Minulla on usein sunnuntai-iltapäivisin ja -iltaisin ahdistava olo, pelkään töihin menoa ja sitä millainen viikko on tulossa. Tuntuu monesti myös, että viikonlopun aikana ei ole saanut varsinaisesti aikaan mitään, vaikka perjantaina suunnitteli yhtä ja toista.
Ajattelin kysyä, onko teillä muilla samaa vaivaa? Millaisia ajatuksia teillä on töihin menosta tähän aikaan viikonlopusta? Vai oletteko into piukkana lähtemään maanantaina töihin ja vaihtamaan pään työmoodiin? Kerrotaan ajatuksiamme, josko se antaisi vertaistukea kaikille meille näiden ajatusten kanssa kamppaileville.
Kommentit (41)
Vituttaa kun ei saa ikinä sunnuntaina olla kotona.
Mä vihaan sunnuntaita. Ei pääse jumppaan, koska lapsiparkki on kiinni la ja su eikä mies hoida lasta. Mies on lisäksi kotona yleensä sunnuntaisin ja välit on tosi tulehtuneet. Nytkin kävelen lapsen kanssa ulkona, ettei tartte olla kotona.
Sunnuntait ovat kamalia! Olen töissä toisella paikkakunnalla ja inhoan jokasunnuntaista pakkaamis- ja junassaistumisrupeamaa. En osaa rentoutua kun tiedän, että kohta pitää taas lähteä. Työviikko menee kyllä yleensä mukavasti, ainoastaan sunnuntaisin ahdistaa.
Ahdistaa. Riippumatta siitä, onko maanantai työpäivä vai ei. Sunnuntai on niin pysähtynyt ja jotenkin melankolinen päivä. Jotkut fiilistelee, miten nauttii perheen kanssa ja löhöää sohvalla. Mä en kestä sohvalla löhöilyä, siitä tulee huono omatunto. Sunnuntaisin harvoin viitsii häiritä ketään eikä toisaalta jaksakaan, on vaan yksin sunnuntaiahdistuksen kanssa. Ehtii miettiä liikaa ja stressata tulevan viikon menoja läpi monta kertaa. Jos menen maanantaina töihin, nukun yön yleensä katkonaisesti ja vilkuilen kelloa monta kertaa yössä.
Ja jos on krapula, ahdistus on kymmenkertainen. Onneksi harvoin!
Mulla ihan samoja fiiliksiä kuin ap:lla. Olis kyllä ihanaa jos ei tarvitsisi taloudellisista syistä käydä töissä...
Sunnuntait ovat kyllä ahdistavia. Ainoa lohtu on se, että se menee ohi ja pian viikko onkin jo puolivälissä. Torstaina illalla ei enää ahdista.
Ei ehdi tulla ahdistuksia, sunnuntai on mulla yleensä työpäivä kotona, siivous, rästityöt jne. Ei toki mene koko päivää. Luen, oon koneella, ulkoilen, teen ruokaa, välillä käyn kylässä mutta en itse kutsu sunnuntaina ketään tällä hetkellä. Kello on jo 17.05 niin se taas aika on mennyt. Vielä pyykit viikata ja fiksata huushollia.
Itellä tulee aina selkainen olo et sunnuntai on turha päivä. Kaikkialla kaupungissa yms on hiljasta, oikei ei voi mitää tehä. Kaikki valmistautuu tulevaan arkiviikkoon.
Kaikissa muissa päivissä on jotain mutta sunnuntai. Ei sitten mitään. Kaikki löhää vaan ja mahdollisesti on krapulassa. Ei jaksa tehä mitään mutta samaan aikaan on tylsää ja inhottavaa.
En tykkää sunnuntaista
Vähän joo, mutta huomattavasti vähemmän kuin vielä muutama vuosi sitten, jolloin ryyppäsin kaikki viikonloput. Silloin vasta ahdistikin.
Tuttua myös mulle, silloin kun on vapaa viikonloppu. Mutta ei ahdista nyt, koska olen töissä tällä hetkellä
Vuorotyötä tekevänä päivät sekoittuvat, esim. huomenna on vapaata, tänään on ilta, jolloin voi valvoa.
Päinvastoin, uusi viikko tuntuu aina mahdollisuudelta :)
Tuedän tunteen. Minulla se tulee kiireestä ja siitä ettäen osaa ja hallitse töitäni. Stressaannun helposti.
On ollut silloin, kun olen ollut opiskelija tai työelämässä. Parhaillaan jopa molempia, tosin silloin ei viikonloppuja edes ollut, kun ne meni aina töissä..
Nyt olen äitiyslomalla, enkä voisi vapaampi olla! Ei oo väliä, onko tiistai aamu vai sunnuntai ilta :) Huomenna lähdemme kaupungille kahvitteleen kaverini kanssa ja nautin nyt tästä ajasta <3 Kyllä sekin aika tulee, kun töihin on palattava ja varmaan tuo sama ahdistus taas sunnuntai iltaisin..
Tsemppiä ap, et varmasti ole yksin!
Juu, sunnuntaineuroosi. Äidilläni, monella tunnollisella ystävälläni jne. Itse teen vuorotöitö, vähentää kummasti ahdistusta, kun vuorotellen kaikki päivät mukavia vapaita. Ennen kärsin kovasti su iltapäivistä, en olisi halunnut kuopua ihanasta ajasta perjeen kanssa ja aloin itkeä esim. mökiltä lähdettäessä:(
Se on tuo maanantai mikä pilaa sunnuntain. Vituttaa jo valmiiksi aikainen herätys.
Ei tietenkään ole. Pidän työstäni ja hoidan viikonloppuisin siivoukset ja muut ripeästi koska on muutakin mukavaa tekemistä.
Sunnuntaimasista täällläkin. En yleensä saa edes nukuttua su-ma-yönä vaikka muuten olen hyvä nukkumaan. Myös migreeni iskee aina sunnuntaisin, joskus siirtyy jopa maanantaille.
Stressaan sitä työmoodia kun pitää olla sosiaalinen ja skarppi. Olen erakkoluonne muuten. On raskasta näytellä 8 tuntia päivästä ns. normaalia ihmistä :P
Käyn sunnuntaisin liikkumassa ulkona ja syön hyvin. Teen pieniä kotitöitä enkä ajattele että huomenna on mentävä töihin. Unohdan sen.