Oletteko te PKN:n haukkujat kuulleet punkkia koskaan ennen?
"Rämpyttävät kolmea sointua ja laulaja rääkyy huonot sanat päälle." Ihanko totta? :D Aivan kuin olisimme palanneet aikakoneella 70-luvulle näiden kommenttien myötä.
Tiedoksenne, siinä missä suomalaiset jälleen häpeävät valintaa, ulkomailla ollaan innoissaan suomalaisten punk-legendojen - kuten Terveet Kädet tai Rattus - soundiin nojaavasta PKN:stä. Te ehkä haluaisitte, että Suomi tunnettaisiin poronlihasta ja revontulista (tämähän nähtiin jo Anthony Bourdainin Suomi-jaksoa ympäröineen kohun aikana), mutta Suomi tunnetaan maailmalla muun muassa punk-musiikista. PKN jatkaa tätä perintöä, sillä erotuksella että bändin jäsenet ovat kehitysvammaisia ja tekevät musiikkia kehitysvammaisuudesta. (Sivuhuomautus: tästä syystä on myös äärimmäisen loukkaavaa sanoa, ettei biisi olisi menestynyt Tavallisten Ihmisten esittämänä - ei tietenkään, eihän sitä voi irrottaa kontekstistaan. Olisiko Lordi menestynyt ilman maskeja? Ei tietenkään.)
Mikä ihmeen häpeäidentiteetti meillä suomalaisilla on? Olkaa iloisia siitä, että meillä on maailman paras maa jossa kehareillakin on oikeus valittamiseen ja itseilmaisuun. Vihaajat voivat muuttaa vaikka Venäjälle, jossa koko Euroviisu-asia on tarkasti masinoitu ja kehitysvammaisesta punk-bändistä ei päivälehdissä puhuta.
P.S. Ai Suomi tulee häviämään kappaleella? Suomi on osallistunut Euroviisuihin vuodesta 1961 lähtien ja voittanut tänä aikana tasan yhden kerran. Ja silloinkin suomalaisia hävetti niin vietävästi.
Kommentit (52)
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 12:56"]
Olen kuunnellut punkkia 80-luvulta asti, ja kuuntelen sitä edelleen. Kaikkea crustcoresta kilju-hc:n kautta melopoppikseen. PKN:ää en kuuntelisi, se on yksiselitteisesti melkoista kuraa genressään. Se, että niin on moni muukin ei tee siitä yhtään parempaa.
[/quote]
Olen minäkin kuunnellut mandariinikiinan-kielisiä radio-ohjelmia 80-luvulta asti, mutta en silti ymmärrä niistä mitään. Ihan niin kuin sinäkään et musiikista tai punkista ymmärrä. Olet todistanut sen jo moneen otteeseen.
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 12:44"]
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 12:27"]Euroviisut eivät koskaan ole olleet musiikkikilpailu. Kyse on politikoinnista ja arvojen esille tuomisesta. Euroviisuissa erilaisuus on aina ollut valttia musiikkiin nähden. Mielestäni kappale on sanoituksiltaan ja sävellyksiltään hirveää kuunneltavaa, johon pystyisi alle kouluikäinen lapsikin. Kappaleeseen on myös vaikea samaistua. Mutta musiikki on muutakin, kuin se mitä korvasi kuulevat. Ette taida ymmärtää minkälainen ttabu kehitysvammaisuus on maailmalla. Turkissa ynm. monissa lähi-idän ja etelä-euroopan maissa vanhemmat pitävät kahitysvammaisia lapsiaan kellarissa lyöden heitä kepillä ja ruokkien tähteillä ja roskilla. Vieraiden tullessa heidät tejljetään lukkojen taakse, ettei kukaan näkisi heitä tai tuntisi itseään vaivaantuneeksi. Kyse ei ole säälipisteiden kalastelusta, päinvastoin. Olen helvetin ylpeä, että Suomessa vammaiset voivat vaikka perustaa bändin ja nauttia siitä. Mutta olen vielä ylpeämpi siitä, että Suomen kansa on valmis lähettämään nämä vilpittömän aidot ihmiset omina itseinään miljoonien katsojien eteen näyttämään, että näin meillä! Miksi pitäisi nolostua tai hävetä, mikäli vammainen ihminen käyttäytyy vammaisesti? Se on todellisuutta. Ei ole mitään väliä, vaikkei PKN saisi yhtäkään pistettä. Se on jo suvaitsevaisuuden riemuvoitto, että koko Eurooppa näkee ja voi mennä itseensä, komeroihin lukitun vähemmistönsä vuoksi. Tarkoitus on avata ihmisten silmiä ja saada heidät miettimään. Tämä on miljoona kertaa suurempi tabu, kuin seksuualivähemmistö. Ja se on jatkunut koko ihmiskunnan, sekä maailmankaikkeuden alusta asti. Jokaisessa maailman maassa on vammaisia, he ovat maailman suurin vähemmistö, jota on mokutettu evoluution toimesta niin kauan, kuin elämää on maapallolla ollut. Nyt on aika ottaa ensimmäinen oikea askel kohti aitoa inhimillisyyttä. Tämä kappale on maailman suurimman vähemmistön hymni ja se tulee onneksi Suomesta. [/quote] Moneenko keskusteluun meinasit vielä kopioida tämän?
[/quote]
Sitä kannattaa kopioida niin kauan kunnes siihen löytyy yksikin vasta-argumentti ;)
Sinuakin selvästi ahdistaa se, että teksti on täysin totta ja sinua vituttaa olla väärässä.
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 11:16"]
Punk on paskaa musaa.
[/quote]
Euroviisut on paskaa musaa.
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 13:31"]
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 12:56"]
Olen kuunnellut punkkia 80-luvulta asti, ja kuuntelen sitä edelleen. Kaikkea crustcoresta kilju-hc:n kautta melopoppikseen. PKN:ää en kuuntelisi, se on yksiselitteisesti melkoista kuraa genressään. Se, että niin on moni muukin ei tee siitä yhtään parempaa.
[/quote]
Olen minäkin kuunnellut mandariinikiinan-kielisiä radio-ohjelmia 80-luvulta asti, mutta en silti ymmärrä niistä mitään. Ihan niin kuin sinäkään et musiikista tai punkista ymmärrä. Olet todistanut sen jo moneen otteeseen.
[/quote]
Oliko sulla muitakin argumenttejä kuin se että sun kanssasi eri mieltä olevat eri ihmiset ei ymmärrä punkista ja musiikista yhtään mitään?
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 12:27"]Euroviisut eivät koskaan ole olleet musiikkikilpailu. Kyse on politikoinnista ja arvojen esille tuomisesta. Euroviisuissa erilaisuus on aina ollut valttia musiikkiin nähden.
Mielestäni kappale on sanoituksiltaan ja sävellyksiltään hirveää kuunneltavaa, johon pystyisi alle kouluikäinen lapsikin. Kappaleeseen on myös vaikea samaistua. Mutta musiikki on muutakin, kuin se mitä korvasi kuulevat.
Ette taida ymmärtää minkälainen ttabu kehitysvammaisuus on maailmalla. Turkissa ynm. monissa lähi-idän ja etelä-euroopan maissa vanhemmat pitävät kahitysvammaisia lapsiaan kellarissa lyöden heitä kepillä ja ruokkien tähteillä ja roskilla. Vieraiden tullessa heidät tejljetään lukkojen taakse, ettei kukaan näkisi heitä tai tuntisi itseään vaivaantuneeksi.
Kyse ei ole säälipisteiden kalastelusta, päinvastoin. Olen helvetin ylpeä, että Suomessa vammaiset voivat vaikka perustaa bändin ja nauttia siitä. Mutta olen vielä ylpeämpi siitä, että Suomen kansa on valmis lähettämään nämä vilpittömän aidot ihmiset omina itseinään miljoonien katsojien eteen näyttämään, että näin meillä!
Miksi pitäisi nolostua tai hävetä, mikäli vammainen ihminen käyttäytyy vammaisesti? Se on todellisuutta.
Ei ole mitään väliä, vaikkei PKN saisi yhtäkään pistettä. Se on jo suvaitsevaisuuden riemuvoitto, että koko Eurooppa näkee ja voi mennä itseensä, komeroihin lukitun vähemmistönsä vuoksi. Tarkoitus on avata ihmisten silmiä ja saada heidät miettimään.
Tämä on miljoona kertaa suurempi tabu, kuin seksuualivähemmistö. Ja se on jatkunut koko ihmiskunnan, sekä maailmankaikkeuden alusta asti. Jokaisessa maailman maassa on vammaisia, he ovat maailman suurin vähemmistö, jota on mokutettu evoluution toimesta niin kauan, kuin elämää on maapallolla ollut.
Nyt on aika ottaa ensimmäinen oikea askel kohti aitoa inhimillisyyttä. Tämä kappale on maailman suurimman vähemmistön hymni ja se tulee onneksi Suomesta.
[/quote] Kirjoitit niin kauniisti ja täyttä asiaa. Hyvä Pkn! Ei haittaa vaikka ei saataisi pisteen pistettäkään. Seksuaalivähemmistöistä jaksetaan tehdä iso haloo, kun taas kehitysvammaisia hävetään ja yritetään piilottaa ihmisten silmistä. Se on sairasta jos mikä! En ole ikinä ollut näin innoissaan Suomen edustajasta! Voidaan näyttää muulle Euroopalle mallia! Ja huomiona vielä tällänen. Bändin jäsen Sami puhuu englantiakin paremmin kun suurin osa meidän viime vuosien edustajista. Paremmin myös kuin suurin osa suomalaisista! Ei voi olla kuin vain ylpeä heistä!
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 11:20"]
Toinen on muka klassikko, toinen muka hirveää epämusiikillista paskaa. Minä en huomaa juuri eroa, kelpo punkia molemmat.
[/quote] Oletko itse kuunnellut molemmat? Tiedoksesi että ensimmäisessä osataan soittaa hyvin ja laulunäänikin menettelee ja jälkimmäisessä soitetaan niinkuin nyt aloittelijat soittaa ja laulunäänestä en ees viitsi puhua. Eli kyllä näillä nyt toki on eroa kuin yöllä ja päivällä.
Ihan vitsi koko tämä keskustelu. Ei punkkia tehdä siitä syystä että joku pitäisi siitä, onko se nyt niin vaikea ymmärtää. Punk on taidetta siinä missä mikä tahansa muu kantaaottava ilmaisu on.
Olisiko teistä joka vuosi hyvä lähettää viisuihin sellainen latte-lämmin balladi, josta kaikki tykkää. Eipä muuta kuin tahtipuikko perseeseen ja säveltämään.
Ppoikani esittää Punkkia, sekä soittaa että laulaa. Harmi kun heidän bändi ei ottanut osaa tohon skabaan. Heillä aivan mahtavat sanoitukset, esitys eli ääni, soittotaito ja lavakarisma ehdottomasti PKN:tä reippaasti paremmat...ai juu mut kun ei Punkkia kukaan ois äänestänyt mut kun...
OLKAA NYT EES REHELLISIÄ, TE ÄÄNESTITTE KOSKA NOI ON KEHAREITA!!! Mä ymmärrän ihan hyvin jos joku sanoo rehellisen syyn mutta älkää pliis puhuko musikkista.
Itsellä on pari keharia suvussa ja meillä on tapana kohdella heitä tasa-arvoisesti. Mielestäni ei kuitenkaan ole tasa-arvoisuutta se että jotain äänestetään vain kun se on sairas vaan se on syrjintää...ehkä positiivista syrjintää mutta syrjintää jokatapauksessa.
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 14:03"]

Kyllä, äänestin siksi koska ovat kehareita. Heillä on sana sanottavana kehareiden oikeuksista ja toivon että heidän äänensä kantautuu ihan Venäjän äärilaidalla olevan tuvan takahuoneeseen. En olisi äänestänyt, jos kehareiden oikeuksista olisi laulanut joku terve. Enkä varmaan punkkia missään tapauksessa muuten.
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 12:01"]
Te, joiden mielestä tämä kappale on pohjanoteeraus, oletteko oikeasti katsoneet
mitä sinne on aiemmin lähetetty?
Sori Vesku, mutta auts:
Tai tämä:
[/quote] VEsKUN veto on kyllä mielestäni ihan hyvä mut toi toinen...
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 14:10"]
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 14:03"]
Ppoikani esittää Punkkia, sekä soittaa että laulaa. Harmi kun heidän bändi ei ottanut osaa tohon skabaan. Heillä aivan mahtavat sanoitukset, esitys eli ääni, soittotaito ja lavakarisma ehdottomasti PKN:tä reippaasti paremmat...ai juu mut kun ei Punkkia kukaan ois äänestänyt mut kun...
OLKAA NYT EES REHELLISIÄ, TE ÄÄNESTITTE KOSKA NOI ON KEHAREITA!!! Mä ymmärrän ihan hyvin jos joku sanoo rehellisen syyn mutta älkää pliis puhuko musikkista.
Itsellä on pari keharia suvussa ja meillä on tapana kohdella heitä tasa-arvoisesti. Mielestäni ei kuitenkaan ole tasa-arvoisuutta se että jotain äänestetään vain kun se on sairas vaan se on syrjintää...ehkä positiivista syrjintää mutta syrjintää jokatapauksessa.
[/quote]
Kyllä, äänestin siksi koska ovat kehareita. Heillä on sana sanottavana kehareiden oikeuksista ja toivon että heidän äänensä kantautuu ihan Venäjän äärilaidalla olevan tuvan takahuoneeseen. En olisi äänestänyt, jos kehareiden oikeuksista olisi laulanut joku terve. Enkä varmaan punkkia missään tapauksessa muuten.
[/quote] HYVÄ! Arvostan tätä että joku sanoo totuuden. Alkoikin kyllästyttää toi lässytys. Kiitos.
On kuultu punkkia ennenkin. Sattuu vain olemaan ainoa musiikinlaji, josta en keksi mitään hyvää.
PKN on karsea, koska punk-musiikki on yksinkertaisesti kamalaa.