Oletko vaikea ihminen, tunnetko vaikean ihmisen? Miten sinä määrittelet vaikean ihmisen?

Naiset, jotka suuttuvat kun mies lähtee ihan mielellään minne nainen haluaa eikä vastustele.

Narsistisia piirteitä omaavat. Syy aina muissa , hoetaan "miksi mulla ei ole yhtään ystävää" ja kun yritetään miettiä syitä mistä se johtuu , suuttuvat. Jos jää kiinni jostain uhriutuu. Tekevät paskatemppuja ja vähän ajan päästä naureskellaan "kyllä sä oot herkkä". Anteeksipyyntöä ei kuulu koskaan. Tavattu on , paljonkin, ei kuulu minun ystäväpiiriini , onneksi. Kaiken muun penikkamaisuuden lisäksi takertuvat kuin hullut kun saavat jonkun kynsiinsä. Pääasia näille on ettei tarvi olla yksin ja voivat kehua että heilläkin on ystävä.

Ainakin sellaiset jotka ei ymmärrä, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Mä olen vaikea ihminen. 

Olen kärsimätön ja nopea ja minulla on useimmiten selkeä visio siitä miten haluan asioiden olevan ja en jaksa kiinnostua siitä onko muut samaa mieltä, koska päästään vaan kaikki tosi paljon helpommalla kun tehdään niin kuin minä haluan. Osaan äärimmäisen hyvin piilottaa sen etten ole mukava ihminen ja tulen tosi hyvin kaikkien kanssa toimeen, mutta suurimman osan ajasta kihisen itsekseni kiukusta ja usein mäkätän puolisolleni ihan turhasta. 

En ole mitenkään ylpeä tästä ja teen paljon töitä sen suhteen etten avoimesti kiukuttele kenellekään, varsinkaan töissä, mutta toisaalta on vaikea pitää raja siinä ettei anna muiden sitten kävellä itsensä yli. Ei ole kivaa ei. 

Minä olen vaikea ihminen. Mielenterveysongelmien takia vointini vaihtelee tosi paljon. Yhtenä päivänä pääsen hädin tuskin sängystä ylös ja itkestelen, toisena jaksan puuhailla kaikenlaista. Tosin aina en puuhaile mitään järkevää, vaan jotain ihmeellisiä hörhötyksiä, jotka sitten hetken päästä nolottavat itseäkin. Joskus onneksi puuhailen ihan järkeviäkin, siivoan, laitan ruokaa tms. Lisäksi olen kärsimätön ja turhaudun helposti, jos toiset vitkastelevat ja toimivat eri rytmillä kuin minä.

Eipä nämä niin kauheasti ulospäin näy, koska jaksan kyllä tarvittaessa esittää sen pari-kolme tuntia normaalia. Se tosin syö voimia sekä edelliseltä päivältä että seuraavilta päiviltä ja olen sitten aika vaikeassa olotilassa taas. Mutta ei siis moni osaisi kuvitellakaan, miten raskas ihminen olen välillä. Vain läheisimmät ihmiset sen tietävät. Ja heitä käy sääliksi.

Usein ihmettelen, miten puolisoni jaksaa katsella tätä meininkiäni. Uskon, että hän olisi onnellisempi jonkun vakaamman ihmisen kanssa. Ja hän kyllä ansaitsisi sen. Hän on yksi parhaimpia ihmisiä, joita tiedän.

Sellainenkin vaikean ihmisen tyyppi on, että yksinkertaiset työelämän pelisäännöt on hukassa. Henkilö vaatii jo läsnäolollaan enemmän aikaa ja ohjausta kuin keskimäärin kyseisen ajan työelämässä olleet henkilöt. Hänellä on kuitenkin odotuksia ja vaatimuksia urakehityksestä, vaikkei hän kykene ottamaan vastuuta tai yleensä edes toimimaan osana työyhteisöä vaikuttamatta muiden työhön. Käytännössä työt sujuvat paremmin, kun hän ei ole läsnä.

Minäkin olen varmasti aika vaikea ihminen, mulla on ADHD, ja sen takia tunne-elämä on aika myrskyisää. Lisäksi olen helposti kuormittuneena tosi ärtynyt, ja se purkautuu esim. lapsiin, vaikka he eivät ole siihen syynä. Toki osaan tämän myös ääneen sanoa, että nyt en vaan kestä mitään, ja vika ei ole teidän.

Toisaalta, ei mulla ole mitään ihmeempiä ongelmia työelämässä tai muutenkaan, ja ystäviäkin on ihan kiitettävästi.

Mutta sitten yksi entinen kollega oli sellainen, että hyvin HYVIN selkeästi aina näytti kenestä tykkää ja kenestä ei, arvosteli uudet rekryt ja oli tosi veemäinen kaikkia sellaisia kohtaan, joista ei pitänyt. Valitettavasti sai esimiehekseen sellaisen tyypin, josta ei tykännyt, ja alkoi käyttäytyä ihan törkeästi häntä kohtaan. Kuvitteli, että koska hän on niin hyvä työntekijä ( kuten olikin, oikeasti), se painaisi vaakakupissa enemmän. 

No, lopulta parin varoituksen kautta hän päätyi irtisanomaan itsensä, koska ei saanut tahtoaan töissä läpi. Kuvitteli, että vain kävelee seuraavaan työpaikkaan, koska on niin hyvä. Sainkin hetkeksi töitä kahdesta paikasta, en tiedä mitä niissä tapahtui ( mutta voin arvata), ja sen jälkeen ei enää ole saanut alamme töitä. Ala on pieni ja sana kiirii. Tästä on nyt jo kohta 10 vuotta aikaa, ja vielä parisen vuotta sitten aina välillä huuteli somessa, että löytyisikö hänelle töitä, kun on niiiiin hyvä. Eipä ole enää löytynyt.

No, eipähän tarvinnut hänen ikinä antaa periksi, mutta tuskin ihan tätä toivoi itselleen.

Ja mulla oli aina ihan hyvät välit häneen, ei mikään ystäväni ollut, mutta mä olin hänen arvoasteikossaan siellä plussan puolella.