Seksin palaaminen suhteeseen lasten jälkeen?
Haluaisin kuulla, onko joku - ja ennen kaikkea miten - saanut seksin palaamaan suhteeseen lasten saannin jälkeen. Ei kiitos mitään "mene vieraisiin" kommentteja tai sankaritarinoita siitä, miten teillä ainakin on sekstattu jo 30 vuotta kahdesti päivässä.
Tilanne siis se, että oltu noin 10v yhdessä ja lapsia on kaksi, molemmat alle kouluikäisiä. Parisuhde yleisellä tasolla kunnossa: yhteinen rakkaus ja kunnioitus, asioista osataan puhua, kotityöt ja lastenhoito menevät tasan ja molemmilla on myös omia juttuja, joskaan lasten vuoksi ei tietenkään joka viikonloppu voi harrastaa mitä haluaa.
Seksi onkin sitten se mikä mättää. Ennen lapsia seksielämämme oli hyvää ja vaihtelevaa. Molemmat saivat orgasmit, oli leluja ja toisinaan pieniä yllätyksiä. Emme ole koskaan olleet mihinkään kovin kinkyyn kallellaan, mutta molemmat olimme seksin suhteen onnellisia ja kaikista asioista voitiin puhua.
Lasten saannin jälkeen kaikki muuttui ja kovaa. Seksi on puolisoni prioriteettilistalla aivan viimeisenä; hän illalle ehtii vaikka tiskaamaan, somettamaan, katsomaan telkkaria tai vain istumaan sohvalla, mutta seksiä ei vain tee mieli. Viiikonloppuisin saatamme olla lasten nukahdettua sohvalla pari tuntia lähekkäin, niin että minä koskettelen häntä jalkoihin, käsiin ja niskaankin, mutta puolisostani on jotenkin todella selvästi aistittavissa, ettei hän vain halua viedä tilannetta sen pidemmälle.
Olemme asiasta keskustelleet ja riidelleet, mutta lopputulos on aina sama: puolisoni ei vain jotenkin jaksa tai pääse tunnelmaan. Nuorempi lapsi on kolmevuotias ja yöt nukutaan jo ihan ok. Terveydellisiä ongelmia ei ole (ei hormonaalista ehkäisyä, ei vaihdevuosia), kumpikaan ei ole liikoja lihonut eikä seksuaalisuuden suhteen muutenkaan ole mitään varsinaisia ongelmia - mitä nyt se, että sitä seksiä ei ole. Lasten kanssa ei tietenkään ole enää samalla tavalla mahdollisuutta rakentaa tunnelmaa pitkin päivää, mutta kai nyt jonkinlainen kompromissi olisi mahdollinen?
Silloin kun sitä rakastelua on, molemmat edelleen saavat kyllä, mutta puolisoni ei korvaansa lotkauta tehdäkseen aloitetta. Olen itse ottanut pakkeja nyt kymmenkunta kertaa ja aikaa edellisestä rakastelustamme on jo kolme kuukautta. Muutenkin tämän vuoden kerran voi laskea aika lailla yhden käden sormilla. Parisuhteessa ei ole mitään klassisia vikoja; ei juomista, ei pettämistä, ei epätasa-arvoa tai kommunikaatio-ongelmia. Itse kehun, tuon kukkia ja esimerkiksi hieron puolisoani aina silloin tällöin, mutta fyysisen läheisyyden suhteen tilanne on toivottoman yksipuolinen. Puolisoni mukaan olen kyllä komea ja haluttava, eikä hänellä ole mielitekoja muita kohtaan, mutta kiinnostus seksiin vain yksinkertaisesti on hävinnyt lasten myötä.
Onko joku saanut pelastettua tällaisen tilanteen? Itselleni erotiikka on ollut aina hyvin tärkeää ja tunnen kuin joutuisi sulkemaan suuren osan omasta minästäni jonkinlaiseen vankilaan. Rakastan puolisoani ja haluan olla hänen kanssaan koko elämäni, mutta nykyinen tilanne on aivan lohduton.
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä nyt oikein lähde kirjoitti:
Pakko sanoa että en olisi uskonut että lapsen tulo tappa suhteesta kaiken intohimon. Viimeinen puoli raskaudesta taisi mennä aika lailla ilman seksiä, vaimo kyllä muutaman kerran otti suihin kun halusi tehdä parhaansa minu pitämiseen tyytyväisenä, mutta muuten ei kiinnostanut.
Nyt vuosi syntymän jälkeen seksielämä on täysin olematonta, sanoisin että ollaan touhuiltu jotain noin 5 kertaa vuoden aikana. Tätäkö tämä nyt sitten on? Hoidan meillä kotitöistä vähintään puolet ja vastaan meillä ruuanlaitosta ja tienaan sen verran että meillä on hyvä elintaso.
Muuten parisuhteemme on loistava, mutta se seksi ja läheisyys puuttuu. Itselleni se on ollut aina tärkeä osa koko juttua ja pari kertaa viikossa on ollut se minimi.Tottakai synnytyksen jälkeen tulee stoppi seksiin, sehän on hormonaalista. Yleensä kun vuoden päästä imetys lopetetaan niin silloin seksihalut palaavat. Ei siis ole pysyvää se haluttomuus. Vaan normaalia naisen biologiaa.
Ei naisen halurtomuus ole normaalia imettäessä. Monet äidit imettää lasta 2,5 vuotiaiksi ja silti on seksiä heti muutama viikko synnytyksestä. Huono selitys.
On se normaalia, se on ihan hormoneista johtuvaa. Esim itselläni halu menee täysin hormonaalisen toiminnan mukaan. Se, että seksiä on synnytyksen jälkeen pian, ei tarkoita, että nainen olisi sitä halunnut. Usein voi olla, että mies on painostanut, koska ei hyväksy sitä, että nainen on biologisesti erilainen.
Sinulla menee, ei tarkoita, että muilla äideillä menee. Vaimolla esim ei mennyt, vaikka imetti kaikkia 4 lasta pitkään.
Ymmärrän kyllä, että jotkut eivät halua yhdyntää, mutten sitä, että ei hoida miehensä paineita mitenkään muutenkaan. Se on itsekkyyttä ja miehen laiminlyöntiä.
Isolla osalla menee. Se on ihan naisen perusbiologiaa.

Kai ymmärrät, että miksi naisella on ovulaatio ja miten hormonit vaikuttavat naisella lisääntymishaluun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen toisten vaimojen itsekkyyttä. Kun saadaan lapsia, kiinnitetään huomio ja rakkaus vain lapsiin ja itseen. Mies jätetään ulkopuolelle ja huomiotta. Mihin se rakkaus mieheen katosi? Ei niitä lapsiakaan olisi syntynyt ilman miestä. Menty sen takia himokkaan orin kanssa naimisiin, että saa lapsia ja sitten kuvitellaan että voidaan kuohia mies seksittömäksi.
Sitten otetaan vielä iso riski siitä, että joutuu yh-äidiksi ja lapset menettää isän muualle.Onneksi toiset vaimot ymmärtää pitää orin itsellä ja vielä nauttia siitä lasten jälkeenkin.
ei seksi ole rakkauden osoittamista ainakaan minulla. seksi on fyysisen tarpeen tyydyttämistä. se tarve joko on tai sitä ei ole. N32
Toisen tarpeen täyttäminen on rakkaudenosoitus. Eli tietenkin se on rakkauden osoittamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä nyt oikein lähde kirjoitti:
Pakko sanoa että en olisi uskonut että lapsen tulo tappa suhteesta kaiken intohimon. Viimeinen puoli raskaudesta taisi mennä aika lailla ilman seksiä, vaimo kyllä muutaman kerran otti suihin kun halusi tehdä parhaansa minu pitämiseen tyytyväisenä, mutta muuten ei kiinnostanut.
Nyt vuosi syntymän jälkeen seksielämä on täysin olematonta, sanoisin että ollaan touhuiltu jotain noin 5 kertaa vuoden aikana. Tätäkö tämä nyt sitten on? Hoidan meillä kotitöistä vähintään puolet ja vastaan meillä ruuanlaitosta ja tienaan sen verran että meillä on hyvä elintaso.
Muuten parisuhteemme on loistava, mutta se seksi ja läheisyys puuttuu. Itselleni se on ollut aina tärkeä osa koko juttua ja pari kertaa viikossa on ollut se minimi.Muutaman kerran otti suihin, ja tätä kuvaat sanoilla: halusi tehdä parhaansa minun pitämiseen tyytyväisenä. Muutama suihinotto siis oli hänen parhaansa? Voi kiesus sentään. Minkä helvatun takia te siedätte näitä kelvottomia naisia vaimoksenne?
En pysty edes kuvittelemaan tilannetta jossa minä kulli tanassa vaatisin vaimon imemistä kun hän ei itse sitä haluaisi, ai muuten tulee ero!! Ei edes riittäisi pari kertaa tuota nöyryytystä molemmille, vaan minä määrittelisin mikä on vaimoni "parhaan" tekeminen, sehän olisi sitten varmaan kaikenlaista sairasta mitä vaimo ei haluaisi, mutta pakko olisi.
Mistä helketistä te löydätte tuollaisia miehiä??? Meidän parisuhteen paras on se että kunnioitetaan toisiamme, ja halu olla yhdessä vaikka välillä ei oltaisi samalla sivulla
En pysty edes kuvittelemaan tilannetta, etten haluaisi vaikka kuukauteen antaa suuseksiä kumppanilleni, mikäli hän vaan sitä haluaa. Mistä joku löytää niin huonon aviopuolison, jolle tämmöinen laiminlyönti, välipitämättömyys, on vielä mukamas normaalia!!!

Femmaisetko muo 3 alapeukkuu jo antanut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtääkseni yleisesti ottaen naisetkin pitävät seksistä eikä se arki ole aina niin raskasta että se selittäisi yksin halujen katoamisen. Joko mies ei tyydytä vaimoaan tarpeeksi hyvin seksissä tai vaimo haluaa _ennemmin_ tehdä jotain muuta (some, erilaiset sarjat, yms). Eli seksi on vaan tekemislistalla niin alhaalla ettei sinne asti koskaan päästä.
Sitten ongelmat helposti kasvavat kun siinä missä orgasmit lujittaisivat kiintymystä ja suhdetta, seksittömyys taas pahimmillaan ajaa varmaan inhoamaan kumppania. Tämän kierteen katkaisu ei varmaan helposti onnistu jos siihen asti mennään.
Minulle seksi on korkealla tekolistalla, jos vaimo sattuu haluamaan ihan varmasti löydetään yhteinen hetki. Vaimolla taas... No, ei ole montaa kertaa ollut seksiä tänä vuonna meillä.
Mutta vielä korkeammalla minulla on huoli lapsen turvallisuudesta ja tulevaisuudesta, runkkaan sitten itsekseni ja pärjään kyllä eikä meillä ole riitoja tms.Minä sytyn ainoastaan silloin kun mies haluaa minua _paljon_. Jos miehestä ei tule sellaista vibaa, niin olen mieluummin ilman.
Pitkässä ja tiiviissä parisuhteessa tämä on koetuksella, koska todella usein se mies nyt vain haluaisi että joku tyydyttäisi hänet, ja saisi ns naista. Minä en syty tällaisesta, enkä ole, enkä myöskään halua olla, (enkä tosin halua miehenikään haluavan olla) tarpeiden tyydyttäjä. Teen miehelleni minkäänlaista aloitetta ainoastaan silloin kun koen haluavani häntä, en koskaan niin että haluaisin orgasmin, joten voisin nyt käyttää miestä siihen. En halua aloitteita mieheltä joka haluaa pussit tyhjäksi, vaan mieheltä joka ei pysty pitämään näppejään minusta erossa kun olen niin kiihottava ja seksikäs.
Minulla siis ei ole mitään tekolistaa, vaan sytyn kyllä, kunhan keskinäinen vetovoima on kunnossa, ja mies pitää minua haluttavana naisena eikä reikänä jonka täytyy antaa itseensä tarpeet tyydyttää, tai muuten!
En tiedä onko sulla lapsia mut on teidän naisiakin monessa. Toiset miehet tekee aloitteita monta kertaa viikossa js hyvä jos niistä 1 uppoaa. Eli vaikka osoitat naiselles hyvää hän ihmetelee mikä mussa kiehtoo vieläki ja miten jaksat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä nyt oikein lähde kirjoitti:
Pakko sanoa että en olisi uskonut että lapsen tulo tappa suhteesta kaiken intohimon. Viimeinen puoli raskaudesta taisi mennä aika lailla ilman seksiä, vaimo kyllä muutaman kerran otti suihin kun halusi tehdä parhaansa minu pitämiseen tyytyväisenä, mutta muuten ei kiinnostanut.
Nyt vuosi syntymän jälkeen seksielämä on täysin olematonta, sanoisin että ollaan touhuiltu jotain noin 5 kertaa vuoden aikana. Tätäkö tämä nyt sitten on? Hoidan meillä kotitöistä vähintään puolet ja vastaan meillä ruuanlaitosta ja tienaan sen verran että meillä on hyvä elintaso.
Muuten parisuhteemme on loistava, mutta se seksi ja läheisyys puuttuu. Itselleni se on ollut aina tärkeä osa koko juttua ja pari kertaa viikossa on ollut se minimi.Tottakai synnytyksen jälkeen tulee stoppi seksiin, sehän on hormonaalista. Yleensä kun vuoden päästä imetys lopetetaan niin silloin seksihalut palaavat. Ei siis ole pysyvää se haluttomuus. Vaan normaalia naisen biologiaa.
Ei naisen halurtomuus ole normaalia imettäessä. Monet äidit imettää lasta 2,5 vuotiaiksi ja silti on seksiä heti muutama viikko synnytyksestä. Huono selitys.
On se normaalia, se on ihan hormoneista johtuvaa. Esim itselläni halu menee täysin hormonaalisen toiminnan mukaan. Se, että seksiä on synnytyksen jälkeen pian, ei tarkoita, että nainen olisi sitä halunnut. Usein voi olla, että mies on painostanut, koska ei hyväksy sitä, että nainen on biologisesti erilainen.
Sinulla menee, ei tarkoita, että muilla äideillä menee. Vaimolla esim ei mennyt, vaikka imetti kaikkia 4 lasta pitkään.
Ymmärrän kyllä, että jotkut eivät halua yhdyntää, mutten sitä, että ei hoida miehensä paineita mitenkään muutenkaan. Se on itsekkyyttä ja miehen laiminlyöntiä.Kai ymmärrät, että miksi naisella on ovulaatio ja miten hormonit vaikuttavat naisella lisääntymishaluun?
Yleensä naisilla palautuu normaali kuukausikierto aika nopeasti synnytyksen jälkeen. Siksi tarvitaan myös ehkäisyä. Eli toisin kun luulet niin imetys ei estä normaalia kuukaisikiertoa, naisen seksuhaluja ja kykyä tulla raskaaksi.

Kellä palautuu, kellä ei. Ekalta lapselta meni 1,5 vuotta, toiseltakin reilu vuosi.

Ymmärrän kyllä, että jotkut eivät halua yhdyntää, mutten sitä, että ei hoida miehensä paineita mitenkään muutenkaan. Se on itsekkyyttä ja miehen laiminlyöntiä.Isolla osalla menee. Se on ihan naisen perusbiologiaa.
Kylläpä se näin valitettavasti taitaa olla. Se, missä vaiheessa halut palautuvat (jos yleensäkään palautuvat) on täysin yksilökohtaista. Se, että Pano-Paten vaimolla on halut palautunut nopeasti ei tosiaankaan ole mikään yleinen totuus vaan enemmänkin harvinaista.

Pano Paten vaimon mankelipillu on aina valmiina. Pate on lämmitellyt sille kestokiiman. Sellanen kävelevä heti-valmis kiuas.
Meillä palasi seksi suhteeseen jo synnärillä. Ei tietenkään yhdyntää, mutta seksiä kuitenkin. Ja mielensä tästä pahoittaville: Kukaan ei nähnyt, eikä lapsi kärsinyt. Ihan täyspäinen aikuinen on nykyään. Ollaan edelleen yhdessä, ja syynä on parinvalinta. Tai oikeastaan tuuri. Mutta siis sen takia ollaan yhdessä edelleen. Jos olisi seksi loppunut, niin tuskin oltaisiin. Eli ainoa keino on kiinnittää huomiota parinvalintaan. Siltikään ei tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Ainakin alussa, jos ei ole paljon seksiä, niin kannattaa miettiä tuleeko vähällä toimeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä nyt oikein lähde kirjoitti:
Pakko sanoa että en olisi uskonut että lapsen tulo tappa suhteesta kaiken intohimon. Viimeinen puoli raskaudesta taisi mennä aika lailla ilman seksiä, vaimo kyllä muutaman kerran otti suihin kun halusi tehdä parhaansa minu pitämiseen tyytyväisenä, mutta muuten ei kiinnostanut.
Nyt vuosi syntymän jälkeen seksielämä on täysin olematonta, sanoisin että ollaan touhuiltu jotain noin 5 kertaa vuoden aikana. Tätäkö tämä nyt sitten on? Hoidan meillä kotitöistä vähintään puolet ja vastaan meillä ruuanlaitosta ja tienaan sen verran että meillä on hyvä elintaso.
Muuten parisuhteemme on loistava, mutta se seksi ja läheisyys puuttuu. Itselleni se on ollut aina tärkeä osa koko juttua ja pari kertaa viikossa on ollut se minimi.Tottakai synnytyksen jälkeen tulee stoppi seksiin, sehän on hormonaalista. Yleensä kun vuoden päästä imetys lopetetaan niin silloin seksihalut palaavat. Ei siis ole pysyvää se haluttomuus. Vaan normaalia naisen biologiaa.
Ei naisen halurtomuus ole normaalia imettäessä. Monet äidit imettää lasta 2,5 vuotiaiksi ja silti on seksiä heti muutama viikko synnytyksestä. Huono selitys.
On se normaalia, se on ihan hormoneista johtuvaa. Esim itselläni halu menee täysin hormonaalisen toiminnan mukaan. Se, että seksiä on synnytyksen jälkeen pian, ei tarkoita, että nainen olisi sitä halunnut. Usein voi olla, että mies on painostanut, koska ei hyväksy sitä, että nainen on biologisesti erilainen.
Sinulla menee, ei tarkoita, että muilla äideillä menee. Vaimolla esim ei mennyt, vaikka imetti kaikkia 4 lasta pitkään.
Ymmärrän kyllä, että jotkut eivät halua yhdyntää, mutten sitä, että ei hoida miehensä paineita mitenkään muutenkaan. Se on itsekkyyttä ja miehen laiminlyöntiä.Kai ymmärrät, että miksi naisella on ovulaatio ja miten hormonit vaikuttavat naisella lisääntymishaluun?
Yleensä naisilla palautuu normaali kuukausikierto aika nopeasti synnytyksen jälkeen. Siksi tarvitaan myös ehkäisyä. Eli toisin kun luulet niin imetys ei estä normaalia kuukaisikiertoa, naisen seksuhaluja ja kykyä tulla raskaaksi.
Kellä palautuu, kellä ei. Ekalta lapselta meni 1,5 vuotta, toiseltakin reilu vuosi.
Alapeikuttajalle tiedoksi, kierron palautumiseen ei voi itse vaikuttaa. Toki voi olla, että imettämisen lopettaminen nopeuttaa prosessia, mutta sen osalta lapsi on kuitenkin etusijalla.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin alussa, jos ei ole paljon seksiä, niin kannattaa miettiä tuleeko vähällä toimeen.
Tuosta lauseesta olen samaa mieltä. Jos nuorena nai kuin keski-ikäiset, niin keski-ikäisenä nai kuin vanhukset. Siis erittäin vähän tai ei ollenkaan.
Tulevan kumppanin keski-iän sekstailut pystyy ennakoimaan jo seurusteluvaiheessa, jos olisi järkeä päässä, mutta yleensä sitä on niin lemmen huumassa ettei sitä halua itselleen tunnustaa, tai sitten sitä toivoo ja uskoo että "kyllä se tästä vielä lisääntyy"... No, ei lisäänny vaan vähenee.
Aloimme seurustella tulevan rouvani kanssa minun ollessani kolmissakymmenissä, hän puolenkymmentä vuotta nuorempi. Näin jälkikäteen ajatellen, olisi luullut seksiä olleen paljon ja hyvää. Alussa saattoi olla jopa kolmekin kertaa viikossa, mutta hyvin nopeasti väheni kerran viikossa tahtiin. Minulle olisi maittanut enemmänkin, pidin tulevaa vaimoani hyvin haluttavana ja kauniina. Määrä väheni tasaisen varmasti tahtiin kerran kuukaudessa. Tällä tahdilla mentiin vuosikausia, tietysti jos suhteessa oli kinaa tai olin ostanut vääränlaista maitoa kaupasta tai ihan mitä vain joka sai hänen fiilikset menemään niin silloin ei siinä kuussa ollut - tietenkään. Eli kyllähän tuo olisi nähtävissä ollut, jos vain olisin halunnut nähdä.
Lasten syntymiset, ruuhkavuodet, ikääntyminen. Seksin väli alettiin sitten mitata vuosissa. Vaihdevuosien tullessa rouva ilmoittikin että seksi on tästä suhteesta hänen osaltaan loppu. Lopussa oli suhdekin, sitä en osaa sanoa kuinka isoa osaa vähäinen seksi hänellä tässä näytteli, omalta osaltani se oli kyllä iso eroon johtanut tekijä, joskaan ei tietysti ainoa.
Nuorille sanon, että jos arvotatte seksin korkealle elämässänne, niin huomioikaa se että paljon seksiä haluavilla on olemassa mahdollisuus että seksiä on myös keski-ikäisenä. Vähän haluavilla ei ole.
Eläminen avioliitossa ja seksinpuutteessa ei ole rapoista, jos itsellä halua seksiin olisi. Silloin käy niin kuin laulussa sanotaan: "Meille alakulo muutti asumaan, mulle huonetoveruutta tarjoaa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä nyt oikein lähde kirjoitti:
Pakko sanoa että en olisi uskonut että lapsen tulo tappa suhteesta kaiken intohimon. Viimeinen puoli raskaudesta taisi mennä aika lailla ilman seksiä, vaimo kyllä muutaman kerran otti suihin kun halusi tehdä parhaansa minu pitämiseen tyytyväisenä, mutta muuten ei kiinnostanut.
Nyt vuosi syntymän jälkeen seksielämä on täysin olematonta, sanoisin että ollaan touhuiltu jotain noin 5 kertaa vuoden aikana. Tätäkö tämä nyt sitten on? Hoidan meillä kotitöistä vähintään puolet ja vastaan meillä ruuanlaitosta ja tienaan sen verran että meillä on hyvä elintaso.
Muuten parisuhteemme on loistava, mutta se seksi ja läheisyys puuttuu. Itselleni se on ollut aina tärkeä osa koko juttua ja pari kertaa viikossa on ollut se minimi.Muutaman kerran otti suihin, ja tätä kuvaat sanoilla: halusi tehdä parhaansa minun pitämiseen tyytyväisenä. Muutama suihinotto siis oli hänen parhaansa? Voi kiesus sentään. Minkä helvatun takia te siedätte näitä kelvottomia naisia vaimoksenne?
En pysty edes kuvittelemaan tilannetta jossa minä kulli tanassa vaatisin vaimon imemistä kun hän ei itse sitä haluaisi, ai muuten tulee ero!! Ei edes riittäisi pari kertaa tuota nöyryytystä molemmille, vaan minä määrittelisin mikä on vaimoni "parhaan" tekeminen, sehän olisi sitten varmaan kaikenlaista sairasta mitä vaimo ei haluaisi, mutta pakko olisi.
Mistä helketistä te löydätte tuollaisia miehiä??? Meidän parisuhteen paras on se että kunnioitetaan toisiamme, ja halu olla yhdessä vaikka välillä ei oltaisi samalla sivulla
En minäkään olisi vaimon ja lasten äidin kanssa, jolle lapset olisi minua tärkeämmät ja joka jättäisi minut vain koiran virkaan ystäväksi. Ei me niin sovittu parisuhteeseen ryhtyessä. Jos nainen kertoisi tuon miehelleen etukäteen jäisi lapset hankkimatta. Jos ei kerro käyttää miestä vain hyväkseen ja pettää lupauksensa.
Olisipa mielenkiintoista tietää mitä kaikkea olette sopineet :D Saako esim tulla toiselle syöpää joka estää seksin? Saako neliraajahalvaantua? Vai onko se lupauksen pettämistä myös? Sekin kiinnostaisi että miksi teit lapsia vaikka et ymmärtänyt mitä se voi tarkoittaa? Google on täynnä tietoa ja kokemuksia, ja sinä et viitsinyt ottaa asioista selvää, ja sitten syyttelet muita. Semmoinen miehimys siellä.
Taitaa mennä puurot ja vellit sekaisin. Sotket eri kirjoittajat yhteen.
Silloin kun ollaan parisuhteessa pidetään toisesta huolta. Lapsen saaminen ei ole syy lopettaa parisuhde ja puolison huomioiminen. Ei ole raskauskaan vaikka toiset miehet niin luulevat.
Miksi nainen ei haluaisi hyvää seksiä ja orgasmeja synnytysten jälkeen tai miksi vaimo ei syttyisi häntä himoavasta miehestä.. Toki jos mies ei ole huolehtinut vaimonsa tyydyttämisestä ennenkään ei ole juurikaan syytä seksille.
Olen aina huolehtinut vaimoni orgasmeista kun on niitä halunnut. Hän ei ole halunnut jäädä niitä ilman synnytysten jälkeenkään, joten seksimäärät eivät muuttuneet synnytysten jälkeen. Lisääntyivät entisestään kun vaimo halusi uuden lapsen ja jatkuivat rajuina aina koko raskausajan.
Näin meillä. Vaimon halujen mukaan menty enimmäkseen,,olen ollut aina valmis tyydyttämään ja siksikin varmaan vaimo minut. Kun on tarpeeksi rakkautta ja toisen huolenpitoa on tarpeeksi seksiäkin.
Kannattaisi etupäässä keskittyä puolisoon eikä ajatella vain omaa napaa.
En sotke. Kun lainaan viestiä, niin vastaan vain ja ainoastaan siihen viestiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä nyt oikein lähde kirjoitti:
Pakko sanoa että en olisi uskonut että lapsen tulo tappa suhteesta kaiken intohimon. Viimeinen puoli raskaudesta taisi mennä aika lailla ilman seksiä, vaimo kyllä muutaman kerran otti suihin kun halusi tehdä parhaansa minu pitämiseen tyytyväisenä, mutta muuten ei kiinnostanut.
Nyt vuosi syntymän jälkeen seksielämä on täysin olematonta, sanoisin että ollaan touhuiltu jotain noin 5 kertaa vuoden aikana. Tätäkö tämä nyt sitten on? Hoidan meillä kotitöistä vähintään puolet ja vastaan meillä ruuanlaitosta ja tienaan sen verran että meillä on hyvä elintaso.
Muuten parisuhteemme on loistava, mutta se seksi ja läheisyys puuttuu. Itselleni se on ollut aina tärkeä osa koko juttua ja pari kertaa viikossa on ollut se minimi.Muutaman kerran otti suihin, ja tätä kuvaat sanoilla: halusi tehdä parhaansa minun pitämiseen tyytyväisenä. Muutama suihinotto siis oli hänen parhaansa? Voi kiesus sentään. Minkä helvatun takia te siedätte näitä kelvottomia naisia vaimoksenne?
En pysty edes kuvittelemaan tilannetta jossa minä kulli tanassa vaatisin vaimon imemistä kun hän ei itse sitä haluaisi, ai muuten tulee ero!! Ei edes riittäisi pari kertaa tuota nöyryytystä molemmille, vaan minä määrittelisin mikä on vaimoni "parhaan" tekeminen, sehän olisi sitten varmaan kaikenlaista sairasta mitä vaimo ei haluaisi, mutta pakko olisi.
Mistä helketistä te löydätte tuollaisia miehiä??? Meidän parisuhteen paras on se että kunnioitetaan toisiamme, ja halu olla yhdessä vaikka välillä ei oltaisi samalla sivulla
En pysty edes kuvittelemaan tilannetta, etten haluaisi vaikka kuukauteen antaa suuseksiä kumppanilleni, mikäli hän vaan sitä haluaa. Mistä joku löytää niin huonon aviopuolison, jolle tämmöinen laiminlyönti, välipitämättömyys, on vielä mukamas normaalia!!!
Kyllä sä varmaan keksit jonkun tavan pahoinpidellä toista jos vain oikein yrität. Vaikkapa sellainen tilanne että toiselta on leikattu suusta syöpä, ja sinä vaadit suikkareita. Ihminen joka haluaa vahingoittaa toista löytää kyllä varmasti keinot. Niin kuin hyvin tiedät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä nyt oikein lähde kirjoitti:
Pakko sanoa että en olisi uskonut että lapsen tulo tappa suhteesta kaiken intohimon. Viimeinen puoli raskaudesta taisi mennä aika lailla ilman seksiä, vaimo kyllä muutaman kerran otti suihin kun halusi tehdä parhaansa minu pitämiseen tyytyväisenä, mutta muuten ei kiinnostanut.
Nyt vuosi syntymän jälkeen seksielämä on täysin olematonta, sanoisin että ollaan touhuiltu jotain noin 5 kertaa vuoden aikana. Tätäkö tämä nyt sitten on? Hoidan meillä kotitöistä vähintään puolet ja vastaan meillä ruuanlaitosta ja tienaan sen verran että meillä on hyvä elintaso.
Muuten parisuhteemme on loistava, mutta se seksi ja läheisyys puuttuu. Itselleni se on ollut aina tärkeä osa koko juttua ja pari kertaa viikossa on ollut se minimi.Tottakai synnytyksen jälkeen tulee stoppi seksiin, sehän on hormonaalista. Yleensä kun vuoden päästä imetys lopetetaan niin silloin seksihalut palaavat. Ei siis ole pysyvää se haluttomuus. Vaan normaalia naisen biologiaa.
Ei naisen halurtomuus ole normaalia imettäessä. Monet äidit imettää lasta 2,5 vuotiaiksi ja silti on seksiä heti muutama viikko synnytyksestä. Huono selitys.
Haluttomuus on normaalia aina, ja mistä tahansa syystä. Semmoinen se ihminen on, että joskus haluaa, ja joskus taas ei.