Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tutkija: Salamaerot yleistyneet

Vierailija
24.02.2015 |

Ylen haastattelemien asiantuntijoiden mukaan nopeiden erojen määrä on kasvussa.

Ylen haastattelema psykoterapeutti Anniina Kerman kertoo, että hänen hoitamistaan erotapauksista jo 30 prosenttia on yllättäviä eroja. 

Kermanin mukaan salamaeroja tapahtuu sekä avioliitoissa, että seurustelusuhteissa. 

– Tietynlainen sitoutuminen toiseen on ihmiselle liiankin pelottavaa. Ajatellaan, että suhteen katkaisu on helpompi ratkaisu vaikka näin ei ole. Halutaan paeta ongelmia eikä käsitellä niitä, Kerman kertoo.

IS kertoi talvella päälle nelikymppisten Millan ja Jarin 25-vuotisesta liitosta, joka oli päättynyt salamaeroon. Jari oli ilmoittanut yks kaks yllättäen, että hän eroaa. Toinenkin nainen oli jo odottamassa. 

Millaa loukkasi erossa toisen naisen lisäksi se, että Jari ei ollut missään vaiheessa kertonut olevansa tyytymätön liittoonsa. 

Väestöliiton Keijo Markova rinnastaa salamaeron jopa henkiseen väkivaltaan.

– Se voi tekijästä tuntua virheeltä myöhemmin.

 

Mitäs sanotte? Mä luulen kyllä, että useimmiten ainakin toinen on yrittänyt ilmaista tyytymättömyyttä ja keskustella, mutta toinen ei ole kuulevinaan. Ainakin siltä tuntuu, että usein miehet eivät millään tajua, miten onneton nainen on. Vasta kun toinen ottaa ja lähtee, niin ollaan vaan, että oho? 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kaksi kolme