Elämäni tärkein työhaastattelu!
Nyt vinkit pinoon kuinka selvitän elämäni tärkeimmän työhaastattelun niin hyvin, että myös saan unelmaduunini!
Eli eilen sain kutsun unelmieni työpaikan haastatteluun, ja jo nyt jännittää aivan pirusti. Haastattelu on ens viikon alussa. En ole vielä koskaan halunnut mitään työpaikkaa näin paljon kuin nyt tätä! Olen viime vuosina hakenut paljon töitä ja usein pääsenkin haastatteluun asti, mutta sitten ilmeisesti jotenkin tyrin koko homman, koska minuna ei valita. Eli cv ja työhakemus ovat ilmeisesti ok, mutta haastattelussa aina jokin menee pieleen. En osaa yhtään sanoa, missä kohtaa sen haastattelun mokaan, oletan vain, että useimmiten on ollut joku parempi ja minua pätevämpi hakija, joka on sitten valittu tehtävään. Tälä hetkellä olen kyllä työelämässä, mutta aktiivisesti haen uutta työpaikkaa koko ajan.
Eli nyt ihanat kanssaihmiset, jakakaa ne "salaiset", pomminvarmat vinkkinne, joilla selvitään aina työhaastattelusta! Kuinka erottua positiivisesti ja oppia myymään itsensä työnantajalle? En haluaisi kuitenkaan vaikuttaa epätoivoiselta (vaikka epätoivoisesti haluankin just tän paikan!), vaan motivoituneelta ja kiinnostuneelta hakijalta, jolla on paljon annettavaa yritykselle, mutta miten tämä tehdään?
Kommentit (19)
Toimistotyö. Jep, tiedän, ei mitään glamouria yms yms, mutta paikka on sellasessa firmassa auki, johon olen jo kauan halunnut töihin ja työtehtävät todella kiinnostavia.
T. AP
Ulkonäkö merkitsee, joten panosta ulkoiseen olemukseen. Riippuen firmasta niin pyrit pukeutumaan samankaltaisesti mitä muutkin siellä, asialliseen paikkaan kauluspaitaa ja rennompaan neuletta ja fiksut housut. Tiiät mitä tarkoitan.
Sitten pohdit etukäteen paperille mitä aiot kertoa, kirjoita ihan ylös koska ne jää alitajuntaan muistiin ja voivat sieltä pulpahdella kesken jännittävän haastattelun.
Jos kielitaitoa vaaditaan työssä, niin voit valmistella varoiksi pienen pätkän millä demonstroida osaamistasi.
Sitten vain iloinen, rauhallinen ja selkeä moodi päälle ja tentattavaksi. Muista myös äänenkäyttö, huomioi ettet piipitä vaikka jännittää.
Mitä ihmettä pitäisi kysyä itse haastattelijoilta...en ikinä keksi mitään järkevää niihin "mitä haluat itse tietää"-uteluihin.
Kysy vaikka " mihin haluatte erityisesti minun panostavan ensimmäisinä kuukausina ja ovatko ne sellaisia tehtäviä, jotka ovat hyvin tärkeitä jatkossakin ? "
[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 12:33"]
Mitä ihmettä pitäisi kysyä itse haastattelijoilta...en ikinä keksi mitään järkevää niihin "mitä haluat itse tietää"-uteluihin.
[/quote]
Mun vakikysymyksiä tässä tilanteessa on:
Mitä odotatte minun saavuttavan ensimmäisen 3kk:n aikana?
Kuinka perehdytätte uudet työntekijät?
Tai jos näihin on jo haastattelun aikana tullut vastaus eikä muutakaan kysyttävää ole, saatan sanoa, että eipä taida olla enää kysyttävää, koska sain jo hyvin tässä keskustelun aikana vastauksia mieltäni askarruttaviin kysymyksiin.
Mieti tarkkaan millainen yritys on kyseessä, mitä he kaipaavat ja arvostavat. Jos esimerkiksi se on pienehkö firma, henkilökemiat ovat todella tärkeitä eli sinun on osoitettava olevasi kiva ja yhteistyökykyinen työkaveri. Jos firma on uudehko ja kasvava, sinun on oltava muuntautumiskykyinen, koska työtehtävät tulevat muuttumaan firman kasvaessa. Jos toimiala on jollain tapaa luova ja ehkä trendikäs, sinunkin on osoitettava omaavasi luovaa ajattelukykyä.
Tuo esiin kiinnostuksesi ja innostuksesi. Kerro esimerkiksi, mistä firman tuotteesta olet pitänyt ja miksi. Osoita keskustelussa olevasi perillä, mitä firma tekee ja millaiset arvot ovat heillä tärkeitä (esim luovuus ja innovaatiot, asiakaspalvelu, markkinajohtajuus, ympäristöasiat, mitä ne sitten ovatkaan).
Toimistotyötä ajatellen tuo esiin asiakaspalvelukokemuksesi ja ongelmanratkaisukykysi. (Jos se on totta) kerro, että sinusta on kiva kun on sopivasti kiireistä ja pystyt hyvin hallitsemaan montaa asiaa yhtä aikaa.
Onnea matkaan! :)
Haastattelijoilta voi kysyä koulutusmahdollisuuksista, miten perehdytys on järjestetty tms. neutraalia. Joskus olen itse kysynyt, minkälaisia urapolkuja yrityksessä on mutta ala hieman toinen.
Itselleni kinkkisimmät kysymykset on tyyliä omat heikkoutesi, pahin epäonnistuminen urallasi jne. Joten, mieti näihinkin vastaus. Ja jos kysytään parhaita puolia, niin konkretisoi vastauksia kertomalla esimerkkejä "olen hyvä siinä, koska olen tehnyt x ja y. Älä tyyydy luettelemaan adjektiiveja sosiaalisuudesta ja hyvästä organisointikyvystä.
Tsemppiä!
Minulle toimii tuo että kerrot unelmaduunistasi, kun se kerran on aitoa, se voi toimia. Eli jaa innostuksesi haastattelijoille mutta älä hötkyile liikaa.
Jos haastattelija pyytää kertomaan heikkouksista, yritän yleensä keskittyä niihin heikkouksiin, joita mulla mahd. on ko. tehtävää ajatellen enkä niinkään henk.koht. heikkouksiin. Eli jos työssä edellytettäisiin esim. jonkin sellaisen kielen sujuvaa hallintaa, jota osaan vain välttävästi, kertoisin tämän heikkoutena ja sitten sen, miten aion parantaa tätä heikkouttani, eli opiskella ko. kieltä enemmän. Turhan usein ihmiset ajattelevat tämän "mitä heikkouksia sinulla on" -kysymyksen viittaavaan yksinomaan henk-koht. ominaisuuksiin itsessään.
[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 12:15"]En osaa yhtään sanoa, missä kohtaa sen haastattelun mokaan, oletan vain, että useimmiten on ollut joku parempi ja minua pätevämpi hakija, joka on sitten valittu tehtävään.
[/quote]
Jätä tuo ajattelu, että olet mokannut aiemmin, jos ja kun työhön on nimenomaan valittu sinua pätevämpi. Sinä kun et voi mitään toisen ihmisen ominaisuuksille. Syy ei siis ole sinun henk.koht. mokasi.
Tsemppiä!
Motivaatio yritystä ja työtä kohtaan pitää näkyä, muttei nuoleskellen
AP tässä moi! Kiitos kaikille vinkeistä työhaastatteluun. Haastattelu meni hienosti, jäi hyvä fiilis jälkikäteen, mutta en sitten (taaskaan) saanut paikkaa. En kuitenkaan usko, että tällä kertaa mitenkään itse mokasin mahiksiani, sillä työpaikka MENI TYÖPAIKASSA TUTULLE TYYPILLE!!
Eli kyseessä oli valtionhallinnon homma, joka oli ilmeisesti jo alusta asti pedattu jollekin ko. yksikössä jo työskentelevälle henkilölle, eli kenelläkään muulla hakijalla ei ollut koskaan mitään mahiksia saada työtä, vaikka olisi päällään seissyt! Vituttaa rankasti, jo ensinnäkin siksi, että homma vaikutti unelmatyöltä ja olisin halunnut sen, mutta ehkä eniten siksi, että tuli käytettyä niin paljon aikaa ja vaivaa koko prosessiin, joka olikin sitten oikeasti vaan pelleilyä, ihmisten ajan tuhlaamista! Prkl! Mä luovutan... :((
Aalto Henkilöstöpalvelut on viime aikoina alkanut julkaista ihan hyvää materiaalia liittyen työhaastatteluun valmistautumiseen.
Tässä on heidän kolmiosainen blogisarjansa:
1. Kuinka valmistautua ennen työhaastattelua (https://www.aaltovoima.fi/tyohaastattelu-kuinka-valmistautua-ennen-tyoh…)
2. Kuinka suoriutua hyvin työhaastattelussa (https://www.aaltovoima.fi/tyohaastattelu-kuinka-suoriutua-hyvin-tyohaas…)
3. Kuinka toimia työhaastattelun jälkeen? (https://www.aaltovoima.fi/tyohaastattelu-kuinka-toimia-tyohaastattelun-…)
Vierailija kirjoitti:
AP tässä moi! Kiitos kaikille vinkeistä työhaastatteluun. Haastattelu meni hienosti, jäi hyvä fiilis jälkikäteen, mutta en sitten (taaskaan) saanut paikkaa. En kuitenkaan usko, että tällä kertaa mitenkään itse mokasin mahiksiani, sillä työpaikka MENI TYÖPAIKASSA TUTULLE TYYPILLE!!
Eli kyseessä oli valtionhallinnon homma, joka oli ilmeisesti jo alusta asti pedattu jollekin ko. yksikössä jo työskentelevälle henkilölle, eli kenelläkään muulla hakijalla ei ollut koskaan mitään mahiksia saada työtä, vaikka olisi päällään seissyt! Vituttaa rankasti, jo ensinnäkin siksi, että homma vaikutti unelmatyöltä ja olisin halunnut sen, mutta ehkä eniten siksi, että tuli käytettyä niin paljon aikaa ja vaivaa koko prosessiin, joka olikin sitten oikeasti vaan pelleilyä, ihmisten ajan tuhlaamista! Prkl! Mä luovutan... :((
On kyllä turhauttavaa tuollainen. Nokka pystyyn vaan ja etsit vielä paremman paikat. Mieti, että se oli niiden tappio kun eivät palkanneet sua.
Minä otan töihin vain isomunhaset miehet, kutsun aina työmiehen saunaan jossa näkee minkälaisen Munat miehellä on, jos mulla oli tytär haluaisin nähdä millaiset Munat miehelle on. Kylla Munat ovat tärkeitä mitä on
Oot vain oma ihana itsesi.