Teoriani uskovaisista
Olen pohtinut tätä asiaa pitkään ja tuo ketju missä viitattiin asiasta mielisairautena sai minut pohtimaan asiaa uudelleen ja myös tuomaan oman mielipiteeni esiin. Ensinnäkin uskon että kyseessä ei ole mielisairaus vain tietyntyyppinen mielenlaatu. Muutenkin oman näkemykseni mukaan kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän hulluja.
Mutta minulla on teoria(huom. pohdin asiaa sosiaalisen älykkyyden kautta koska siitä minulla on kokemusta):
Ihmisen mieli karskisti jakautuu kahteen: Tietoisuuteen ja alitajuntaan. Sosiaalinen älykkyys perustuu siihen että raja alitajunnan ja tietoisuuden välillä on ohuempi. Siihen siis perustuu se että voi kriittisesti seurata omaa käytöstä ja tunteitaan sekä yhdistellä mikä vaikuttaa mihinkin. Peruskristityn kohdalla alitajunta ei ole "luovuttanut" täyttä valtaa ihmisestä tietoiselle puolelle, koska ei usko tietoisen puolen kykenevän käsittelemään alitajunnan asioita. Huomatkaa, sosiaaliset älykkäät joutuvat usein elämään vaikeaa ja turvatonta elämää, jos eivät ole ympäristön vuoksi kyenneet saamaan hallintaa itsestään. Näin ollen alitajunta uskovaisella ohjaa ihmistä johonkin mikä pitää tämän hengissä, koska tietosuus itsessään ei ole tarpeeksi älykäs hengissä pysymiseen. Ottakaa huomioon myös tutkimukset uskovaisten älykkyydestä.
Eli kaikessa yksinkertaisuudessaan kyseessä on vain tietyntyyppinen defenssimekanismi, mitä tämän mielenlaadun omaava tarvitsee selvitäkseen. Ja toisekseen on pakko sanoa, että koska en ole tavannut "kaikkia" uskovaisia, niin en voi puhua kaikkien puolesta. Olen varma että syitä löytyy monia näin teoreettisesti katsottuna. Kuitenkin suurinpiirteittäin minusta uskovaisuus on tavallaan sitä ettei kannatella kaikkia asioita yksin vaan jokin ulkopuolinen on siellä koko ajan, jonne voi työntää ikävät asiat tai nojautua tarpeessa. Tavallinen ihminen muuten asettuu useimmiten sosiaalisesti älykkään ja fundamentalitisen mielenlaadun välimaastoon.
Ja lopuksi. Minulle on samantekevää mitä kukakin elämällään tekee. Se ei kuitenkaan estä minua pohtimasta itselleni vieraita asioita. Saa nahdä herättääkö keskustelua, koska usein hyvin perustellut aloitukseni ovat jääneet vähän hiljaisiksi ;)
Kommentit (25)
Kyky tai ominaisuus uskoa on yksi ihmisen ominaisuuksista, joka on kehittynyt ajansaatossa, jostain (teorian voi kirjoittaa joka paremmin artikuloiva) elämään vaikuttavasta syystä. Joillakin ihmisillä tämä ominaisuus on vallitseva ja joillakin ei. Itse oletan, että tämä usko-ominaisuus tulee aikanaan häipymään suurimmalta osin. Myöhemmin näitä vastaavanlaisia ominaisuuksia tulee kehittymään ihmisissä yhä uudestaan ja uudestaan, jos niillä on merkitystä elämän jatkumisessa.
[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 13:59"]
En ymmärrä miksi jollekin on ongelma, että palvelen Jumalaani hiljaisuudessa, en anna sen häiritä yhteiskuntaan osallistumistani enkä tuputa sitä kenellekään. Eikä se vaikuta käytökseeni negatiivisesti. Miksi leimaatte minut mielisairaaksi? Leimatkaa mielisairaaksi vaikka nuo fitnesshullut, jotka jatkuvasti höyryävät rahkasta ja kyykyistä ja nälvivät kaikkia, jotka eivät ole samassa "uskossa".
[/quote]
Ainakin minä sanoin että en pidä kaltaisiasi mielisairaana. Vaikka aloitus saattaa kuulostaa negatiiviselta, niin yritän edes jotenkuten rakentaa siltaa erilaisten ihmisten välille. Minä pohdin ihmisiä aivotoiminnan perusteella ja minulle tuo on mukava tapa ajatella asioita. Sinulle uskovaisuus on maailmankuva ja minulle psyykkeen tarkastelu. Ja olen samaa mieltä, hulluja on monenlaisia kuten itsekin sanoin. AP
Juu ei tämän palstan lukijoilla riitä aivokapasiteetti noin syvällisten miettimiseen. Siksi voipi olla hiljaista.
[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 14:06"]
Juu ei tämän palstan lukijoilla riitä aivokapasiteetti noin syvällisten miettimiseen. Siksi voipi olla hiljaista.
[/quote]
Taidan ottaa tämän kohteliaisuutena :) AP
[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 13:59"]
En ymmärrä miksi jollekin on ongelma, että palvelen Jumalaani hiljaisuudessa, en anna sen häiritä yhteiskuntaan osallistumistani enkä tuputa sitä kenellekään. Eikä se vaikuta käytökseeni negatiivisesti. Miksi leimaatte minut mielisairaaksi? Leimatkaa mielisairaaksi vaikka nuo fitnesshullut, jotka jatkuvasti höyryävät rahkasta ja kyykyistä ja nälvivät kaikkia, jotka eivät ole samassa "uskossa".
[/quote]
Sinä oletkin ihan ok, mutta jotkut kristillisdemokraatit on suoraan, sanonko mistä.
Mitä nyt oikein yrität ap sanoa? Ilmeisesti että sosiaalinen älykkyys olisi yhteydessä suurempaan intuitiivisuuteen ja alitajuntaan tukeutumiseen, ja että nämä ominaisuudet johtaisivat tarpeeseen käyttää (kuviteltua) yliluonnollista turvaverkkona ja ikävien asioiden likasankona?
En usko teoriaasi ollenkaan. Uskovaisissa on kyllä niin sosiaalisesti älykkäitä kuin sosiaalisesti erittäin epä-älykkäitä. Niin intuitiivisia tyyppejä kuin hyvin logiikkaan ja rationaaliseen turvautuvia. Eikä läheskään kaikki päädy uskovaisuuteen minkään turvantunteen tarpeen takia, osa kyllä varmasti.
Muuten vielä kritiikkiä kirjoituksesi, joka minusta on kaikkea muuta kuin väittämäsi hyvin perusteltu:
"Sosiaalinen älykkyys perustuu siihen että raja alitajunnan ja tietoisuuden välillä on ohuempi"
- Mikäs väite tämä nyt on, mihin perustuu? En ole ikinä nähnyt missään kirjallisuudessa esimerkiksi tällaista. Omakohtaisesta kokemuksesta en tähän myöskään usko. Esim. itse olen hyvin intuitiivinen, Myers-Briggs persoonallisuustyypiltäni INFJ, enkä ole yhtään sosiaalisesti älykäs, päinvastoin.
"Siihen siis perustuu se että voi kriittisesti seurata omaa käytöstä ja tunteitaan sekä yhdistellä mikä vaikuttaa mihinkin."
Ei siihen mitään alitajuntaa tarvita. Se on ihan tietoisen mielen kyky.
"Peruskristityn kohdalla alitajunta ei ole "luovuttanut" täyttä valtaa ihmisestä tietoiselle puolelle, koska ei usko tietoisen puolen kykenevän käsittelemään alitajunnan asioita."
Aika rohkea veto väittää että nimenomaan kristityillä olisi näin. Itse veikkaisin enemmän että se paljonko tietoinen puoli on vallassa ja paljonko muut osat ihmistä, riippuu lähinnä siitä onko ihminen intuitiivinen vai havaittuihin tosiasioihin keskittyvä henkilö, Myers-Briggs termein siis N/S jakoon. Sillä taas ei ole juuri tekemistä uskovaisuuden saati tietyn uskonnon kanssa.
" Huomatkaa, sosiaaliset älykkäät joutuvat usein elämään vaikeaa ja turvatonta elämää, jos eivät ole ympäristön vuoksi kyenneet saamaan hallintaa itsestään. "
- Käsittämätön lause, jonka merkitystä en ymmärrä ollenkaan. Mitä tarkoittaa hallinnan saaminen itsestään, ja miten ympäristö sen estää? Ja miksi juuri sosiaalisesti älykkäillä on vaikeaa, yleensä sen ominaisuuden katsotaan helpottavan ihmisen elämää.
"Kuitenkin suurinpiirteittäin minusta uskovaisuus on tavallaan sitä ettei kannatella kaikkia asioita yksin vaan jokin ulkopuolinen on siellä koko ajan, jonne voi työntää ikävät asiat tai nojautua tarpeessa. "
- Melkoiselta yksinkertaistukselta kuulostaa.
"Tavallinen ihminen muuten asettuu useimmiten sosiaalisesti älykkään ja fundamentalitisen mielenlaadun välimaastoon."
- Miten näet sosiaalisesti älykkään ja fundamentalistin jotenkin vastapäinä? Kyllä ihminen voi olla esim. sosiaalisesti älykäs fundamentalistikin. Tai sosiaalisesti älytön fundamentalisti.
[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 14:09"]
[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 14:06"]
Juu ei tämän palstan lukijoilla riitä aivokapasiteetti noin syvällisten miettimiseen. Siksi voipi olla hiljaista.
[/quote]
Taidan ottaa tämän kohteliaisuutena :) AP
[/quote]
Älä nyt vielä innostu. Teoriasi huonosti verhottu viesti on että pidät uskovaisia tyhminä ja kehtaat vielä esitellä tuhanteen kertaan esitettyä "teoriaa" omanasi rassukka
[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 14:09"]
[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 14:06"]
Juu ei tämän palstan lukijoilla riitä aivokapasiteetti noin syvällisten miettimiseen. Siksi voipi olla hiljaista.
[/quote]
Taidan ottaa tämän kohteliaisuutena :) AP
[/quote]
Olisikohan syynä kuitenkin oikeammin se, että olet esittänyt teoriasi niin epäselvästi, että on hyvin vaikea hahmottaa mitä oikeastaan edes väität. Se, miten sen itse ymmärrän, ei vaikuta ollenkaan vakuuttavalta tai vakavasti otettavalta, hyvin perustellulta teorialta. Onpahan vain yhden uskovaisuuteen melko kielteisesti suhtautuvan yritys selittää itselleen miksi jotkut muut ihmiset päätyvät niin erilaiseen maailmankuvaan kuin hän itse. Tämän selityksen hän muodostaa arvailemalla toisten psyyken rakennetta ja toimintaa sattumanvaraisesti, ja vetämällä perustelemattomia ja todistamattomia johtopäätöksiä ei-yhteismitallisten asioiden välille.
Luulen, että aivojen piuhoitus on uskovaisella erilainen. Jotkut ovat alttiimpia suurille tunteille, ja sitähän uskonnollisessa hurmoksessa riittää. Luen itsekin Rttua ja haluan uskoa, mutta en ole kyennyt kokemaan Jumalaa.
[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 13:51"]
Saa nahdä herättääkö keskustelua, koska usein hyvin perustellut aloitukseni ovat jääneet vähän hiljaisiksi ;)
[/quote]
Sun pitää nyt kyllä vähän enemmän avata noita perustelujasi. Miten sosiaalinen älykkyys perustuu siihen, että raja alitajunnan ja tietoisuuden välillä on ohuempi? Alitajunnastako tulee tunteet vai mitä tarkoitat? Myös, mitä tarkoitat sosiaalisesti älykkäillä?
Voiko alitajuntaansa käskeä tai voiko siihen vaikuttaa, ellei satu olemaan "sosiaalisesti älykäs", ts. onko ihan vain sattumaa, ketkä ovat uskovaisia ja ketkä eivät?
Miksi sosiaalisesti älykkäät joutuvat elämään vaikeaa ja turvatonta elämää? Miten uskovilla tämä usko olisi hengissä pysymisen edellytys, johtuuko se siitä, että he eivät pystyisi kontrolloimaan tunteitaan, kun yhteys alitajuntaan on heikompi vai mitä? Tarkoitatko, että jotkut meistä pysyvät hengissä tietoisesti ja jotkut alitajuntansa avulla? Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?
Juuri tällaista hurmoshenkistä, tunteita ja kokemuksia korostavaa kristillisyyttä monet uskovat pitävät harhaoppisena, ja se onkin vain murto-osa kaikesta kristillisyydestä. Raamatussa uskoa kuvataan näin: usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy" Se on arkisella tasolla elämää ja asenteita muuttava voima, ei huumaa ja hurmosta.
[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 14:38"]
Luulen, että aivojen piuhoitus on uskovaisella erilainen. Jotkut ovat alttiimpia suurille tunteille, ja sitähän uskonnollisessa hurmoksessa riittää. Luen itsekin Rttua ja haluan uskoa, mutta en ole kyennyt kokemaan Jumalaa.
[/quote]
Ei uskossa ole kyse tunteista eikä siinä välttämättä ole mitään hurmosta. Tunnen useitakin uskovaisia, jotka ovat hyvin analyyttisia ja järkiperäisiä, enkä voisi kuvitella heitä minkäänlaiseen hurmioon. Sitten on toki myös toisenlaisia, hyvinkin tunteellisia uskovaisia. Vähän niinkuin ihmiset ylipäätään, erilaisia.
[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 14:38"]
Luulen, että aivojen piuhoitus on uskovaisella erilainen. Jotkut ovat alttiimpia suurille tunteille, ja sitähän uskonnollisessa hurmoksessa riittää. Luen itsekin Rttua ja haluan uskoa, mutta en ole kyennyt kokemaan Jumalaa.
[/quote]
Eivät useimmat uskovaiset ole mitenkään kokeneet Jumalaa. Eikä kaikkien uskoon liity minkäänlaisia hurmoksellisia elementtejä. Ne liittyvät lähinnä tiettyjen vapaiden suuntien kristillisyyteen, esim. perinteisessä luterilaisuudessa ei juuri hurmostella, eikä katolilaisuudessakaan.
Itse tulin uskoon teini-iässä, eikä siihen liittynyt mitään erityisiä tunnemaailman kokemuksia, eikä uskooni olen sen jälkeenkään semmoisia koskaan liittynyt. Joskus olisin toivonut että olisi liittynyt, mutta en vaan ole sen luontoinen ihminen.
Missä AP muuten on, vai menikö hän kieriskelemään erinomaisuudessaan johonkin?
AP täällä. Minä ole yrittänyt kirjoittaa pitkää vastausta yhdelle kommentoijalle joten menee aikaa ennen kuin saan vastattua kaikkeen. Pystyn kyllä vastaamaan.
Kasvatuksellakin on asiassa paljon tekemistä. Aivopesulla saadaan melkein mitä vaan aikaiseksi.
Sosiaalinen älykkyys pitää myös erottaa älykkyydestä.
Ihminen voi olla sosiaalinen, ja älykäs muttei silti ole sosiaalisesti älykäs.
Sinänsä mielenkiintoisia hajatelmia. Vaikkei mitään rakettitiedettä, lähinnä keitiö psykologiaa.
AP:lla tuli nyt pieni burnout :D. Kiitos kuitenkin kysymyksistä, ne pistivät mieleni heti sauhuamaan. Ja minua pitkään mietitytti että uskallanko "ottaa tuota ylempää kohteliasuutena" koska suomalaiset eivät pidä itsekehusta - tunsin jo piston sydämessäni kun painoin lähetä nappia. Saatan vastata vielä jos saan esseeni valmiiksi, mutta nyt on todella "hengästynyt" olo. Kysymykset kuitenkin kertoivat minulle että ulosantini ei ole kaikille selkeää.
[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 15:18"]

Voi voi, rupesi jo nyt pää sauhuun. :)
[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 15:22"]

No jos tarkkoja ollaan niin bentsodiatsepiinit vaikuttaa vieläkin koska unilääkkeessäni on niin pitkä puoliintumisaika ;) .Mutta kuvittele mihin minä pystyn sitten kun pääni on täydessä tehossa.
En ymmärrä miksi jollekin on ongelma, että palvelen Jumalaani hiljaisuudessa, en anna sen häiritä yhteiskuntaan osallistumistani enkä tuputa sitä kenellekään.
Eikä se vaikuta käytökseeni negatiivisesti. Miksi leimaatte minut mielisairaaksi?
Leimatkaa mielisairaaksi vaikka nuo fitnesshullut, jotka jatkuvasti höyryävät rahkasta ja kyykyistä ja nälvivät kaikkia, jotka eivät ole samassa "uskossa".