Seksuaalisuus - siitä ahdistuminen ja pakkoajatukset. Oletan näkeväni maailman miesten silmin ja voin pahoin. Muita?
En tiedä tunteeko muut naiset näin mutta toivoisin, että joku ymmärtäisi ja tästä asiasta syntyisi keskustelua. Minä olen herkkä ja toisaalta myös kolhiintunut matkan varrella. Minulla oli vaikea lapsuus, siellä oli myös sellaisia asioita, jotka ovat ehkä vaikuttaneet ajatteluuni seksuaalisuudesta tänäpäivänä.
Siispä jos kerron lyhyesti taustaani ensin. Pahoittelen rehellisyyttäni ja jos on hankalaa luettavaa.
Kotona näin suurimmaksi osaksi humaltuneita ihmisiä - vanhemmat ovat alkoholisteja. Heidän käytöksensä oli myös hyvin estotonta toisinaan - joskus äitini harrasti seksiä vieressäni kun esitin nukkuvaa. Olin esimerkiksi mennyt odottamaan häntä viereeni nukkumaan, sillä toivoin, että tulee pian kuppilasta ja olin huolta täynnä, että tuleeko hän edes. Tuli, eri miesten kanssa useimpina kertoina. Näin ja kuulin liikaa.
Isäni taas on aika "renttu". Puhuu paljon naisista. Joskus halventavaan sävyyn ja hyvin seksuaalisävytteisesti tänäpäivänäkin. Oli myös aikoja kun kävi lapsena äidin luona vain makuuhuoneen puolella ja lähti sitten omaan kotiinsa.
He elivät molemmat omaa elämäänsä, nuoruuttaan sekä sinkkuelämää ja unohtivat vanhemmuuden välillä.
Myös isoisäni joskus hiplaili ollessani siellä kylässä. Muistan istuneeni hänen syliinsä saunan jälkeen ja hän alkoi koskettelemaan alapäästä. Lähdin pois hämmentyneenä ja unohdin asian pitkäksi aikaa. En muista olisiko jotain muuta tapahtunut mutta olin lapsena yliseksuaalinen itsekin. Tunsin pitkään häpeää siitä kun aloin ymmärtämään tekojani ja persoonallisuuttani.
No se tuosta lapsuudesta.
Minua on teininä usein seksuaalisesti hyväksikäytetty - olen ollut sokea ja antanut sille luvan. En ole osannut kyseenalaistaa. Nykyään en suostuisi asioihin, joihin joskus suostuin koska oli "pakko" kun miellyttämisen tarve oli suuri ja taisin olla myös huomionkipeä. En tiedä, olin aivan eksyksissä ja ihmettelen edelleen, miksi ihmeessä en ole osannut suojella itseäni. Aikuisia (myös naimisissa olevia) miehiä lääppimässä kun olin 14-vuotias ja siitä eteenpäin minua todella hyväksikäytettiin eikä kukaan aikuinen puuttunut vaikka tiesikin, että väärin toimitaan nyt. Kai se alkoholi silloinkin oli suuressa roolissa.
Edelleenkin suhteeni miehiin on vääristynyt. Olen miellyttäjä mutta rajoja on olemassa. Seurustelen itseäni vanhempien miesten kanssa, ajatusmaailmani on jokseenkin kai rikkinäinen. Tunnen syyllisyyttä ja häpeää, yritän hakea jotain mitä tarvitsen mutta mistä sitä en ainakaan saa. Itsekunnioitusta ei juuri ole.
Miehiin en luota, en keneenkään. Näen heidät vain likaisina, pervoina. Naiset ovat lähestulkoon vain seksinukkeja ja näen kaiken itsekin jo seksuaalisen ajatusmaailman kautta ja minua kuvottaa.
Maailmani on rikkinäinen ja sairaita ajatuksia täynnä kai vaikka yritän taistella näiden kanssa, itseäni etoo usein.
Minä kuitenkin oletan näkeväni tämän miesten silmin kautta mutta kun katson oman persoonani pohjalta niin ajattelen aivan normaalisti ihmisistä, en liitä siihen seksuaalisia ajatuksia.
Kai tämä kaikki somemaailma ja muukin ovat vaikuttaneet.
Usein tuntuu, että haluan täältä vain pois, tuntuu niin vastenmieliseltä ja sitten yritän vain keskittyä oikeisiin asioihin ja jättää traumamaailman ajatuksistani - tämä on kuitenkin kiertävä kehä.
Herättikö mitään ajatuksia, pystyykö joku samaistumaan?
Kommentit (44)
Totean vain, että kyllä naisetkin voivat nähdä maailman tuolla tavoin, ei se ole pelkästään miesten juttu.
Jos joskus haluat elää ehjempää ja parempaa elämää niin suosittelen lämpimästi että haet apua.
Hyvä, että tiedostat tolla tasolla, mutta on niitä muitakin "tasoja".
Oletko AP koskaan käsitellyt näitä asioita luotettavan terapeutin kanssa? Olet kokenut asioita, joita yhdenkään lapsen ei pitäisi koskaan kokea.
Ja vauvapalstalla kun ollaan, saat varmasti törkyä niskaasi epäempaattisilta ihmisiltä :(
Vierailija kirjoitti:
Totean vain, että kyllä naisetkin voivat nähdä maailman tuolla tavoin, ei se ole pelkästään miesten juttu.
Niin, puhut aivan totta. Kyllähän itsekin tavallaan "näen" tämän kuten olen kuvaillut.
Silti vuodet ovat tuoneet varmistusta esim. pornon, miesten pettämisten yms kautta, että näin tämä maailma toimii. Myös juttujen kautta, jotka yleensä ovat hyvin seksuaalisia ja lisäksi se "katse" kun miehiä näen ovat olleet usein juuri hyvin lokeroituneita. Moni asia pyörii seksin ympärillä ja itseäni vain kuvottaa.
Aina miesten kanssa ollessani ja kuunnellessani, ne jutut liittyvät joko "pornoon, hyvännäköisiin naisiin, p*lluun.." lista jatkuu. Ei tällaisia keskusteluja naisten kanssa ole, onneksi.
Itseäni vain ahdistaa nämä ajatukset mutta yritän vain unohtaa.
En ole koskaan tästä kirjoittanut näin vaikka mielessä usein kehää pyörii ja yritän vain pudistella päätä ja ajatella kuten itse ajattelen.
AP

Minkälaisten ja minkäikäisten miesten kanssa oikein pyörit? En muista eläessäni kohdanneeni tuollaista. Omassa +30v akateemisessa tuttavapiirissä todella kaukainen todellisuus tuollainen. Oma puolisokin on suorastaan rasittavan siveellinen ja epäseksuaalinen romantikkomies...
Vierailija kirjoitti:
Pahoittelut pitkästä aloituksesta.
AP
Ikävä kuulla ja pystyn samaistumaan. Meilläkään ei ollut omaa huonetta lapsille. Se oli hirveää herätä aamulla väsyneenä kun yön oli kuunnellut seksielämää. Edelleen rikki ja vaikea luottaa ihmisiin. Läheisyyttä ei pysty osoittamaan. Toivon että annat itsellesi rauhan ja annat likaisen maailman pyöriä omassa liassaan, kasvata oma sisäinen pyhä tila. Ulkoilu metsässä parantaa. Älä enää miellytä. Itse edelleen pystyttelen rajoja kaiken laatuiselle hyväksikäytölle niin verbaalissa, henkisessä kuin taloudellisessa ja fyysisessä mielessä.
Vierailija kirjoitti:
hyvä, ettet luota miehiin. olet pilalla ja on hienoa, ettet pilaa kenenkään miehen elämää huonolla seurallasi
Tässä keskustelussa ja AP:n avautumisessa ei ole kyse miehistä ja heidän pahoittuneista mielistään.
Vierailija kirjoitti:
hyvä, ettet luota miehiin. olet pilalla ja on hienoa, ettet pilaa kenenkään miehen elämää huonolla seurallasi
tarkoitan siis, että olen pahoillani, että sinut on pilattu lapsena. joka tapauksessa olet nyt pilalla ja olisi toivottavaa, ettet pilaisi enää kenenkään muun elämää
En tiedä mistä hakisin apua ja miten? Aika arka aihe ja häpeällinenkin.
No mutta minkälaisten miesten kanssa siis pyörin? No kuten mainitsin, haen yleensä jotain turvaa(?) vai mitälie sieltä mistä sitä en tule saamaan. Nämä ovat minulle aivan todellisuutta ja peruskauraa. Kadehdin heidän ihmisten elämää, jotka näkevät nämä asiat normaalissa valossa.
Olen myös liikkunut akateemisten miesten kanssa, renttujen, eronneiden miesten, kaikenlaisten miesten kanssa mutta kyllä suurinosa ovat kuitenkin seksistisiin ajatuksiin uppoutuneita. On toki arvostavia miehiä ja vähemmän arvostavampia, tunneälykkäämpiä ja aivan kahjoja ollut mutta no, kallistun kuitenkin enemmän nähneeni tuota elämän nurjapuolta kun sitä ryhmää, jossa nämä keskustelut olisivat vähemmän pinnalla tai mielessä. Yksinkertaisesti maailmani on vääristynyt ja tässähän se ongelma onkin.
Voi olla, ettei tämä ole edes sitä varsinaista todellisuutta mutta itse miellän nämä kokemuspohjani kautta näin, valitettavasti.
Kiitos vastauksista, yritän jäsennellä ajatuksiani tässä kommenttien mukaan.
AP
Itse sain aika rankan herätyksen asiasta. Ennen olin kai jossain ruususen unessa.
Vierailija kirjoitti:
Oletko AP koskaan käsitellyt näitä asioita luotettavan terapeutin kanssa? Olet kokenut asioita, joita yhdenkään lapsen ei pitäisi koskaan kokea.
Ja vauvapalstalla kun ollaan, saat varmasti törkyä niskaasi epäempaattisilta ihmisiltä :(
Olen käynyt keskustelemassa aina välillä psykologin kanssa. Kelan tukemaan terapiaankin pääsisin mutta taloudellinen tilanne ei sitä ainakaan vielä salli. Korona hieman sekoitti pakkaa, joten tässä selviydyn itsekseni. Eli terapista kyllä varmaan saisin apua mutta kynnys juuri tästä asiasta keskusteleminen varmaan voi olla vaikeaa. En tiedä, ehkä juuri siksi, että olen "pilalla" kuten joku jo sanoikin ja tiedän sen itsekin. Tunnen olevani likainen vaikka toisaalta tiedän, että toisenlainen elämä ja lähtökohdat olisivat tehneet minusta hyvin erilaisen ja polkuni olisi ehkä ollut terveempi. No mutta.. en kuitenkaan heitä hanskoja tiskiin kohdallani vielä vaikka nuo synkät ajatukset perässä kulkevatkin. On päiviä kun olen epätoivoinen itseni suhteen ja päivä kun tiedostan, että voisin saada paremman elämän jos kohtaan nämä ongelmani ja todella päätän näistä asioista nousta. Voimavarat kuitenkin vaihtelevat.
AP
Tässä pari linkkiä sinulle AP:
https://suomendelfins.fi/oletko-kokenut-seksuaalista-hyvaksikayttoa/
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/hae_neuvoja_ja_apua/Pages/def…
Kokemuksesi eivät kuulosta yhtään oudoilta. Väistämättäkin kohtaamillasi asioilla on tuollaisia seurauksia kuin sinulle on ollut. Moni nainen voi enemmän tai vähemmän samaistua, koska kuvaamasi käytös on miehissä todella yleistä. En kuitenkaan oikein osaa auttaa muuten, kuin että suosittelen lämpimästi hyvän terapeutin hakemista. Olet joutunut kohtaamaan asioita, joita lasten ja nuorten ei olisi pitänyt joutua kohtaamaan.
Et ole pilalla. Älä kuuntele katkeroiden mölinää, he vain haluavat lyödä lyötyä.
Mikä se ihan varsinainen ongelma tässä kaikessa on? Siis jos pidetään tosiasiana tai ominaisuutena sitä, että sinun todellisuuskokemuksesi on nyt vain tuollainen, niin miksi se on sinulle ongelma? Miksi haluaisit asian korjaantuvan? (En siis sano että noin pitäisi olla, vaan mikä se motivaatio olisi pystyä ajattelemaan normaalimmin.)
Haluaisitko terveen ja tasa-arvoisen parisuhteen? Perheen?
Liikkua normaalisti ilman ahdistusta?
Suhtautua miehiin neutraalisti?
Suhtautua itseesi neutraalisti?
Nauttia seksuaalisuudestasi?
Unohtaa seksuaalisuutesi?
...?
Sinä olet moneen kertaan hyväksikäytetty ja seksuaalisesti pahonpidelty. Sinä olet uhri ja käytökesi on uhrin käytöstä. Sinusta on rikottu paljon, Ja on kauhea ajatella että näitä smanlaisia ihmisiä on maailmassa paljon jotka tätä käytöstä harjoittavat ja jatkavat.Terveitähän he eivät ole, mutta sinä et ole syypää siihen mitä joku aikuinen sinulle on lapsuudessa aiheuttanut ja mikä heijastuu vääjäämättä myös aikuiselämään.
Totta kai luottamus menee kun silloin kun kaikkein eniten turvaa ja suojaa olisi tarvittu se on rikottu mitä törkeimmällä tavalla.
Tässä pari paikkaa joista voit hakea apua ja tukea sekä neuvoja. Suosittelen myös hakeutumaan keskusteluapuun.
Tälle palstalle ja vastaaville ei kannata kirjoittaa. Täältä ei fikuja tervepäisiä vastauksia ja kommentteja saa, valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Jos joskus haluat elää ehjempää ja parempaa elämää niin suosittelen lämpimästi että haet apua.
Ap on sen verran pahasti rikottu, että kannattaisi pikimmiten hakeutua hoitoon. Tuo aloitus on kaukana ns. normaalista tilanteesta. Toki nykymaailman meno on osittain melko seksuaalista, mutta samaan aikaan tutkimuksissa käy ilmi, että seksin määrä on vähentynyt jatkuvasti.
Nykyään tuollaisesta ap:n kokemasta tilanteessa tulee helposti lasu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totean vain, että kyllä naisetkin voivat nähdä maailman tuolla tavoin, ei se ole pelkästään miesten juttu.
Niin, puhut aivan totta. Kyllähän itsekin tavallaan "näen" tämän kuten olen kuvaillut.
Silti vuodet ovat tuoneet varmistusta esim. pornon, miesten pettämisten yms kautta, että näin tämä maailma toimii. Myös juttujen kautta, jotka yleensä ovat hyvin seksuaalisia ja lisäksi se "katse" kun miehiä näen ovat olleet usein juuri hyvin lokeroituneita. Moni asia pyörii seksin ympärillä ja itseäni vain kuvottaa.
Aina miesten kanssa ollessani ja kuunnellessani, ne jutut liittyvät joko "pornoon, hyvännäköisiin naisiin, p*lluun.." lista jatkuu. Ei tällaisia keskusteluja naisten kanssa ole, onneksi.
Itseäni vain ahdistaa nämä ajatukset mutta yritän vain unohtaa.
En ole koskaan tästä kirjoittanut näin vaikka mielessä usein kehää pyörii ja yritän vain pudistella päätä ja ajatella kuten itse ajattelen.
AP
Minunkin täytyy sanoa toisen kommentoijan tapaan, että omassa tuttavapiirissäni en ole törmännyt noin karkeaan käytökseen kuin hyvin harvoin. Olen pyörinyt sekä akateemisissa humanistipiireissä, että vähän epämääräisissä hippiporukoissa, eikä kummassakaan miehet käyttäydy noin, ainakaan siis avoimesti naisten seurassa ollessaan. On siis olemassa muunkinlaisia miehiä. Ymmärrän, että sinua ahdistaa jos tuttavapiirisi on tuollainen, mutta ehkä kannattaa koettaa löytää muita tuttavia. Ei tuollainen ole normaalia sivistynyttä käytöstä mitä itse ainakin odotan niiltä, joiden kanssa vietän aikaa.
Pahoittelut pitkästä aloituksesta.
AP