Te, joilla on pieni vauva
Harmittaako teitä, jos joku kaverinne tai tuttavanne haluaa pitää lastanne sylissä? Mietin, että vaikka minusta on kuinka mukavaa pitää toisten lapsia sylissä, mietin, että herättääkö se tuoreessa äidissä jotain omistuksenhalua siihen vauvaan? Ettei oikeasti haluaisi kenenkään muun pitävän sitä, korkeintaan puolison? Luulisin, ettei ongelma ole niin iso sitten, kun lapsi on jo isompi (sikä li jos asia on ongelma oikeasti kellekään).
Kommentit (12)
Joo siis aivan ekat viikot ehkä 2-3 ekaa viikkoa harmitti, mutta kai lähinnä pelkäsin etteivät osaa pitää oikein kun toinen oli niin hauras. Nyt 6 viikkoa ja 5 kiloa niin ei enää harmita, mutta vauva osaa jo hakea minua katsellaan ja itkee helposti muiden sylissä. Mun sylissä tai mun kanssa kotona ollessa ei itke yhtään ja sen takia onkin outoa miksi itkee muiden sylissä kun ei ole itkevää sorttia tuo vauva. Yleensä vierastaminen alkaa kai noin 6 kk, mutta joillain näköjään jo tosi aikaisin.
Onko tämä taas se pakkomielteinen"minä haluan pitää vauvaa" -tyyppi?
No mulla oli tuota ongelmaa etten halunnu muitten pitävän mun lasta mut myöhemmin oon tajunnut et liittyi masennukseen. Musta tuntu et muut ajattelee et oon huono äiti ku joku muu piti mun lasta. Lisäks tarkkailin paniikissa sylissäpitäjän ilmeitä et näyttääkö siltä et ei halua pitää lastani sylissään. Olin tosi väsy ja oisin tarvinnu sen hetken ku joku hetken pitää lasta mut koin sen ihan hirveäksi taakaksi ja se tietysti lisäs vaan pahaa oloa.
Mielellään annan jos ei ole joku Henna kyseessä...
Vauvamme ei ole vielä edes syntynyt, mutta olettaisin etten mustasukkaistuisi jos kaveri haluaisi vauvaa sylissään pitää. Vieraan (ns tuntemattoman) syliin en antaisi, kenenkään syliin en tuputtaisi enkä kyllä arvostaisi jos kukaan kysymättä kaappaisi pikkuisemme syliinsä. Ehkä sitä esikoisen kanssa on vähän tarkempi ja varovaisempi kaiken suhteen kun itsekin pelkää koko ajan vauvan rikkovansa.
Toisinaan, riippuu vähän tilanteesta ja ihmisestä.
Tosin kyse ei missään nimessä ole omistushalusta, vaan siitä että jos vauva ei ole tyytyväinen ja itkee vieraan sylissä, on minusta suorastaan vastenmielistä ihmiset jotka silti hyssyttelee vauvaa, yrittää mennä toiseen huoneeseen rauhoittamaan vauvaa ikäänkuin minä tarvisin rauhaa vauvasta!?? - Tätä en ole koskaan ymmärtänyt ja minulla tosiaan jo 4 vauvaa. Sitten jos menen ottamaan itkevän vauvan vieraalta, tämä saattaa loukkaantua, aivan kuin epäilisin hänen vauvanhoito taitoja.
En tiedä onko tällaisia ihmisiä vain minun tuttavapiirissä?
Mutta niin kauan asia on mukava kun vauva on tyytyväinen eikä yritetä hiipiä vauvan kanssa pois minun läheltäni. Eriasia jos pyydän tai asia on sovittu, mutta minua kieltämättä ärsyttää se oletus että vauva olisi rasite minulle ja tarvisin hetken omaa aikaa kun minä tosiaan olen niitä ihmisiä jotka nauttii siitä vauva-ajasta.
Riippuu kyllä täysin sylissäpitäjästä ja hänen käytöksestään. Eräs tuttumme (nainen) aina kyläillessään huomioi enemmän kissaamme kuin meitä isäntäväkeä. Kysyi kuulumisia mutta ei kuunnellut vastausta kun keskittyi kissaan. Eikä siinä, kiva kun kissaakin huomioidaan mutta ne hänen puheensa siitä jotenkin häiritsevää teki! "Mitäs MUN kultani? Oot MULLE tosi rakas. Oivoi pikkumussukkaa, annas kun 'Pirkko' antaa sulle namipalan!" Häiritsevää ajatella että ko henkilö joskus vielä näkisi lapsemme. Raskaana ollessani kyseli onko kummit päätetty ja selitteli miten hän mielellään tulisi kummiksi ja kuinka pahalta tuntuisi jos ei kummiksi pääsisikään... En lähettänyt kutsua edes ristiäisiin, kuulemma äitinsäkin jakaa kasvatusohjeita pyytämättä muille, sillä onhan hän kolme lasta itse kasvattanut ja sikäli tietää ainoat oikeat metodit.
Siis palatakseni aiheeseen, riippuu täysin henkilöstä itsestään haluaisinko hänen olevan lastemme lähipiirissä saati sylittelijänä. Lapset ovat kuitenkin ihan meille tehtyjä eikä lapsettomalle tutulle joksikin korvikkeeksi.
En tykkää, lähisukulaisten annan joskus pitää, kun sitä niin kovasti haluavat. Mies toki saa pitää yhtä paljon kuin minäkin. Mutta kavereiden ja tuttavien pyynnöt lähinnä ahdistaa, kun on niin vaikeaa kieltäytyä ilman, että toinen pahoittaa mielensä.
En siis tykkää, enkä oikeastaan ymmärrä edes mikä hinku joillakin on pidellä jonkun puolitutun lasta sylissä. Mun mielestä olis hyvä, jos jokainen odottaisi kysyykö vanhempi halukkuuta lapsen sylissä pitämiseen. Etenkin jankkaajat on kiusallisia, uskokaa kerralla!
Mä en anna vauvaa muiden syliin jos ei pyydetä. Eli en tyrkytä tai kysy et haluatko pitää, koska haluan itse pitää lastani enkä väkisin tunkea häntä jonkun muun syliin. Jos joku haluaa niin reippaasti vaan kysymään, tuntemattomille en tietenkään anna mutta tutuille kyllä.
Anoppi kun tuli ensimmäisen kerran katsomaan vauvaa, hän vain katseli ja silitteli vauvan jalkoja viltin läpi, olisi varmaan halunnut että kysyn haluaako hän pitää mutta mielestäni aikuinen ihminen voi avata itse suunsa jos jotain tahtoo.
Myönnän että olin vauvasta mustasukkainen, ainakin vähän. Anoppi ihmetytti, kun selitti kovaan ääneen miten "vauvasta on kuitenkin pakko päästää joskus irti", ja tunki vauvan naamaa väkisin omiin tisseihinsä.
Ei minua haittaa, tosiaankaan :) Kivaha se että vauvastani pidetään.
Minä ainakin annan mielelläni kaverini pitää lasta välillä. Itse sitä joudun öisinkin kantelemaan kun vatsaa kouristaa niin pahasti. En tunne syyllisyyttä vaan iloa että joku edes hetken auttaa. Kaverin vauvaja myös heijaan mielelläni etä äiti saa hetken edes huilata,tosin kovin pientä en ota syliin ja kysyn luvan ensin. Kaikki ei tykkää että hänen vauvaa mennään lääppimään