Tutkimustulos yllättää: Kissa on huono rotanpyydystäjä
Kun rotat valtaavat varaston tai laitoksen, monet kutsuvat kissaa apuun. Yleisen käsityksen mukaan kissa on hyvä rotanpyytäjä ja että kissat voivat hoitaa rottaongelman nopeasti pois. Tuore tutkimus kuitenkin osoittaa täysin päinvastaista.
https://seura.fi/ilmiot/tiede-ja-luonto/tutkimustulos-yllattaa-kissa-on…
Kommentit (80)
Leikkaamaton narttukissa ei pelkää rottia.
Vierailija kirjoitti:
Mutta hiiriä ja pikkulintuja kissat pyydystävät sitäkin tehokkaammin. Päästäiset kissat sen sijaan jättävät jostain syystä rauhaan eikä kukaanhan oikeastaan ole tutkinut että miksi.
Tämä ei pidä paikkaansa. Kyllä minun kissani tekee päästäisistä selvää, mutta ei syö niitä. Päästäinen päästää nimensä mukaisesti pahanmakuista eritettä stressaantuneena, minkä vuoksi saalistaja ei aina syö sitä. Rotat voivat kasvaa niin isoiksi, että ovat kissalle vaikea saalis. Minulla oli aiemmin abessinialaiskissa ja somalikissa, jotka olivat aika pienikokoisia, mutta kun eräänä iltana tulimme kotiin (vanhaan maalaistaloon), lattialla lojui kuollut rotta. Kissat olivat ilmeisesti yhteistyössä saaneet sen pois päiviltä.
Paikalle wörkkirusseli ja kyllä lähtee. Meinaan rottaongelma.
Lempäälässä oli yksi lato jossa valtaa piti 700 rotan yhdyskunta. Neljä russelia vietiin kuutena viikonloppuna huvittelemaan ja seurauksena kottikärryittäin rotanraatoja, kun wörkit laittoivat menoksi. Sitten ne rotat loppuivat kesken ja koirulien huvipuisto suljettiin.
Kääpiöpinseri on myös hyvä pyydystämään rottia.
Vierailija kirjoitti:
Meidän kissat tappaa kaiken kissaa pienemmän mikä eteen tulee, hiiret, rotat, myyrät, päästäiset. Valitettavasti eteen tulee välillä myös kiellettyä riistaa.
Meidän kissa toimi ihan samoin ja söikin vielä nuo kaikki. Jopa ne päästäiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta hiiriä ja pikkulintuja kissat pyydystävät sitäkin tehokkaammin. Päästäiset kissat sen sijaan jättävät jostain syystä rauhaan eikä kukaanhan oikeastaan ole tutkinut että miksi.
Päästä isillä on joku rauhanen joka erittää jotain pahalta haisevaa ja maistuvaa. Kissat ei syö päästäisiä.
Tappavat kyllä.
Ulkona pienpedot ja petolinnut tappaa jyrsijöitä syödäkseen. Varastossa ja liiterissä on hiiren- ja rotanloukut. Kissan ei pitäisi antaa syödä jyrsijöitä, sillä niistä saa sisäloisia. Kissojen ei pitäisi saada olla vapaana ilman valvontaa jos mieli lakia ja tervettä järkeä noudattaa. Kissa on luonnossa ei-toivottu pienpeto joka tappaa myös huvikseen mm. lintuja, jäniksen poikasia, sammakoita, sisiliskoja oravia ja myös rauhoitettuja jyrsijöitä.
No pistäkää ne räksyttävät pikkukoiranne hommiin. Voisi päivisin taloyhtiössä olla hiljaisempaa, kun energia olisi kulutettu rottien pyydystämiseen.
Kyllähän tämä on tiedetty jo muutama tuhat vuotta. Kissat sopivat parhaiten hiirenpyyntiin, rotta on vähän liian iso ja vahva. Pienet terrierirodut kehitettiin aikoinaan juuri rotanpyydystäjiksi. Ne ovat vähän kissaa isompia ja vahvempia, joten ne saavat rotan helpommin hengiltä.
Mummolassa oli 2 kissaa jotka haki sorsat järvestä, telkät pöntöstä, tappoi kanalintui ja jänislapsii, sekä naapurin muksun kanin. Ukin mielest se on luonnon laki, mutta mummia harmitti. Toinen kissa kuoli kyyn puremaan ja toine jäi maantiel auton alle. Mummi ei antanu enää uutta kissaa ottaa ja hyvä niin. Maaseudun irtokissat tekee pahaa jälkee luonnossa. Rottii ei maalla onneksi ole kuin harvoin.
Rottaongelmaa ei olisi jos biojäte olisi kunnollisissa säiliöissä eikä tavallisissa roskiksissa.
Rotta koirat on miljoona x parempia, ne ei leiki.
Kyllä metsästyksen taitava kissa rotan tappaa. Mutta rotta on tietysti vaikeampi monella tapaa kuin hiiri, joten vaihtoehtojen vallitessa rotta saa jäädä rauhaan. Hiiristä pitää siis päästä ensin eroon ennen kuin voi alkaa rottaa hävittämään.
Tuossa tutkimuksessa ja paikassa kissoille oli myös hiiriä tarjolla, joita kissat pyydystivät.
"Rottien sijasta kissat herkuttelivat keskuksessa eläneillä hiirillä."
"Tutkijat kuitenkin korostavat, että kissat voivat olla tehokkaita rottaongelman ratkaisijoita, jos tietyt reunaehdot täyttyvät. Kissojen on oltava nälkäisiä eikä niillä saa olla vaihtoehtoisia ravinnonlähteitä. Lisäksi auttaa, jos kissat pääsevät yllättämään rotat."
"Rottien seuranta nimittäin osoitti, että kun kissat tulivat keskukseen, rotat muuttuivat paljon varovaisemmiksi ja niistä tehtiin vähemmän näköhavaintoja."
Rotat on fiksuja, mutta sinänsä mielestäni myös pieni parannus, jos eivät vilistä niin paljoa sitten sisätioissa.
Miun äidille tuli rotta päälle ulkovarastossa. Mamma pakeni paikalta, rotan taival päättyi loukkuun.
Meidän kissoista yksikään ei ole ulkoillut kuin valjaissa ja isossa ulkotarhassa, mutta silti meillä ei ole jyrsijäongelmaa. Eläinten rehut on tiiviissä varastossa, biojätteen hoitaa yleensä linnut ja ketut ellei ole niille kiellettyä apetta. Polttopuuvarastossa kyllä metsämyyriä joskus vilahtelee, mutta ihmekös kun asumme luonnon keskellä. Antaa vilahdella. Ruokimme myös ulkomailla olintuja, mutta potentiaaliset pikku jyrsijät päätyvät haukkojen, pöllöjen, ketun ja ilveksen suuhun.
ulkomailla olintuja 😂 Mistä tuo tuli? Ihan täällä kotimaassa ulkolintuja ruokitaan 😄
Meidän kissa pyydystää oravia ja kerää niitä häntiä.
No onhan se selvää, että jos hiiriä on tarjolla, niin kissat saavat ravintonsa niistä, eikä sillä jää tarvetta metsästää rottia.
Eivät kissat ole sellaisia koneita, jotka hoitavat homman käskystä. Vaan kissat pitävät pysyvästi elinympäristönsä jyrsijäkannan kurissa. Kissan kanssa toimii pitkäjänteisyys paremmin kuin tuollainen tutkimuksellinen täsmäisku.
Meidän mummolassa on kissa joka pyydystää kyitä pellolla. Tämä on todella kuvottavaa.