Huono omatunto siitä että erosin, miehen alamäki alkoi siitä.
Erottiin mieheni ja lasteni isän kanssa vajaa viisi vuotta sitten. Eron syynä oli lähinnä se että minulla oli haluttomuutta ja vaikeutta olla toisen lähellä. En avaa sen kummemmin mitä tuossa oli takana mutta niihin syihin vaikuttaminen oli vaikeaa.
Näistä syistä koin vahvasti että mieheni kärsi avioliitosta kanssani. Hän ei kuitenkaan halunnut erota vaikka myönsikin että liitossamma oli vaikeuksia. Minä kuitenkin näin että en voi tehdä häntä onnelliseksi ja hänen olisi parempi olla jonkun muun kanssa. Tuntui pahalta että pilaan jonkun toisen elämän.
No sitten erottiin ja mieheni otti sen raskaasti. Odotin että aika kyllä parantaa ja hän löytää kohta jonkun muun jonka kanssa hän on onnellisempi. Kuitenkin nyt näyttää että asiat ovat menneet vain huonompaan suuntaan. Hän on eristäytynyt aika lailla kaikista muista. Alkoholikin maistuu entistä enemmän joka ei ollut liittomme aikana tyypillistä. Varsinkin lapset (nyt jo teinejä) ovat hänestä huolissaan ja ovat alkaneet ainakin rivien välissä syyttää tilanteesta minua ja eroamme.
Nyt pelkään että tein pahan virheen mutta en tiedä voinko enää vaikuttaa asiaan mitenkään.
Kommentit (30)
Minä en ymmärrä miksi on erottu. Ap ei voinut huonosti. Mies ei halunnut erota. Miksi siis erottiin?
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä miksi on erottu. Ap ei voinut huonosti. Mies ei halunnut erota. Miksi siis erottiin?
Ap sanoitti ne miehen tunteet ja sanoittaa edelleen. Jaloa vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä miksi on erottu. Ap ei voinut huonosti. Mies ei halunnut erota. Miksi siis erottiin?
Tässä muutamia syitä
Aloittajan korostunut huomion kohdistaminen muihin
elämän merkityksen etsiminen itsensä ulkopuolelta
heikko itseluottamus
hauras itsetunto
Suhteessa oli kaksi ihmistä, joiden säröt osuvat kipeästi yhteen ja toinen päätti leikkiä jumalaa.
Ryhdistäydy. Kukaan ei ole vastuussa aikuisen ihmisen alamäkeen ymm. Jokainen aikuinen vastaa itsestään kuin omista teoistaan ja valinoistaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä miksi on erottu. Ap ei voinut huonosti. Mies ei halunnut erota. Miksi siis erottiin?
Ap:llä on marttyyrisyndrooma. Hän haluaa olla uhri, ja se hyvä ihminen, joka itse kärsii ja uhrautuu toisten puolesta.
Kyllä minäkin alkaisin ryypätä, jos mies ottaisi minusta eron, vaikka on liitossamme onnellinen.
Tuollainen olisi niin käsittämätöntä, että sitä olisi vaikea käsitellä.
Feminismi paistaa vastauksista tässäkin ketjussa.
Vierailija kirjoitti:
Feminismi paistaa vastauksista tässäkin ketjussa.
Esim?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Feminismi paistaa vastauksista tässäkin ketjussa.
Esim?
En minäkään ymmärtänyt.
Onko tämä juttu otettu suoraan jostain läheisriippa jutusta?🤣
Läheisen esim päihteidenkäyttö on sekin jollain selittämättömällä tavalla läheisriippuvaisen syy ja ongelman on yksinkertaisesti täytynyt alkaa hetkenä, jolloin oma huomio oli sekunniksi herpaantunut.