Mitkä on nykyään perusteet jättää lapsi luokalleen, 4lk? Kuinka huono esim matikassa pitää olla?
Kommentit (3)
Puhun nyt vain sen kaupungin puolesta jossa olen itse töissä.
Luokalle voi jättää jos sen kertausvuoden aikana on realistisesti mahdollista oppia ne sen luokan sisällöt. Käytännössä tällaisen taustalla on usein esimerkiksi pitkä sairaalajakso tai jokin muu tosi pitkä poissaolo.
Muussa tapauksessa ensin tehostetaan, sitten opetus painopisteittäin ja sen jälkeen erityisen tuen päätös ja sen jälkeen sisältöjä voi yksilöllistää. Minkä jälkeen lapsella on valtava urakka ns. saada muut kiinni jos tämä olisi toiveena.
Eiköhän olennaista olisi hankkia tukiopetusta pikaisesti, että asia saataisiin korjattua? Kun nyt ollaan vasta lukukauden puolessa välissä?
Jos pääsee rimaa hipoen luokalta, niin sitten on varmasti taas seuraavana vuonna pulassa. Alakoulun matematiikka on kuitenkin tosi yksinkertaisia peruslaskutoimituksia, jotka jokaisen pitäisi oppia laskemaan että pärjää elämässään.
Nykyään ei pysty jäämään luokalleen. Vaikka ei osaisi lukea (15% peruskoulun päättävistä ei osaa lukea nykyään niin, että sillä pärjäisi jatko-opinnoissa) ja laskeakin vain alle 10 suuruisilla luvuilla, pääsee aina luokalta..