Lue keskustelun säännöt.
Älkää erotko pikkulapsivaiheessa!!
16.02.2015 |
Olen ollut mieheni kanssa nyt 12 vuotta yhdessä. Meillä on "aina" ollut lapsia, koska minulla oli jo edellisestä suhteesta tytär, kun nykyisen kanssa aloitimme seurustelun. Parin vuoden seurustelun jälkeen saimme ekan yhteisen lapsen, sitten toisen.
Monta vuotta parisuhde tuntui olevan pahoina päivinä suorastaan *askaa, itseäni ärsytti, turhautti ja itketti ihan hirvittävästi se, että koin lastenhoidon ja kotitöiden jakautuvan epäreilusti. Mieheni ei mikään superkodinkone tietysti ollutkaan (harva mies taitaa olla...) ja vauva-aikana ei juurikaan osallistunut lastenhoitoon, ei heräillyt yöllä tms. Itse olin todella väsynyt, eikä mies tätä tainnut kunnolla koskaan ymmärtääkään. Monta kertaa harkitsin eroa, enkä jossain välissä enää edes nähnyt mitään muuta mahdollisuutta. En oikein kyennyt edes näkemään miehessäni mitään hyviä puolia sen kaiken väsymyksen ja pikkulapsiajan sitovuuden ja rankkuuden vuoksi. Kuitenkin ajattelin, että venytän eroa siihen asti, että lapset ovat isompia.
ONNEKSI tein niin.
Nyt pienin lapsistamme on 7-vuotias, ja olen tässä viimeisen puolen vuoden- vuoden aikana oikein hämmästellen alkanut tajuta, että olen rakastunut mieheeni uudelleen :O Eilen illallakin istuskeltiin vierekkäin sohvalla, ihan kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa, katseltiin televisiota, minä miehen kainalossa, ja hassuteltiin. Mietin, kuinka ihana ja komea mies mulla onkaan, ja kuinka paljon hänessä onkaan sitä kaikkea hyvää, mitä arvostan ja rakastan. Tuntuu, että rakastan häntä nyt paljon enemmän, kuin edes suhteen alkuaikoina! :O (Jo aikaisemmin huomasin myös sen, että kun vauva-ajat olivat ohitse, mies jotenkin "osasi" paremmin olla lasten kanssa, ja viettää nykyään paljon aikaa heidän kanssaan. Myös kotitöitä tekee, jopa oma-aloitteisesti, joka joskus aiemmin oli lähes täysin poissuljettua)
Eli, nyt kun on taas rauhallisempaa, lapset eivät sido niin paljoa, saamme kaikki nukkua yömme rauhassa, päivisin on omaa aikaa myös itsellenikin ja elämä soljuu aika helposti eteenpäin... myös parisuhde voi todella hyvin.
Ja olen erittäin onnellinen, ettei meistä tullutkaan eroperhettä, eikä minun tarvitse olla muistakin lapsistani joka toinen viikko erillään (kuten siis esikoisestani) eikä heidän tarvitse kaivata isäänsä luonani ollessani, kuten esikoinen kaipaa, joskus vieläkin, pienempänä toki enemmän.
Eli neuvoni rankkaa pikkulapsiaikaa eläville ja eroa harkitseville: sinnitelkää vielä!
Kommentit (28)
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 13:09"]Mä en ole koskaan ymmärtänyt tätä pikkulapsiajan rankkuusvouhotusta. Meillä on kaksi alle 3v. lasta ja elämä on ihanaa! Nautimme suuresti perhe-elämästä, mahtavaa nähdä miten lapset oppivat joka päivä jotain uutta, miten he kasvavat fyysisesti ja henkisesti. Parisuhteemmekin on paljon syvällisempi kun olemme yhdessä luoneet kaksi ihanaa lasta.
Moni vaan tuntuu unohtavan sen parisuhteen ja oman ajan heti kun lapsi syntyy ja koko perhe kärsii.
Mutta samaa mieltä olen, ei kannata luovuttaa siinä pikkulapsi vaiheessa jos on rakastanut toista ennen lapsia eikä toinen tee mitään anteeksiantamatonta,
[/quote]
Teillä ilmeisesti on hoitoapua helposti saatavilla koska pystytte panostamaan parisuhteeseen ja omasn aikaan kuten rnnen lapsiakin. Kaikilla ei ole tähän mahdollisuutta. Minä en ymmärrä sitä ettei joku voi ymmärtää että pienten lasten kanssa voi olla rankkaa vaikkei omien kanssa olisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 13:18"][quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 13:09"]Mä en ole koskaan ymmärtänyt tätä pikkulapsiajan rankkuusvouhotusta. Meillä on kaksi alle 3v. lasta ja elämä on ihanaa! Nautimme suuresti perhe-elämästä, mahtavaa nähdä miten lapset oppivat joka päivä jotain uutta, miten he kasvavat fyysisesti ja henkisesti. Parisuhteemmekin on paljon syvällisempi kun olemme yhdessä luoneet kaksi ihanaa lasta.
Moni vaan tuntuu unohtavan sen parisuhteen ja oman ajan heti kun lapsi syntyy ja koko perhe kärsii.
Mutta samaa mieltä olen, ei kannata luovuttaa siinä pikkulapsi vaiheessa jos on rakastanut toista ennen lapsia eikä toinen tee mitään anteeksiantamatonta,
[/quote]
Teillä ilmeisesti on hoitoapua helposti saatavilla koska pystytte panostamaan parisuhteeseen ja omasn aikaan kuten rnnen lapsiakin. Kaikilla ei ole tähän mahdollisuutta. Minä en ymmärrä sitä ettei joku voi ymmärtää että pienten lasten kanssa voi olla rankkaa vaikkei omien kanssa olisikaan.
[/quote]
No itseasiassa meillä ei ole hoitoapua kuin ehkä kerran vuodessa jos isovanhemmat käyvät kylässä - asumme ulkomailla joten ei ole sellaista hoitoapuverkostoa. Me tehdään kaikkea kivaa perheenä ja siinä samalla kun vaikka lapset leikkivät esim. vieressä hiekkalaatikolla niin me voimme kuiskutella toisillemme kaikenlaista lapsien korville sopimatonta pohjustaen tulevaa iltaa jolloin meillä on kahdenkeskistä aikaa. Ihan pienillä asioilla arjen keskellä sitä parisuhdetta voi hoitaa! Ei se aina edellytä romanttisia illallisia ym. ulkona tapahtuvaa showta!
On niin paljon vanhempienkin luonteesta ja asenteesta kiinni miten sen lapsiperhearjen ottaa. Meidän esikoinen on todella vaativa ja temperamenttinen, hän osaa järjestää nanosekunnissa käsittämättömän shown jos häntä jokin pännii, mutta me emme niistä provosoidu emmekä stressaa. Meillä ei arki ole kellontarkkaan suunniteltu, jos lapsia ei väsytä niin ei tarvitse nukkua, jos eivät syö niin sitten eivät mutta ainakin on tarjottu. Tehdään paljon kaikenlaista suunnittelematonta, lähdetään vaikka autoajelulle johonkin tunnin matkan päähän yllättäen - lapset viihtyy tunnin autossa mainiosta, vanhemmat saavat siinä samalla kuunnella musiikkia ja höpötellä niitä näitä tunnin, perillä sitten lapset nauttivat kun saavat nähdä kaikkea uutta ja ihan vain käveskellä uudessa paikassa rennosti ilman päämäärää.
Ehdottomasti koko perheen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että vanhemmilla on omiakin menoja yksilöinä eli käydään vaikka salilla tai kavereiden kanssa kahvilla toisen ottaessa sillä aikaa vastuun lapsista. Monet äidit nysväävät kotona lasten kanssa tekosyyllä "kun ei se isä kuitenkaan osaa niitä lapsia hoitaa" ja mäkätetään miehelle jos tämä haluaa lähteä jonnekin. Kyllä se isä osaa hoitaa kun vaan antaa eikä se ole niin justiinsa vaikka lapset olisivat puettu väärin tai jopa kekkuloivat alasti kun tulet takaisin kotiin, heillä on varmasti lystiä keskenään!
Ymmärrän toki, että joillain voi olla rankkaa jos lapsi esimerkiksi sairastelee tai rahallisesti on todella tiukkaa, mutta kaikki muu on omasta asenteesta kiinni.
Mä niin kadun että olemme pysyneet yhdessä kaikki nämä vuodet. Nuorimmainen aloittaa nyt koulussa ja lähteminen on paljon hankalampaa kun kämppä pitäisi saada tästä läheltä ettei koulut vaihtuisi jne. Pikkulapsiaika olisi mennyt ihan ok. kun olisi hyvällä omalla tunnolla sanut hoitaa vain ne "pakolliset" kuviot, mutta kun len niin nössöpaska etten uskaltanut olla kiillottamatta ja puunamatta kotia ennen miehen kotiintuloaikaa, ja haukut sai siitäkin jos ruoaksi tarjoiltiin syömäkelvotonta paskaa kuten muusia ja kalapuikkoja tai joskus jopa valmiita pinaattilättyjä. Koko sen ajan kun olin pienten lasteni kanssa kotona stressasin ja hermoilin että olenko nyt ollut riittävän reipas, ja enhän koskaan ollut ja kaikki tuo aika on ollut pois lapsilta. Miestä ei kiinnostanut se etten ollut nukkunut 1,5 vuoteen vauvan refluksin ja maitoallergian vuoksi. Pahimmat yöt olivat 1,5 tuntia unta kolmessa pätkässä. Kun itkin miehelleni että olen niin väsynyt että haluan tappaa itseni hän suuttui kun syyllistin häntä. Olihan hänellä sentään raskas ja vastuullinen työ jossa tehtiin jopa 10 h päiviä ja hotellissa joutui nukkumaan öitään useasti. Nyt kun iltaisin vihdoin pääsen siihen sohvalle huomaan etten tunne miestäni kohtaan yhtään mitään. En rakkautta, en vihaa.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 13:43"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 13:18"][quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 13:09"]Mä en ole koskaan ymmärtänyt tätä pikkulapsiajan rankkuusvouhotusta. Meillä on kaksi alle 3v. lasta ja elämä on ihanaa! Nautimme suuresti perhe-elämästä, mahtavaa nähdä miten lapset oppivat joka päivä jotain uutta, miten he kasvavat fyysisesti ja henkisesti. Parisuhteemmekin on paljon syvällisempi kun olemme yhdessä luoneet kaksi ihanaa lasta. Moni vaan tuntuu unohtavan sen parisuhteen ja oman ajan heti kun lapsi syntyy ja koko perhe kärsii. Mutta samaa mieltä olen, ei kannata luovuttaa siinä pikkulapsi vaiheessa jos on rakastanut toista ennen lapsia eikä toinen tee mitään anteeksiantamatonta, [/quote] Teillä ilmeisesti on hoitoapua helposti saatavilla koska pystytte panostamaan parisuhteeseen ja omasn aikaan kuten rnnen lapsiakin. Kaikilla ei ole tähän mahdollisuutta. Minä en ymmärrä sitä ettei joku voi ymmärtää että pienten lasten kanssa voi olla rankkaa vaikkei omien kanssa olisikaan. [/quote] No itseasiassa meillä ei ole hoitoapua kuin ehkä kerran vuodessa jos isovanhemmat käyvät kylässä - asumme ulkomailla joten ei ole sellaista hoitoapuverkostoa. Me tehdään kaikkea kivaa perheenä ja siinä samalla kun vaikka lapset leikkivät esim. vieressä hiekkalaatikolla niin me voimme kuiskutella toisillemme kaikenlaista lapsien korville sopimatonta pohjustaen tulevaa iltaa jolloin meillä on kahdenkeskistä aikaa. Ihan pienillä asioilla arjen keskellä sitä parisuhdetta voi hoitaa! Ei se aina edellytä romanttisia illallisia ym. ulkona tapahtuvaa showta! On niin paljon vanhempienkin luonteesta ja asenteesta kiinni miten sen lapsiperhearjen ottaa. Meidän esikoinen on todella vaativa ja temperamenttinen, hän osaa järjestää nanosekunnissa käsittämättömän shown jos häntä jokin pännii, mutta me emme niistä provosoidu emmekä stressaa. Meillä ei arki ole kellontarkkaan suunniteltu, jos lapsia ei väsytä niin ei tarvitse nukkua, jos eivät syö niin sitten eivät mutta ainakin on tarjottu. Tehdään paljon kaikenlaista suunnittelematonta, lähdetään vaikka autoajelulle johonkin tunnin matkan päähän yllättäen - lapset viihtyy tunnin autossa mainiosta, vanhemmat saavat siinä samalla kuunnella musiikkia ja höpötellä niitä näitä tunnin, perillä sitten lapset nauttivat kun saavat nähdä kaikkea uutta ja ihan vain käveskellä uudessa paikassa rennosti ilman päämäärää. Ehdottomasti koko perheen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että vanhemmilla on omiakin menoja yksilöinä eli käydään vaikka salilla tai kavereiden kanssa kahvilla toisen ottaessa sillä aikaa vastuun lapsista. Monet äidit nysväävät kotona lasten kanssa tekosyyllä "kun ei se isä kuitenkaan osaa niitä lapsia hoitaa" ja mäkätetään miehelle jos tämä haluaa lähteä jonnekin. Kyllä se isä osaa hoitaa kun vaan antaa eikä se ole niin justiinsa vaikka lapset olisivat puettu väärin tai jopa kekkuloivat alasti kun tulet takaisin kotiin, heillä on varmasti lystiä keskenään! Ymmärrän toki, että joillain voi olla rankkaa jos lapsi esimerkiksi sairastelee tai rahallisesti on todella tiukkaa, mutta kaikki muu on omasta asenteesta kiinni.
[/quote]
No niin.. nyt keittää yli! ja sun on todella vaikea ymmärtää sitä että kun istut siinä saatanan hiekkalaatikon reunalla vuodesta toiseen YKSIN! niin ei siinä kuiskutella eikä viritellä unnelmaa iltaa varten. Tai kun imuroit muruja keittiön lattialta viidennen kerran ja pyyhit maitoa kuudennen kerran päivässä YKSIN! niin ei tunnelma kohoa iltaa kohden. Ja kun ei tehdä perheenä mitään kivaa koska miehellä menee hermot jo siinä kohtaa kun lapsilla pukeminen kestää liian kauan tai mnä lellin heidät pilalle kun autan pukemisessa niin ei kohoa tunnelma ei!!! ja se on rankkaa pikkulapsiajassa kun tajuat olevasi parisuhteessa YKSIN!
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 12:52"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 12:48"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 12:36"]
Ymmärtänet ap varmaan, että ne pariskunnat, jotka päätyvät eroon pikkulapsiaikana, ovat suuremmissa ongelmissa kuin sinä ja miehesi. Tavallinen kuvio erossa pikkulapsiperheessä on: mies vaihtaa viinanhuuruiselle viihteelle, seikkailee muiden naisten kanssa ja sälyttää kaikki kotiin, perheeseen ja talouteen liittyvät vastuut vaimolleen, jonka seurauksena vaimo ymmärtää, että on helpompaa ilman miestä.
Useimmat miehet ovat onneksi vastuullisia aikuisia ja myös kasvavat ja kehittyvät.
[/quote]
Kuvioita on yhtä monta kuin eroperheitä. AP:n tarina on yksi, viinanhuuruinen naisten naurattajat toinen. Varmasti on perheitä, missä ero on naiselle ainoa oikea vaihtoehto (mies dokaa, käy vieraissa tai ei ole millään tasolla sitoutunut perheeseen, vaikkei varsinaisesti sikailekaan) mutta ihan samalla tavalla niitä eroja tulee, vaikka mies jättää harrastuksensa ja tekee kotona voitavansa, käyttää rahansa perheen hyvinvointiin jne.
Monessa lapsi perheessä syntyy negaation kierre - väsyttää - väsymys vieritetään kumppanin syyksi - lyhyet vapaahetket riidellään - väsyttää enemmän - sehän kumppanin vika, kun sehän on vittumainen (eli riitelee) - siten erotaan ja tajutaan, ettei elämä muuttunutkaan helpommaksi.
[/quote]
Mitenköhän en ole yhtään sellaista eroa pikkulapsiperheessä nähnyt, ettei toinen puolisoista olisi ollut todella vastuuton ja huono kumppani paeten lapsiperheen vastuita.
[/quote]
Mitenköhän kuvittelet nähneesi kaikki erot? AP:llä on yksi tarina, jokaisella parilla omansa. En sinänsä ole edes kiinnostunut niistä tarinoista, joita sinä kuulet.
Itse olen kuullut aika monta - koska olen sivutyönä tehnyt yhteistyötä neuvolan kansa ja nyt päätyössänikin teen yhteisytötä Väestöliiton kanssa. Tässä on törmännyt ensimmäisen käden kautta monenlaisiin tarinoihin ja ammattilaiskollegojen (niin neuvolan terveydenhoitajian ja mm. Väestöliiton parisuhdeneuvojien) kautta toisenkäden tarinoina aika moneen caseen. Kyllä sieltä tietyt perustarinat nousee.
Tämä ei tarkoita sitä, ettei pettäjiä olisi, ettei hakkaajia olisi, ettei sitoutumiskammoisia olisi - mutta on aika naivi kuvitella, että eron takana olisi aina jokin tällainen suuri syy. Joskus se vain ihan oikeasti on pelkkä vitutus, joka projisoidaan puolisoon - ja joskus lähes aiheetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että sinulla on tuollainen kokemus on vain yksi kokemuksista.
Monet sinnittelee ja katkeroituu kun mikään ei muutukaan. Ja eroavat silti, ja kokevat että vuosia meni hukkaan. Tiedän monia tällaisia tapauksia.
Jokainen parisuhde on erilainen ja ratkaisut varmasti tehdään sen pohjalta.
Kaikki eivät todellakaan 'rakastu uudelleen'.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 13:49"][quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 13:43"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 13:18"][quote author="Vierailija" time="16.02.2015 klo 13:09"]Mä en ole koskaan ymmärtänyt tätä pikkulapsiajan rankkuusvouhotusta. Meillä on kaksi alle 3v. lasta ja elämä on ihanaa! Nautimme suuresti perhe-elämästä, mahtavaa nähdä miten lapset oppivat joka päivä jotain uutta, miten he kasvavat fyysisesti ja henkisesti. Parisuhteemmekin on paljon syvällisempi kun olemme yhdessä luoneet kaksi ihanaa lasta. Moni vaan tuntuu unohtavan sen parisuhteen ja oman ajan heti kun lapsi syntyy ja koko perhe kärsii. Mutta samaa mieltä olen, ei kannata luovuttaa siinä pikkulapsi vaiheessa jos on rakastanut toista ennen lapsia eikä toinen tee mitään anteeksiantamatonta, [/quote] Teillä ilmeisesti on hoitoapua helposti saatavilla koska pystytte panostamaan parisuhteeseen ja omasn aikaan kuten rnnen lapsiakin. Kaikilla ei ole tähän mahdollisuutta. Minä en ymmärrä sitä ettei joku voi ymmärtää että pienten lasten kanssa voi olla rankkaa vaikkei omien kanssa olisikaan. [/quote] No itseasiassa meillä ei ole hoitoapua kuin ehkä kerran vuodessa jos isovanhemmat käyvät kylässä - asumme ulkomailla joten ei ole sellaista hoitoapuverkostoa. Me tehdään kaikkea kivaa perheenä ja siinä samalla kun vaikka lapset leikkivät esim. vieressä hiekkalaatikolla niin me voimme kuiskutella toisillemme kaikenlaista lapsien korville sopimatonta pohjustaen tulevaa iltaa jolloin meillä on kahdenkeskistä aikaa. Ihan pienillä asioilla arjen keskellä sitä parisuhdetta voi hoitaa! Ei se aina edellytä romanttisia illallisia ym. ulkona tapahtuvaa showta! On niin paljon vanhempienkin luonteesta ja asenteesta kiinni miten sen lapsiperhearjen ottaa. Meidän esikoinen on todella vaativa ja temperamenttinen, hän osaa järjestää nanosekunnissa käsittämättömän shown jos häntä jokin pännii, mutta me emme niistä provosoidu emmekä stressaa. Meillä ei arki ole kellontarkkaan suunniteltu, jos lapsia ei väsytä niin ei tarvitse nukkua, jos eivät syö niin sitten eivät mutta ainakin on tarjottu. Tehdään paljon kaikenlaista suunnittelematonta, lähdetään vaikka autoajelulle johonkin tunnin matkan päähän yllättäen - lapset viihtyy tunnin autossa mainiosta, vanhemmat saavat siinä samalla kuunnella musiikkia ja höpötellä niitä näitä tunnin, perillä sitten lapset nauttivat kun saavat nähdä kaikkea uutta ja ihan vain käveskellä uudessa paikassa rennosti ilman päämäärää. Ehdottomasti koko perheen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että vanhemmilla on omiakin menoja yksilöinä eli käydään vaikka salilla tai kavereiden kanssa kahvilla toisen ottaessa sillä aikaa vastuun lapsista. Monet äidit nysväävät kotona lasten kanssa tekosyyllä "kun ei se isä kuitenkaan osaa niitä lapsia hoitaa" ja mäkätetään miehelle jos tämä haluaa lähteä jonnekin. Kyllä se isä osaa hoitaa kun vaan antaa eikä se ole niin justiinsa vaikka lapset olisivat puettu väärin tai jopa kekkuloivat alasti kun tulet takaisin kotiin, heillä on varmasti lystiä keskenään! Ymmärrän toki, että joillain voi olla rankkaa jos lapsi esimerkiksi sairastelee tai rahallisesti on todella tiukkaa, mutta kaikki muu on omasta asenteesta kiinni.
[/quote]
No niin.. nyt keittää yli! ja sun on todella vaikea ymmärtää sitä että kun istut siinä saatanan hiekkalaatikon reunalla vuodesta toiseen YKSIN! niin ei siinä kuiskutella eikä viritellä unnelmaa iltaa varten. Tai kun imuroit muruja keittiön lattialta viidennen kerran ja pyyhit maitoa kuudennen kerran päivässä YKSIN! niin ei tunnelma kohoa iltaa kohden. Ja kun ei tehdä perheenä mitään kivaa koska miehellä menee hermot jo siinä kohtaa kun lapsilla pukeminen kestää liian kauan tai mnä lellin heidät pilalle kun autan pukemisessa niin ei kohoa tunnelma ei!!! ja se on rankkaa pikkulapsiajassa kun tajuat olevasi parisuhteessa YKSIN!
[/quote]
Täh, siis kyllähän minäkin olen arkipäivät YKSIN klo 8-16 lasten kanssa! Klo 16 eteenpäin alkaa perhearki ja viikonloput mies on kotona. Kyllä siinä ehtii iltaisinkin hyvin istua koko perheen voimin hiekkalaatikolla, samoin viikonloppuisin! :) Päivisin otetaan lasten kanssa "rennosti", käydään ulkona, kaupassa, pestään yhdessä pyykkiä ja astiat, niissä menee kivasti aikaa kun lapset auttavat, mutta ei meillä ole mihinkään kiire ja lapset nauttivat kun saavat auttaa. Koskaan en saa yksin ruokaakaan laittaa kun lapset haluavat auttaa, mutta mielelläni annan auttaa, eipähän kasva uusavuttomia lapsia jotka eivät ole koskaan kotona tehneet mitään kotitöitä ja sitten sitten jonain päivänä ovat parisuhteessa kriisissä kun eivät tee osuuttaan kotitöistä kun äiti on aina tehnyt kaiken puolesta.
Mulla on ihana mies joka rakastaa lapsia ja perhe-elämää (haluaisi jo kolmannenkin lapsen), joten hän myös vapaa-ajallaan ottaa vastuun kotitöistä ja lapsista. Olen ilmeisesti todella onnekas kun olen hänen kaltaisin miehen löytänyt kun tuntuu, että muiden miehet ovat ihan vätyksiä ja perhe-elämää vihaavia tai sitten mammat ovat vain liioitelleet,
Toisen lapsen syntymän jälkeen mies pahoinpiteli usein ja sai raivokohtauksia. Vai että ei olisi kannattanut erota?
Kahden tasapainoisen lapsen onnellinen yh-äiti.