Eerikasta vastannut sosiaalityöntekijä menetti työkykynsä järkytyksestä
Eerikasta vastannut sosiaalityöntekijä menetti työkykynsä järkytyksestä: ”Hän kokee suurta syyllisyydentunnetta”
Eerikan vastuusosiaalityöntekijä oli tytön kuoleman jälkeen niin järkyttynyt, ettei hän pystynyt palaamaan työhönsä Helsingin sosiaaliviraston lastensuojeluun.
Asia käy ilmi Eerikaan liittyvän virkarikosjutun esitutkinnasta, johon nainen antoi oman loppulausuntonsa heinäkuussa 2013.
”Tapaus on syvästi järkyttänyt päämiestäni ja hän on Vilja Eerikan kuoleman jälkeen ollut kyvytön omaan työhönsä. Hän on ollut sairauslomalla tapauksen jälkeen siitä johtuvista syistä”, naisen asianajajan laatimassa loppulausunnossa todetaan.
Eerika surmattiin toukokuussa 2012 eli kuolemasta oli tuolloin kulunut jo yli vuosi ja kaksi kuukautta. Asianajaja Markku Fredman ei torstaina kommentoinut, onko nainen edelleenkään palannut lastensuojelutyöhön.
Nainen on yksi yhdestätoista sosiaali- tai terveysalan ammattilaisesta, joita syytetään Helsingin käräjäoikeudessa virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Naisen antamista kirjallisista lausunnoista ilmenee, että hän tuntee suurta tuskaa Eerikan hirvittävän kuoleman johdosta.
”Hän kokee suurta syyllisyydentunnetta sen vuoksi, ettei ole voinut ammattiinsa voimakasta kutsumusta kokevana suojella vastuullaan ollutta lasta”, loppulausunnossa todetaan.
Rikossyytteen nainen kuitenkin kiistää.
Hänen mukaansa Eerikan eteen tehtiin voitava. Vaikka jälkikäteen voidaan todeta, että Eerika olisi pitänyt ottaa kiireellisesti huostaan, niin tuolloisten tietojen perusteella siihen ei ollut perustetta.
Lisäksi Eerikan yksinhuoltajaisä antoi itsestään vaikutelman yhteistyöhaluisena ja -kykyisenä vanhempana, joka oli huolissaan lapsestaan. Tähän käsitykseen oli päädytty myös perhetukikeskus Meripihassa, jossa Eerika vietti neljä kuukautta talvella ennen surmaa.
Puolustus vetoaa oikeudessa myös lastensuojelun työtaakkaan. Syytteen mukaan Eerikaa tavattiin liian harvoin, mutta puolustuksen mukaan lisätapaamiset olisivat käytännössä olleet aina joltakulta muulta lapselta pois.
Esimerkiksi surmaviikolla naisen viidestä työpäivästä neljä venyi työaikakirjanpidon mukaan ylitöiksi.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1423791705981.html
Nytkö alkaa syytettyjen uhriutuminen ja säälin kerjuu?
No, ikävää toki että työkyky meni, tosin Eerikalta meni henki.
Kommentit (1033)
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 01:14"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 00:48"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 17:24"]
Kiireellinen sijoitus ja huostaanotto ovat sellaisia päätöksiä, jotka puuttuvat todella voimakkaasti yksilön itsemääräämisoikeuteen. Muita vastaavia mahdollisuuksia sen noin voimakkaaseen rajoittamiseen en keksi muita olevan kuin pakkohoitopäätös. [/quote]
Kiireellinen sijoitus tai huostaanotto ei puutu lainkaan yksilön itsemääräämisoikeuteen.
Väite on todella absurdi. Toivottavasti moisen väitteen kirjoittaja pysyy kaukana lastensuojelualalta.
[/quote]No hohhoh, ja sitten esittänet perusteluita?
[/quote]Pitääkö perustella sekin miksi 1+1=2, vai olisko niinpäin että he perustelevat joiden mielestä se ei ole 2?
Jos haluaa tulla huostaanotetuksi, eli ei halua palata isän ja naisystävän yksiöön,niin itsemääräämisoikeus toteutuu vain jos saa jäädä huostaanotetuksi. Mikä kohta tässä on vaikeaa käsittää?
Vai kuvitteletko että vanhempien oikeus määrätä jonkun toisen ihmisen, kuten lapsensa asioista liittyy jotenkin ITSEmääräämisoikeuteen?!?
Ei todellakaan liity, vaan se liittyy lapsen itsemääräämisoikeuden puutteeseen.
Vaikka syytteessä on myös terveydenhoitoalan henkilöstöä mielestäni pääsyy on silti sosiaalitoimessa, koska heille on tehty lasuilmoitukset. Heidän toimialaansa kuuluu kokonaiskuvan muodostaminen tilanteesta. Lääkäri ei näe lapsen kotioloja, lääkäri ei ilmeisesti tavannut "kolleega" ranskalaismarokkolaiskirurgia jne. Lääkäri tutkii ulkoiset jäljet tai lastenpsykiatri tutkii lapsen mielenterveyttä. Valitettavasti asianlaita esim. lastenpsykiatriassa on se, että lääkärin lähes kaikki tutkimusaineisto perustuu ns. "toisen käden" lähteisiin. Lääkäri haastattelee vanhempaa tai ehkä jonkin lyhyehkön perheosastojakson perusteella kirjaa ylös sairaanhoitohenkilöstön huomioita.
Epäilemättä Eerikan tilanne oli psyykkisesti äärimmäisen kuormittava: hän eli jatkuvassa pelossa. Pienen lapsen pahanolon oirehdinta oli ilmeisesti suurelta osin kuitenkin Laamasen tarinaa. Mutta sanottakoon nyt vielä, että kuka tahansa voi sairastua psyykkisesti, jos häntä pahoinpidellään ja rääkkäyksen jälkeen kerrotaan lääkärille, että henkilö on päästään vialla. Laamanen lavasti Eerikan "oirehdinnan". Että siinä on ollut monenkertaista henkistä kidutusta, kun tarkalleen ajattelee.
KIITOS KOOKOOMUS TÖÄÄ on vittu teidän vik!!!!!!! saatatanna paholaiswet!!!!!! äänestäkää vasemmistoliitto niin näin ei käy KOSKAAAAAN!!!=!=!!=!===1
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 16:32"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 16:25"][quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 16:19"] [quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 15:03"] [quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 14:44"] Harvemmin syytetään työssä tapahtuvasta virheestä isopalkkaisia miesvaltaisia aloja. Pankkiirit, rakennusfirmat... Miljoonien vahingot, yhteiskunnan vastuu. Kuitenkin ollaan olevinaan parempia ihmisiä eli yrittäjiä, jotka eiävt elä yhteiskunnan rahoilla. sori asiaan kuulumaton sivuhuomio. [/quote]Epäilen myös että jos esim. hyvänä pidetty lääkäri tekee arviointivirheen ja potilas kuolee, ei nettipalstoilla haukuta koko ammattia paskaksi ja lääkäreitä häiriinteyneiksi, ja toivota että kyseinen lääkäri kärsii, saa potkut ja joutuu sossun luukulle jne. [/quote] No huomaahan sen tässäkin ketjussa. Syytteessä on tässä tapauksessa myös mm lastenpsykiatri, joka ei osannut tunnistaa kaltoinkohdeltua lasta, eli mokasi ihan perusteellisesti. Eikä kukaan syytä kaikkia lastenpsykiatreja. Myös koululääkäri mokasi, ajatelkaa nyt, lääkäri sentään sekin. Ja paljonko lääkärin kouluttaminen veromaksajille maksaakaan. [/quote] Eihän niitä nyt muistella. Jokuhan täälläkin huuteli, että KAIKKI syytetyt olivat sosiaalityöntekijöitä. Että niin hyvin luettu uutiset. [/quote] Ei kukaan niin ole väittänyt. Syytettyjä on 11 henkilöä, kukaan ei väittänyt heidän kaikkien olleen sos.työntekijöitä.
[/quote]
Ai, no miksi tuolta aiemmista viesteistä löytyy tällainen:
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 21:04"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 20:40"][quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 19:40"] [quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 19:35"][quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 19:28"] [quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 19:26"][quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 19:19"] [quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 19:15"][quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 19:07"][quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 18:42"] Mitä enemmän sossuja tässä ketjussa, sitä kauemmas on lipunut Eerikan sureminen ja yleensä koko ketjun pointti. Sen sijaan vauhkotaan siitä ettei ole kaffepausseja ja hienoja sanoja osataan ja haetaan ymmärrystä kuoleman vaatineille mokille. Minusta yliopistosossuille pitäisi saada psykologiset soveltuvuustestit. Täällä olleet eivät ainakaan minusta sovi alalle, ovat liian ylimielisiä ja sydämettömiä. Kahvitauko on olennaisempaa kuin kuollut lapsi? Aina monessa työssä ei nyk. ehdi hörppimään kuppia tai edes syömään! [/quote] Niin, se teidän "eerikan sureminen" oli lähinnä koko ammattikunnan haukkumista ja koulutuksen lyttäämistä. Ei ole kovin suremista, ainakaan ihan lähtökohtaisesti tervettä sellaista. Tietoahan ei kenelläkään haukkujalla ole sosiaalihenkilöstön koulutuksesta saati työstä, mutuillaan ja heitetään raivopäissään omia ennakkoluuloja faktatietoina. Mitä muuta voit odottaa, että sossut tulevat vastaamaan? [/quote] En minä ainakaan odottanut teiltä sossuilta kuin juuri tällaista sikailua, vittuilua ja kollegoiden virheiden silottelua. Tämmöisiä te olette, täysin kykenemättömiä. Säälin teitä ja suhtaudun aina lähtökohtaisesti varauksella ihmiseen, jonka kuulen olevan sosiaalialalla. Sille alalle hakeutuvat ne "auttajat" joilla ei ole rahkeita lääkäriksi tai psykologiksi mutta vanhusten takapuolten pesuun tai lastentarhaan he kokevat olevansa liian arvokkaita ja hienoja. Siinä mun käsitys sosiaalialan työntekijöistä. [/quote] Totta, mullakin nousee karvat pystyyn aina kun kuulen jonkun olevan sosiaalialan työntekijä, näin on ollut jo vuosikaudet, vaikka mulla ei ole edes mitään omia kokemuksia. Pidän alalle kutsumusta kokevina huuhaa-tyyppeinä, joilla on joitain omia traumoja selvitettävänään ja siksi menevät sosiaalialalle. [/quote] Vähän sama kuin sanoisi, että kasviskeitto on tosi pahaa. En ole koskaan maistanut, mutta tiedän että on tosi pahaa. Näin nyt ohimennen. [/quote] Eihän tuo kirjoittaja väitä teistä mitään, kertoo rehellisesti oman ennakkoluulonsa, jonka tuntuvat monet jakavan. Olisiko hedelmällisempää pohtia ilmiön syytä kuin takertua yhden AV-mamman kommenttiin? [/quote] Niin. Aivan ensiksi palstailijatkin voisivat päässään pohtia sitä, että oliko Eerikankin tapausta hoitamassa jokaikinen Suomen sosiaaliviranomainen? Jokaista sosiaalityöntekijää ja sosionomia myöten? Koska se täällä eniten tunteita kuumentaa, että jos joku on Eerikan kohdalla virheen tehnyt, niin syytökset kansan puolelta saa koko ammattikunta kaikkine henkilöineen. Jos kelaat ketjua taaksepäin, niin huomaat sen tästäKIN ketjusta. "Sossut on paskaa" "Sossut on perseestä" "Sossuilla on pilipalikoulutus". Jos sinun ammattikunnassasi joku tekee virheen, niin sinua saa varmaan sitten sättiä tästä ja todeta, että koulutuksesi on ihan paskaa ja pilipali-tasoa. Ai eikö? Miksei? [/quote] Miten tää osuu ja uppoaa suhun noin kovaa? [/quote] Se, että mitään tietämättä puhut koulutuslinjasta pilipalikoulutuksena, etkä osaa edes perustella, herättää jatkokysymyksiä. Miksi niihin ei osata vastata? Ja ylipäätään tuo kokonaisen ammattikunnan syyllistäminen ja sen ihmettely, niin se on heti "osu ja kovaa!". Mietipäs kuule ihan itse omalle kohdalle: Joku ammattikunnastasi tekee mahdollisesti virheen ja koko ammattikuntaa syytetään tämän takia. Ihan koko ammattikuntaa. [/quote] JOKU? Kuule kun niitä oli 11!
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 16:46"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 15:41"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 13:56"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 22:49"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 22:44"]
Helppo haukkua vaan teepä työs hyvin. Se ratkaisee. Ei se, onko sossu sosionomi tai sos.työntekijä.
[/quote]
Tosiaan arvostuksen ansaitsee tekemällä työnsä hyvin. Ei sillä, että on opiskellut x vuotta ja päntännyt niin ja niin moneen tenttiin ;)
terv. opettaja
[/quote]
Se pänttääminen nyt luo sen pohjan ja mahdollisuuden hyvän työn tekemiselle. Vai luuletko, että jos tuotla kadulta nyt summittaisesti otetaan joku ihminen, jolla ei ole alasta mitään tietoja, saa aikaan mittavan ja vaikuttavan uran sosiaalityöntekijänä?
Eli et voi väheksyä sitä, että panostetaan jo itse opiskeluun.
[/quote]
Mitähän sinä höpiset? Opettajana tottakai arvostan sitä, että joku panostaa opiskeluun. En kuitenkaan kuvittele, että arvostusta saa sillä, että ilmoittaa opiskelleensa niin ja niin monta vuotta. Myöskään tutkinto itsessään ei tuo ihmiselle arvostusta, vaan se miten työnsä hoitaa.
Yksi tämän ketjun omituisimmista sivujuonteista on ollut joidenkin kirjoittajien välillä jopa hyvinkin marttyyrimäisiä piirteitä saanut närkästys ja kiukku siitä, että heidän "monen vuoden opiskelua vaatinutta" tutkintoaan ja ammattitaitoaan ei kunnioiteta.Lapsi on kuollut joidenkin lastensuojelun ja terveydenhoidon ammattilaisten räikeiden laiminlyöntien takia. Tässä tilanteessako on tärkeää painottaa sitä, kuinka kovasti on tullut opiskeltua ja kuinka huutava vääryys on, että omaa ammattikuntaa tapaus Eerikan vuoksi nyt arvostellaan välillä asiattomastikin?Eiköhän sinun kokemasi mielipaha ole pelkkä kärpäsen kakka verrattuna siihen mielipahaan, murheeseen ja henkiseen sekä fyysiseen tuskaan, jota Eerika joutui pitkän aikaa ennen kuolemaansa kestämään, koska useampikin sosiaalipuolen henkilö toimi tavalla, jota ei voi järjellä ymmärtää.
[/quote]
Mitkään keskusteluketjut eivät pysy koko ajan aiheessa ja vain siinä, joten ehkäpä sinäkin voisit vähän löysätä pipoa ja olla ottamatta herneitä siitä, että joku haluaa sanoa pari sanaa koulutuksesta.
[/quote]
Ja etenkin kun sitä koulutusta täällä nyt on niin moneen kertaan kyseenalaistettu, niin olisi todella outoa vaatia olemaan hiljaa siitä.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 16:19"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 15:03"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 14:44"]
Harvemmin syytetään työssä tapahtuvasta virheestä isopalkkaisia miesvaltaisia aloja. Pankkiirit, rakennusfirmat... Miljoonien vahingot, yhteiskunnan vastuu. Kuitenkin ollaan olevinaan parempia ihmisiä eli yrittäjiä, jotka eiävt elä yhteiskunnan rahoilla.
sori asiaan kuulumaton sivuhuomio.
[/quote]Epäilen myös että jos esim. hyvänä pidetty lääkäri tekee arviointivirheen ja potilas kuolee, ei nettipalstoilla haukuta koko ammattia paskaksi ja lääkäreitä häiriinteyneiksi, ja toivota että kyseinen lääkäri kärsii, saa potkut ja joutuu sossun luukulle jne.
[/quote]
No huomaahan sen tässäkin ketjussa. Syytteessä on tässä tapauksessa myös mm lastenpsykiatri, joka ei osannut tunnistaa kaltoinkohdeltua lasta, eli mokasi ihan perusteellisesti. Eikä kukaan syytä kaikkia lastenpsykiatreja. Myös koululääkäri mokasi, ajatelkaa nyt, lääkäri sentään sekin. Ja paljonko lääkärin kouluttaminen veromaksajille maksaakaan.
[/quote]
Mielikuva sossutyöntekijästä on tässä keskustelussa ollut nainen, joka menee ihan punaiseksi onnesta, kun joku vajaamielinen Tarkki on räpytellyt hänelle silmiään. Sossuakka sitä ja sossuakka tätä. Psykiatri ja lääkäri olivat vanhaan hyvään aikaan enemmän miesten ammatteja, joten he eivät edelleenkään ole leimallisesti naisia, tyhmiä akkoja ja ämmiä, jotka eivät tajua mistään mitään, vaan yksilöitä, jotka ovat mokanneet.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 16:38"]
Kyllä nyt on taas monta "sossujen" ilkeästä kohtelusta närkästynyttä kirjoittajaa liikkeellä.
Kriisinhallintaviestinnästä annan tämän ketjun loukkaantuneille sosiaalialan ammattilaisille ja opiskelijalle/opiskelijoille hylätyn. Kun lapsi kuolee oman ammattiryhmänne edustajien selkeiden laiminlyöntien vuoksi, ei kannattaisi yrittää tehdä ammattikunnastaan keskustelun suurinta uhria. Antaa näet teistä tosi vastenmielisen kuvan.
[/quote]
Kukaan ei ole tehnyt uhria, on muistutettu ettei koko ammattikunta ole näissä ko. työntekijöissä, koska nyt on huudeltu kaikkien sossujen olevan täysiä paskoja yms. yhtä sivistynyttä.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 16:30"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 16:19"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 15:03"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 14:44"]
Harvemmin syytetään työssä tapahtuvasta virheestä isopalkkaisia miesvaltaisia aloja. Pankkiirit, rakennusfirmat... Miljoonien vahingot, yhteiskunnan vastuu. Kuitenkin ollaan olevinaan parempia ihmisiä eli yrittäjiä, jotka eiävt elä yhteiskunnan rahoilla.
sori asiaan kuulumaton sivuhuomio.
[/quote]Epäilen myös että jos esim. hyvänä pidetty lääkäri tekee arviointivirheen ja potilas kuolee, ei nettipalstoilla haukuta koko ammattia paskaksi ja lääkäreitä häiriinteyneiksi, ja toivota että kyseinen lääkäri kärsii, saa potkut ja joutuu sossun luukulle jne.
[/quote]
No huomaahan sen tässäkin ketjussa. Syytteessä on tässä tapauksessa myös mm lastenpsykiatri, joka ei osannut tunnistaa kaltoinkohdeltua lasta, eli mokasi ihan perusteellisesti. Eikä kukaan syytä kaikkia lastenpsykiatreja. Myös koululääkäri mokasi, ajatelkaa nyt, lääkäri sentään sekin. Ja paljonko lääkärin kouluttaminen veromaksajille maksaakaan.
[/quote]
Monikos lastenlääkäri ja/tai psykiatri on rientänyt tähän ketjuun puolustelemaan noita syytteen saaneita oman ammattikuntansa edustajia? Itse en ole huomannut vielä yhtään.
[/quote]
Niin, sitä sävyä voi tosiaan vähän katsoa mm. montako kertaa täällä on huudeltu "Lääkärit on ihan paskoja!! Vittu loisii meijän rahoilla saatana!!!" ja monta kertaa samaista on huudeltu sosiaalityöntekijöistä.
Jos lähdetään yleistämään, niin ei varmaan tarvitse ihmetellä miksi ko. ammattialan edustajia tulee puolustamaan omia työtehtäviään ja muistuttamaan oman työnsä tärkeydestä. Ja kun on pitkän matkaa yleistetty, ei voida vaan yhtäkkiä vetää esiin sitä yksilöimiskorttia, että kaikki nuo "Kaikki sossut on ihan paskoja viestit onkin tarkoitettu yksilöidysti näille Eerikan tapauksen sosiaalityöntekijöille.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 16:26"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 16:11"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 15:53"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 15:39"]
Lastensuojelun kautta suuri osa suojelua tarvitsevista lapsista ja nuorista saa paremman tulevaisuuden. Ei pidä unohtaa sitä arvokasta työtä, mitä lastensuojelussa tehdään, ja siksi koko ammattikunnan haukkuminen ja sovaaminen on asiatonta ja typerää.
Lto
[/quote]
On ammattitaitoa myös osata suojella itseään. Jos minä opettajana ottaisin itseeni kaikki AV:lla esitetyt "opettajat on paskoja" kommentit, niin jo olisi mieli maassa. Jos itse tietää tehneensä työnsä hyvin, ei anonyymien huuteluille pistä liikaa painoarvoa. Toki jos ammatillinen itsetunto ja/tai tehdyn työn jälki ei ole ihan kohdallaan, niin sitten arvostelu saattaakin tuntua aika henkilökohtaiselta.
Miten te sossut ylipäätänsä pystytte tekemään työnne ammattimaisesti, jos jo pelkkä netissä käyty keskustelu saa teidät näin totaalisen puolustuskannalle?
[/quote]Heh, luuletko että tää on joku ensimmäinen kerta kun sossut kuulee arvostelua ammattikunnastaan? Sossujen haukkuminenhan on kansanhuvia, osalle kansasta. Jos nyt kerran vähän puolustaudutaan ja kerrotaan omaakin näkemystä, niin älä nyt liikaa johtopäätöksiä vedä. Tässä keskustelussa moni kyllä näkee sossujen kommentit joidenkin ihmeellisten asenne-silmälasien läpi.
[/quote]
No hehheh vaan sullekin. Opettajiahan ei koskaan arvostellakaan, vai mitä? :) Ja ylipäätänsä, AV on kuuluisa asiallisesta keskustelustaan, vai mitä?
Kuvittelisin myös että "sossuilla" olisi vähän enemmän empatiakykyä ja tilannesilmää. Jos tämän ketjun aiheen tiimoilta kokee tärkeimmäksi asiaksi puolustaa omaa ammattikuntaansa ja kirjoitella tyyliin "vammat eivät olleet tarpeeksi graaveja", ja mitä näitä tässä asiayhteydessä mauttomia kommetteja nyt olemme saaneetkaan lukea, niin heikoissa kantimisissapa on käsitys siitä, millaiset argumentit sopivat mihinkin yhteyteen. Luulisi että näistäkin asioista olisi ollut puhetta niiden vuosia kestäneiden opintojen aikana.
[/quote]Mä, opettaja myös ;), ainakin ymmärsin nuo viestit niin, että selitettiin miksi niitä virheitä voi tapahtua. Ei niin, että hyväksyttiin virheet. Jotta muutosta voi tapahtua, pitää ensin tietää, missä kohtaa vika on. Jos kaikki pistetään tyhmän yksilön syyksi, jäävät rakenteelliset viat huomaamatta.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 15:19"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 14:07"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 22:44"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 22:07"]
Jännän humaani asenne monella tähän ketjuun kirjoittaneella ls-/sosiaalialan työntekijällä: "huutajamammoja", "7 päivää -tilaajia", "Taidat itsekin olla lastensuojelun asiakas?", "suu vaahdossa huutajia" jne. Tolla ylimielisellä asenteellanne ja heppoisella kritiikinsietokyvyllänne te varmaan olette oikein rautaisia alanne ammattilaisia. Annatte ainakin itsestänne oikein hyvän kuvan - tai jotain...
[/quote]
Tuollaisia ylimielisiä paskoja ne sossut on.
[/quote]
On kuitenkin huomattava tätä ristiriitaa: sosiaalialan työntekijän tulisi olla se, joka ei saa edes puolustaa itseään ja jonka on otettava heitetty sonta vastaan pistämättä kättä eteen.
Kuitenkaan ette itse tarkastele omia asenteitanne ja keskustelutaitojanne. On turha odottaa rikasta ja kypsää keskustelua, mikäli vastapuoli huutelee tuota "Sossut on paskoja" -juttua. Eli oma asenne korjaukseen, mikäli haluatte oikeasti asiallista keskustelua. Nyt se on vain huutelua ja provoilua, johon vastataan samaan tyyliin. Ei ole järkeä edes yrittää keskustella asiallisesti henkilön kanssa, jonka ulosanti on lainaamani viestin kaltaista.
[/quote]
No, näissä keskusteluissa pitää aina ottaa huomioon se, etteivät kaikki haluakaan hankkia tietoa tai keskustella, ainoastaan purkaa kiukkuaan. Siksi en itse reagoi näihin "paska sossu/mikä-tahansa" -huuteluihin millään tavalla, vaan annan heidän terapoida itseään keskenään.
[/quote]
Tottapa tietysti tuokin. Olisihan tietysti noita parempiakin terapioimiskeinoja, mutta jos nyt joku saa tuolla tavalla paremman mielen niin eipä siinä sitten.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 16:26"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 16:11"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 15:53"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 15:39"]
Lastensuojelun kautta suuri osa suojelua tarvitsevista lapsista ja nuorista saa paremman tulevaisuuden. Ei pidä unohtaa sitä arvokasta työtä, mitä lastensuojelussa tehdään, ja siksi koko ammattikunnan haukkuminen ja sovaaminen on asiatonta ja typerää.
Lto
[/quote]
On ammattitaitoa myös osata suojella itseään. Jos minä opettajana ottaisin itseeni kaikki AV:lla esitetyt "opettajat on paskoja" kommentit, niin jo olisi mieli maassa. Jos itse tietää tehneensä työnsä hyvin, ei anonyymien huuteluille pistä liikaa painoarvoa. Toki jos ammatillinen itsetunto ja/tai tehdyn työn jälki ei ole ihan kohdallaan, niin sitten arvostelu saattaakin tuntua aika henkilökohtaiselta.
Miten te sossut ylipäätänsä pystytte tekemään työnne ammattimaisesti, jos jo pelkkä netissä käyty keskustelu saa teidät näin totaalisen puolustuskannalle?
[/quote]Heh, luuletko että tää on joku ensimmäinen kerta kun sossut kuulee arvostelua ammattikunnastaan? Sossujen haukkuminenhan on kansanhuvia, osalle kansasta. Jos nyt kerran vähän puolustaudutaan ja kerrotaan omaakin näkemystä, niin älä nyt liikaa johtopäätöksiä vedä. Tässä keskustelussa moni kyllä näkee sossujen kommentit joidenkin ihmeellisten asenne-silmälasien läpi.
[/quote]
No hehheh vaan sullekin. Opettajiahan ei koskaan arvostellakaan, vai mitä? :) Ja ylipäätänsä, AV on kuuluisa asiallisesta keskustelustaan, vai mitä?
Kuvittelisin myös että "sossuilla" olisi vähän enemmän empatiakykyä ja tilannesilmää. Jos tämän ketjun aiheen tiimoilta kokee tärkeimmäksi asiaksi puolustaa omaa ammattikuntaansa ja kirjoitella tyyliin "vammat eivät olleet tarpeeksi graaveja", ja mitä näitä tässä asiayhteydessä mauttomia kommetteja nyt olemme saaneetkaan lukea, niin heikoissa kantimisissapa on käsitys siitä, millaiset argumentit sopivat mihinkin yhteyteen. Luulisi että näistäkin asioista olisi ollut puhetta niiden vuosia kestäneiden opintojen aikana.
[/quote]
Kaikki argumentit, joita on käytetty Eerikan käsittelyssä, saa tuoda myös julkisesti esiin. Laput pois silmiltä ja pumpulit korvista.
Hetkinen... työntekijä huomasi tapauksen jälkeen, ettei hän osaa työtään, ja lopetti sen. Sehän on oikea päätös, jos ei kykene oppimaan virheistään eikä pääse tekemistään virheistä yli. Vaihtaa työtä sellaiseen mihin taidot ja taipumukset riittävät.
Ihminen oppii virheistään, mutta tälle sossulle virheet olivat niin suuria, ettei hän niitä pysty käsittelemään.
Maailman sivu on ihmiset siirtyneet toiselle alalle, jos työ ilmenee itselle sopimattomaksi. Mikä tässä sossussa nyt on niin erikoista. Ei sovi käytännön sosiaalityöhön ja vaihtaa alaa. No big deal.
Voihan v..u lopettakaa nuo ylipitkät lainaukset!!!
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 16:46"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 15:41"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 13:56"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 22:49"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 22:44"]
Helppo haukkua vaan teepä työs hyvin. Se ratkaisee. Ei se, onko sossu sosionomi tai sos.työntekijä.
[/quote]
Tosiaan arvostuksen ansaitsee tekemällä työnsä hyvin. Ei sillä, että on opiskellut x vuotta ja päntännyt niin ja niin moneen tenttiin ;)
terv. opettaja
[/quote]
Se pänttääminen nyt luo sen pohjan ja mahdollisuuden hyvän työn tekemiselle. Vai luuletko, että jos tuotla kadulta nyt summittaisesti otetaan joku ihminen, jolla ei ole alasta mitään tietoja, saa aikaan mittavan ja vaikuttavan uran sosiaalityöntekijänä?
Eli et voi väheksyä sitä, että panostetaan jo itse opiskeluun.
[/quote]
Mitähän sinä höpiset? Opettajana tottakai arvostan sitä, että joku panostaa opiskeluun. En kuitenkaan kuvittele, että arvostusta saa sillä, että ilmoittaa opiskelleensa niin ja niin monta vuotta. Myöskään tutkinto itsessään ei tuo ihmiselle arvostusta, vaan se miten työnsä hoitaa.
Yksi tämän ketjun omituisimmista sivujuonteista on ollut joidenkin kirjoittajien välillä jopa hyvinkin marttyyrimäisiä piirteitä saanut närkästys ja kiukku siitä, että heidän "monen vuoden opiskelua vaatinutta" tutkintoaan ja ammattitaitoaan ei kunnioiteta.Lapsi on kuollut joidenkin lastensuojelun ja terveydenhoidon ammattilaisten räikeiden laiminlyöntien takia. Tässä tilanteessako on tärkeää painottaa sitä, kuinka kovasti on tullut opiskeltua ja kuinka huutava vääryys on, että omaa ammattikuntaa tapaus Eerikan vuoksi nyt arvostellaan välillä asiattomastikin?Eiköhän sinun kokemasi mielipaha ole pelkkä kärpäsen kakka verrattuna siihen mielipahaan, murheeseen ja henkiseen sekä fyysiseen tuskaan, jota Eerika joutui pitkän aikaa ennen kuolemaansa kestämään, koska useampikin sosiaalipuolen henkilö toimi tavalla, jota ei voi järjellä ymmärtää.
[/quote]
Mitkään keskusteluketjut eivät pysy koko ajan aiheessa ja vain siinä, joten ehkäpä sinäkin voisit vähän löysätä pipoa ja olla ottamatta herneitä siitä, että joku haluaa sanoa pari sanaa koulutuksesta.
[/quote]
En ota herneitä nenään. Kertokaa vaan mun puolesta vaikka juurtajaksain tässä ketjussa tutkintonne rakenteesta, opintojenne kestosta tms. ja olkaa just niin närkästyneitä siitä, että "aina sossuja haukutaan". Mun nyt vaan on vaikea ymmärtää, että ettekö te ihan koulujakin käyneet tajua, kuinka typerältä tuollainen uhriutuminen tässä yhteydessä vaikuttaa.
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 16:59"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 16:26"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 16:11"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 15:53"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 15:39"]
Lastensuojelun kautta suuri osa suojelua tarvitsevista lapsista ja nuorista saa paremman tulevaisuuden. Ei pidä unohtaa sitä arvokasta työtä, mitä lastensuojelussa tehdään, ja siksi koko ammattikunnan haukkuminen ja sovaaminen on asiatonta ja typerää.
Lto
[/quote]
On ammattitaitoa myös osata suojella itseään. Jos minä opettajana ottaisin itseeni kaikki AV:lla esitetyt "opettajat on paskoja" kommentit, niin jo olisi mieli maassa. Jos itse tietää tehneensä työnsä hyvin, ei anonyymien huuteluille pistä liikaa painoarvoa. Toki jos ammatillinen itsetunto ja/tai tehdyn työn jälki ei ole ihan kohdallaan, niin sitten arvostelu saattaakin tuntua aika henkilökohtaiselta.
Miten te sossut ylipäätänsä pystytte tekemään työnne ammattimaisesti, jos jo pelkkä netissä käyty keskustelu saa teidät näin totaalisen puolustuskannalle?
[/quote]Heh, luuletko että tää on joku ensimmäinen kerta kun sossut kuulee arvostelua ammattikunnastaan? Sossujen haukkuminenhan on kansanhuvia, osalle kansasta. Jos nyt kerran vähän puolustaudutaan ja kerrotaan omaakin näkemystä, niin älä nyt liikaa johtopäätöksiä vedä. Tässä keskustelussa moni kyllä näkee sossujen kommentit joidenkin ihmeellisten asenne-silmälasien läpi.
[/quote]
No hehheh vaan sullekin. Opettajiahan ei koskaan arvostellakaan, vai mitä? :) Ja ylipäätänsä, AV on kuuluisa asiallisesta keskustelustaan, vai mitä?
Kuvittelisin myös että "sossuilla" olisi vähän enemmän empatiakykyä ja tilannesilmää. Jos tämän ketjun aiheen tiimoilta kokee tärkeimmäksi asiaksi puolustaa omaa ammattikuntaansa ja kirjoitella tyyliin "vammat eivät olleet tarpeeksi graaveja", ja mitä näitä tässä asiayhteydessä mauttomia kommetteja nyt olemme saaneetkaan lukea, niin heikoissa kantimisissapa on käsitys siitä, millaiset argumentit sopivat mihinkin yhteyteen. Luulisi että näistäkin asioista olisi ollut puhetta niiden vuosia kestäneiden opintojen aikana.
[/quote]Mä, opettaja myös ;), ainakin ymmärsin nuo viestit niin, että selitettiin miksi niitä virheitä voi tapahtua. Ei niin, että hyväksyttiin virheet. Jotta muutosta voi tapahtua, pitää ensin tietää, missä kohtaa vika on. Jos kaikki pistetään tyhmän yksilön syyksi, jäävät rakenteelliset viat huomaamatta.
[/quote]
Näin.
Täällä on moneen otteeseen kerrottu lastensuojelun rakenteellisista ongelmista, mutta näihin on mylvitty, että "vittu lopettakaa se puolustelu saatana". Eli on hauskempaa syytellä yksilöitä, kuin lähteä syvemmin pohtimaan todellisia ongelmia ja miten niitä saataisiin ratkaistua, jotta lastensuojelun resurssit paranisivat.
Ketä tuo sitten viimekädessä auttaa, sitä en tiedä. Ei ainakaan niitä, joita lastensuojelun tulisi pystyä suojelemaan.
Joo da di da da da... Sossut tunnetusti tekee äkkinäisiä johtopäätöksiä tai agressiivisesti ajavat asiaansa noin normaalisti. Tulevat kouluun tai päiväkotiin kokoukseen ja kertovat että pitäkää silmällä kyllä jotain on vialla... Se on kai käytäntö? Kerro jos näin ei ole koska sitten olen saanut ihan erikoiskohtelun. Juu lastensuojelun "asiakas" olen.
R.I.P Eerika
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 17:00"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 16:26"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 16:11"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 15:53"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 15:39"]
Lastensuojelun kautta suuri osa suojelua tarvitsevista lapsista ja nuorista saa paremman tulevaisuuden. Ei pidä unohtaa sitä arvokasta työtä, mitä lastensuojelussa tehdään, ja siksi koko ammattikunnan haukkuminen ja sovaaminen on asiatonta ja typerää.
Lto
[/quote]
On ammattitaitoa myös osata suojella itseään. Jos minä opettajana ottaisin itseeni kaikki AV:lla esitetyt "opettajat on paskoja" kommentit, niin jo olisi mieli maassa. Jos itse tietää tehneensä työnsä hyvin, ei anonyymien huuteluille pistä liikaa painoarvoa. Toki jos ammatillinen itsetunto ja/tai tehdyn työn jälki ei ole ihan kohdallaan, niin sitten arvostelu saattaakin tuntua aika henkilökohtaiselta.
Miten te sossut ylipäätänsä pystytte tekemään työnne ammattimaisesti, jos jo pelkkä netissä käyty keskustelu saa teidät näin totaalisen puolustuskannalle?
[/quote]Heh, luuletko että tää on joku ensimmäinen kerta kun sossut kuulee arvostelua ammattikunnastaan? Sossujen haukkuminenhan on kansanhuvia, osalle kansasta. Jos nyt kerran vähän puolustaudutaan ja kerrotaan omaakin näkemystä, niin älä nyt liikaa johtopäätöksiä vedä. Tässä keskustelussa moni kyllä näkee sossujen kommentit joidenkin ihmeellisten asenne-silmälasien läpi.
[/quote]
No hehheh vaan sullekin. Opettajiahan ei koskaan arvostellakaan, vai mitä? :) Ja ylipäätänsä, AV on kuuluisa asiallisesta keskustelustaan, vai mitä?
Kuvittelisin myös että "sossuilla" olisi vähän enemmän empatiakykyä ja tilannesilmää. Jos tämän ketjun aiheen tiimoilta kokee tärkeimmäksi asiaksi puolustaa omaa ammattikuntaansa ja kirjoitella tyyliin "vammat eivät olleet tarpeeksi graaveja", ja mitä näitä tässä asiayhteydessä mauttomia kommetteja nyt olemme saaneetkaan lukea, niin heikoissa kantimisissapa on käsitys siitä, millaiset argumentit sopivat mihinkin yhteyteen. Luulisi että näistäkin asioista olisi ollut puhetta niiden vuosia kestäneiden opintojen aikana.
[/quote]
Kaikki argumentit, joita on käytetty Eerikan käsittelyssä, saa tuoda myös julkisesti esiin. Laput pois silmiltä ja pumpulit korvista.
[/quote]
.. ja lisäys: ja täällä niistä tietenkin pääosin spekuloidaan, kun tarkkaa tietoa ei ole. Sekin on sallittua.
Ja pieni lisähuomio: täällä kirjoittelee paljon muitakin kuin sosiaalialan työntekijöitä. Turha nimittää kaikkea keskustelua "oman ammattikunnan puolusteluksi".
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 17:02"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 16:46"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 15:41"]
[quote author="Vierailija" time="15.02.2015 klo 13:56"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 22:49"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2015 klo 22:44"]
Helppo haukkua vaan teepä työs hyvin. Se ratkaisee. Ei se, onko sossu sosionomi tai sos.työntekijä.
[/quote]
Tosiaan arvostuksen ansaitsee tekemällä työnsä hyvin. Ei sillä, että on opiskellut x vuotta ja päntännyt niin ja niin moneen tenttiin ;)
terv. opettaja
[/quote]
Se pänttääminen nyt luo sen pohjan ja mahdollisuuden hyvän työn tekemiselle. Vai luuletko, että jos tuotla kadulta nyt summittaisesti otetaan joku ihminen, jolla ei ole alasta mitään tietoja, saa aikaan mittavan ja vaikuttavan uran sosiaalityöntekijänä?
Eli et voi väheksyä sitä, että panostetaan jo itse opiskeluun.
[/quote]
Mitähän sinä höpiset? Opettajana tottakai arvostan sitä, että joku panostaa opiskeluun. En kuitenkaan kuvittele, että arvostusta saa sillä, että ilmoittaa opiskelleensa niin ja niin monta vuotta. Myöskään tutkinto itsessään ei tuo ihmiselle arvostusta, vaan se miten työnsä hoitaa.
Yksi tämän ketjun omituisimmista sivujuonteista on ollut joidenkin kirjoittajien välillä jopa hyvinkin marttyyrimäisiä piirteitä saanut närkästys ja kiukku siitä, että heidän "monen vuoden opiskelua vaatinutta" tutkintoaan ja ammattitaitoaan ei kunnioiteta.Lapsi on kuollut joidenkin lastensuojelun ja terveydenhoidon ammattilaisten räikeiden laiminlyöntien takia. Tässä tilanteessako on tärkeää painottaa sitä, kuinka kovasti on tullut opiskeltua ja kuinka huutava vääryys on, että omaa ammattikuntaa tapaus Eerikan vuoksi nyt arvostellaan välillä asiattomastikin?Eiköhän sinun kokemasi mielipaha ole pelkkä kärpäsen kakka verrattuna siihen mielipahaan, murheeseen ja henkiseen sekä fyysiseen tuskaan, jota Eerika joutui pitkän aikaa ennen kuolemaansa kestämään, koska useampikin sosiaalipuolen henkilö toimi tavalla, jota ei voi järjellä ymmärtää.
[/quote]
Mitkään keskusteluketjut eivät pysy koko ajan aiheessa ja vain siinä, joten ehkäpä sinäkin voisit vähän löysätä pipoa ja olla ottamatta herneitä siitä, että joku haluaa sanoa pari sanaa koulutuksesta.
[/quote]
En ota herneitä nenään. Kertokaa vaan mun puolesta vaikka juurtajaksain tässä ketjussa tutkintonne rakenteesta, opintojenne kestosta tms. ja olkaa just niin närkästyneitä siitä, että "aina sossuja haukutaan". Mun nyt vaan on vaikea ymmärtää, että ettekö te ihan koulujakin käyneet tajua, kuinka typerältä tuollainen uhriutuminen tässä yhteydessä vaikuttaa.
[/quote]
Onko se nyt sinusta ihan tosissaan uhriutumista, mikäli tutkintoa kutsutaan mm. huuhaa-tutkinnoksi ja pilipali-tutkinnoksi, jotka saa juostua läpi lukematta, niin tähän toteaa että kyllä näihin saa tosissaan vaivaa nähdä päästäkseen läpi? Ja samaten tähän väittämään, joka tuolla aiemmin tuli, että sosiaalityöntekijän pätevyyden saisi vuoden opiskelulla. Tuo on niin räikeästi väärän tiedon levittämistä, että tuollaista nyt ainakin toivottavasti on oikeus korjata.
Mahtava kommentti. Ota tosta fairya niin olo vaan paranee. Joo sossut on jotain outoa välillä taivaan ja maan. Ne on vähän juristeja ja pappeja ja lääkäreitä ja vähän niillä on maalaisjärkeäkin.