Harmittaa oma alisuoriutuminen

Minulla on sama tilanne.

Opiskelen yliopistossa ja en ole saanut puoleen vuoteen mitään aikaiseksi. Mikään ei motivoi. En ymmärrä miten on niin vaikeaa saada niskasta kiinni hyvä että pääsen aamulla sängystä ylös.

Tähän päälle vielä itsesyytökset niin johan alkaa masentaa...

Sama juttu. Olen päätynyt opiskeluaikojen olemattomien työmahdollisuuksien takia järkivalintana alalle, josta en ole yhtään kiinnostunut. Työtehtävien aloittaminen vaatii aina älytöntä skarppausta.

Välillä olen tyytyväinen, kun on töitä ja rahaa, mutta useimmiten tuntuu, että elämä on tällaiseen aivan liian lyhyt. Ja todellakin olen kateellinen ihmisille, jotka tekevät työtään intohimolla.

Täällä myös yksi kohtalotoveri! Tiedän, että minusta olisi enempäänkin, mutta määrätyt epäonnistumiset ja puhdas huono tuuri yhdistettynä vuosia ympäristöön, jossa ei saa kuin lähes pelkästään negatiivista palautetta ovat saaneet varovaiseksi, joka ei uskalla enää yrittää ja luota itseensä, vaan haluaisi vetäytyä mahdollisuuksista ja haasteista. Vaikka nyt elämä ei tuota pettymyksiä, se ei tuota myöskään energiaa, onnistumisia ja hyviä kokemuksia, vaikka niille on yrittänyt rakentaa välillä mahdollisuuksia. 

Tämä on aiheuttanut juuri kakkosen kuvaaman fiiliksen, ettei saisi mitään aikaiseksi, kun yrittäessä aina riskeeraa, että ei onnistukaan. Tiedän, että tähän auttaisi positiiviset kokemukset, vaikka ihan pienetkin ja innostava ilmapiiri. Itsekin sitä voi tehdä, mutta määrättyä pidempään on vaikea taistella ulkopuolelta tulevia kokemuksia vastaan. Kun nyt olisikin joku ihminen, kuka tahansa, joka säännöllisesti kehuisi vaikka pienistäkin saavutuksista, lähtisi Intiön henkisesti mukaan tukemaan, kun innostus ja mielenkiinto johonkin syttyy ja uskoisi minuun.

Alan lähestyä keski-ikää, enkä vieläkään ole löytänyt työtä, joka oikeasti kiinnostaa. Ajelehdin vailla päämäärää. Sama tunne myös parisuhteessa ja kodissa. Voimia kakkoselle. Itsesyytökset. Niinpä. Pitäisi olla onnellinen ja kiitollinen, kun elämässä kuitenkin "kaikki hyvin".

Ketjussa onkin jo tullut syy: väärä ala.

[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 21:56"]

Täällä myös yksi kohtalotoveri! Tiedän, että minusta olisi enempäänkin, mutta määrätyt epäonnistumiset ja puhdas huono tuuri yhdistettynä vuosia ympäristöön, jossa ei saa kuin lähes pelkästään negatiivista palautetta ovat saaneet varovaiseksi, joka ei uskalla enää yrittää ja luota itseensä, vaan haluaisi vetäytyä mahdollisuuksista ja haasteista. Vaikka nyt elämä ei tuota pettymyksiä, se ei tuota myöskään energiaa, onnistumisia ja hyviä kokemuksia, vaikka niille on yrittänyt rakentaa välillä mahdollisuuksia. 

Tämä on aiheuttanut juuri kakkosen kuvaaman fiiliksen, ettei saisi mitään aikaiseksi, kun yrittäessä aina riskeeraa, että ei onnistukaan. Tiedän, että tähän auttaisi positiiviset kokemukset, vaikka ihan pienetkin ja innostava ilmapiiri. Itsekin sitä voi tehdä, mutta määrättyä pidempään on vaikea taistella ulkopuolelta tulevia kokemuksia vastaan. Kun nyt olisikin joku ihminen, kuka tahansa, joka säännöllisesti kehuisi vaikka pienistäkin saavutuksista, lähtisi Intiön henkisesti mukaan tukemaan, kun innostus ja mielenkiinto johonkin syttyy ja uskoisi minuun.

[/quote]

Uskomatonta, mutta mulle tuli tosi hyvä olo jo tuosta yhdestä yläpeukusta! Yleensä en niihin reagoi kummemmin, mutta nyt juuri kun kerroin tsemppauksen tarpeestani, jo noin pieni ele sai yllättävän suuren positiivisen reaktion itsessäni. Olisipa joku toistensa tsemppauskerho olemassa, jossa voisi estottomasti kerrankin kehua toisiaan ja luoda uskoa kullekin tekemisiinsä ja osaamisiinsa.

t. 4

Tuttu tunne mullekin tuo alisuoriutuminen! Mulle kävi niin köpelösti,että sain tutkintoni valmiiksi alalta, joka ei työllistä. Täälläkin parjataan meitä maistereita, jotka ovat ilmeisesti ihan luusereita, ja vielä kehtaavat toivoa että saavat alakohtaista työtä! Joo, olen yksi heistä, heittäkää kuraa oikein kunnolla, sillä ei tunnu enää missään, olen itse itseni jo kivittänyt! Ei mitään saumaa kunnon töihin, sentään joitakin lyhyitä töitä siivoojana ja kassana. Toiveet työelämän suhteen ihan nollassa. Joka päivä katson perhettäni ymmärtäen että se on kaikki mitä mulla on ja tärkeintä. Työssä en näe mitään ilonaiheita, sillä joko sitä ei ole tai se ei vastaa mitenkään koulutustani ja taitojani. 

[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 22:03"][quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 21:56"]

Täällä myös yksi kohtalotoveri! Tiedän, että minusta olisi enempäänkin, mutta määrätyt epäonnistumiset ja puhdas huono tuuri yhdistettynä vuosia ympäristöön, jossa ei saa kuin lähes pelkästään negatiivista palautetta ovat saaneet varovaiseksi, joka ei uskalla enää yrittää ja luota itseensä, vaan haluaisi vetäytyä mahdollisuuksista ja haasteista. Vaikka nyt elämä ei tuota pettymyksiä, se ei tuota myöskään energiaa, onnistumisia ja hyviä kokemuksia, vaikka niille on yrittänyt rakentaa välillä mahdollisuuksia. 

Tämä on aiheuttanut juuri kakkosen kuvaaman fiiliksen, ettei saisi mitään aikaiseksi, kun yrittäessä aina riskeeraa, että ei onnistukaan. Tiedän, että tähän auttaisi positiiviset kokemukset, vaikka ihan pienetkin ja innostava ilmapiiri. Itsekin sitä voi tehdä, mutta määrättyä pidempään on vaikea taistella ulkopuolelta tulevia kokemuksia vastaan. Kun nyt olisikin joku ihminen, kuka tahansa, joka säännöllisesti kehuisi vaikka pienistäkin saavutuksista, lähtisi Intiön henkisesti mukaan tukemaan, kun innostus ja mielenkiinto johonkin syttyy ja uskoisi minuun.

[/quote]

Uskomatonta, mutta mulle tuli tosi hyvä olo jo tuosta yhdestä yläpeukusta! Yleensä en niihin reagoi kummemmin, mutta nyt juuri kun kerroin tsemppauksen tarpeestani, jo noin pieni ele sai yllättävän suuren positiivisen reaktion itsessäni. Olisipa joku toistensa tsemppauskerho olemassa, jossa voisi estottomasti kerrankin kehua toisiaan ja luoda uskoa kullekin tekemisiinsä ja osaamisiinsa.

t. 4
[/quote]

Niitä kutsutaan ystäviksi.

Itse sytyin kuin eloon uudestaan kun löysin vierelleni ihania ystäviä. Kuinka yksin ja onneton olinkaan useamman vuoden.

[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 21:56"]Täällä myös yksi kohtalotoveri! Tiedän, että minusta olisi enempäänkin, mutta määrätyt epäonnistumiset ja puhdas huono tuuri yhdistettynä vuosia ympäristöön, jossa ei saa kuin lähes pelkästään negatiivista palautetta ovat saaneet varovaiseksi, joka ei uskalla enää yrittää ja luota itseensä, vaan haluaisi vetäytyä mahdollisuuksista ja haasteista. Vaikka nyt elämä ei tuota pettymyksiä, se ei tuota myöskään energiaa, onnistumisia ja hyviä kokemuksia, vaikka niille on yrittänyt rakentaa välillä mahdollisuuksia. 

Tämä on aiheuttanut juuri kakkosen kuvaaman fiiliksen, ettei saisi mitään aikaiseksi, kun yrittäessä aina riskeeraa, että ei onnistukaan. Tiedän, että tähän auttaisi positiiviset kokemukset, vaikka ihan pienetkin ja innostava ilmapiiri. Itsekin sitä voi tehdä, mutta määrättyä pidempään on vaikea taistella ulkopuolelta tulevia kokemuksia vastaan. Kun nyt olisikin joku ihminen, kuka tahansa, joka säännöllisesti kehuisi vaikka pienistäkin saavutuksista, lähtisi Intiön henkisesti mukaan tukemaan, kun innostus ja mielenkiinto johonkin syttyy ja uskoisi minuun.
[/quote]

Samassa tilanteessa. Voi kuitenkin lohduttautua sillä, että kapasiteettia riittäisi enempään. Kruisailen eteen päin lähes tyhjäkäynnillä. Paljon rankempaa olisi pinnistellä kykyjensä ylärajoilla jatkuvasti.

Lohduttavaa kuulla, että on muillakin samanlaisia tuntemuksia, vaikkei tätä tietysti kenellekään toivoisi. Itsellä myös motivaatio hakusessa opiskelujen suhteen, vaikkei paljoa enää puutu. Vaikea saada tartuttua hommiin, se intohimo puuttuu, kiinnostusta on toki jossain määrin alaa kohtaan, mutten meinaa saada itsestäni mitään irti, myös tuleva työelämä pelottaa ja ahdistaa ja ylipäätään se onnistunko saamaan oman alan töitä, vaikka dippainssiksi valmistunkin. Oman alan työkokemusta ei ole yhtään ja tänä aikana tutkintokaan ei takaa enää mitään.