Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako 37-vuotiaan enää erota?
12.02.2015 |
Mieheni on ollut minua kohtaan pari kertaa väkivaltainen ja hän on dominoiva, pihi, lyhytpinnainen ja minua rakastamaton huutaja. Löysin viimein asunnon ja nyt hän alkoikin taas antaa poskipusuja ja myöntyä toiveisiini sekä on sitä mieltä, että minun ei kannata muuttaa. Aiemmin (kun asuntoa ei ollut vielä saatu), hän itsekin oli eron kannalla sekä heittämässä minua konkreettisesti ulos useammankin kerran. Monet viikonloput suututtuaan minuun hän käski minut kodin toimistohuoneeseen siten, että en saisi tulla sieltä ulos, että hänen ei tarvitisisi nähdä tai kuulla minua. Meillä on kaksi pientä lasta ja en halua, että lapset joutuvat elämään perheessä, jossa on jatkuvaa kränää ja jossa äitiä kohdellaan huonosti.
Mutta: olen jo 37-vuotias ja muutenkin YH-perheitä halveksitaan. YH-perheet ovat myös neuvoloissa ja kouluissa extratarkassa syynissä ja helposti heilahtaa ilmoitus lastensuojeluun, kun YH-perheet ovat korkeamman riskin porukkaa. Olen myös ujo nyhverö ja tossukka, joten olen huono puolustautumaan sellaisia vastaan, jotka sanovat ilkeästi ja moittivat. Lisäksi en voisi enää tämän ikäisenä ja äitinä löytää koskaan uutta suhdetta. Kaipaisin minäkin vielä jossain vaiheessa elämääni rakkautta ja läheisyyttä (vaikka esim. kymmenen vuoden sisällä tms. - kiirettähän tässä ei ole).
Kommentit (48)
Totta kai miehesi muuttui taas helläksi ja pussailevaksi, kun tajusi sinun olevan tosissasi. Mies joutuu tekemään kaikki hommat kotona itse, kun sinä poistut kuvioista. Älä lankea houkutuksiin, jos kerran olet jo päätöksen tehnyt, vaan toteuta se! Hei, muista itsekunnioitus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä ihmeestä olet nuo käsitykset yksinhuoltajista vetäissyt?
Ai niin! Sekin vielä, että appivanhempani ovat tietenkin mieheni puolella. He ovat alunalkaenkin karsastaneet minua, sillä en passaa tarpeeksi heidän poikaansa. Miehen viimeisin lyöminen tapahtui appivanhempien luona ja anopin mielestä minä en missään nimessä saisi mennä lääkäriin tai kertoa kenellekään asiasta. Apen mielestä se oli pikkujuttu, josta ei kannata puhua. Kuitenkin itseltäni meni toviksi muisti ja oli kovaa päänsärkyä useamman päivän ajan sen jälkeen. Sitten lähimmät kaverini (pari nettikaveria) ovat sitä mieltä, että ei kannata ehkä näin hätäisesti erotakaan - tosin en ole heille kaikista väkivaltaisista tilanteista kertonut. Ihan yksinäinen olo tässä kyllä on. T. Ap
Et sä mihinkään B tai C - luokkaan tipahda. Meitä on paljon yksin/yhteishuoltajia syystä tai toisesta. Sekö, että toinen lyö (kerrankin) ja on henkisesti väkivaltainen ja jos siihen suostuu vielä jäämään on A-luokan kansalainen? Nyt pois itsetunnon alennusmyynnistä ja lähde lasten kanssa heti kun voit. Onko sulla tukiverkkoa eli ystäviä, sisaruksia, isovanhempia, jotka voivat auttaa ja tukea? Esim. välillä myös lastenhoidossa? Jos ei, voit erokriisin keskellä saada apua myös kaupungin perhetyöntekijöiltä. Puhu tilanteesta neuvolassa vai minkäikäisiä lapsesi ovat?
Et joudu mihinkään erityissyyniin sosiaalipuolella, kun hoidat asiat ja lasten asiat diplomaattisesti ja fiksusti ja ylipäätään hoidat asiat .
Tuohon järkkyyn suhteeseen miehesi kanssa ei kannata jäädä katkeroitunaan ja lapset kärsivät ihan varmasti nykyisessä tilanteessa.
t. Kohta vuosi sitten eronnut yh
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 11:50"]
Mistä ihmeestä olet nuo käsitykset yksinhuoltajista vetäissyt?
[/quote]
Olen lukenut netistä miesten kommentteja siitä, miten YH-äidit ovat alinta pohjasakkaa. Olen toki myös jutellessani ihmisten kanssa kiinnittänyt nuorempana huomion siihen, että YH-äitejä pidetään epäonnistujina sekä harvempi haluaisi itselleen puolisoa, jolla on jo valmiiksi lapsia.
Kaiken lisäksi tiedän, että menetän omien sukulaisteni kunnioituksen, jos eroan. Olen juuri saanut lämmiteltyä välit tiettyihin sukulaisiin, jotka pitivät minua ikiopiskelijaa ja ikisinkkua "luuserina" - nyt musta sitten tulisikin inhottu YH-äiti. Ja todellisia syitä eroon en kehtaa tai uskalla sanoa, sillä en halua rasittaa heidän mieltään perheongelmillani. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä mietiskelin vielä ja tajusin juuri, että se suurin ongelma on siinä, että tässä avioliitossa kaiken on päättänyt mies - mies on suorastaan jyrännyt mielipiteensä läpi sellaisissakin asioissa, joissa hän on ollut aivan väärässä. Poikkeuksena esim. kun lapsi oli vakavasti sairaana, niin sain ruikuttaa ja nalkuttaa todella sitkeästi, että lapsi vietiin lääkärille. Miehen mielestä ei ollut mitään ongelmaa, mutta huomasin itse heti, että on jokin vialla. Mies uhkasi lyödä, jos soitan lääkärille ja mies ei olisi jaksanut lähteä edes viemään 15 minuutin päähän yhteisellä (pääsosin minun maksamallani) autolla. Ja kyseessä oli tartuntatauti. Mies olisi mieluummin pelannut konsolipelejä ja piti minun huolestumistani "akkojen jäkätyksenä". T. Ap
Tunnistan sinussa itseni pari vuotta sitten. Olin ex-mieheni ja lasteni isän kanssa mollattu niin matalaksi, pelkääväksi ja itseäni epäileväksi, kiltiksi ja aina ymmärtäväiseksi naiseksi, ettei lähteminen todellakaan ollut helppo askel.
Ennemmin tai myöhemmin sun kuitenkin pitää lähteä. Se selkeytyy kyllä. Voithan sä katsoa vielä pari kierrosta jos siltä tuntuu, mutta lopputulos on silti sama - sun täytyy lähteä. On se pelottavaa sitten huomata olevasi yksin, ja mulla ainakin lapset purki sitten kaikki muutoksesta johtuvat kiukut minuun kun olin muutenkin heikkona, enkä tiennyt mikä johtuu erosta ja mikä normiasioista. Mutta se oli loppujenlopuksi lyhyt, muutaman kuukauden vaihe kun annoin itselleni luvan olla heikko ja potea suru ja ahdinko. Siihen auttaa kyllä jos on joku tukihenkilö jolle voi soittaa mihin kellonaikaan tahansa. Koska kyllä se yksinolo lasten kanssa sitte lyö aika kovat pelkotilat päälle kriisin aikana. Mulla oli pari ystävää joille soittelin iltasella kun lapset nukkuivat, sen lisäksi kävin psykologilla juttelemassa. Se ei juurikaan auttaut, pelkäsin vaan kokoajan että ottavat yhteyttä lastensuojeluun kun olin niin itkuinen. Suosittelenkin tästä syystä yksityistä terapeuttia erokriisiin, en kunnallista.
Nyt mulla on narsistimiehen luota lähdöstä kohta kaksi vuotta. En ole ikinä elämässäni ollut näin onnellinen, sujut itseni kanssa, itseni hyväksyvä ja pärjäävä, lasten kanssa läsnäoleva äiti. En todellakaan koe olevani ö-sarjassa, en kyllä toisaalta edes haikaile mitään mieskuvioita. Naiset on parhaita ystäviä, keskustelijoita ja ymmärtäjiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertomasi perusteella olet kyllä juuri nyt sitä alinta pohjasakkaa. Olet todella huono äiti jos et voi lapsillesi tarjota turvallista ja rauhallista perhe-elämää vain siksi, että mietit mitä muut sinusta ajattelevat tai saatika sitten sitä, että riittääkö enää vientiä miesmarkkinoilla. Ihan tosissaan nyt asiat tärkeysjärjestykseen.
Uskon että ei ole helppoa lähteä, kun olet täysin miehesi aivopesemä, mutta yritä nyt ajatella lapsiasi ja heidän tulevaisuuttaan. Kyllä ehdottomasti lapsille on parempi asua yh-äidin kanssa kuin tuollaisessa sairaassa ympäristössä kuin teidän perhe nyt on. Ja tietenkin miehesi on nyt kiltti, koska ei halua luopua tiskirätistään.
Suosittelen myös narsistien uhrien tuki -keskustelupalstaa. Sieltä minä sain vähän suhteellisuudentajua että mikä on normaali suhde ja mikä ei ole. Että noi sun tuntemukset on ihan oikeita. Niille ristiriidoille teidän suhteessa on muu syy kuin se että sä olet nipo, väärässä ja huono.
Älä mieti mitä sukulaiset tai apet ja anopit susta ajattelee. Tottakai ero on aina pettymys. Sulle itsellesi eniten, ei niille sukulaisille. Kaikille käy elämässä kaikenlaista, ei se niin stigma ole nykypäivänä erota huonosta suhteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ka6ata erota noin vanhana, elämähän on silloin jo muutenkin ihan finaalissa
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 11:26"][quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 11:23"]
Kyllä kannattaa. Monet huolivat valmiiksiohjelmoidun astianpesukoneen vaikka olisikin käytetty.
[/quote]
Tuota juuri mietinkin, että lapset ja edeltävä avioliitto ovat kyllä nou-nou miehille. Noh, suhtaudun tulevaisuuteen siten, että olen valmis olemaan yksinäni lopun ikäni sekä tipahdan B- (tai C-)luokkaan naisissa viimeistään eroni myötä. T. Ap
[/quote]
Luuletko olevasi tällä hetkellä A-luokassa..? Kysyppä mieheltäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä mä just luin, ei voi olla todellista. Tän on pakko olla jonkun yh-vastaisia juttuja kirjoittavan provoilijan tuotos.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 12:34"]
Mitä mä just luin, ei voi olla todellista. Tän on pakko olla jonkun yh-vastaisia juttuja kirjoittavan provoilijan tuotos.
[/quote]
Ei ole provo, mutta niiden provoilijoiden jutut ovat kyllä vaikuttaneet omaan ajatteluuni haitallisesti. Mutta olen alunperinkin hieman kiltinpuoleinen ja mies on komenteleva määräilijä, joten kortit olivat huonot jo ihan alussa. Lisäksi mies on saanut kotoaan erittäin huonon mallin (jatkuvaa riitaa ja väkivaltaa sekä muiden tunteiden paitsi vihan näyttäminen on ollut kiellettyä). Olen tässä jo pari vuotta yrittänyt kaikenlaista, jotta tilanne korjaantuisi, mutta mieheni ei halua muuttua juurikaan. Nyt viimeisin käytäntömme on ns. välttely. Lopetamme keskustelun, jos se menee liian riitaisaksi tai jos siinä alkaisi olla väkivallan uhkaa. Menemme eri huoneisiin tai toinen lähtee ulos kävelylle.
Miehellä on oikeasti todella huonot hermot ja kärsivällisyys, joten useimmista asioista on vaikeaa puhua ilman että hän suuttuu, alkaa huutaa ja jopa rupeaa väkivaltaiseksi. Jostain syystä niitä väkivaltaisia käyttäytymistapoja on näkynyt suhteessa enemmän juuri silloin, kun olemme olleet appivanhempien luona (ehkä hänen oman lapsuutensa toisintona). Surullista on sekin, kuinka hän ei myöskään kestä lasten itkemistä juuri lainkaan, vaan suuttuu siitäkin. Mielestäni mies on oikeasti melko kyvytön isäksi ainakin nykyisellään ja harmittaa, että hän on niin huono esimerkki lapsille. Sen takia ja lisäksi väkivallan takia olisin nyt eroamassa. Ja on niitä muitakin pinnalisempia syitä (kuten totaalinen läheisyyden puute ja miehen ilkeät kommentit). Mies on kyllä saanut itsetuntoni nujerrettua niin alas, että tuntuu tosi oudolta yhtäkkiä päättääkin näin tärkeistä asioista. :/ Mutta olen saanut jo ensimmäisen askelen otettua eli sen asunnon olen jo hankkinut. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 11:34"][quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 11:27"]
Ei ap:n kaltaiset ihmiset koskaan eroa, vaikka sitä toitotettaisiin mistä tuutista tahansa. Niille on paljon helpompi jäädä siihen omakotitalon sohvalle itkemään, koska herranjumala muutenhan pitäisi ITSE päättää jotain ja ITSE tehdä jotain, ja mitä siitä ihmisetkin ajattelisivat. Mä halveksin syvästi tällaisia naisia, jotka antavat lastensa kasvaa alistavassa ja väkivaltaisessa ilmapiirissä, eivätkä kunnioita itseään sen vertaa että vaivautuisivat tekemään jotain asian parantamiseksi.
[/quote]
Kyllähän se noin menee, myönnän itsekin. Tosin mies on onnistunut nujertamaan itsetuntoni aivan pohjamutiin suhteen alusta lähtien, joten olen jotenkin heikentynyt niin, että oikeasti tarvitsisin jonkun läheisen ystävän tai sukulaisen apua tässä vaikeassa tilanteessa. Mutta en ole juurikaan kertonut ongelmistani enkä ole kovin paljon ollut keneenkään yhteyksissäkään, joten ei minulla ole oikeastaan ketään muuta aikuista kuin mieheni ja mieheni on sitä mieltä, että minun ei kannata muuttaa ja ei tietenkään aio auttaa missään käytännön järjestelyissä (esim. eron laittaminen vireille tai tavaroiden kantaminen muutossa yms.) pätkääkään, vaikka muuten meillä välit ovatkin siedettävät niitä riitoja, nöyryyttämistä ja pakottamisia lukuunottamatta. T. Ap
[/quote]
Soita kunnan sosiaalitoimeen, lasten suojeluun tms. ja pyydä sieltä tukea muuttoon. Aivan varmasti saat apua!
Miksi määrität itsesi ja arvosi muiden mielipiteiden perusteella? Ei mies ole mikään jumala! Elämässä on paljon muutakin hyvää kuin huono parisuhde, sitä kannattaa ensin tavoitella ja sitten vasta hakeutua parisuhteeseen.
Hyvä AP.
Jos päätät liittyä meidän YH-äitien laumaan, niin muista, että olet just niin surkea ja säälittävä ja... (jatka listaa) kuin itse päätät olla.
Sen sijaan vaihtoehtona on tulla ihan oikeasti toimeen ilman miestä, opetella hoitamaan raha-asiansa, veroilmoituksensa, kasvattaa lapset suoraan ja kunnon kansalaisiksi, tehdä työtä (tai kahta, kuten minä) huolehtia oikeanlaisesta ravinnosta ja korjata lasten polkupyörät sekä tankata auto tarvittaessa.
Mihinkään ei tarvita miestä. Sitten, jos sellainen elämään tulee, niin katsokin että se on vaan bonari, kirsikka kakun päällä, ei mikään perässävedettävä kivireki tai sohvaa valloittava elättiporsas eikä myöskään sinua tallova despootti.
Olin juuri saman ikäinen, kun erosin. En sano, että olisi ollut elämäni paras päätös, aina silloin tällöin joudun työskentelemään katkeruuden kanssa. Mutta kyllä kannatti.
En esim. uskonut, että vaikeudet lasten kanssa olisivat johtuneet kodin ilmapiiristä. Ajattelin vaan, että tämmöistä elämä on. Mutta kun päästiin pois siitä vallankäytön ilmapiiristä, venkuroista mukuloista kuoriutui hyvin nopeasti avoimia, ihania esiteinejä.
Sinä teet oman elämäsi.
Tai kuten tuolla joku jo totesi, että eihän sitä loppuelämää ole kuin max puoli vuosisataa jäljellä, sen kun odottelet hautaanpääsyä.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 12:47"][quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 11:34"][quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 11:27"]
Ei ap:n kaltaiset ihmiset koskaan eroa, vaikka sitä toitotettaisiin mistä tuutista tahansa. Niille on paljon helpompi jäädä siihen omakotitalon sohvalle itkemään, koska herranjumala muutenhan pitäisi ITSE päättää jotain ja ITSE tehdä jotain, ja mitä siitä ihmisetkin ajattelisivat. Mä halveksin syvästi tällaisia naisia, jotka antavat lastensa kasvaa alistavassa ja väkivaltaisessa ilmapiirissä, eivätkä kunnioita itseään sen vertaa että vaivautuisivat tekemään jotain asian parantamiseksi.
[/quote]
Kyllähän se noin menee, myönnän itsekin. Tosin mies on onnistunut nujertamaan itsetuntoni aivan pohjamutiin suhteen alusta lähtien, joten olen jotenkin heikentynyt niin, että oikeasti tarvitsisin jonkun läheisen ystävän tai sukulaisen apua tässä vaikeassa tilanteessa. Mutta en ole juurikaan kertonut ongelmistani enkä ole kovin paljon ollut keneenkään yhteyksissäkään, joten ei minulla ole oikeastaan ketään muuta aikuista kuin mieheni ja mieheni on sitä mieltä, että minun ei kannata muuttaa ja ei tietenkään aio auttaa missään käytännön järjestelyissä (esim. eron laittaminen vireille tai tavaroiden kantaminen muutossa yms.) pätkääkään, vaikka muuten meillä välit ovatkin siedettävät niitä riitoja, nöyryyttämistä ja pakottamisia lukuunottamatta. T. Ap
[/quote]
Soita kunnan sosiaalitoimeen, lasten suojeluun tms. ja pyydä sieltä tukea muuttoon. Aivan varmasti saat apua!
[/quote]
Soita heti! Samantien!
Sinä mietit ikääsi, yh-äitien mainetta ja arvoasi miesten silmissä. Samaan aikaan annat lastesi kasvaa tuollaisissa olosuhteissa. Herää ja toimi! Sinun elämässäsi mikään ei muutu huonommaksi vaan paljon paremmaksi kun hankkiudut eroon tuollaisesta miehestä.
Äläkä ala heti hommaamaan uutta miestä vaan opi seisomaan jaloillasi ja arvostamaan itseäsi. Opeta tämä myös lapsillesi etteivät he aikoinaan lankea idioottiin puolisoon.
Ei kannata nähdä vaivaa. Tyydy vain rooliisi nyrkkeilysäkkinä ( bitch slap ) sun onnellasi löytäisit vielä nykyistäkin Huonomman tai hullumman äijän. Kohtalon karma voi olla tietyillä ihmisillä kauhea. " ei millään pahalla " :)
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 11:37"]
Voi lapsiparat. Heidän pitäisi huostaanottaa tuollaisesta "kodista".
[/quote]
Mietin aivan samaa. Tuo äitihän on ihan kaheli ja todella itsekäs eikä välitä lapsistaan yhtään! Lapsille on aivan mielettömän traumatisoivaa nähdä äitiään kohdeltavan tuolla tavoin ja muutoinkin kodin ilmapiiri sairastuttaa lapset. Tuosta tilanne vain pahenee ja ei mene kauaakaan kun lapset eivät voi keskittyä olemaan lapsia kun pelkäävät menettävänsä rakkaan äitinsä tuon hullun miehen käsissä.
Äiti vaan miettii miltä tulee näyttämään miesten silmissä, kun ei olekaan enää jotain a-luokkaa huhuhuh. Eikös sitä nimenomaan äiti-ihmisenä ole enemmänkin kuin a-luokkaa kun on saattanut maailmaan suloiset lapset. Jos joku idiootti on sitä mieltä että yh tai äitiys tekee naisesta huonon niin sellaisen ihmisen seuraa ei todellakaan edes tarvitse. Arvot kohdalleen ja rakasta lapsiasi ap, älä mieti typeriä että mitä muut susta sanoo. Sun pitää viedä lapsesi turvaan ja heti!