Seurustelu adhd/asperger-tyypin kanssa,onko mahdollisuuksia mihinkään ?

Seurustelu on varmaan ok mutta muista, että nuo viivat periytyä lapsille ja vakavauusastetta ei voi tietää eli voi saada hyvin syvästi autistisenkin lapsen.

En tiedä mitä outouksia mahdat odotella. Minulla on molemmat diagnoosti, olen ollut lähes 30 vuotta naimisissa ja aikuiset lapset. 🤷🏻‍♀️

Jokainen ihminen on yksilö, ei kannata tyypittää ketään muiden kokemusten perusteella.

Yleensä kai vähenee ikävuosien myötä. 

Luultavasti itse olen naimisissa vastaavan tapauksen kanssa, vaikka diagnoosit puuttuvatkin. Lapseltamme molemmat diagnoosit kuitenkin löytyvät. Tuskin itsekään ihan neurotyypillinen olen, vaikkei diagnooseja olekaan, ja siksi viihdyn kaltaisteni kanssa. Sinuna en tarkertuisi diagnooseihin vaan keskittyisin vain siihen, onko tämä sellainen mies, jonka seurassa viihdyt.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä kai vähenee ikävuosien myötä. 

No itse asiassa ei, vaikka oireet voivatkin muuttaa muotoaan.

Mitä eroa oli siis tai on verrattuna ns. neruonormaaleihin?

Oman ajan tarve yms?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä kai vähenee ikävuosien myötä. 

No itse asiassa ei, vaikka oireet voivatkin muuttaa muotoaan.

Ainakin asperger-oireiston sanotaan väistyvän, siis nämä nuppitohtorit, adhd voi ollakin ettei muutu. 

Adhd-aikuinen pettää helpommin. Menee impulssien mukana. Tunnen kaksi tapausta, joissa toisessa pettäminen oli kroonista. Tottakai tämä on yksilöllistä, mutta riski ehkä suurempi.

Tässä jo tulikin esille että vahvasti periytyvää on. Vaikka miesystäväsi pärjää työssä ja on fiksu, saattaa jälkeläisestä tulla heikkolahjainen asperger/adhd.  Voisit tietysti kysellä hänen lapsuudestaan esim. sukulaisilta, kavereilta, millainen on ollut. Toki myös asperger/adhd -piirteinen tekee parhaansa suhteen alussa ja totuus saattaa paljastua myöhemmin.

Kyllä miettisin sinuna, mitä suhteelta haluat! Suhde ilman lapsia ehkä ok vaikka terveen kanssa helpompaa. En itse ottaisi riskiä. Lapsia? Se olisi ehkä itsemurha portaittain. Haluatko erityislapsen? Tai kaksi? Tuletko tilanteen kanssa toimeen? Itse en tulisi!

Vierailija kirjoitti:

Adhd-aikuinen pettää helpommin. Menee impulssien mukana. Tunnen kaksi tapausta, joissa toisessa pettäminen oli kroonista. Tottakai tämä on yksilöllistä, mutta riski ehkä suurempi.

Lähipiirissäni on paljon adhd-aikuisia ja he ovat ainoita, joilla on pitkä ja kunnollinen parisuhde. Myös minä ja puolisoni olemme sellaisia eikä 15 vuoden aikana ole tullut mitään impulsseja pilata elämäänsä jollain syrjähypyllä.

Sanoisin, että kyse ei ole niinkään adhd:sta, vaan tuttavapiirisi moraalista.

"Jokainen on arvokas" täällä hoetaan mutta autistinen ilmeisesti ei ole kun ei kelpaa parisuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

"Jokainen on arvokas" täällä hoetaan mutta autistinen ilmeisesti ei ole kun ei kelpaa parisuhteeseen.

Kelpaa samanlaisen kanssa, mutta ei kai voi olettaa että kenen tahansa pitäisi voida hyväksyä sillä olisi aikamoinen uhraus asettua samalle tasolle autistisen kanssa sivuttaen omat tarpeensa tulla ymmärretyksi.  

Minulla ollut tällainen mies jo parikymmentä vuotta. Äärettömän luotettava, ei valehtele (ajatttelee musta-valkoisesti), pitää rutiineista, tosi kiltti, hyvä isä, hyvin toimeentuleva (3 yliopistotutkintoa). Toisaalta aina ennalta arvattava vuodesta toisee, hyvin omalaatuinen huumori, häiriytyy metelistä, kertoo loputtomiin tarinoita fysiikan/matematiikan kaavoista, ei yleensä pysty arvioimaan toisen tunnetilaa, on kömpelö kaikin mahdollisin tavoin. Elikäs omanlaisensa kuin me kaikki. Edellisiin normikumppaneihini verraten ihan loistoyksilö.

Olen tapaillut jonkin aikaakin kymmeniä asioita ja palloja ilmassa samanaikaisesti multitaskaavaa ADHD-naista. Raha-asiat, työasiat, yksityisasiat, ihmissuhteet, jatkuvasti suloisesti sekaisin ja epäselviä. -Eikä mikään sovittu työtehtävä tai proggis etene milloinkaan maaliin saakka. Kaikki asiat ovat koko ajan keskeneräisiä ja jäävät myös keskeneräisiksi. Mistään ei tule valmista.

On hyvin haastavaa kun sovitaan treffit, voi olla 85% varma siitä, että nainen tekeekin jotain muuta. Ja kun flow on päällä, ilmestyy etukäteen sopimatta keskellä yötä pimputtamaan ovikelloa ja hakemaan läheisyyttä. Milloinkaan ei voi olla varma siitä mitä tapahtuu seuraavaksi.

Kun soppaan lisätään vielä sarjaihastumiset ja salamarakastumiset, jotka kestävät muutaman päivän ja päättyvät poikkeuksetta itkuun ja "paluuseen luokseni" en jaksa enään.

Lyhyellä aikavälillä tämä oli hauskaa kun en ottanut vakavasti. Mutta nyt kun suhdetta on jatkunut jonkin aikaakin, ongelmaksi ovat nousseet omat tunteet ja vastuu toisesta ihmisestä. Olen päätynyt kuluvan viikonlopun aikana ratkaisuun, että päätän suhteen: Ei vuoristorataa ylös ja alas reissaavan naisen kanssa pysty perustamaan parisuhdetta tai mitään syvempää ihmissuhdetta.

Kaikki ADHD-ihmiset eivät ymmärrä vauhdissaan sitä, että he eivät vahingoita ainoastaan itseään ja omia asioitaan, vaan myös toisia ihmisiä, omia lähimmäisiään ja niitä joista heille voisi olla apua ja tukea elämäntaipaleella. Mitä nopeammin ADHD tunnistaa ongelmansa ja hakee itselleen apua, sen parempi.

Minusta ADHD-ihmisten pitäisi seurustella ainoastaan kaltaisten ihmisten kanssa, sillä muuten suhteesta saattaa tulla epävakaa.

adhdsta tulee ongelma muille vain silloin, jos ne muut (tai joku muu) yrittää saada hänet kontrollinsa alle tai hoitamaan asiat siten kuin se muu haluaisi asiat hoitaa. on väärin ajatella, että adhdn läheisten pitäisi jotenkin olla apuna ja tukena hänelle, ikäänkuin adhd olisi muka joku vika, joka pitäisi korjata. Se ei ole vika. Se on kokonaisuus piirteitä. näistä piirteistä tulee ongelmallisia, kun täytyy tehdä asioita jonkun ennalta märäätyn mallin mukaisesti. Siksi adhdt usien oireilevat. Kun heille antaa vapauden, kaikki loksahtaa paikoilleen itsestään, mutta se vaatii tasapainoista kumppania ja yhteiskunnan tasolla tasa-arvoista yhteiskuntaa, jossa toisia ei saa sortaa sen perusteella, että toimivat hiukan eri musiikin tahdissa.

Olen itse ADHD-nainen ja pitkään luulin olevani kelvoton parisuhteeseen. Nyttemmin on tarkentunut että voin sittenkin olla oikein hyvä tyttöystävä kunhan asutaan erillään. Kanssani ei voi muuttaa yhteen eikä perheen perustaminen ole vaihtoehto.

Töistä selviän hyvin lääkityksen avulla, mutta kotona haluan voida olla oma itseni. Tämä tarkoittaa luovaa kaaosta. Koko asuntoni on yksi suuri ikuisesti keskeneräinen projekti. Käsitöitä lojuu siellä täällä, puhtaat pyykit saattavat olla kuivaustelinessä viikon, josta ne jossain vaiheessa siirtyvät puhtaiden pyykkien koriin jossa ne saattavat olla kuukudenkin ennenkuin ne tai osa niistä tulee viikattua kaappiin. Joka huoneessa on oltava sekalaatikko/kaappi jonne voin vain työntää kaiken tavaran pois näkösältä koska en tule koskaan viemään niitä omille paikoilleen. Siivoan yleensä vin yhden huoneen kerrallaan, en ikinä koko kämppää samana päivänä. Puolipitoisiakin vaatteita lojuu tuoleilla ja sängyssä, siellä täällä.

Rutiinit ovat minulle äärettömän tärkeitä arkipäivisin. Minun on noustava aina samaan aikaan, tehtävä samat asiat samassa järjestyksessä jotta ehdin töihin ajoissa. Pelkästään se että pitäisi jutella jonkun muun kanssa siinä ohessa sekoittaa pakan ja saa hermot kireälle ja aiheuttaa sen että jotain unohtuu ja todennäköisesti myöhästyn.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ADHD-ihmisten pitäisi seurustella ainoastaan kaltaisten ihmisten kanssa, sillä muuten suhteesta saattaa tulla epävakaa.

Minä add, mieheni ei, meillä on todella tasapainoinen, intohimoinen ja helppo suhde. Mieheni ei ole koskaan yrittänyt muuttaa minua, vaan me olemme yhdessä rakentaneet elämämme ja arkemme sellaiseksi missä molemmilla on hyvä olla. Mieheni on aina halunnut rinnalleen kumppanin, jonka kanssa elämä ei muutu tylsäksi ja sai minut ja on kuulemma erittäin tyytyväinen. Minä taas nautin suunnattomasti saada elää mieheni kaltaisen ihmisen kanssa. Voin levätä hänen seurassaan ja olla 100% oma itseni. Mieheni tajuaa minua silloinkin, kun olen uponnut add-maailmaani ja minulta saa vain yhden sanan töksäysvastuksia, joista huonommalla itsetunnolla varustettu voisi luulotella, että olen loukkaantunut jostain. Mieheni tajuaa, että olen silloin multiprosessoimassa jossain sisäissä maailmoissani ja antaa minun olla, korkeintaan nappaa kainaloon ja avaa telkan.