"Kaverit" leikkasi saksilla tyttäreni hiukset koulumatkalla - nyt neuvoja
mitä tehdään? Kyseessä siis 3.luokkalaiset tytöt, luokassa ollut pidempään "kolmiodraamaa" oman tyttäreni ja kahden muun tytön kesken, periaatteessa ovat kaikki kavereita keskenään, mutta yksi tytöistä selkeästi pompottaa ja manipuloi kahta muuta (joista toinen tyttäreni), on aika kaksinaamainen, usuttaa näitä kahta tavallaan vastakkain tappelemaan omasta suosiostaan jne.
No, nyt tilanne se, että tyttäreni joutui sairauden takia olemaan liki viikon pois koulusta, tänään meni ekaa päivää pitkästä aikaa ja innolla odotti että näkee kaverit taas. No, tuli itkien kotiin hiukset nyrhittyinä, säikähdin ihan kamalasti mitä on tapahtunut, tyttö selitti että ne kaksi muuta kaveria olivat sanoneet että koska hän on ollut niin kauan pois ("hylännyt porukan") hänen täytyy "lunastaa" paikkansa siinä uudestaan, ja se vaatii jonkin testin - tytöt olivat vieneet tyttäreni "salapaikkaan" (heidän yhteinen leikkipaikka lähimetsässä), sitoneet huivilla tytön silmät ja sitten leikanneet hiukset! Tyttö oli tajutessaan mitä tapahtuu, yrittänyt estellä ja alkanut itkeä jolloin homma jäi kesken (koko tukkaa ei ole leikattu, mutta ihan kammottavia nyrhittyjä kohtia), molemmat toiset tytöt olivat nauraneet tytölleni miten hän on "lälläri" ja turha enää yrittää pyrkiä heidän porukkaan.
Tyttöni on ihan poissa tolaltaan edelleen, ei halua mennä kouluun huomenna. Kiehun raivosta, nyt viisaita neuvoja kaipaan miten etenen. Opehuoneeseen yritin soittaa, siwltä ei kukaan enää vastannut, ja kuuluukokaan koulumatkalla tapahtuneet keissit heille? Toisen tytön äidille yritin samoin soittaa, ei vastannut, toiselle en edes yritä, kun tiedän ettei hyödytä (tunnen tapauksen). Tyttöni itkee ja vaatii etten saa soittaa kenellekään, muuten "asiat vaan pahenee". :(
Kommentit (415)
Miten asia etenee? Teittekö rikosilmoituksen? Kyllä kiehahti kun luin kirjoituksesi, vaikka lapseton olenkin. Oikeustieteen opiskelijana sanoisin, että vahingonkorvauksia tyttäresi saisi henkisestä kärsimyksestä. Henkilövahinkoasiain neuvottelukunta on antanut suosituksia korvausmääristä. Tuomioistuimella uhkaamisen luulisi herättävän tyttöjen vanhemmatkin, sillä oikeus maksaa ja idiotismista rangaistaan. Voimia tyttärellesi!
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 17:22"]Meillä ollut vastaavaa ja kiusaajat sai jutun käännettyä niin että vika olikin tyttöni. Eli huono käytös johtui jostain mitä oma tyttöni oli tehnyt mukamas vuotta aiemmin. Eikä sellaista ollut tapahtunut edes, sen kiusaaja myönsi ja sanoi että sainoas kaikki aikuiset uskomaan. Kun kerroin opettajalla tuon niin ei edes kommentoinut enää. Ei siis auttanut edes kiva koulu ryhmä jossa rehtorikin mukana...
[/quote]
Kai teit rikosilmoituksen? Ja ilmoitit eteenpäin koulun toiminnasta?
Löysin tällaisen netistä
Koska rikosilmoitus?
Missä vaiheessa sitten on tarpeen tehdä rikosilmoitus koulukiusaamisesta?
Ylikonstaapeli Jari Viljanen pitää rajana toistuvuutta ja sitä, että kiusattu on saanut tapahtumissa ruumiinvammoja.
– Lähtökohtaisesti asia on niin, että on tapahtunut pahoinpitely, jos vammoja on tullut. Silloin pitäisi tehdä rikosilmoitus, Viljanen opastaa.
Miten asiat etenevät rikosilmoituksen teon jälkeen?
– Jos poliisin pakeille tulee huoltaja lapsensa kanssa ja tekee tällaisen ilmoituksen, niin poliisi ottaa ilmoituksen vastaan ja siitä prosessi pyörähtää liikkeelle, Viljanen kuvailee.
Pallo sosiaaliviranomaisille
Viljasen mukaan prosessin pyörähtäminen liikkeelle tarkoittaa sitä, että poliisi kuulustelee ja puhuttelee asianosaiset ja mahdolliset todistajat.
Kun poliisin tutkimus on tehty, asian käsittely siirtyy sosiaaliviranomaisille, koska asianosaiset ovat lapsia.
– Sosiaaliviranomaiset tietysti tekevät yhteistyötä oppilaiden, huoltajien ja koulun kanssa. Kaikkihan tähtää siihen, ettei tapahtuma enää toistu eli yhteistyö on tässä kaikessa hyvin tärkeää, Viljanen korostaa.
Vaikka tyttö sanoisi haluavansa olla yksin, ole hänen luonaan - istu vaikka sängynpäädyssä ja pidä kättä hänen päällä. Hänen pitää tuntea, ettei häntä jätetä yksin tämän kanssa. Yritä rauhallisesti kertoa tytölle, että hän on nyt turvassa ja sinä selvität kaiken, hänen ei tarvitse pelätä. En ottaisi kuvia vielä tuossa vaiheessa, vaan keskittyisin nyt koko illan rauhoittumiseen. Huomenna heti soitto rehtorille sekä otat kuvat tytön hiuksista, rikosilmoituksen voi tehdä netissä - se on yksinkertaista. Kuvat ovat tärkeitä, kerro myös silmien sitomisesta. En ehkä sanoisi edes kiusaajien vanhemmille tässä kohtaa ilmoituksesta, eivät sitten ehdi keksiä mitään omia valheitaan.
Lastensuojeluilmoituksen paikka. Ilmoituksen voi tehdä kuka vaan, jokaon huolissaan lapsen psyykkisestä tai fyysisestä turvallisuudesta. Noi kiusaajat tarvii apua! Terve lapsi ei tee noin!
Tee ensimmäisenä rikosilmoitus poliisille. He ottavat sitten yhteyttä lastensuojeluun josta menevät käymään noiden kiusaajalasten kotona. Sairaitahan tuommoiset tytöt on. Ei tuota voi sillä selittää että tytöt on kieroa tai vasta lapsia. Sosku on oikea osoite. Joutuvat myös vanhemmat edesvastuuseen ihan sama kiinnostaako heitä vai ei. Sosku seuraa ja hoitaa tuommoisia täysikään asti. Kertoisin tuon tapahtuneen mahdollisimman monelle ihmiselle ihan tarkkaan jotta kaikki tietää mitä hulluja nuo lapset on.
Tuli mieleen, että vilkaise myös lapsesi kännykkää, että millaista viestinvaihtoa siellä on käyty näiden tyttöjen välillä.
Toivottavasti AP päädyt tekemään rikosilmoituksen. Toiseen ihmiseen kajoaminen on todella traumaattista ja erityisesti tytöille hiusten leikkaus voi olla todella ahdistava kokemus. Sen vuoksi tuon ikäinen kiusaaja joka keksii tehdä noin julmasti, pitäisi ehdottomasti saada eroon tavoistaan, eikä siihen välttämättä ole hänen vanhemmistaan. Jos asiaan ei nyt puututa kunnolla, mieti millaisia kiusaajista saattaa iän myötä tulla? Jos nyt sidotaan silmiä ja vahingoitetaan toista fyysisesti (vaikkei hiustenleikkaus satu) "kostona", mitä vaan voi käydä kun he keksivät että saksilla saa aikaan paljon muutakin.
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 17:27"][quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 16:43"]
Kauheeta, miten lapset voi oikeesti olla noin julmia?? x(
[/quote]
huom. tytöt
[/quote]
Myös pojat ovat uskomattoman kieroja ja osaavat peittää jälkensä niin että esim koulussa ei saada päätä eikä häntää selville kuka on tehnyt ja mitä. Poikani ala-asteella pojat hakkasivat heitä ärsyttäneen heikon pienen pojan välitunnilla niin että seurauksena oli kallonmurtuma. Mutta eihän pojat kun ne tytöt vaan.
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 17:39"]
sillä oikeus maksaa ja idiotismista rangaistaan. Voimia tyttärellesi!
[/quote]
Mistä alkaen kolmaluokkalaiset ovat oikeuteen joutuneet? Sovitteluun asian voi viedä ja niin varmaan toimitaankin. lasu tulee kuvioihin tietty näiden tyttöjen osalta, mutta se liekin vain hyvä asia.
Itse koin koko ala-asteen rankkaa koulukiusaamista. Minua syrjittiin, sillä olin hyvä koulussa ja "kunnollisesta" perheestä (niin tyhmältä kuin kuulostaakin, meidän luokalla hyvistä perheistä tulleita syrjittiin..)
Vanhempani selvittivät asiaa niin rehtorin kuin opettajani kanssa, opettaja kääntyi jopa minua vastaan ja kiusasi ja nolasi muun luokan edessä. Silloin minäkin itkin joka ilta, että vanhempani eivät enää ottaisi kouluun yhteyttä. En enää kertonut mitä todellisuudessa tapahtui. Mikään ei muuttunut, kunnes pääsin yläasteelle toiselle paikkakunnalle.
Vinkkinä sanoisin, että kaikki mahdolliset keinot käyttöön, jottai KAIKKI osalliset tajuavat (tytöt, tyttöjen vanhemmat sekä koulu) kuinka vakava tilanne on. Tuskin tulee loppumaan keskusteluilla (niitä minäkin kävin läpi lukuisia kertoja, pahensivat vain tilannetta), kannattaa aloittaa tekemällä rikosilmoitus sekä lastensuojeluilmoitus ja soittamalla heti aamulla opettajalle ja tarvittaessa rehtorille.
Tuollaiset kakarat pitää laittaa kerralla kuriin, tilanne muuten vain pahenee, usko minua...
Kyllä tuo hiustenleikkaus tyttööni lujaa sattui henkisesti, tiedän sen, tyttö kun juuri on ollut niin ylpeä ja iloinen pitkistä paksuista hiuksistaan ja just nyt heillä kaveripiirissä ollut "muotia" sellainen väri"kalkki" jolla saa hiuksiin erivärisiä raitoja, tyttöni viime aikoina kauheesti säästäny rahaa jotta saisi Glitteristä ostettua niitä eri värejä :( Hänellä oli kauniit pitkät hiukset liki peppuun asti, nyt nyrhitty niin että jos ne haluaa nätisti leikata, se on ihan niskatukka :( Itkettää itseänikin niin etten eteeni näe. Ei olla mitään ilmoituksia tehty vielä, mutta tuo rikosilmoitus tullaan kyllä tekemään. Kiitos paljon kaikille viesteistä ja tuesta. ap
Tytöt vakavaan puhutteluun aiheesta. Tiedän kokemuksesta, että tuommoisen jälkeen hävettää ja itkettää eikä sitä tahdo nähdä ketään tai edes itseään. Mun hiukset leikattiin myös koulumatkalla kiusaajan toimesta. Mulla oli ihanat pitkät, paksut ja kiiltävät hiukset ja se tyttö porukoineen kaatoi mut takaapäin hankeen ja veti ne saksilla poikki ja nyrhi toisen puolen vielä ihan lyhyeksi. Äiiti soitti veljeni kampaajatyttöystävälle, joka ehdotti, että näytetään niille ettei mua voi lannistaa niin helpolla ja tehdään jotain näyttävää ja räväkkää niistä. No se teki niistä sit sivusiilin ja värjäsi sen siilin pinkiksi ja joo olihan ne monen mielestä coolit, mutta mä olin itse aluksi ihan hajalla, kun olin vuosia kasvattanut niitä pitkiksi ja sitten joku vitun pälli tulee ja katkaisee ne. Normaalissa tilanteessa mulle ois ollut kauhistus se sivusiili, mutta kun se oli jo pilalla niin menkööt sit loputkin. Ekan illan vaan itkin, eikä äiti ja isä osanneet sanoa mitään lohduttavaa.
Aloittaja, toimikaa tosiaan nopeasti. On viime ajoilta useampikin kokemus, että poliisit alkavat kettuilemaan kun ei olla ilmoitettu asioista heti. Ymmärrän kyllä ettei tuossa tunnekuohussa osaa ajatella ja toimia järkevästi (omalla lapsellani kanssa puoleen kankkuun saakka ylettyvät hiukset ja oikeastaan jo tiedän yhden hänen kateellisen kaverinsa, joka varmasti olisi kykenevä tekemään tuollaista muutaman vuoden kuluttua), mutta yrittäkää jaksaa mennä poliisilaitokselle heti aamulla.
Voi ei käy sääliksi sun tyttöä. Voiskohan niihin hiuksiin laittaa vaikka jotkut pidennykset? Tosi raakaa touhua. Laitata tytölle kampaajalla pidennykset jos voi ja lasku noille kauhukakaroiden vanhemmille.
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 23:47"]
Tytöt vakavaan puhutteluun aiheesta. Tiedän kokemuksesta, että tuommoisen jälkeen hävettää ja itkettää eikä sitä tahdo nähdä ketään tai edes itseään. Mun hiukset leikattiin myös koulumatkalla kiusaajan toimesta. Mulla oli ihanat pitkät, paksut ja kiiltävät hiukset ja se tyttö porukoineen kaatoi mut takaapäin hankeen ja veti ne saksilla poikki ja nyrhi toisen puolen vielä ihan lyhyeksi. Äiiti soitti veljeni kampaajatyttöystävälle, joka ehdotti, että näytetään niille ettei mua voi lannistaa niin helpolla ja tehdään jotain näyttävää ja räväkkää niistä. No se teki niistä sit sivusiilin ja värjäsi sen siilin pinkiksi ja joo olihan ne monen mielestä coolit, mutta mä olin itse aluksi ihan hajalla, kun olin vuosia kasvattanut niitä pitkiksi ja sitten joku vitun pälli tulee ja katkaisee ne. Normaalissa tilanteessa mulle ois ollut kauhistus se sivusiili, mutta kun se oli jo pilalla niin menkööt sit loputkin. Ekan illan vaan itkin, eikä äiti ja isä osanneet sanoa mitään lohduttavaa.
[/quote]
Minusta on todella järkyttävää, että lasten maailmassa tällainen on "ihan sallittua" - miksi muuksi sen voi tulkita, kun aikuiset voivat hyssytellä tällaistakin asiaa ja pallotella vastuuta eri tahoille?
Olen tosi pahoillani puolestasi. Olen itsekin kiusattu, mutta fyysiseltä kimppuun käymiseltä olen välttynyt.
[quote author="Vierailija" time="11.02.2015 klo 16:59"]
Ensin laittaisin wilmassa viestiä opettajalle ja rehtorille, sitten laittaisin viestiä tyttöjen vanhemmille ja kertoisin että olen laittanut wilmaviestiä ja että aion tehdä poliisille rikosilmoituksen.
[/quote]
tämä
Ap! Vie tyttösi kampaajalle ja pyydä kampaajaa laittamaan pidennystä niihin kohtiin, mitkä ovat leikattu pois. Nykyään todella huomaamattomasti osaavat laitttaa. Ehkä tämä voisi lievittää tyttösi tuskaa edes vähän.. Ja lasku kiusaajille, rikosilmoituksen lisäksi!
Jos tuon tekisivät aikuiset ihmiset, niin kyseessä olisi pahoinpitely ja vapaudenriisto. Se, että kyseessä on kakarat, ei muuta asiaa mitenkään muuten kuin asian käsittelevä taho muuttuu poliisista muihin viranomaisiin. Ai että pistää vihaksi tällaiset jutut!