Menneisyys ahdistaa

Tai enemmänkin se etten voi jättää sitä taakse. Olen ollut vakavasti mielenterveysongelmainen aikoinani ja hakenut apua. Kerran jopa tein pienen rikoksen(ostin huumeita ja kävelin poliisin pakeille), jotta edes joku olisi ottanut minut vakavasti, koska pelkäsin tekevän itsemurhan. Ei mitään hyötyä. Tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta koen oloni jotenkin raiskatuksi että olen avautunut monille mt-puolen  "ammattilaisille", joista ei lopulta ollut apua, sekä muille ihmisille, joita sinä aikana tuli tavatuksi. Tuntuu että olen paljastanut sisimpäni ja heikkouteni ihmisille, jotka eivät lopulta välitä minusta piirun vertaa. Sen sijaan olen jo huomannut että sekä mielenterveysmerkinnät sekä tuo rikosmerkintä haittaavat elämääni huomattavasti. Se oli ainoa mitä minä ansaitsin siitä että puhuin ja hain apua. Nyt minä mietinkin pitäisikö minun muuttaa ulkomaille vai jotenkin hankkia aivan uusi henkilöllisyys Suomessa(ja tämähän ei ole laillista), jotta voisin oikeasti edes yrittää toipua ongelmistani. En halua kuulla tulevaisuudessa että mistäs tämä ja tämä merkintä johtuu ja jos haluan olla rehellinen niin minun pitäisi kertoa asioita jotka eivät kuulu muille. Enkä halua että mt-diagnoosit vaikuttavat tulevaan hoitoon, jos sellaista tarvitsen. Luottamukseni rikottiin brutaalisti. Olin sairas - kukaan ei ymmärtänyt. Sairastan yhäkin traumaperäistä stressihäiriötä ja sydän on viimeaikoina osoittanut epärytmisyyttä. Olen erittäin tunneherkkä ihminen ja siksi olen yhäkin eräänlaisessa shokissa vaikka tuosta on aikaa. Tuntuu että olen pudonnut johonkin ö-luokkaan yhteiskunnassa ennen kuin sitä itse edes ehdin huomaamaankaan. Ajatuksia? Mitä minun pitäisi tehdä? Koen että tarvitsen etäisyyttä menneisyyteeni, mutta se tuntuu mahdottomalta? Olo on kahlehdittu.