Äitiäni ei kiinnostanut kun meni huonosti mutta nyt kun asiat hyvin - onkin alkanut haukkumaan?

Ei kuulosta normaalilta. Onko sinun pakko olla tekemisissä?

Miten äidillä itsellään menee?

Oma äitini on samanlainen. Aina jos näytin onnellisuutta ja tyytyväisyyttä, niin jollain näpäytyksellä piti palauttaa maan pinnalle. Kun vain valittaa ja epäonnistuu, niin silloin on asiat hyvin?

Vierailija kirjoitti:

Miten äidillä itsellään menee?

Äidillä menee hyvin. Ihan normaalia elämää. Ura ja talous kunnossa.

Tätä piirrettä hänessä en koskaan ole ymmärtänyt. Läheisriippuvuus?

Vierailija kirjoitti:

Miten äidillä itsellään menee?

Sivusta kysyn, että mitäs luulet...

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini on samanlainen. Aina jos näytin onnellisuutta ja tyytyväisyyttä, niin jollain näpäytyksellä piti palauttaa maan pinnalle. Kun vain valittaa ja epäonnistuu, niin silloin on asiat hyvin?

Ap. Just näin. Pitää aina valittaa ja surkutella kun hänet tapaa.

Äitini on samaa lajia. Tajuttoman hapan ja ilkeä, jos kerron onnistuneeni jossakin ja minulla menee hyvin. En keksi syyksi muun kuin kateuden, sillä hän osaa olla kovin kateellinen tuttaviaankin kohtaan.

Kateellinen. Enpä usko että äidilläsi hyvin menee , kulissit on pystyssä. Googlaa narsismi.

Mun äiti myös. Ei ikinä löydä mistään positiivista tai mukavaa sanaa. Ei ikinä onnittele kun on onnittelun aihetta. Minun ja mieheni hääpäivänä oli kuulemma laittanut vedon pystyyn, että kauanko ollaan naimisissa. Hän on itse ollut isäni kanssa noin 40 vuotta naimisissa. Kun muutimme täysin uuteen asuntoon niin oli kuulemma väärän väriset lattiat, kivitaso keittiössä on ruma ja asunto ylipäätään liian pieni kahdelle. Kaikki kalusteeni on vääränlaisia, vain hänen joskus ostamat astiat ovat käytännöllisiä ja hienoja.

Vituttaa koko ihminen sen verran, että en pahemmin ole tekemisissä.

Sama. Ja en ole siis edes ”äitihullu” joka tässä valittaa. Äitini on järkyttävän phansuopa, haluaa lapsilleen vain pahaa ja vastoinkäymistä, ja on aivan liekeissä vahingonilosta kun lapsille menee kurjasti. Jos menee hyvin, niin joko vähättelee/latistaa saavutukset tai on juuri ilkeä, pisteliäs ja loukkaava.

Voi olla kateutta niinkuin moni sanoo mutta mun mielestä se on myös rakkaudettomuutta. Vai onko normaalia äidnrakkautta se että äiti toivoo lapselleen onnettomuutta ja kolaria? Sairautta ja potkuja? Sanoo usein että sut plisi pitänyt abortoida?

Tiedättekö. Tällaisia äitejä on suomessa ihan valtavan paljon.

Pimeitä äitejä tuollaiset.Minä ainakin sanoisin tuosta hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Pimeitä äitejä tuollaiset.Minä ainakin sanoisin tuosta hänelle.

Sanominen ei auta eikä jarruta, päin vastoin kiihdyttää äitiä sanomaan entistä pahemmin. Toi ”puhukaa asiasta” toimii vain normaalin ihmisen kanssa, ei luonnevikaisten äitien.

Tää on valtavan yleistä, mutta tabujen tabu josta kukaan ei omalla nimellään kehtaa puhua. Se on kipeää itsellekin, että joutuu myöntämääm että oma äiti inhoaa tai vihaa, ja kohtelee kuin vihollista tai kilpailijaa.

Tällaisia äitejä on paljon. Esim koko sukuni täynnä. Yhdistävä tekijä se että ovat kaikki sitä ikäluokkaa jonka nimeä ei saa sanoa.

Juu, vaikeuksissa ei tueta ja ilot jätetään huomiotta. Enpä enää ihmettele, miksi oloni on ollut turvaton ja yksinäinen.