Uskotko positiiviseen ajatteluun?

Vanhempani ovat hyvin pessimistisiä ihmisiä ja kyllä on joskus raskasta kuunnella heitä, vaikka kaiken pitäisi olla hyvin niin aina he löytävät jotakin valittamista tai stressin aihetta! Itse yritän löytää kaikesta ja kaikista jotakin positiivista ja yritän myös välttää stressaamista! Ja oikeassa olit myös siinä että myönteisyys ja positiivisuus ja iloisuus tarttuu (sen huomaa hyvin asiakaspalvelutyössä). : )

paljon mukavampaa ja sujuvampaa. Kun uskoo ja tietää, että asioilla on aina tapana ennemmin tai myöhemmin järjestyä parhain päin, kriiseistäkin on helpompaa selvitä. Minä uskon siihen, että ajattelukin on energiaa, ja kun ajattelee positiivisesti, se vetää puoleensa saman aaltopituuden energiaa, näin niin kuin karkeasti sanottuna. Ja päinvastoin koskien negatiivista energiaa. Ei ihmiset ennenvanhaan uskoneet sähkövirrankaan olemassaoloon, kun sitä ei voinut nähdä...

selvinnyt elämäni isoistakin pettymyksistä ja vastoinkäymisistä. En pidä aina hymyilevistä ja positiivisuutta hehkuttavista ihmisistä. On normaalia sanoa jotain negatiivista aiheesta, mutta ei pidä jäädä jauhamaan sitä kauaksi aikaa. Asiat täytyy osata asettaa oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Mutta sellainen kaiken pahan ja ikävän kieltävä naminamipositiivisuus on helvetin ankeaa.



Itse olen aika kyyninen ihminen ja juuri nyt masentunut, joten positiivisuus on välillä kovasti hukassa. Eikä tosiaan auta, että "ottaa vain iloisen ilmeen ja alkaa puhua kivoja asioita kissanpennuista ja kukkasista niin kyllä se mieli seuraa perässä".

Voinhan saada itseni itkemäänkin ajattelemalla negatiivisia asioita. Miksei siis elämässä toimisi toisinkin päin..?

Eli jos on ihan kriisissä tai totaalisen loppu, niitä henkisiä voimavaroja jaksaa selittää itselleen, että kaikki järjestyy, ei vaan löydy. Akku tyhjänä ainakin mulla on oletusarvona negatiivisuus ja ongelmiin keskittyminen.

Että pahaa oloa pitäisi peitellä eikä puhuisi ikinä suruista. Päinvastoin, itsekin itken usein ja voin olla pahalla päällä, mutta uskon kuitenkin että asioilla on tapana järjestyä! Näin on ainakin tähän saakka ollut omassa elämässäni. Vaikka on ollut vastoinkäymisiä, niin niistä on selvitty. Asioista pitää oppia, ja ottaa opikseen, eikä saa jauhaa niistä liikaa ja tulla marttyyriksi.



Oma äitini on oikea marttyyri. Samanlaiseksi en haluaisi ryhtyä. Esim. hän on ikänsä valittanut sitä, kun ei ole ollut rahaa. MITÄÄN hän ei ole kuitenkaan tehnyt asian eteen, töihin ei ole esim. lähtenyt. Valittaminen ja negatiivisyys on sitten ilmeisesti mukavampaa?:/.



Meillä on esim. talo rakenteilla nyt, kaikista vastoinkäymisistä ja mutkista huolimatta. Ihanaa huomata, että omalal asenteella ja kovalla työlllä voi tosiaan saada jotain myönteistäkin aikaan!



Ap

Jos on huono päivä, niin sitten on. Mitä sitä kaunistelemaan. Ei kenenkään ole aina pakko olla iloinen ja onnellinen, sellainen on pidemmän päälle sekä mahdotonta että epätervettä.

Ei aina tarvits olla iloinen ja onnellinen mutta on oikeasti ihmisiä jotka aina rypevät itsesäälissä eikä IKINÄ ole omassa itsessä tai omassa toiminnassa mitään vikaa! Heille tekisi oikeasti hyvä oppia että omilla ajatuksillaan voi myös ohjata omaa hyvinvointiaan, että omat teot vaikuttavat OMAAN elämään enemmän kuin luulisimme. Emme me aina ole "uhreja".



Huonosta lapsuudestakin voi päästä eroon ja saada onnellisen aikuisuuden.

Ei aina tarvits olla iloinen ja onnellinen mutta on oikeasti ihmisiä jotka aina rypevät itsesäälissä eikä IKINÄ ole omassa itsessä tai omassa toiminnassa mitään vikaa! Heille tekisi oikeasti hyvä oppia että omilla ajatuksillaan voi myös ohjata omaa hyvinvointiaan, että omat teot vaikuttavat OMAAN elämään enemmän kuin luulisimme. Emme me aina ole "uhreja".

Huonosta lapsuudestakin voi päästä eroon ja saada onnellisen aikuisuuden.